MMS-hyötypalvelut katsauksessa
Mms- eli multimediaviestit ovat tekstiviestien parannettu versio. Niissä yhdistyvät jo teksti, kuvat ja äänet. Katsastimme tämän hetken hyötypalvelut.
Paikannusta ja pörssikursseja
MMS-palvelut
Matkapuhelinvalmistajat, operaattorit ja palveluiden tarjoajat odottavat multimediaviestien lisäävän uusien puhelimien kysyntää sekä lisäävän viestiliikennettä uudenlaisten viestitapojen ja -muotojen myötä. Varsinkin operaattoreiden harras toive on, että tätä kautta kunkin asiakkaan keskimääräinen laskutus kasvaisi nykyisestä.
Suomessa Sonera aloitti ensimmäisenä operaattorina Suomessa kesällä 2002 mms-palveluiden tarjonnan. Samassa yhteydessä julkaistiin eri palveluntarjoajien palveluita. Syksyn mittaan myös Radiolinja ja DNA ehtivät mukaan.
Puhelimesta toiseen lähetettävien viestien lisäksi mms-tekniikka mahdollistaa monenlaisia hyöty- ja viihdepalveluita. Nämä ovat aluksi olleet hyvin samankaltaisia kuin tekstiviestipalvelut aiemmin, mutta tekstin rinnalle on saatu esimerkiksi kuva uutistapahtumasta tai graafinen säätilakartta.
Erillisten palveluiden lisäksi saatavilla on jo monenlaisia ohjelmia, jotka hyödyntävät mms-viestejä. Esimerkiksi Digian Imageplus-ohjelmalla voi lisätä Nokian kamerakännykällä otettuihin kuviin kuvakkeita, kehyksiä, tervehdystekstejä ja pieniä efektejä. Näin esimerkiksi onnitteluviesteihin saa lisättyä persoonallista ilmaisua pelkän kuvan lisäksi.
Mmsbuddy on avoin mms-viestipalvelu, jonka kautta viestit kulkevat operaattoreiden keskusten ohi. Netissä osoitteessa www.mmsbuddy.com on myös valokuva-albumi ja muita lisäpalveluita. (Kuva)
Palveluiden hinnat ovat alkuvaiheessa asettuneet 0,59–2,0 euroon per viesti. Tätä voi pitää korkeana siihen nähden, että tarjolla on ollut vain pieniä kuvia tekstin ohella. Mms:ää ei kannata vielä tältä pohjalta tuomita. Nyt on nähty vasta ensimmäiset palvelut ja todelliset innovaatiot tulevat tuonnempana.
Pulaa päätelaitteista
Ennen kuin multimediaviesteistä tulee suuren yleisön palvelu, on mms-puhelimiakin oltava riittävästi käytössä. Mms:n suhteen ollaan vasta etenemässä tähän tilaan. Tekstiviestit ovat helppo ja sujuva viestintämuoto juuri siksi, että lähettäjä voi olla varma, että viesti menee perille ja että vastaanottaja saa sen auki. Monien arvioiden mukaan vasta vuonna 2006 on puolella maailman matkapuhelinkäyttäjistä mms-puhelin.
Mms-puhelimen puute ei estä ihmistä saamasta haluamaansa mms-viestiä. Jos vastaanottajalla ei ole mms-puhelinta tai viesti ei tule perille, saa tämä tekstiviestillä tiedon www-osoitteesta, josta viestin voi käydä katsomassa. Tämä toimii ainakin saman operaattorin välillä viestejä lähettäessä.
Alkuvaiheen opettelua
Mms-palveluiden alkuinnostusta on laannuttanut se, että viestit eivät ole kulkeneet eri operaattoreiden liittymien välillä. Tämä on onneksi nopeasti korjaantumassa, sillä marraskuun lopussa Radiolinja ja Sonera julkistivat yhteistyönsä, jonka ansiosta viestit kulkevat myös operaattoreiden verkkojen välillä. Myös DNA:n odotetaan lähtevän mukaan viimeistään keväällä. Muut Suomessa toimivat operaattorit eivät olleet vielä tätä kirjoittaessa tiedottaneet mms-palveluistaan mitään varmaa.
Päätelaitteiden kirjo aiheuttaa vielä ongelmia. Osassa puhelimista on isompi näyttö ja enemmän muistia kuin toisissa. Esimerkiksi Nokia 7650:sta lähetetty mms-viesti ei mennyt koskaan perille saman valmistajan 3510-malliin, joka teoriassa tukee mms-viestien vastaanottoa. Ongelmaksi osoittautui kuvan liian suuri koko. Lähettäjälle ei tullut tietoa, ettei viesti mennyt perille, eikä siitä näkynyt jälkeäkään vastaanottajan päässä.
Osoitteessa www.sinulle.com toimiva karttahaku- ja opaskarttapalvelu toimi ensiyrittämällä 7650:ssa, mutta pienemmällä ruudulla varustetun Sony Ericsson T68i:n kanssa ongelmaksi osoittautui kuvan liian suuri koko, jonka takia kuva ei tullut perille. Palvelun sai toimimaan, kun huomasi tilausviestissä kertoa käyttävänsä T68i:tä.
Matkapuhelinvalmistajat ja operaattorit tiedostavat tilanteen. Multimediaviestikeskuksen (mmsc, multimedia message center) on tunnettava millaiselle päätelaitteelle viestiä ollaan lähettävä ja millaisia ominaisuuksia se tukee. Jatkossa tämän merkitys lisääntyy nykyisestään, kun eri valmistajien laitteiden ja valmistajakohtaisten ominaisuuksien kirjo laajenee.
Yksi mms-viestien hauskimmista sovellutuksista on lomaterveisten lähettäminen kännykkään. Kamerakännykällä voi napata kuvan suoraan etelän auringosta, ja lähettää sen vaikka työkaverin kännykkään räntätalven keskelle. Tällaiseen postikortin moderniin versioon voi vielä liittää mukaan oman ääniterveisensä.
Vaatimus ulkomaantervehdyksille on, että omalla operaattorilla on gprs-yhteisliikennesopimus maassa, jossa ollaan. Esimerkiksi Soneralla on tällainen sopimus eri operaattoreilla 25 maassa. Radiolinja taas kertoo nettisivuillaan gprs-verkkovierailun toimivan tällä hetkellä yhdeksässä maassa.
Lisää tunnetta viesteihin
Multimediaviestien tärkein etu tekstiviesteihin nähden on, että kuvilla voi välittää elävämmin tunnelmia ja tuntemuksiaan. Mms-viestiä voisi ajatella kännykkään tulevana henkilökohtaisena postikorttina.
Jatkossa multimedian määrä lisääntyy, kun viesteihin mahtuu mukaan myös videota ja ääntä. Nykyisin viestien kokorajoitus on 100 kilotavua, johon mahtuu esimerkiksi tekstiä, kuva ja ääniviesti mukaan. Jotkut halvimmat mms-puhelimet tukevat tosin enintään 30 kilotavun kokoisia viestejä, eli kuvan ja tekstien koko on hyvin rajallinen.
Oululaisen Hantro Productsin Camcorder-ohjelmalla voi nauhoittaa katsoa ja kuvata videoita mprg-4-pakkausta käyttävässä mp4-muodossa. Se on tehty Nokian Series 60 -puhelimille, joista ensimmäiset ovat kamerakännykät 7650 ja ensi vuonna myyntiin tuleva 3650. Myös Motorola on lisensoinut ohjelman tuleviin puhelimiinsa.
Hantron ohjelmaa on päässyt jo kokeilemaan 7650:lla saksalaisen T-Mobile-operaattorin tarjoamana. Sillä 100 kilotavuun mahtuu 15–20 sekuntia liikkuvaa kuvaa. Jos mukaan halutaan ääni, jää video lyhyemmäksi. Vaikkei 7650:ssa olekaan videokuvausta vakiona, liikkuvasta kuvasta saa silti hyvin selvää. Jos viestien hinnat pysyvät kuluttajaystävällisissä rajoissa, tällaisille viesteille löytynee jatkossa paljon käyttöä.








