Pikaviestinkilpa kiihtyy
Kolme suurinta tekijää pikaviestinohjelmien markkinoilla ovat America Online, Microsoft ja Yahoo. Näiden rinnalle on tullut uusia haastajia, jotka koettavat tuoda järjestystä siihen, että jokaiseen järjestelmään tarvitsee oman erillisen tunnuksensa.
Kysyntään vastaamaan on syntynyt ohjelmia, jotka toimivat eri järjestelmien välillä. Yhden käyttöliittymän kautta voi pitää yhteyttä AOL Instant Messengerin, ICQ:n, MSN Messengerin ja Yahoon välillä. Myös America Online on heräämässä huomaamaan erillisten järjestelmien tarpeettomuuden, ja Aimin versio 5.1 on jo osittain yhteensopiva niin ikään AOL:n omistaman ICQ:n kanssa.
Alun perin pikaviestimillä lähetettiin lähinnä viestejä nettituttaville tai keskusteltiin reaaliajassa. Nykyisissä versioissa mukaan on lisäksi tungettu valmistajien omien portaalien palveluita ja sisältöä, kuten uutisia, sähköpostilaatikko ja verkko-ostomahdollisuuksia.
Trillian tukee AOL:n, MSN:n, ICQ:n ja Yahoon pikaviestijärjestelmiä kätevästi yhdessä ohjelmassa. (Kuva)
Pikaviestimet kehittyvät myös langattomalla rintamalla, sillä viestit kulkevat jo moniin pda-laitteisiin ja Nokian Series 60 -alustaan pohjautuviin kännyköihin.
Kännyköissä pikaviestejä voi pitää mms- ja sms-viestien kilpailijana, sillä kuvia ja tekstiä sisältäviä viestejä voi lähetellä kännykästä toiseen edullisesti ja helposti. Koska viestit kulkevat Internetissä, ei lähettäjän ja vastaanottajan fyysisellä sijainnilla tai liittymällä ole enää merkitystä.
Keskustele nettikavereiden kanssa
icq 2002a build 3728
ICQ on kenties maailman tunnetuin ja suosituin online-keskustelu ja -viestitysohjelma. ICQ on laaja verkosto, jossa jokaisella käyttäjällä on oma tunnistenumeronsa.
Nettikavereilleen voi lähettää viestejä, jakaa tiedostoja ja web-osoitteita sekä keskustella reaaliaikaisessa chatissa.
ICQ pysyttelee tavallisesti tehtäväpalkissa piilossa, eikä juuri kuluta koneen resursseja. Tehtäväpalkissa näkyy kuvake, joka kertoo ohjelman tilan sekä ilmoittaa uusista viesteistä ja chattikutsuista.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Online-keskustelu, 4,0 Mt
Haastaja käyttöjärjestelmän mukana
msn messenger service 5.03728
MSN Messenger Service kilpailee pikaviestimien ykköspaikasta AOL Instant Messengerin ja ICQ:n kanssa. Microsoftin näkemys perustuu kunkin käyttäjän henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen avulla luotuun netti-identiteettiin.
Messenger Servicen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pikaviestien ja sähköpostin lisäksi muun muassa mahdollisuus chattailun jopa neljän ihmisen kanssa yhtäaikaisesti samassa viesti-ikkunassa, puhekeskustelut ja kätevä tiedostonsiirto.
Messenger soveltuu myös Internet-puheluiden soittamiseen, mikä tosin vaatii maksullisen Net2phone-tilin avaamista. Nettipuhelut ovat joka tapauksessa reilusti halvempia kuin tavalliset ulkomaanpuhelut. Puheen laatu riippuu verkon ruuhkista ja Internet-yhteyden nopeudesta.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Online-keskustelu, 4,1 Mt
Pikaviestimet vihdoin yhteistyöhön
trillian 0.74
Trillianin avulla saa monet pikaviestimet sekä niiden palvelut toimimaan yhdessä ja samassa ohjelmassa samanaikaisesti.
Tuettujen pikaviestimien lista kattaa kaikki tärkeimmät ohjelmat, eli ICQ:n, AOL Instant Messengerin, MSN Messengerin ja Yahoo Messengerin. Tuen myötä myös alkuperäisistä ohjelmista tutut tiedostonsiirrot sekä ilmoitukset tuttavista netissä toimivat eri järjestelmien välillä.
Myös kontaktilistat voidaan yhdistää. Eri palvelut erottaa vain keskusteluikkunoiden vasemmassa yläkulmassa olevasta palvelun kuvakkeesta. Ohjelmasta on myös kehittyneempi maksullinen Pro-versio.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Online-keskustelu, 2,47 Mt
Pikaviestejä Nokian Series 60-puhelimiin
im+ 2.0
Im+ on kännykkäversio suosituista pikaviestiohjelmista, joilla voi lähettää viestejä reaaliajassa kavereilleen Internetissä. Ohjelma tukee uusimman version myötä AOL:n, ICQ:n ja Jabberin lisäksi myös MSN:n pikaviestejä.
Im+ tuo pikaviestit Nokian älypuhelimen ruudulle. Ohjelma tukee useita pikaviestijärjestelmiä. (Kuva)
Ohjelma muodostaa suoran yhteyden valitulle palvelimelle, jota varten tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Tämän jälkeen kontaktilistat sekä viestien lähetys ja vastaanotto ovat käytettävissä. Toimivuuteen vaikuttaa verkkoyhteys, joten Im+ ei välttämättä toimi kaikkien operaattoreiden gprs-palveluiden kanssa.
Toimintoja on karsitummin kuin pc-ohjelmissa, mutta kaikki perusominaisuudet ovat mukana. Im+ ei tallenna esimerkiksi kontaktilistoja puhelimeen, vaan järjestelmän palvelimelle, joten samat tiedot ovat käytettävissä niin kännykällä kuin tietokoneellakin. Ohjelma maksaa noin 20 euroa.
PDA: Symbian OS, 70 kt
* * * *
Tiedostojen sisältö selville
whatformat 2.3 5.0
Joskus tiedostojen loppupääte ei kerro sisällöstä mitään. Pääte saattaa myös puuttua kokonaan, jos tiedostonimi on vaurioitunut esimerkiksi siirron yhteydessä. Tällöin Whatformat-apuohjelma on avuksi.
Ohjelma analysoi halutun tiedoston sisällön ja raportoi tämän perusteella, minkä muotoisesta tiedostosta on kyse. Se tunnistaa lukuisia eri tyyppisiä tiedostoja, kuten paketteja, kuvia, tekstidokumentteja, mediatallenteita, taulukkoja ja tietokantoja. Tunnistettuja tiedostomuotoja on yli 1000. Rekisteröintimaksu on noin 20 euroa.
Windows: Apuohjelmat:
Levy- ja tiedostonhallinta, 1,7 kt
* * * *
Täytä ja tulosta lomakkeet
form pilot 1.61
Form pilot on nopea ja vaivaton ratkaisu lomakkeiden täyttämiseen. Sillä voi avata Twain-yhteensopivalla kuvanlukijalla skannatun lomakkeen tai kuvatiedoston kiintolevyltä, ja täyttää sen sähköisesti tulostusta tai faksausta varten.
Ohjelma korvaa tehokkaasti kirjoituskoneen, koska sillä onnistuu kaikenlaisten lomakkeiden täyttäminen halutulla kirjasinkoolla ja -tyypillä. Ohjelman hallitsemia kuvatiedostomuotoja ovat esimerkiksi bmp, tiff, jpeg, png ja pcx.
Kirjasinten lisäksi voi valita, kuinka läheltä lomake näytetään, joten pienenkin välin täyttäminen onnistuu helposti oikean kokoisella tekstillä. Tietokoneella käsittelyssä on se etu, että täytetyn lomakkeen voi tallentaa koneelle myöhemmin muokattavaksi. Halvimman version rekisteröintimaksu on 30 euroa.
Windows: Toimisto-ohjelmat:
Muut toimisto-ohjelmat, 2,76 Mt
* * * *
Nopeaa tiedostojen imurointia
flashget 1.40
Tuore Flashget-ohjelma iskee heti tiedostojen imurointityökalujen kärkitaisteluun Getrightin ja Gozillan rinnalle. Ohjelman tarkoitus on nopeuttaa tiedostojen imuroimista ja mahdollistaa lataamisen jatkaminen, jos siirrot katkeilevat.
Flashget perustuu siihen, että se ottaa tiedostot palvelimilta pienissä osissa koettaen jatkuvasti löytää nopeimman mahdollisen kopiointipaikan. Tiedostot voi imuroida enintään kymmenessä osassa. Mainoksettoman version rekisteröinti maksaa 15 euroa, ja ohjelmaan saa myös suomen kielen päivityksen.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Tiedostojen siirtotyökalut, 2,76 Mt
* * * * *
Automatisoija tehokäyttäjille
macro scheduler 7.1.11
Samoja rutiinitehtäviä kerta toisensa jälkeen toistettuaan toivoisi voivansa automatisoida tehtävät niin, että tietokone hoitaisi ne säännöllisesti käyttäjän puolesta. Juuri tätä Macro scheduler tarjoaa.
Macro schedulerilla monet vaativatkin rutiinitoimet saa automatisoitua tehokkaasti. (Kuva)
Ohjelma vapauttaa käyttäjän monista rutiinitoiminnoista, kuten sähköpostiviestien hakemisesta, kiintolevyn siivoamisesta, varmuuskopioinneista tai oikeastaan mistä vain Windowsin toiminnoista.
Macro scheduler osaa tallentaa makroiksi käyttäjän näppäin- ja hiirikäskyjä. Ohjelman voi asettaa ajamaan tehtäviä haluttuihin aikoihin, esimerkiksi tarkistamaan sähköpostin joka päivä kello 17.00. Myös tiedostojen siirrot, kopioimiset ja poistamiset kiintolevyltä, lähiverkosta tai Internetistä ftp:llä onnistuvat. Rekisteröinti maksaa noin 40 euroa.
Windows: Apuohjelmat:
Automatisointityökalut, 1,95 Mt
* * * *
Kevytselain uudistuu
opera 7.0 beta 1
Opera tunnetaan kevyenä ja pienenä selaimena, joka lataa sivut nopeasti. Ohjelma on kehittyessään myös pulskistunut, mutta on edelleen nopea käyttää. Opera 7 sisältää ison kasan parannuksia.
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy uusittuun käyttöliittymään, joka tavoittelee aiempaa nykyaikaisempaa ilmettä. Myös vasemman reunan palkki suosikkilinkeille, selainhistorialle, sähköpostille, osoitekirjalle ja monille muille toiminnoille on uusittu.
Toinen silmiinpistävä muutos on, että Opera 7 tuntuu huimasti aiempia versioita nopeammalta. Selain käynnistyy melkein silmänräpäyksessä myös Windows XP:ssä, jossa aiemmat 6.x-versiot tuntuivat jo vähän raskailta. Uusi versio on vasta beeta-asteella, joten siinä voi vielä ilmetä vakausongelmia.
39 euron rekisteröintimaksulla pääsee mainosbannereista eroon.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Web-selaimet, 3,1 Mt
* * * * *
Monipuolinen uutisryhmäapu
free agent 1.92
Free agent on helppokäyttöinen ja maksuton uutisryhmien luku- ja kirjoitusohjelma, joka tukee myös binaarisia liitetiedostoja ja tarjoaa monia automatisoitavia toimintoja.
Free agent sopii hyvin uutisryhmien seuraamiseen myös offline-tilassa. Uusimmat viestit haetaan keskusteluryhmistä yhteyden ollessa auki, ja niitä voi seurailla tämän jälkeen vapaasti. Vastaukset lähetetään, kun verkkoyhteys on taas seuraavan kerran käytössä.
Selailu ketjujen ja viestien välillä onnistuu nopeasti niin hiirellä kuin näppäimistöllä. Uusien viestien ja otsikoiden hakeminen voidaan tehdä samalla, kun käyttäjä vielä lukee vanhempia viestejä. Ohjelma on maksuton.
Windows: Internet ja tietoliikenne:
Sähköposti ja uutisryhmät, 2,14 Mt
* * * * *
Ilmainen ja luotettava sql-palvelin
postgresql 7.2.3
Postgresql on monipuolinen ja luotattava sql-palvelin. Se tukee lähes kaikkia sql-määrityksiä, kuten sisäkkäisiä select-lauseita, transaktioita, käyttäjän määrittelemiä tietotyyppejä ja metodeja.
Versio 7.2.3 on tietoturvapäivitys aiempiin versioihin. Se korjaa vacuum-komennossa olleen vian, joka mahdollisti peruskäyttäjille tapahtumalokien tuhoamisen. Päivämääräongelmat uudemmilla glibc-versioilla on myös korjattu.
Linux: Palvelintyökalut, 2,6 Mt
* * * * *
Taulukkolaskentaa ja tekstinkäsittelyä Palmilla
quickoffice 6.1.4
Quickoffice on pieni ja kätevä tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelma käsitietokoneille. Se on yhteensopiva Microsoftin Excelin ja Wordin kanssa, ja muistuttaa niitä myös käyttöliittymältään.
Taulukkolaskentaohjelmalla voi tehdä erilaisia kaavioita. Ohjelmassa on valmiiksi 80 erilaista laskentakaavaa. Tekstinkäsittelyohjelma sisältää perustoiminnot, sekä uutena lisäominaisuutena tavutus- ja oikeinkirjoitustyökalun. Rekisteröinti maksaa noin 40 euroa.
PDA: Palm, 1,01 Mt
TERO LEHTO

ON
+ On, mutta käyttäjät pelkäävät siirtyä. Onhan Linux ollut alun alkaen vähän enemmän insinööreille tai nörteille.+ Tarvittavia ohjelmia on riittävästi, ja ei ole sen vaikeampi asentaa kuin Windowskaan.
+ Laitehankinnoissa täytyy olla hieman varovaisempi, mutta muuta estettä ei Linuxin käytölle kotikoneissa ole.
+ Nykyiset Linuxit ovat jopa helpompia asentaa kuin Windowsit. Kaikki tarvittavat ohjelmat asentuvat kerralla käyttövalmiiksi.
EI OLE
– Käytön helppous ja ohjelmistovalikoima eivät vielä ole riittävät.– Ajureita ei löydy välttämättä kaikkiin yleisimpiinkään laitteisiin, kuten esimerkiksi äänikortteihin ja modeemeihin. Käyttöjärjestelmien mukana tarjotaan paljon toimimattomia ja keskeneräisiä ohjelmia.
– Voi kun olisikin! Ei voi mitään, mutta kunnon käyttöliittymän koodaaminen ja konfiguroiminen joka käyttäjälle sopivaksi vaatii muutakin kuin insinöörejä.
– Vaikka käyttö on helpottunut, niin ohjelmien ja ajureiden asennus on vielä kuitenkin melko vaikeaa verrattuna Windowsiin.
3 kuukauden TOP-10
Windows
1. Winzip 8.1 sr-1, 1,8 Mt
Helppoa ja tehokasta pakettien hallintaa
2. Nero Burning Rom 5.5.9.17, 13 Mt
Paras cd- ja dvd-levyjen poltto-ohjelma
3. Antivir Personal Edition 6.16.08.60, 3,5 Mt
Maksutonta ja toimivaa virustorjuntaa
4. Zonealarm 3.1.395, 3,7 Mt
Suosituin maksuton ohjelmallinen palomuuri
5. Adobe Acrobat Reader 5.10, 13 Mt
Pdf-dokumenttien lukemiseen ja tulostamiseen
6. Clonecd 4.1.0.1, 3,2 Mt
Polta raakadatakopioita cd-levyistä
7. System Mechanic 3.7h, 1,5 Mt
Viritä Windows tehokuntoon
8. Opera 6.05, 11 Mt
Suosittu kevytselain englannin- ja suomenkielisenä
9. Wcpuid 3.1, 258 kt
Tarkat tiedot emolevystä ja prosessorista
10. Easy CD-DA Extractor 5.0.5, 3 Mt
Cd-levyistä mp3-tiedostoja
Linux
1. Openoffice 1.0.1, 73 Mt,
Maksuton ja laadukas toimisto-ohjelmisto
2. Codeweavers Wine Preview 7, 6,3 Mt
Aja Windows-ohjelmia Linuxissa helpommin
3. Opera 6.03, 4,8 Mt
Pieni selainihme Linuxiin
4. Postgresql 7.2.3, 15,8 Mt
Ilmainen ja luotettava sql-palvelin
5. Mysql 3.23.53a, 21 Mt
Nopea relaatiotietokanta
6. Irssi 0.8.5 , 2,8 Mt
Modulaarinen irc-asiakasohjelma
7. Gkreim 1.2.13, 428 kt
Muokattava järjestelmämonitori
8. Mplayer 0.90 Pre8, 2,6 Mt
Monipuolista videoiden katselua Linuxissa
9. F-prot Antivirus for Linux 3.12b, 1,8 Mt
Virustorjuntaa Linuxiin kotikäyttäjälle
10. Perl 5.8.0, 7,9 Mt
Perl-tulkki Linuxiin
PDA
1. Webviewer 1.7, 46 kt
Java-pohjainen kevyt selain kämmenmikroon
2. Pockettexttv 1.1, 33 kt
Teksti-tv-sivut Nokia 7650:aan
3. Solitaire 1.0, 587 kt
Pasianssipelejä Pocket Pc:lle
4. Easysms 1.41, 20 kt
Tekstiviestejä kämmenmikrosta
5. Oplayer 1.01, 18 kt
Katso videoita kännykässä
6. Diesel3d Minigolf 1.2, 219 kt
Minigolfia 7650-älypuhelimeen
7. Im+, 1,1 Mt
Pikaviestejä Nokian älypuhelimiin
8. System Tools 1.30f, 86 kt
7650:aan uusia hallintaominaisuuksia
9. Extended File Manager 1.20f, 88 kt
Tiedostojenhallintaa Series 60 -puhelimissa
10. Pocketcounter beta2 0.79, 11 kt
Maksuton ajastinlaskuri 7650:aan








