10 Vista-inhokkia
Petteri Järvinen
10 Vista-inhokkia
Vista täyttää kohta kaksi vuotta. Koko tuon ajan Microsoft on ponnistellut vakuuttaakseen markkinat Vistan eduista. Työtä riittää jatkossakin, sillä moni suhtautuu yhä Vistaan torjuvasti. Muutosvastarinta on ymmärrettävää, mutta sekään ei selitä kaikkea.
1. Admin-oikeudet
Eniten valituksia ovat aiheuttaneet Vistan käyttöoikeustarkistukset (User Access Control, UAC). Niillä pyritään varmistamaan, ettei peruskäyttäjä voi sotkea koneen asetuksia eikä päästää siihen vahingossa haittaohjelmia. Ylläpito- ja asennustehtävät vaativat ylimääräisen hyväksynnän silloinkin, kun käyttäjällä on täydet admin-oikeudet.
Oikeuksien rajaaminen on tietoturvan kannalta järkevää. Sama periaate on käytössä Linuxissa ja Macissä.
Mutta miksi Vista kysyy käyttöoikeuksia niin tiuhaan? Eikö levyn pirstoutumisen poistoa tai näytön resoluution vaihtoa voisi sallia peruskäyttäjällekin? Jatkuva tunnuksen ja salasanan kirjoittaminen ärsyttää.
Sinänsä tarpeelliset tarkistukset olisi pitänyt lisätä Windowsiin jo vuosia sitten.
2. Yhteensopivuusongelmat
Kaikki ohjelmat eivät toimi Vistassa. Yleensä kyse on vanhemmista sovelluksista, jotka haluavat kirjoittaa ohjelmahakemistoihin tai tehdä muita Vistassa kiellettyjä asioita. Osan tällaisista ohjelmista saa kuitenkin toimimaan ajamalla niitä admin-oikeuksilla.
Ajurit ovat ongelmallisempia, sillä moniin vanhoihin oheislaitteisiin ei saa Vista-ajuria lainkaan. Silloin on edessä uuden laitteen hankinta.
3. Hitaus
Vista toimii jo yhden gigatavun keskusmuistilla, mutta sovellusten kanssa tila käy ahtaaksi ja koko järjestelmä hidastuu. Järkevään työntekoon tarvitaan kaksi gigatavua. Toisaalta myös yläraja tulee helposti vastaan, sillä 32-bittinen arkkitehtuuri tukee enintään neljää gigatavua – ja siitäkin näytönohjain vie 0,25–0,5 gigatavua.
Hitaus ei välttämättä korjaannu edes muistia lisäämällä. Varsinkin tiedostokansioiden ja verkkoasemien selaus
pysyy aina hitaana, koska Vista päivittää samalla omia metatietojaan.
4. Versioerot
Vistaa myydään peräti neljänä eri versiona: Home Basic, Home Premium, Business ja Ultimate. Kotiversiossa ei ole faksitukea, etäkäyttöä, ajastettua varmuuskopiointia eikä aiempien tiedostoversioiden säilytystä. Yritysversiolla ei voi tehdä dvd-elokuvia eikä siinä ole Media Centeriä. Ja niin edelleen, eroavaisuuksia riittää.
Eri versioiden tarkoituksena on rahastaa käyttäjää ja saada hänet maksamaan vielä uudesta Vista-päivityksestä. Lisäksi versioerot vaikeuttavat Vistan tukea ja koulutusta, kun vastaukset riippuvat käytössä olevasta versiosta.
5. Käyttöliittymä
Vistan Aero-käyttöliittymässä on läpinäkyviä elementtejä, kuten ikkunoiden otsikkopalkki. Ne näyttävät hyviltä tuotedemoissa, mutta käytännössä efektistä on vain vähän iloa. Kolmiulotteisuutta jäljittelevä heittovarjo on jo hyödyllisempi, sillä se korostaa ikkunan muotoja.
Mutta ne värit! Ikkunoissa käytetty vaaleansininen on hailakka, eikä aktiivisen ikkunan otsikkopalkin väri muutu. Aktiivisen ikkunan erottaa vain punaisesta sulkupainikkeesta, mikä tuottaa ongelmia aloittelijoille ja iäkkäämmille käyttäjille. Windows XP:ssä aktiivinen ikkuna oli helppo tunnistaa.
6. Tiedostonäkymän sarakkeet
Vistan tapa esittää tiedostokansioissa ääni- ja kuvatiedostojen metatietoja sekä tyhjä sarake tähtiluokitusta varten on tarpeeton ja jopa haitallinen, koska se jättää oletusarvona esimerkiksi tiedoston muokkausajan ja koon näyttämättä.
Kotikäyttäjä ehkä ilahtuu tähdistä ja digikuvien kuvaushetkestä, mutta ammattilaiselle tiedoista ei ole mitään iloa. Niiden käsittely vain hidastaa Vistan toimintaa.
7. Sekavat verkko-asetukset
Vistan verkkoasetukset ovat erittäin monipuoliset, ja niissä on huomioitu aiempaa paremmin tietoturvan vaatimukset. Verkkoasetusten ikkuna on kuitenkin niin sekava ja monimutkainen, että tavallisen käyttäjän on vaikea ymmärtää toimintojen merkitystä.
Julkinen, yksityinen ja toimialueprofiili eivät ainakaan paranna tilannetta. Ne liittyvät palomuuriasetuksiin, ja palomuurejakin on kaksin kappalein.
Wlan-verkkojen tuki on kattava, mutta niin ikään toteutettu turhan monimutkaisesti.
8. Jumi-ilmoitus
Kun sovellus jää jumiin eikä enää vastaa käyttöjärjestelmän kutsuihin, Windows lisää tekstin ”Not Responding” sen ikkunakehykseen. Vistassa tekniikkaa on muutettu niin, että teksti tulee näkyviin aiempaa nopeammin. Hätäinen käyttäjä ehtii lopettaa sovelluksen luullen sen kaatuneen, vaikka sovelluksella olikin vain kiire jonkin työn kanssa.
9. Riisutut apuohjelmat
Windows XP:hen verrattuna monia apuohjelmia on karsittu niin paljon, ettei niihin ole jäänyt mitään säädettävää. Edistyneen käyttäjän on pakko tyytyä Microsoftin tekemiin valintoihin. Esimerkiksi pirstoutumisen poisto, varmuuskopiointi ja Movie Maker ovat todella riisuttuja ja sisältävät vain perusominaisuudet.
Omien videoiden poltto dvd-levylle on toteutettu kömpelösti erillisellä apuohjelmalla. Polton pitäisi olla integroitu Movie Makeriin.
Yllättäen ajastettuihin tehtäviin ja tapahtumanvalvontaan on lisätty paljon uusia toimintoja, jolloin niiden käyttö on tullut aiempaa vaikeammaksi.
10. Hinta
Suomenkielinen Vista Ultimate maksaa verkkokaupassa 502 euroa. Home Premiumin saa 200 eurolla, Business-version 274 eurolla.
Laitteiden mukaan niputetun oem-version tai päivityksen XP:stä saa edullisemmin, mutta silti hinnat ovat täysin kohtuuttomia itse tietokoneen hintaan verrattuna. Halvan pöytäkoneen saa 400 eurolla, kannettavan 600 eurolla.
Hinta on kohtuuton varsinkin siksi, että harva tarvitsee Vistan ominaisuuksia mihinkään. Kun kone on käynnistetty, palvelut haetaan netistä ja monin verroin paremmat apuohjelmat saa ladattua ilmaiseksi.








