Quarkxpress 8 Western Europe

QUARKXPRESS 8 WESTERN EUROPE
Quark ei anna periksi

Perinteikäs Quark on edelleen vahva toimija julkaisualalla. Englannissa ja Saksassa se on edelleen vahva, ja markkinaosuus on säilynyt kohtalaisena muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa.

Uusi Quarkxpress 8 on hyvä julkaisuohjelma, mutta jää vielä nähtäväksi, onko se parempi kuin kilpailijansa Adoben Indesign. Adobe puolestaan julkisti juuri uudet CS4-ohjelmansa.

Quark on kirinyt Indesignin ominaisuuksissa kiinni. Graafinen suunnittelija, joka on tottunut käyttämään Indesignia, pystyy melko pian käyttämään uutta Quarkia – niin samanlaisilta ohjelmat tuntuvat. Eroavuudet hyvässä ja pahassa löytyvät vasta pitemmässä käytössä. Jos ohjelmat osaisivat lukea toistensa tiedostomuotoja, käyttäjä voisi napsia parhaat temput kummastakin ohjelmasta.

Nopeampaa työskentelyä

Quarkin käyttöä on parannettu monin tavoin. Elementin kierto on helppoa kuvalaatikon kahvoista tarttuen painamalla samalla shift-näppäintä. Muutkin työkalut toimivat samalla tavalla, joten nopeasti työskennellessä työkaluja ei tarvitse alinomaa vaihtaa. Esimerkiksi useita kuvia ei tarvitse liittää yhteen (group) suurentamista varten, vaan riittää, kun valitsee kuvat ja vetää ne suuremmiksi painamalla Macissä komento- tai Windowsissa Ctrl-näppäintä.

Tools-paletissa osa työkaluista on piilotettu painalluksen taakse. Tekstityökalussa on muun muassa tekstilaatikoiden link- ja unlink-työkalut. Piilotettuja työkaluja ei tarvitse hakea klikkaamalla palettia, vaan kunkin työkalun saa käyttöön näppäinkomennoilla. Sellaisissa työkaluissa, joissa on useita työkaluja saman ikonin takana, pikanäppäin valitsee aina seuraavan.

Quark toimii nyt hyvin yhteen Photoshop- ja Illustrator-kuvien kanssa. Uutta on mahdollisuus sijoittaa tekstejä ja kuvia vetämällä niitä sivuille muista ohjelmista Quarkin avoinna olevaan dokumenttiin. Vetäminen onnistuu ainakin Wordista, Adobe Bridgestä, Photoshopista, Illustratorista tai työpöydältä. Valitettavasti kuvia tai tekstiä ei voi vetää Quarkiin Indesignista.

Sijoitettua kuvaa voi muokata. Klikkaamalla kuvaa hiiren oikea nappi painettuna, Quark avaa sen ohjelman, jossa kuva on tehty tai viimeksi talletettu.

Kyseenalaisia uudistuksia

Muutamia heikkouksiakin uudistettu Quark tuo tullessaan. Ennen Quarkin selkeä taustalinjat-gridi (baseline grid), jonne leipäteksti lukittiin, on nyt sekopäinen Grid Styles -paletti. Leipätekstin lukitus haluttuun rivinväliin perustuu nyt leipätekstin kirjainkokoon. Tarkkaa rivinvälistystä ei voi antaa, vaan haluttu gridi syntyy Line Spacing -lukua manipuloimalla. Esimerkiksi kun leipätekstin koko on 9,5 pistettä ja haluttu rivinväli ja gridi on 11 pistettä, se syntyy kasvattamalla Line Spacing -lukua 1,5:llä.

Kappalemalleja ei voi kätevästi muokata kaksoisklikkaamalla kappalemallia Style Sheet -paletissa. Ensin pitää valita kappalemalli ja avata Edit-valikosta Style Sheets -ikkuna.

Apulinjoja voi dokumenttiin vetää mittareunuksista kuten ennenkin, mutta uusi Guides-paletti antaa huimasti enemmän mahdollisuuksia hallita ja luoda apulinjoja. Eri apulinjojen värin voi valita, linjat voi lukita ja niin edelleen, mutta herää kysymys, tarvitaanko todella useita apulinjoja. Luova taitto syntyy ilman yhtäkään apulinjaa.

Sisältöä nettiin

Quarkilla voi myös suunnitella nettisivuja oikean nettisivutyökalun puuttuessa. Nettisivu syntyy muutamalla klikkauksella jo tehdystä painoaineistosta, tosin lopullinen hienosäätö vaatii vielä paljonkin työtä.
Quarkilla syntyvät myös flash-animaatiot. Aikaisemmin erillisenä ohjelmalaajennuksena myyty Quark Interactive Designer on nyt kiinteä osa Quarkia.

Ennen Quark myi erikseen Quarkia ja useita kieliversioita sisältävää Quark Passportia. Dokumenttien vaihto eri kielialueiden kesken ei aina onnistunut, koska perus-Quark ei avannut Passportilla tehtyjä dokumentteja.

Nyt on vain yksi Quarkxpress, ja sen Euroopassa myytävä versio on nimeltään Western Europe Edition. Ohjelma sisältää 30 kielen oikoluvun ja tavutuksen, ja käyttöliittymän kielen voi valita 13 vaihtoehdosta, joissa suomi ei valitettavasti ole mukana.

OSMO LEIVO

Quarkxpress 8 Western Europe
Hinta: 1596,98 €, päivitys 474,58 €
Lisätietoja: Quark, www.quark.fi; People Group Data, 010 230 7300

Tähtiä: 3,5

 

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 12/2008

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös