Sisällysluettelo

10 parasta uudistusta Windows 7:ssä

Monen mielestä parasta uudessa Windowsissa on se, että kaikki Vistan mukana tullut on vihdoin saatu toimimaan. Tarkemmassa tarkastelussa "seiskasta" kuitenkin paljastuu myös paljon omaa uutta ja näppärää.

9 viestinnän monitaituria

Nokia oli ennen älypuhelimissa omaa luokkaansa, mutta kilpailijat ovat kirineet tekniikassa rinnalle ja osin ohikin. Kosketusnäyttöpuhelimissa Applekaan ei ole enää suvereeni. Vertailimme uusien tehokkaiden älypuhelinten kärkimallit työhön ja vapaa-ajalle.

ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 8 & PREMIERE ELEMENTS 8

Kuvankäsittelyohjelmistojen markkinajohtaja Adobe on julkaissut vuotuisen versiopäivityksen kuvankäsittelyn ja videoeditoinnin kuluttajaohjelmistoista. Elements-ohjelmia myydään niin erikseen kuin yhdessä paketissa, ja Organizer-käyttöliittymässä ohjelmakaksikko on nyt naitettu toisiinsa lähes saumattomasti.

Ajankohtaista

Suomalainen tietoyhteiskunta kelpasi vielä jokunen vuosi sitten malliksi muillekin, mutta sittemmin sen vauhti on hyytynyt. Pökköä pesään uskotaan saatavan, kunhan eri laareihin kerätty julkinen informaatio saadaan kunnolla hyötykäyttöön.

APPLE IMAC 27” 3,06 GHZ

Mac-kannettavat ovat syöneet Applen pöytäkoneiden myyntiä, mutta uusi Imac saattaa kääntää kurssin. Suorituskyky ja koneen ulkonäkö ovat muuttuneet vain vähän, mutta näyttö on kasvanut peräti 27-tuumaiseksi.

Blogissa lukee niin!

Vielä muutama vuosikymmen sitten sanomalehdistöllä oli auktoriteettia. Kun jokin asia oli painettu lehteen, siihen uskottiin: ”Sen täytyy olla totta, kun kerran lehdessä lukee niin.”

FUJIFILM FINEPIX REAL 3D W1

Parhaistakin digikuvista puuttuu jotain oleellista: syvyysvaikutelma. Fujifilmin Real 3D W1 on markkinoiden ensimmäinen kahdella koneistolla varustettu digikamera. Tuloksena on kolmiulotteinen valokuva, jota voi tarkastella kameran lcd-näytöltä ilman 3d-laseja.

IBM LOTUS FOUNDATIONS START

Toimiston perusohjelmien asennuksiin ja lisenssien hallintaan kuluu paljon rahaa ja aikaa, ja suosituimmat ohjelmat ovat tarpeettoman monipuolisia peruskäyttäjien tarpeisiin. IBM tarjoaa vaihtoehdoksi kattavat perusohjelmistot valmiiksi integroituna pakettina kiinteään käyttäjäkohtaiseen hintaan.

Kertatäyttötulostimet tulevat

Tulostimien hinnat laskevat, mutta uudet musteet saattavat maksaa enemmän kuin itse laite.

Kone tunnistaa puheen

Yhä useampi soittaja asioi puhelinpalveluissa koneen kanssa. Puheentunnistus kasvattaa hiljalleen suosiotaan myös muussa käytössä.

Kovis kovakouraisessa kohtelussa

Panasonicin Toughbook CF-30 kestää saunan, kivikkoon tippumisen, mutaroiskeiden alle jäämisen ja pakkasen, muttei pidä pintaansa painepesurin edessä. Lisäksi sinnikäs nörtti ruuvimeisselin kanssa on sille liikaa.

Kysymykset

Kysymyksiä ja vastauksia

Jos mieleesi tulee tietotekniikkaan tai muihin Tietokone-lehden aihealueisiin liittyviä kysymyksiä, voit lähettää ne sähköpostitse osoitteeseen kysymykset@tietokone.fi.

Kysyttyä: Toimitusjohtaja Petteri Uljas

Tietotekniikan konsulttiyhtiö Capgeminin suomalaisia asiakkaita palvelee 700 suomalaista sekä 200 intialaista ja puolalaista it-ammattilaista. Toimitusjohtaja Petteri Uljas kertoo, mikä on suomalaisen osaamisen taso ja siirtyykö meiltä vielä lisää työtä halpamaihin.

Mikä Mac minulle?

Maceissa on Intelin prosessorit ja samat komponentit kuin muissakin tietokoneissa, mutta Applen tietokonemallisto eroaa paljon esimerkiksi Dellistä ja HP:sta. Applella on vain kuusi mallisarjaa, eikä niihin kuulu lainkaan minikannettavaa tai pc-pöytäkoneissa suosittua minitornimallia.

Mobiilinetistä tuli totta

2010 on älypuhelimien ja muiden mobiilien internetpäätteiden vuosi. Näin on sanottu varmaan neljästä, viidestä vuodesta aiemminkin, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki tarvittavat palikat voivat olla pian kasassa.

Monen kohun vuosi

Vuoteen 2009 mahtui monia puheenaiheita. Ensin kohu nousi Lex Nokiasta, sitten kuohuttivat piratismi ja palvelunestohyökkäykset. Puhetta riitti myös käyttöjärjestelmistä, älypuhelimista, nettipalveluista ja -uutisista.

Monen koon kannettavat

Kannettavan tietokoneen ostajan tärkein valinta on koneen kokoluokka. Huomioon otettavia asioita on runsaasti, etsittiin sitten pientä ja halpaa tai kookasta ja viimeisen päälle varusteltua laitetta.

Mozilla Firefox vastaan Google Chrome

Internet Explorerille vaihtoehtoisista selaimista Firefox on suosituin, mutta Googlen Chrome tekee myös nettielämästä monin tavoin mukavampaa. Kumpi kaksikosta on parempi suorassa vertailussa?

NAVIGON MOBILENAVIGATOR NORDICS IPHONE 1.3

Iphonelle on ilmestynyt useita navigaattoriohjelmia, joista ensimmäisiä oli Navigonin Mobilenavigator. Uusin versio tuo Iphoneen myös liikennetiedotukset.

NORMAN ENDPOINT PROTECTION

Norjalaisen Normanin virustorjunta on tullut Suomessa tutuksi joidenkin tietokonepakettien valmiina ohjelmistona. Yrityspuolella työasemaohjelmisto on ollut vaatimattomampi varsinkin hallinnan osalta. Uuteen Endpoint Protection -pakettiin onkin rakennettu uusi hallintajärjestelmä.

Olohuoneen monitaiturit

Pienikokoiset htpc-tietokoneet soveltuvat mainiosti kotiteatterin keskukseksi. Testasimme, kuinka ne pärjäävät olohuoneessa.

PANASONIC LUMIX DMC-GF1

Panasonic esitteli hieman yli vuosi sitten uuteen, pienikokoiseen Micro Four Thirds -objektiivijärjestelmään perustuvan DMC-G1-kameran. Sen jälkeen samaan järjestelmään on ilmaantunut lisää laitteita: teräväpiirtovideota kuvaava Panasonic DMC-GH1 ja Olympuksen pieni Pen E-P1.

Paremmat pokkarit

Kohtuuhintaisten kompaktikameroiden keskinäiset erot ovat varsin pieniä. Valmistajien onkin kilpailtava monilla erikoisuuksilla, jotta mallit herättäisivät ostajien huomion.

Porot datan vartijoina

Suomi kaipaa kipeästi uusia bisnesideoita taantuvan metsäteollisuuden ja kiinalaistuvan elektroniikkaosaamisen korvaajaksi. Parhaita ovat alat, joilla Suomella on luontaista kilpailuetua. Jotain sellaista, mitä halvan työvoiman ja korkean teknisen osaamisen Aasia ei pysty ikinä meiltä viemään. Matkailu on ilmiselvästi tällainen ala. Toinen ovat datakeskukset. Suomi on kuin tehty konesaleja varten.

Sisällysluettelo

Sisällysluettelo

SOFTANURKKA

Mediaportal 1.0.2

Olohuoneen monitaituri

Mediaportal on ilmainen avoimeen lähdekoodiin perustuva mediatoisto-ohjelma, joka on ensisijaisesti tarkoitettu olohuoneen viihdemikron eli htpc:n hallintaan. Kaukosäätimellä hallittava ohjelma toistaa elokuvat, tv-sarjat, musiikin ja valokuvat näyttävästi suurelta television ruudulta. Laajennuksia on saatavilla runsaasti ohjelman ulkonäön muuttamisesta aina erilaisten web-palveluiden käyttöön asti.

SQL on tiensä päässä

Tietokannat ovat olleet kuluneen vuoden kuumin puheenaihe web-kehittäjien keskuudessa. Mysql:n siirryttyä käytännössä Oraclen omistukseen moni on ihmetellyt, mikä motivaatio tietokantajätillä on ylläpitää ilmaista kilpailijaa maksullisille tuotteilleen. Ei ole ihme, että Mysql:n avoimesta lähdekoodista haarautuneet vaihtoehtoiset projektit herättävät mielenkiintoa. Näitä ovat esimerkiksi Drizzle sekä Monty Wideniuksen oma Mariadb.

Tulevaisuuden kaupunki muurataan tiedosta

Digitekniikka mullistaa urbaanin asumisen. Ensi vuosikymmenellä Suomessakin on kolme kaupunkia, joissa bitit sulautuvat betoniin.

Tulossa

Tulossa

Seuraava numero ilmestyy 13.1.2010

Usb 3.0 vie supervauhtiin

Tietokoneen oheislaitteiden vakioliitäntä usb siirtyy pian uuteen nopeusluokkaan. Kauppojen hyllyille ilmestyy vuoden 2010 aikana usb 3.0 -tekniikkaa, joka vie tiedonsiirtonopeuden todelliseen supervauhtiin.

Uudet tuotteet

Pieniä tietokoneita

Viewsonic on tuonut suomen markkinoille pienten tietokoneiden tuoteperheen. Neljästä uudesta mallistaPC Mini VOT132 on ensisijaisesti tarkoitettu perhekäyttöön ja soveltuu hyvin nettisurffaukseen ja myös työsovelluksiin. 450 grammaa painavassa koneessa on kaksiytiminen Intelin Atom 330 -suoritin, kaksi gigatavua muistia ja 320 gigatavun kiintolevy.

Uutta ydinvoimaa

Selvitimme, miten AMD:n kuusiydinsuorittimet pärjäävät Intelin neliydinsuorittimia vastaan 2U-palvelinten uusissa malleissa.

Varmuuskopiointi kuntoon Windowsissa

Varmuuskopiointi voi pelastaa vuosien muistot tai korvaamattomat työtiedot. Varmistukset voi automatisoida Windowsin omilla ilmaisilla varmistusohjelmilla.

Video muuttaa nettiä

Uudistumiskyky on aina ollut internetin vahvuus. Juuri nyt vahvin muutosvoima on video.

vikasivu

Luettua

Suomalainen internet kulttuurintutkijan silmin

Windows 7 kainaloon

Uuden käyttöjärjestelmän odotetaan vauhdittavan kannettavien kauppaa. Testasimme yhdeksän uutta kohtuuhintaista konetta, joilla voi hoitaa kodin työ- ja viihdetarpeet ja jotka seuraavat tarvittaessa mukaan matkalle.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 1/2012 julkaisupäivä 25.1.2012

Äly tulee – oletko valmis?

Kohta asut älykkäässä kaupungissa, ennustaa tammikuun Tietokone. Lehdessä katsellaan muutenkin eteenpäin, sillä esittelyssä ovat vuodet 2020 it-trendit. Vertailuun on otettu all-in-one -tietokoneet ja 24-tuumaiset näytöt. Vinkkejä on tarjolla ilmaisten nettipuhelujen soittamiseen kännykällä sekä Facebookin tietoturvan parantamiseen.

Takaisin ylös

Tietokone 12/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös