Kovis kovakouraisessa kohtelussa
Panasonicin Toughbook CF-30 kestää saunan, kivikkoon tippumisen, mutaroiskeiden alle jäämisen ja pakkasen, muttei pidä pintaansa painepesurin edessä. Lisäksi sinnikäs nörtti ruuvimeisselin kanssa on sille liikaa.
Työkalupakkia muistuttava tuhansien eurojen tietokone heitettiin ennen purkua muun muassa alas kiviportaita, mutta pinnassa ei silti näy naarmun naarmua. Hyvää työtä.
Onko se matolaatikko? Ilmankostutin? Saippuarasia? Ei, vaan kiintolevykotelo. Tämän sisään menee reippaasti pehmustetta ja 2,5 tuuman kiintolevy.
Sama avattuna. Kiintolevy sijaitsee kotelossaan vaahtomuoviin pakatun muovikuoren sisällä. Ei haittaa tärinä eikä kosteus pääse vaivaamaan.
Kun kiintolevyn ympäriltä repii pehmusteet irti, paljastuu vielä levyn lämmittämiseen tarkoitettu kerros. Tämä pitää Toughbookin kiintolevyn kovallakin pakkasella toimintavalmiina. Yllä oleva lattakaapeli yhdistää kiintolevykotelon ulkoreunan liittimet itse levyyn sekä lämmitinyksikköön.
Kaikki eri luukut, mitä koneesta sai irrotettua. Tämän käsittelyn jälkeen Toughbookia ei enää voi viedä märkiin tiloihin.
Melko järeästi pakattu 3g-modeemi. Musta metallin alta pilkistävä liitin oikeassa reunassa on sim-kortinlukija. Modeemin piirit ja radio sijaitsevat mustassa minipci-e-liittimessä olevassa kortissa.
3g-modeemi purettuna. Ylemmän piirilevyn vasemman reunan liitin kiinnittyy sovittimeen, joka puolestaan yhdistyy emolevyyn. Alempana pienempi piirilevy, jossa on lähinnä minipci-e-liitin. Tämä kiinnittyy ylempään osaan valkoisella lattakaapelilla, joka jäi pois kuvasta. Alimpana näkyy itse modeemi, liittimestä irrotettuna. Kuvaan päässeet johdot ovat antennikaapeleita.
Toughbookin ulkoinen wlan-antenni sijaitsee näytön yläreunassa. Sen voi tarvittaessa vetää esiin.
Helposti irtoava aines revitty koneesta pois, tämän jälkeen alkoi hikoilu tosissaan. Kuvassa näkyvien osien lisäksi tässä vaiheessa on jo poistettu kaikki suojaluukut, pohjalevy sekä akku.
Tavallisessa koneessa tässä kohtaa näkyisi jo iso osa emolevystä, Toughbookissa tiellä on vielä kerroksittain sälää. Oikean alakulman iso tyhjä kohta on 3g-modeemin paikka. Huomaa isot metallipiikit, jotka ohjaavat liittimet oikein kohdalleen. Vasemmassa alakulmassa on kiintolevykotelon jättänyt aukko. Iso kiiltävä teippi vasemmalla ylhäällä on muistipiirin suojana.
Sen verran päräyttävä ilmestys oli myös Toughbookin paksu näyttö, että se päätettiin jättää pääosin koskematta. Huomiota kiinnittävien järeiden saranoiden lisäksi kuvassa näkyy vasemmalla kosketusnäytön kontrollipiiri ja ylhäällä itse näytön nestekidematriisia ohjaava piirilevy.
Tämä hirvitys ei ole painajaisistasi, se vain toimii 3g:n sovittimena emolevyyn. Modeemin paikalleen ohjaavat metallipiikit ovat vaikuttava näky.
Kosketusalustat ovat yleensä ohuita ja herkkiä. Toughbookin paksu eristetty malli saattaa selittää sen huonoa tuntumaa.
Näin järeän näköistä näppäimistöä ei hennonut hajottaa, se on niin hieno. Useaan kerrokseen rakennettu läpyskä oli vielä koneestakin irrallaan kestävämmän oloinen kuin moni halvan kannettavan näppäimistö koppaan kiinnitettynä.
Vaikka kone olisi kuinka kallis, sen emolevy on taatusti tylsä. Niin on tälläkin kertaa, tästä ei tekisi mieli maksaa tuhansia euroja, oikeasti maksetaankin sen ympärille rakennetusta kopasta. Oikealla pc-kortin ja pc-express-kortin lukijat ja kelkat. Vasemmalla puolella mustan suojateipin alla suoritin. Pc-express-korttipaikan vieressä vasemmalla näkyy musta minipci-e-liitin, jossa laitteen wlan-piiri oli vielä hetki sitten. Vasemmassa yläkulmassa on lankapuhelinmodeemi. Se sellainen, jota ei enää käytä kukaan.








