Mobiilinetistä tuli totta
2010 on älypuhelimien ja muiden mobiilien internetpäätteiden vuosi. Näin on sanottu varmaan neljästä, viidestä vuodesta aiemminkin, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki tarvittavat palikat voivat olla pian kasassa.
Nopeasta datayhteydestä on tullut jokaisen vähänkään paremman puhelimen vakiovaruste. Lisäksi se on kilpailtu kiinteähintaiseksi palveluksi, johon on varaa myös niillä, jotka maksavat kännykkälaskunsa itse.
Minikannettavien myötä yhä useampi pc-käyttäjä on hankkinut langattoman nettiyhteyden myös tietokoneeseensa ja ryhtynyt jopa käyttämään sitä aktiivisesti tien päällä. Jotkut ovat jo kokonaan luopuneet kiinteästä laajakaistasta.
Avoimia sekä operaattoreiden myymiä wlan-palveluja on ollut saatavana pitkään, mutta vasta integroitu 3g-kortti tekee liikkuvasta laajakaistasta niin helpon ja luotettavan, että se sopii lähes kenelle tahansa.
Mobiilissa infrastruktuurissa on toki vielä paljon kehitettävää. Esimerkiksi nykyinen miniläppäri on edelleen aivan liian iso ja kömpelö, jotta se voisi yleistyä aidossa mobiilikäytössä kuten pc on yleistynyt työpöydillä ja kannettavana. Myös 3g-verkkojen välityskyvyssä on toivomisen varaa.
Tässäkin lehdessä testaamamme älypuhelimet sen sijaan ovat laitteita, jotka pian löytävät tiensä kaikkien aktiivisten netinkäyttäjien taskuihin. Iphonen esimerkkiä seuraten muutkin valmistajat ovat vihdoin saaneet aikaan malleja, joiden käyttäjältä ei enää vaadita tietotekniikan erityisosaamista.
Ensi vuoden aikana näemme myös useita uudenlaisia mobiilipäätteitä, joissa on 8–10 tuuman kosketusnäyttö ja joiden akku vaatii latauksen vain kerran päivässä.
Nopeiden yhteyksien ja toimivien päätelaitteiden lisäksi tarvitaan vielä hyvät palvelut. Harva isolle näytölle suunniteltu web-sivusto skaalautuu kätevästi älypuhelimen pieneen ruutuun. Aina ei minikannettavassakaan tunnu olevan tarpeeksi pikseleitä.
Tässä on monella suositulla web-sivustolla vielä paljon tekemistä. Lisäksi on kysyntää täysin uusille palveluille, jotka on alusta lähtien suunniteltu mobiilikäyttöön esimerkiksi paikkatietoa hyödyntämään. Näitä palveluja syntyy ja kuolee ensi vuonna enemmän kuin koskaan.
Takavuosien visio kaikenkattavasta internetistä, johon pääsee millä ja mistä tahansa, toteutui kuin varkain. Nyt on aika keksiä, mitä kaikkea sillä voikaan tehdä.








