SOFTANURKKA
Mediaportal 1.0.2
Olohuoneen monitaituri
Mediaportal on ilmainen avoimeen lähdekoodiin perustuva mediatoisto-ohjelma, joka on ensisijaisesti tarkoitettu olohuoneen viihdemikron eli htpc:n hallintaan. Kaukosäätimellä hallittava ohjelma toistaa elokuvat, tv-sarjat, musiikin ja valokuvat näyttävästi suurelta television ruudulta. Laajennuksia on saatavilla runsaasti ohjelman ulkonäön muuttamisesta aina erilaisten web-palveluiden käyttöön asti.
Mediaportalin suurin ero ja osittain myös vahvuus verrattuna esimerkiksi tunnettuun XBMC-mediatoisto-ohjelmaan on, että se toimii vain Windows-käyttöjärjestelmissä. Tämä antaa ohjelmalle mahdollisuuden käyttää tietokoneelle asennettuja video- ja audiokoodekkeja, minkä ansiosta esimerkiksi kaupallinen teräväpiirtovideoiden purkamiseen tarkoitettu Coreavc toimii suoraan.
Mediaportal ei vielä virallisesti tue Windows 7 -käyttöjärjestelmää, ja ohjelman asentaminen tuotti hieman vaikeuksia, mutta asennuksen jälkeen toimivuudessa ei ollut suurempia ongelmia.
Hinta: ilmainen
Tähtiä 4
Windows XP, Vista
Tuneup 1.5.11
Metadata ja kansikuvat kuntoon Itunesissa
Tuneup on Apple Itunesin kylkeen asettuva pieni laajennus, joka helpottaa musiikkikirjaston järjestelyä. Jos musiikkitiedostoista puuttuu kappaleen, artistin tai levyn nimen kertova metadata, Tuneup osaa hakea tarpeelliset tiedot ja täydentää ne suoraan tiedostoon.
Tuneup hakee kappaleen oikeat tiedot digitaalisen signaalin avulla, jota se vertaa Gracenoten kattavaan tietokantaan. Näin ollen tiedoston nimellä tai jo olemassa olevilla metadatatiedoilla ei ole merkitystä, ne voivat vaikka puuttua kokonaan. Tuneup osaa myös hakea albumeista puuttuvan kansikuvan ja lisätä sen tiedostoihin samalla muun metadatan kanssa.
Tuneup on erinomainen apuväline mp3-kirjastojen järjestelemiseen. Ainoa ikävä puoli on, että ohjelman käyttö edellyttää Itunesia ja levyjen lisäämistä ensin Itunesin omaan kirjastoon.
Hinta: 13 € (vuoden lisenssi), 20 € (elinikäinen lisenssi)
Tähtiä 4,5
Windows XP, Vista, 7, Mac
Replay Music 3.90
Äänitä nettiradioita
Nettiradioiden ja musiikin suoratoistopalveluiden tarjontaa haluaisi joskus tallentaa omalle kiintolevylle myöhempää kuuntelua varten. Replay Music on yksi parhaista ohjelmista tähän tarkoitukseen.
Ohjelma tunnistaa kappaleiden vaihtumisen ja tallentaa jokaisen omaan tiedostoonsa halutussa mp3-muodossa. Nauhoituksen yhteydessä Replay Music yrittää myös tunnistaa kappaleen Gracenoten tietokannan avulla ja nimetä sen oikein. Koska musiikki tallennetaan reaaliaikaisesti suoraan äänikortin kautta, kappaleet täytyy soittaa kokonaan läpi. Ohjelma myös tunnistaa sovelluksen, josta ääntä halutaan nauhoittaa, eikä näin ollen nauhoita muiden sovellusten ääniä.
Tavallisten nettiradioiden lisäksi Replay Music soveltuu hyvin kappaleiden tallentamiseen Spotifystä ja muista vastaavista musiikkipalveluista. Ilmaisen Spotifyn käytön yhteydessä ohjelma osaa automaattisesti tunnistaa kappaleiden välissä tulevat mainokset eikä nauhoita niitä.
Hinta: 15 € (rajoitettu kokeiluversio saatavilla)
Tähtiä 4
Windows XP, Vista, 7
Ultra Recall 4.1a
Monipuolinen muistikirja
Ultra Recall yhdistää leikekirjan, kalenterin, osoitekirjan ja paljon muuta yhteen helposti käytettävään monipuoliseen sovellukseen. Sen avulla esimerkiksi nettisivuilta voidaan valita, mitä tietoa halutaan tallentaa ohjelman omaan tietokantaan myöhemmin käytettäväksi. Firefoxia käytettäessä ohjelma voi asentaa myös oman lisukkeen suoraan selaimeen helpottamaan tiedon keräämistä.
Käyttäjä voi luoda omia kansioita ja lomakkeita niin paljon kuin on tarpeen ja tallentaa niihin lähes mitä vain tiedostoja, kuvia, dokumentteja tai nettisivuja. Runsain ominaisuuksin varusteltu ohjelma sopii erinomaisesti tutkimustyöhön sekä muistiinpanojen ja tärkeiden dokumenttien, kuten sähköpostien, arkistointiin.
Hinta: Standard 33 €, Pro 66 € (ilmainen kokeiluversio saatavilla)
Tähtiä 3,5
Windows XP, Vista, 7
Fileminimizer Pictures 2.0
Valokuvat tiiviimmiksi
Digikuvien tarkkuus ja tiedostokoko ovat usein turhan suuria nettipalveluiden kuvagallerioita varten. Kuvan tarkkuutta laskiessa myös tiedoston koko pienenee, mikä nopeuttaa kuvien lähettämisestä sähköpostilla huomattavasti. Selvästi parempi ratkaisu olisi kuitenkin pitää alkuperäinen pikselitarkkuus ja saada vain tiedoston koko pienemmäksi.
Fileminimizer Pictures on erinomainen pieni ohjelma, joka pakkaa kuvan pienemmäksi älykkäällä laskentakaavalla. Tiedostomuoto voidaan pitää samana kuin alkuperäisen tiedoston, esimerkiksi jpg:nä. Lopputulos on suorastaan hämmästyttävä, esimerkiksi kolmen megatavun suuruinen kuva pienenee vain noin 300–400 kilotavuun. Kuvanlaatu on erinomainen, ja laadun heikkenemistä on usein lähes mahdotonta huomata ilman tarkkaa ja perusteellista vertailua alkuperäiseen kuvaan. Lopputulos riippuu paljon kuvasta, esimerkiksi pikseligrafiikkaan perustuvat kuvat paljastavat laadun heikkenemisen paremmin.
Hinta: 25 € (rajoitettu kokeiluversio saatavilla)
Tähtiä 4,5
Windows XP, Vista, 7
Blueharvest 3.0
Eroon Macin turhista piilotiedostoista
Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmällä on tapana kirjoittaa piilotettuja tiedostoja ulkoisilla kiintolevyillä, muistitikuilla sekä jopa verkon yli käytetyillä palvelinlevyillä oleviin kansioihin. Ylimääräisten ja pitkälti turhien tiedostojen olemassaolo on rasite etenkin Windows-käyttäjille.
Blueharvest on kätevä pieni ohjelma, joka pitää huolen siitä, että turhia piilotiedostoja ei kirjoiteta ulkoisille levyille. Koska Mac OS X -käyttöjärjestelmää ei voida estää kirjoittamasta näitä tiedostoja, Blueharvest poistaa tiedostot heti, kun ne ilmestyvät kansioon.
Ohjelman asetuksilla voidaan riittävän monipuolisesti säätää, mitkä tiedostot poistetaan ja miltä levyiltä. Tämän jälkeen ohjelman olemassa olon voi unohtaa, sillä se pyörii aina taustalla huomaamatta, eivätkä .DS_storage, .trashes ja vastaavat tiedostot enää vaivaa käyttäjän mielenrauhaa.
Hinta: 9 € (30 päivän ilmainen kokeilu)
Tähtiä 5
Mac








