Levyistä parhaat
Toni Kilpeläinen • Kuva: Timo Simpanen
Levyistä parhaat

Kirjoittavat blu-ray-asemat yleistyvät pikku hiljaa, joten myös blu-ray-aihioille on tarvetta. Aihiot ovat kalliita, joten herää kysymys, miten laadukkaita ne oikeastaan ovat. Siksi otimme liudan bd-r-aihioita testiin, ja samalla tutkimme
dvd-r-aihioidenkin laadun.
Tähän asti blu-ray-levyformaatti on tullut esiin lähinnä teräväpiirto-elokuvien levityksessä. Nyt pc-komponenttien markkinoilla alkaa olla tarjolla kohtalaisen valikoima siedettävän hintaisia kirjoittavia blu-ray-asemia.
Blu-ray-aseman tarve nousee esiin varsinkin, jos omistaa full-hd-materiaalia tuottavan digivideokameran. Teräväpiirtomateriaalin tallentamiseen perinteisen dvd-levyn kapasiteetti käy kovin pieneksi.
Blu-ray-levyn tallennuskapasiteetti antaa jo ruhtinaalliset puitteet omien videotuotosten varastoimiseen. Dvd-levyjen kanssa on totuttu hyvinkin vaihtelevaan laatuun tiedon säilyvyyden, eheyden ja käytön suhteen, joten on ymmärrettävää olla hieman epäluuloinen uuden formaatin luotettavuuden suhteen.
Blu-ray on kallis valmistaa
Teknisesti blu-ray-levyt vastaavat hyvin pitkälti perinteisiä cd- ja dvd-levyjä. Suurimmat erot löytyvät itse levyn valmistusprosessista.
Perinteisen dvd-levyn valmistus lähtee valumuotista, jolla painetaan dvd-levyn pohjalevy sulatetusta polykarbonaattimuovista. Valumuotti muotoilee levyn pintaan ohuen lukua ja kirjoitusta ohjaavan uran, joka kiertää spiraalina levyn sisäkehältä ulospäin. Tässä vaiheessa pienetkin virheet materiaalissa tai sen käsittelyssä voivat täysin tuhota lopputuloksen.
Tämän jälkeen muovilevy
pinnoitetaan kirjoitukseen käytettävällä orgaanisella väriaineella, joka suihkutetaan pyörivän levyn pohjan sisäkehälle. Pyörimisliike pitää huolen siitä, että aine leviää tasaisesti koko levyn pinnalle. Laservalon heijastamista varten kuivatetun väriainekerroksen päälle vedetään hopeasta tai hopeapohjaisesta metalliseoksesta koostuva kerros.
Viimeisenä vaiheena levyn pinnalle vedetään kova kiiltävä lakkakerros suojaamaan levyn pintaa. Dvd-levyissä tämä suojakerros on 0,6 mm paksuinen, blu-ray-levyssä suojakerros on huomattavasti ohuempi, vain 0,1 mm.
Suoja-aineen on oltava erittäin lujaa tai muutoin datakerros on erittäin herkkä vaurioitumiselle. Syynä hyvin ohueen pintasuojaan on, että se antaa tulevaisuudessa mahdollisuuden lisätä levyyn enemmän datakerroksia. Kahdeksalla kerroksella levyn tallennuskapasiteetiksi tulisi jopa huikeat 200 gigatavua. Huomattavasti tarkemmasta ja myös samalla kalliimmasta levyn valmistusprosessista johtuen blu-ray-levyjen laatu on heti lähtökohtaisesti parempaa kuin dvd-levyillä.
Hyvän laadun perusteesit
Dvd-levyjen kohdalla hyvän ja luotettavan levyn löytäminen ei ole aina kovin yksinkertaista. Edes tunnetun ja nimekkään valmistajan levy ei välttämättä ole niin laadukas kuin voisi olettaa. Monesti levyt eivät ole kyseisen merkkivalmistajan itsensä tekemiä, vaan valmistajat saattavat myydä muiden tehtaiden tekemiä levyjä omalla nimellään.
Sama toimintatapa on havaittavissa myös blu-ray-levyjen kohdalla. Levyn oikean valmistajan selvittäminen ei onnistu levypaketin kannesta, vaan se edellyttää levyn tutkimista dvd/blu-ray-asemassa oikeanlaisella ohjelmalla, joka pystyy kertomaan levyn media-id-tunnuksen.
Monet levyjä myyvät nettikaupat onneksi kertovat kyseisen media-id-tunnuksen tuoteselostuksen yhteydessä. Tämän jutun kirjoitushetkellä saksalainen Nierle-nettikauppa ei ainakaan vielä kertonut myynnissä olevien blu-ray-levyjensä media-id:tä. Testimme osoittivat, että kymmenestä blu-ray-levystä löytyi yhteensä kahdeksan eri media-id-tunnusta ja vastaavasta määrästä dvd-levyjä löytyi seitsemän.
Yleissääntönä dvd-r-levyjä ostettaessa voisi pitää seuraavaa. Ensinnäkin kannattaa pysyä tunnetuissa merkeissä, jotka on yleisesti havaittu hyvälaatuisiksi. Toisaalta levyn valmistusmaalla on myös kohtalaisen suuri vaikutus levyn laatuun, sillä perinteisesti Japanissa valmistetut levyt ovat huomattavasti parempaa laatua kuin esimerkiksi Kiinassa tehdyt. Blu-ray-levyistä lähes kaikki markkinoilla olevat levyt onkin valmistettu Japanissa, mikä osittain myös selittää niiden huomattavasti paremman laadun.
Laadun arvionnin välineet
Dvd- ja blu-ray-levyjen laatua voi itse tutkia erinäisillä ohjelmilla. Neron Discspeed on yksi helpoimmista ja yksinkertaisimmista ohjelmista, millä voi nähdä levyn lukunopeuden. Pelkkä lukunopeus ei kuitenkaan kerro kaikkea levyn laadusta, koska esimerkiksi lievät virheet levyssä korjautuvat aseman omalla virheenkorjauksella, eivätkä ne yleensä hidasta lukunopeutta huomattavasti.
Merkittävästi perusteellisempi laatutesti on ajaa dvd-r -levylle PIE/PIF -arvojen ja kohinan määrää mittaava testi. Nero Discspeed tukee tätä ominaisuutta mutta vain harvat kirjoittavat dvd-asemat osaavat lukea näitä arvoja levyistä.
Blu-ray-levyjen laadun arviointi on huomattavasti rajoittuneempaa, ja tällä hetkellä kotikonstein tehtäviä testitoimenpiteitä on vain lukunopeuden arviointi. Blu-ray-levyissä käytetty virheenkorjaus eroaa tuntuvasti dvd-levyjen vastaavasta. Tämän vuoksi tällä hetkellä olemassa olevilla ohjelmistoilla ei voida lukea ja arvioida blu-ray-levyjen ohjelmallisia virheitä.
Ohjeita hyvään polttamiseen
Itse poltettujen levyjen laadun ja pitkän eliniän takaamiseksi löytyy monia keinoja.
• Levyjen oikeaoppinen käsittely on erittäin tärkeätä, eli pitää välttää levypintaan tulevia naarmuja ja sormenjälkiä. Pitkän eliniän takaamiseksi levyt olisi parasta säilyttää poissa auringonvalosta omissa säilytyskoteloissaan. Ennen levyn polttoa on hyvä tarkistaa levyn kirjoituspinta, ja poistaa silminnähtävät suuremmat roskat.
• Kirjoittavan aseman firmware on hyvä pitää aina päivitettynä uusimpaan. Valmistajan sivulta saatavissa päivityksissä on aina paranneltu aseman toimintaa. Yleisimpiä muutoksia firmware-päivityksissä ovat uusien levyjen mediatunnisteiden lisääminen, joten näin asema osaa säätää kirjoitusnopeuden uudelle medialle sopivaksi.
• Halvimpien levyjen hankinta on usein houkuttelevaa, mutta usein laatu on erittäin huonoa, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Käytä vain hyvälaatuisiksi havaittuja levyjä. Internetin keskustelupalstoilta löytyy usein tietoa käyttäjien kokemuksista ja jopa tuloksia kunnon laatutesteistä.
• Kirjoittavien asemien uudet mallit tarjoavat yleensä suurempia kirjoitusnopeuksia, mutta tämä ei tarkoita sitä, että levyjä kannattaa polttaa maksiminopeudella. Levyjen kirjoittaminen alhaisemmalla nopeudella takaa yleensä parempilaatuisen levyn. Dvd-levyjen nopeuksissa hyviksi havaitut nopeudet ovat 4x ja 8x. Blu-ray-levyjen nopeuksissa ei vielä paljon ole valinnan varaa mutta testiemme perusteella voi suositella 2x- ja 4x -nopeuksia.
• Levyjen polttaminen ei syö tietokoneen prosessoritehoa niinkään paljon verrattuna kiintolevyn käyttöön. Suositeltavaa olisi sulkea ylimääräiset ohjelmat polton ajaksi ja välttää koneen käyttöä polton aikana, koska ylimääräiset levyoperaatiot voivat haitata polttoa.
• Yksi tärkeimmistä työkaluista on itse poltto-ohjelma. Erilaisia poltto-ohjelmia markkinoilta löytyy todella paljon ja tunnetuin on ehkä Nero, joka on viime vuosien aikana kasvanut varsin isoksi ohjelmapaketiksi. Suurta suosiota osakseen kerännyt Imgburn edustaa tällä hetkellä erittäin monipuolista poltto-ohjelmaa vaativalle käyttäjälle ja se tukee kaikkia kirjoitettavia levyformaatteja. Parasta on, että Imgburn on täysin ilmainen ja erittäin pienikokoinen ohjelma.
Satoja gigatavuja myöhemmin
Testiä varten hankittiin tunnetuimpien merkkivalmistajien blu-ray ja dvd-r-levyjä. Kaikki testissä mukana olleet levyt ostettiin saksalaisen Nierlen nettikaupasta.
Tavalliset dvd-r-levyt tukivat kaikki 16x -kirjoitusnopeutta. Blu-ray-levyjen kirjoitusnopeus oli 2x lukuun ottamatta neljää 4x-nopeuden tarjoavaa levyä. Blu-rayssa mukaan mahtui myös yksi kaksikerroksinen (dl) sekä yksi tulostuspinnalla varustettu levy.
Testissä käytettiin kaikkien levyjen polttamiseen Buffalon sisäistä sata-liitäntää käyttävää Mediastation 8x blu-ray-poltinta, jossa on koneistona Panasonicin MATSHITA BD-MLT SW-5584 (firmware 1.00). Kaikki poltetut levyt analysoitiin asemalla, jolla ne oli kirjoitettu, sekä Lite-Onin DH4B1S 4x blu-ray-polttimella (firmware 7P5B).
Testikoneessa oli suorittimena Intelin Core 2 Duo E6750 2,6 GHz, 4 gigatavua keskusmuistia, Western Digitalin 500 gigainen sata-levy sekä käyttöjärjestelmänä Windows Vista Ultimate Service Pack 1:llä varustettuna. Poltto-ohjelmana testeissä käytettiin Imgburn v2.4.2.0 -ohjelmaa ja levyjen laadun analysoinnin työkaluina olivat Nero Discspeed 5 v5.0.1.108 sekä Dvdinfopro HD v5.213.
Testissä havaittiin, että Nerolla oli vaikeuksia ylläpitää luvattua kirjoitusnopeutta joillakin levyillä, mistä johtuen levyjen polttamiseen meni huomattavasti pitempi aika. Esimerkiksi 4x blu-ray-levyn polttonopeus oli vain surkeat 1,8x, kun Imgburn hoiti koko levyn tasaisella 4x-nopeudella.
Sekä dvd-r että bd-r -levyjä poltettiin useita kappaleita valmistajaa kohden ja myös eri kirjoitusnopeuksilla. Levyjen sisältönä oli tavallinen datalevy tietokonekäyttöön sekä dvd- ja blu-ray-elokuvat, jotka kaikki testattiin Sonyn Playstation 3 -pelikonsolilla. Elokuvakäytössä kaksitasoiset levyt, Verbatimin dvd-r dl (9,7 Gt) sekä TDK bd-r dl (50 Gt) selvisivät tasojen vaihdosta ja pikahyppäyksistä kerroksien välillä kiitettävästi muutaman sekunnin pituisella nytkähdyksellä.
Laatu parantunut
Tietokone-lehden edellisessä dvd-r-levyjen laatutestissä (TK 2/2005) huonoimmin pärjänneet levyt olivat täysin käyttökelvottomia, ja jopa heti polton jälkeen osa levystä oli lukukelvottomia.
Nyt voidaan todeta, että dvd-r-levyjen laatu on parantunut huomattavasti. Pieniä laatueroja yhä löytyy mutta keskimäärin testijoukon taso oli hyvin tasaista.
Blu-ray-levyjen suhteen tilanne on erittäin positiviinen. Kaikki mukana olleet levyt suoriutuivat testeistä kunniakkaasti ja edustavat hyvää laatua. Tyhjien bd-r-levyjen korkean hinnan takia tämä onkin erittäin toivottavaa.
Nähdäksemme, kuinka poltettujen levyjen laadulle käy ajan myötä, testasimme myös edellisessä testissämme olleita levyjä, jotka sijoittuivat silloin parhaiden joukkoon. Esimerkiksi Verbatimin MCC 02RG20 media-tunnuksella olevat levyt osoittautuivat yhä olevan erinomaisessa kunnossa, kun myös hyvin pärjännyt TDK tuotti suuria määriä virheitä levyä luettaessa.
Levyjen saama arvosana koostuu osa-alueista kirjoitus- ja lukunopeus sekä vakavien ja lievien virheiden määrä. Yksikään testin levyistä ei sisältänyt yhtään vakavia eli fyysisiä virheitä. Siltä osin pisteytys rajoittuu pitkälti lieviin virheisiin, jotka yleisimmin korjautuvat lukevan aseman omalla virheenkorjauksella.
Esimerkiksi Memorexin dvd-r-levyn saama laatuarvosana oli testin huonoin johtuen suuresta määrästä lieviä virheitä. Myöskään TDK ei pärjännyt tällä alueella. Asemien oman virheenkorjauksen avulla levyt olivat täysin luettavissa ilman ongelmia, mutta siitä huolimatta Memorexin ja TDK:n levyjä ei voi varauksetta suositella tärkeän tiedon varastoimiseen.
Dvd-r-aihiot-aihiot
Dvd-r-levy (single layer / 4,7 Gt) Media-id Hinta (kpl) Arvosana
Philips 16x MBI01RG40 25,39 € (100 kpl) 5
Sony 16x SONY 16D1 26,99 € (100 kpl) 5
Platinum 16x MBI01RG40 21,99 € (100 kpl) 5
Imation 16x MBI01RG40 11,54 € (50 kpl) 5
Maxell 16x RITEKF1 21,49 € (100 kpl) 5
Verbatim 16x MCC03RG20 28,95 € (100 kpl) 4 ½
MediaRange 16x MCC03RG20 18,89 € (100 kpl) 4 ½
TDK 16x MBI03RG40 26,99 € (100 kpl) 3 ½
Memorex 16x CMCMAG.AM3 24,99 € (100 kpl) 3
Dvd-r-levy (dual layer / 8,5 Gt) Media-id Hinta (kpl)
Verbatim DL 4x MKM01RD30 12,89 € (5kpl) 4 ½
Blu-ray-aihiot
Bd-r-levy (single layer / 25 Gt) Media-id Hinta (1 kpl) Arvosana
Memorex 2x MEI T01 9,90 € 5
Imation 2x PHILIPR02 9,99 € 5
MediaRange 2x PHILIPR02 7,49 € 5
Philips 2x PHILIPR02 14,49 € 4 ½
Platinum 2x RITEK BR1 8,29 € 5
Memorex 4x RITEK BR2 10,95 € 5
Sony 2x SONY NO1 10,19 € 5
TDK 4x TDKBLDRBB 11,49 € 5
Verbatim 2x VERBATIMa 10,15 € 5
Verbatim 4x (Printable) VERBATIMc 12,19 € 5
Bd-r -levy (dual layer / 50 Gt) Media-id Hinta (1 kpl)
TDK 4x DL (50gb) TDKBLDRFB 29,99 € 4








