Windows 7 Pre-release
Tero Lehto
Windows 7 Ultimate M3 Pre-release build 6801
Vistan seuraaja lupaa uudistuksia
Seuraava Window valmistuu näillä näkymin alkuvuodesta 2010, mutta jo nyt varhaisesta testiversiosta saa vihjettä tulevasta. Windows 7 ei ole mullistus, vaan se korjaa Vistan suurimmat kritiikin kohteet. Se yrittää myös vastata syytteisiin liiasta raskaudesta.
Jos on toivonut, että Microsoft olisi alle kahdessa vuodessa vääntänyt koko Windowsin koodin uusiksi, joutuu pettymään. Windows 7 on ensivaikutelmaltaan päivitetty ja uudistettu Windows Vista.
Tämä ei ole kuitenkaan kaikkien kannalta huono asia. Moni kuluttaja ja yritys on jättäytynyt XP-aikaan, joten Windows 7 on isompi askel. Siinä on myös selkeästi korjattu Vistan suurimpia ongelma-alueita.
Kokeilemamme julkaisu on varhainen testiversio ennen beeta- ja release candidate -julkaisuja. Se jaettiin lokakuun lopussa Los Angelesissa Microsoftin kehittäjäpäivien osallistujille.
Monelle ruudulle sopiva
Näkyvimmät muutokset ovat käyttöliittymässä. Tehtäväpalkin kuvakkeista saa näkyviin nopean ensivilkaisun, joka näyttää ohjelman käyttöliittymän pienoisikkunassa.
Työpöydän oikean alareunan viestipalkki (notification area) muuttuu siten, että käyttäjä pystyy paremmin hallitsemaan, mitkä ikkunat, hälytykset ja varoitukset tulevat näkyviin. Etenkin Windows XP:ssä kuvakkeiden määrä saattoi kasvaa hallitsemattomasti, ja käynnistysvalikkoa piti säätää kolmansien osapuolten sovelluksilla saadakseen turhat kuvakkeet siivottua.
Vistasta tutut web-vimpaimet eli ”gadgetit” saa sijoitettua työpöydällä mihin tahansa kohtaan. Se helpottaa tilankäyttöä.
Paljon muutakin säätöä on tehty. Esimerkiksi kuvakansioiden pienoiskuvien kokoa pystyy säätämään yhden liukuvalikon kautta. Ikkunat voi myös ”lukita” yhdellä raahauksella koko ruudun kokoiseksi. Ominaisuus on mainio useaa näyttöä käyttäessä, kun haluamansa ikkunan saa aina pysymään näkyvissä.
Isoimmat Microsoftin PDC 2008 -tapahtumassa esittelemistä tehtäväpalkin uudistuksista eivät ole vielä tässä M3-julkaisussa. Lopulliset ominaisuudet saadaan rakennettua alkuvuonna julkaistavaan beeta-versioon.
Mediatiedostojen hallinta uusiksi
Windows 7:n näkyvimmät muutokset ovat ainakin tässä vaiheessa vielä hyvin kuluttajalähtöisiä. Uutta on esimerkiksi mediatiedostojen hallinta yhden näkymän kautta niin Internet Explorerissa kuin Media Playerissäkin, toistettaessa kiintolevyiltä, verkkolevyiltä ja toisilta koneilta.
Koko Media Center -ohjelmisto on uudistettu. Varhaisessa kehitysversiossa tästä ei kuitenkaan saa selvää käsitystä.
Microsoftin lupaus on se, että kun mikä tahansa kone tuodaan kotiverkkoon, sillä voidaan toistaa kuvia, musiikkia ja videoita muiltakin koneilta. Toistoväline voi olla koneen omien kaiuttimien tai kuulokkeiden ohella dlna-tekniikkaa tukeva kodin stereolaitteisto. Ominaisuus on M3-testiversiossa vielä selvästi kesken, koska tiedostojen jako ei toiminut edes kahden W7-koneen välillä Vistaa yksinkertaisemmin.
Kevyemmin ja nopeammin käyntiin
Microsoft vastaa Windows 7:ssä näkyvästi Windows Vistan selvimpään kritiikin kohteeseen, muistin- ja prosessoritehon tuhlaukseen. Vista-koneissa pelkkä käyttöjärjestelmä saattaa viedä gigatavun muistia.
Windows 7 asentui minikannettavaan alle 15 minuutissa kiintolevyltä levy-imagesta. Gigatavun muistilla varustetussa testikoneessa keskusmuistin kulutus jäi reiluun 500 megatavuun käynnistyksen jälkeen.
Windows 7 näyttää tässä vaiheessa käynnistyvän melko nopeasti, suunnilleen samassa ajassa kuin Windows XP SP2 ja jonkin verran Vista SP1:tä nopeammin. 1,6 gigahertsin Intel Atom N720 -suorittimella varustettu Elisa Miniläppäri käynnistyi sisäänkirjautumiseen noin 35 sekunnissa, ja siitä eteenpäin käyttäjän hallittavaksi noin 20 sekunnissa.
Monet varusohjelmat uusiksi
Windows 7:ssä Microsoft haluaa muistia ja suoritintehoa säästääkseen karsia mukana tulevia apu- ja varusohjelmia, mutta pisimpään mukana olleet ohjelmat pysyvät suunnilleen samana.
Merkittävin uudistus lienee Wordpad-tekstieditorin päivittäminen. Käyttöliittymä muistuttaa nyt nauhamaista Microsoft Office 2007:n käyttöliittymää, jota kutsutaan myös nimellä ”ribbon”. Microsoft yrittää saada kehittäjät ottamaan tämän laajasti käyttöön, jotta sama käyttölogiikka korvaisi hiljalleen vanhahtavat Tiedosto-, Muokkaa- ja Ikkuna-valikot nykyaikaisemmalla lajittelulla. Tuki ribbon-käyttöliittymille tuodaan myös Windows XP:hen, Windows Vistaan ja Server 2008:aan kaikkien kehittäjien saataville.
Lisäksi Microsoft lupaa uuden Wordpadin tukevan sekä odf- että ooxml-asiakirjaformaatteja. M3-ennakkojulkaisussa tämä ei vielä toiminut.
W7:ssä kevyen uudistuksen saavat myös laskin ja piirto-ohjelma Paint, mutta kyse on lähinnä käyttöliittymän päivittämisestä nykyaikaisemmaksi.
Tietoturvamallia löyhennetään
Windowsin ongelma on iät ja ajat ollut se, että tavalliset käyttäjät ovat ajaneet koneitaan täysin ylläpito-oikeuksin. Se on ollut kätevää ja helppoa, koska kaikenlaiset asennukset ja säädöt on saanut tehtyä ilman kyselyitä ja varoituksia. Sen tuloksena tietoturva kuitenkin heikkeni. Käyttäjät oli helppo huijata sotkemaan koneensa haittaohjelmilla.
Windows Vistan uusi tietoturvamalli user account control (uac) korjasi ongelmaa määrittelemällä jyrkästi muutokset ja toimet, jotka vaativat ylläpitäjän oikeudet. Tästä kuitenkin seurasi, että käyttäjät saivat jatkuvasti turhia varoituksia.
Windows 7:ssä Microsoft pitää kiinni uac:stä, mutta sitä on muutettu ratkaisevaksi. Ominaisuus ei enää ole vain joko päällä tai pois, vaan säätötasoja on useita. Käyttäjä, tai organisaation tietohallinto, voi päättää, mitkä muutokset ovat sallittuja kaikille, tai joillekin käyttäjäryhmille.
Kotikoneessa vanhemmat voivat haluta rajoittaa lapsilta oikeuden asentaa ohjelmia ja pelejä tai muuttaa ohjauspaneelin asetuksia, ja yrityksissä sama pätee työaseman käyttäjään.
Kosketusohjaus tulee Windowsiin
Yksi Windows 7:n suurista uudistuksista on sormilla tapahtuva kosketusohjaus. Tablet-pc-kannettavissa kosketusta on tuettu pitkään, mutta uutta on nyt sormiohjauksen tuominen pöytäkoneisiin ja kannettaviin.
Kosketusohjauksella esimerkiksi kuvien ja musiikkialbumien selaaminen käy nopeasti. Myös karttoja ja muita kuvia voidaan pyöritellä ja zoomata yhden tai useamman sormen otteella.
Microsoft tuo sille tuen muun muassa c++- ja .net-rajapintojen kautta, jotta mahdollisimman monet sovellukset päivitettäisiin tukemaan kosketusta. Windows 7:ssä on myös sisäänrakennettu hiiriohjauksen simulointi siten, että sormilla ohjaaminen saadaan toimimaan vanhoissakin sovelluksissa.
Kosketusohjaus huomioidaan esimerkiksi siinä, että tavalliset Windows-valikot muuttuvat sormilla ohjattaessa väljemmiksi, jotta harhaosumia tulisi vähemmän.
Nyt testatussa M3-ennakkojulkaisussa kosketusohjaus ei ole juuri käytössä. Sitä on esitelty julkisuudessa, ja koko laajuudessaan kosketusohjaus on kaavailtu alkuvuodesta 2009 julkaistavaan ensimmäiseen varsinaiseen beetaan.
Yhteensopiva Vistan kanssa
Windows 7 ei ole vielä julkisesti testissä, mutta Microsoft laajentaa testiryhmiä jatkuvasti. Tässä vaiheessa käyttöjärjestelmä on kuorrutuksilla höystetty Vista, ja uusia ominaisuuksia tulee vielä mukaan.
Toisessa testikoneessa, Elisa Miniläppärissä, oli esiasennettuna Windows XP. Sen takia monet koneen toiminnot, kuten sisäänrakennettu 3g- ja wlan-verkkojen tuki, eivät toimineet suoraan. Wlan-tuki saatiin tosin toimimaan hakemalla erikseen Vista-ajuri.
Microsoft haluaakin pitää Windows 7:n yhteensopivana Vistan kanssa ajurimallin ja ohjelmistojen osalta. Näin se yrittää välttää Vistan lanseerauksen jälkeen vaivanneet yhteensopivuusongelmat.








