10 tekniikkaa, jotka muuttavat maailman
Kim Leidenius
10 tekniikkaa, jotka muuttavat maailman
Tulevina vuosina tietotekniikasta tulee henkilökohtaisempaa, mutta samalla kaiken kattavaa. Uusi tekniikka luo oman digitaalisen kerroksen reaalimaailman päälle.
1. Anturiverkot
Verkottuneet langattomat sensorit ovat älykkäiden ympäristöjen peruskiviä. Yksinkertaisimmillaan ne ovat oven valvontakytkimiä, mutta ne voivat olla myös itsenäisesti tietoja jalostavia anturiryppäitä, jotka mittaavat kiihtyvyyttä, lämpötilaa, kompassisuuntaa, rfid-tunnisteita, sähkönjohtavuutta ja gps-koordinaatteja.
Kännyköistä tulee käyttöliittymä antureiden maailmaan. Ne kykenevät lukemaan ulkopuolisia mittalaitteita ja välittävät tiedon paketteina eteenpäin. Tiedot yhdistetään keskuskoneissa, jotka tuottavat tosiaikaisia ennusteita esimerkiksi ihmismassojen, sääilmiöiden ja epidemioiden liikkeistä.
2. Origami-elektroniikka
Elektroniikka ei tulevaisuudessa aseta rajoituksia tuotteiden muotoilulle, vaan se sulautuu osaksi tuotteita. Sitä ei juoteta piirilevyille, vaan painetaan suurina massoina muoville.
Erittäin edullisen tekniikan myötä elektroniikka hivuttautuu tuotteisiin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään. Esimerkiksi lusikka voi varoittaa pilaantuneesta tai liian kuumasta keitosta.
Joustavaan pakettiin voidaan yhdistää sensoreita, painikkeita, merkkivaloja, näyttöjä, valojohteita, rfid-tunnistimia, toimilaitteita sekä aurinkokennoja. Joustavuuden kasvaessa näistä syntyy itsenäistä origami-elektroniikkaa, joka taittuu taskuun.
3. Hyppysähkö
Intel esitteli syksyllä langatonta sähkönsiirtoa, joka sytytti 65 sentin päästä 60 watin hehkulampun. Wrel-silmukoiden (wireless resonant energy link) antama teho riittää esimerkiksi kannettavan mikron käyttöön. Kodeissa langaton virransyöttö helpottaa viihde-elektroniikan laitteiden sijoittelua, puhumattakaan mahdollisuudesta vähentää erilaisten latureiden määrää.
Tekniikka perustuu induktiiviseen kytkentään eli samaan kuin muuntajissa ja sähkömoottoreissa, joissa suuria virtoja siirtyy kahden lähekkäin olevan johdon välillä.
4. Rullattava ruutu
Tulevaisuuden näyttö taipuu ja kestää kuin paju, mutta on ohutta kuin paperi. Kun nykyinen jäykkä alusta korvataan taipuisalla materiaalilla, voidaan näyttö muotoilla melkein millaiselle pinnalle tahansa.
Piilolinssin näytölle piirretty kuva näkyy todellisen maiseman päällä, ja se tekee siitä ihanteellisen lisätyn todellisuuden sovelluksille. Siinä voi esittää navigaattorin reittiopasteet, todelliseen maisemaan upotetun pelin tai molemmille silmille kuvatun kolmiulotteisen videon.
Tutkijat etsivät mahdollisuuksia tuottaa kerrokset mustesuihkulla ja suuressa mittakaavassa jopa painotekniikalla. Rullalta rullalle painaminen saattaa laskea valmistuskustannukset niin alas, että näyttöjä voidaan painaa jopa elintarvikepakkausten somisteeksi.
5. Elämän Google
Muistin bittihinta on pudonnut tasaisesti neljässä vuodessa kymmenesosaan. Parilla kympillä saa kahdeksan teratavua vuonna 2020. Se on lähes 256 kilotavua vuoden jokaiselle sekunnille, mikä riittää muutamalle pakatulle videokanavalle, äänelle, paikkatiedolle sekä kehon ja ympäristön antureille.
Tämä synnyttää täydellisen päiväkirjan, muistiproteesin, josta voi aamulla etsiä avaimet ja tarkistaa, mitä kirjaa selaili kaupassa.
Nykyinen historiankirjoitus on paloittaista, tuleva on jatkuvaa ja kuvaa täsmällisesti jokaisen vuorovaikutuksen. Se riistää myös ihmiseltä mahdollisuuden unohtaa.
6. Digitaaliset hoitajat
Ikääntyvä väestö, elämäntapasairaudet ja kasvavat kustannukset asettavat paineita terveydenhuollolle.
Vaateisiin liitetyt anturit mittaavat jatkuvasti potilaan sydämen toimintaa, vireyttä, lämpöä ja verenpainetta. Ne välittävät tiedot kannettavalle digitaaliselle terveydenhoitajalle, joka seuraa potilaan tilaa ja tarvittaessa välittää tiedot lääkärille.
Etävalvonta parantaa lääkärin tarkkailua tarvitsevien henkilöiden elämänlaatua ja siirtää hoidon painopistettä sairaalasta ihmiskeskeiseen suuntaan.
7. Automaattiset autot
Lentokoneita on pitkään ajettu automaattiohjauksella. Autojen ympäristö on monimutkaisempi, mutta ensi vuosikymmenen lopussa kuljettaja voi irrottaa kätensä ohjaimista ja ottaa torkut.
Kun tekniikka on kehitetty luotettavaksi, pudotetaan autoilun heikoin lenkki; ihmisiltä kielletään ajaminen yleisillä teillä.
Automaation vuoksi nykyiset autoilun rajoitukset poistuvat. On turha kuljettaa lasta harjoituksiin, jos auto voi tehdä sen yksinkin. Juopuneetkin voivat astua omaan taksiin ja ajattaa itsensä kotiin. Autosta muodostuu pyörillä liikkuva oleskelutila.
8. Keho ohjaimena
Tavat keskustella tietokoneen kanssa monipuolistuvat ja muuttuvat hienovaraisemmiksi. Tietokoneet kehittyvät yhä paremmiksi ymmärtämään tilanteita ja pystyvät toteuttamaan ihmisten toiveet ilman erityistä käskyä.
Ympäristö tarjoaa satojen tietokoneiden palveluja. Niitä on rakennuksissa, ajoteillä, autoissa ja vaatteissa, jopa sisällämme. Niiden ääreen ei enää istuta työskentelemään. Lähitulevaisuudessa eleet, puhe, kosketus ja katse muodostavat yhtenäisen käyttöliittymän, jolla ympäristö otetaan käyttöön.
Tähän tarvitaan joko hahmontunnistava kamera, joka tulkitsee liikkeet tai kypärä, joka mittaa aikeet suoraan aivoista. Uudet ohjaustavat nostavat vuorovaikutteisuuden aivan uudelle tasolle.
9. Jatkuva simulointi
Mallinnuksen ja simuloinnin avulla voidaan kehittää monimutkaisia tuotteita ja teollisia prosesseja edullisemmin kuin kokeellisesti testaamalla. Kun anturit ja tietojärjestelmät tekevät asunnosta monimutkaisen palvelukokonaisuuden, avautuu simulaatiolle tie myös kuluttajien maailmaan.
Maallikkokuluttaja voi itse simuloida kotinsa toimintaa ja verrata mallin antamia tuloksia todellisuuteen. Näin voi havaita ongelmat jo varhaisessa vaiheessa. Ohjelma voi esimerkiksi havaita pienen, epäjohdonmukaisen vedenkäytön ja kehottaa asukasta tarkistamaan pesukoneiden letkut ennen kuin todellisia vahinkoja syntyy.
10. Tiedot pilvessä
Kaviokuvissa internet piirretään yleensä pilvenä. Tähän viittaa myös termi cloud computing, joka tarkoittaa tietojen käsittelyssä tarvittavien työkalujen ja resurssien käyttämistä palveluna. Käyttäjällä ei tarvitse olla kuin päätelaite ja ohjelmat, tallennustila on tarjolla internetissä.
Tieto on siten ainoastaan käsittelyn ajan käyttäjän omalla koneella, muutoin tallennettuna internetin palvelimelle. Käyttäjä ei siten ole riippuvainen laitteesta, vaan pääsee tietoihin käsiksi mistä tahansa, kunhan internetyhteys on tarjolla.








