17-tuumaiset tft-näytöt

TERO LEHTO

Nestekidetekniikkaa käyttävien paneelinäyttöjen kuvanlaatu on kehittynyt nopeasti ja hinnat laskeneet jyrkästi. 17-tuumainen tft-näyttö tarjoaa riittävästi työskentelytilaa useimpiin tarpeisiin, mutta pöytätilaa se vie vain murto-osan vastaavankokoisen kuvaputkinäytön tontista.

Mukana vertailussa:
Acer FP751
ADI Microscan L712
Belinea 10-17-10
Compaq TFT7020
HP L1720
IBM T750
Philips 170B
Samsung 171 MP
Viewsonic VG175

Paneelinäyttöjen vähäinen tilantarve on houkutellut pitkään, mutta ongelmana on ollut kohtuuttoman korkea hinta kuva-alaan nähden. 17-tuumaiset paneelit ovat tällä hetkellä koon ja hinnan suhteen optimaalinen ratkaisu, sillä työskentelytila vastaa suunnilleen 19 tuuman kuvaputkinäyttöä ja riittää näin jo vaikka kuvan- ja videonkäsittelyyn sekä muuhun graafiseen työskentelyyn.

Hinnat ovat laskeneet radikaalisti niin, että 17-tuumaisen paneelinäytön saa kaupasta mukaansa keskimäärin alle 1200 eurolla eli noin 7000 markalla. Samalla rahalla saa edelleen kaksi hyvälaatuista 19-tuumaista kuvaputkea. Paneeli kuitenkin mahtuu murto-osaan kuvaputken pöytätilasta ja tarjoaa muitakin etuja etenkin toimistokäytössä.

Kuvaputkinäytön haastaja

TFT-paneelitekniikan kehittyminen ja volyymien kasvu on mahdollistanut hintojen voimakkaan laskun etenkin pienimmissä 15 ja 17 tuuman kokoluokissa.

Työskentely Windows-ympäristössä vaatii tilaa. 17-tuumaisten paneelien 1280x1024 pisteen tarkkuus riittää tavalliseen toimistokäyttöön mainiosti ja välttävästi graafiseen työskentelyyn.

Paneelin kirkkaus on seikka, johon kuvaputkinäyttöön tottuneet kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota. Eron huomaa selvästi varsinkin kirkkaassa toimistovalaistuksessa. Vertailun kaikkien paneelien kirkkaus on parempi kuin parhaimmissakaan kuvaputkinäytöissä. Myös värierottelu on parempi eli värisävyt erottuvat selvästi, eikä tilan tehokaskaan valaistus saa kuvaa näyttämään yhtä herkästi laimean suodatetulta.

Mitä pidempiä aikoja ruudun ääressä istuu, sitä selkeämmin eron huomaa. Paneeli on aina kuvapinnaltaan litteä, eikä kuvaputkinäyttöjen ärsyttäviä geometriavirheitä nestekidenäytöissä ilmene. Myös terävyys on huomattavasti parempi kuin kuvaputkinäytöissä, mikä vaikuttaa erityisesti tekstin luettavuuteen.

Vielä puolentoista vuoden takaisia paneeleita vaivasi grafiikan väreily kuvan liikkuessa. Näistä ongelmista on päästy eroon, sillä yhdessäkään vertailun laitteista ei ilmennyt häiritsevää väreilyä ruutua selatessa.

Rajallinen katselukulma

Nestekidetekniikan ongelmana on ollut rajallinen katselukulma. Ongelma oli erityisen korostunut vanhoissa kannettavissa mikroissa. Kontrastiakaan ei alkuvaiheen lcd-paneeleissa riittänyt, vaan värit olivat haaleita ja sävyvirheet tavallisia.

Tekniikan kehitys on tehnyt hyvää paneeleille, sillä kaikissa vertailun laitteissa katselukulma on huomattavasti suurempi kuin puolentoista vuoden takaisissa 18-tuumaisissa edeltäjissään. Katselukulma on edelleen kuitenkin rajallinen, eli parhaimmillaan kuva on aina kohtisuoraan katsoessa. Vaaka- tai pystysuunnassa sivulta katsottaessa kuva joko tummuu tai vaalenee, ja sen värit saattavat vääristyä.

Paneeleille on edelleen löydettävä paikka, jossa niitä voidaan katsoa kotisuoraan siten, että työskentelyasento on mukava. Asettelua helpottaa paneeleiden säätövara, sillä kaikissa ruutu kääntyy vähintäänkin pystysuunnassa. Vaakasuunnan kääntömahdollisuus ei ole niin tärkeä, sillä kevyttä paneelia kääntää helposti kokonaankin jalustoineen kaikkineen. Tyypilliseesti näyttöä katsotaan noin puolen metrin etäisyydeltä lievästi yläviistosta. Tällöin useimpien vertailun paneelien kuva on hyvälaatuinen.

VGA sinnittelee edelleen

Vertailun paneelien suhteellisen edullinen hinta näkyy osittain liitännöissä. Kehityssuunta on kuitenkin selvä: digitaalinen dvi-liitäntä (Digital Visual Interface) löytyy jo yli puolesta näistä paneeleista.

Koska kaikissa paneeleissa ei ollut dvi-liitäntää, mittaukset tehtiin vga:ta käyttäen. Vga-tekniikka on kehittynyt huimasti vielä viime vuosinakin niin, että ero vga:n ja dvi:n välillä ei ole silmiinpistävän iso. Se on silti havaittavissa dvi:llä saadun kuvan parempana kirkkautena, kontrastina ja terävyytenä.

Dvi-standardeista on vuosien saatossa löytynyt yhteisymmärrys, mutta liittimissä on vielä eroja. Vertailun laitteista osa käyttää dvi-i- ja osa dvi-d-tyyppistä liitintä, joiden ero on liitäntänastojen määrässä. Dvi-i on kymmennastainen, dvi-d:ssä nastoja on kahdeksan. Itse signaaliin ero ei vaikuta, ainoastaan näytön ja näytönohjaimen väliin kiinnitettävä kaapeli on erilainen.

Kaapelin valinta riippuu siitä, millaiset näytönohjaimen ja näytön liittimet ovat. Jos kaapeli on vääräntyyppinen, riittää oikeanlaisella päällä varustettuun vaihtaminen.

Digitaalisen dvi-liitännän kautta saatava parempi kuvanlaatu perustuu siihen, että digitaalisena näytönohjaimesta lähtevä signaali kulkee digitaalisena näyttöön saakka. Vga-liitäntää käyttäessä signaali muutetaan välissä analogiseksi. Vaikka digitaalianalogimuunnokset kehittyvät jatkuvasti virheettömämmiksi, aiheutuu muunnoksesta väkisinkin pieni haitta. Dvi-liitäntää kannattaa siis hyödyntää aina kun mahdollista. Näytönohjaimessa on oltava myös dvi-liitäntä.

Yhden näyttötilan laitteita

Nestekidetekniikan haittapuolena on edelleen, että ruudut on optimoitu yhdelle tarkkuudelle, jossa kuva on terävimmillään ja värit kohdallaan. Kehitystä on tässäkin tapahtunut, sillä vertailun laitteissa muutkin kuin oletustila ovat tyydyttävän käyttökelpoisia.

1280x1024 pisteen tarkkuus on 17 tuuman paneeleille optimaalinen. Edelleen on kuitenkin sovelluksia, jotka toimivat vain tietyllä tarkkuudella. Vielä pari vuotta sitten tällaisten käyttäminen oli paneeleiden kanssa painajaismaista, sillä etenkin tekstit puuroutuivat näyttötarkkuutta laskettaessa niin epäselväksi mössöksi, ettei luettavuudesta voinut enää juuri puhua.

Kaikilla vertailun laitteilla luettavuus ja värit säilyivät melko hyvinä vielä kokeilluissa 640x480-, 800x600- ja 1024x768-tiloissakin. Useimmissa kuva kuitenkin pehmeni silminnähtävästi. Laitteet onkin tarkoitettu käytettäväksi lähinnä oletustilassa, joten mittauksia ei muilla tarkkuuksilla tehty. Vähiten pehmenemistä kuvaan tuli Compaqin ja IBM:n näytöillä, muiden keskinäiset erot olivat hyvin pieniä

Tasainen varustelu

Vertailujoukon laitteiden varustelutaso on melko yllätyksetön. Vain Acerista löytyy vakiona usb-keskitin, mutta ADIin ja Philipsiin se on saatavana lisävarusteena. Usb-keskitin on hyvä lisuke, vaikka sen merkitys onkin vähenemässä. Uusissa pc-emolevyissä ja -koteloissa on jo yleensä tarjolla useampia usb-portteja kuin vain kaksi.

Osasta näytöistä löytyy kaiuttimet ja joistakin mikrofoni. Näiden merkitys jää helposti vähäiseksi, sillä pienten heikkolaatuisten kaiuttimien käyttöarvo on melko olematon.

Kaikkien näyttöjen mukana ei tullut asennuslevykettä ja icc-asetustiedostoa Windowsiin, joiden avulla kuvan asetukset ovat säädettävissä optimaalisiksi. Jokainen vertailun laitteista kuitenkin suostui toimimaan ongelmitta Windowsin tunnistamana oletusmonitorina.

HP:n ja Viewsonicin näytöissä on pivot-ominaisuus, joka mahdollistaa näytön kääntämisen pystyasentoon. Mukana tulevan ohjelman avulla Windowsissa määritellään, kummassa asennossa näyttöä ollaan katsomassa.

17-tuumaisen paneelin pivot-ominaisuus on sikäli kiinnostava, että pystysuuntaan käännettynä näytön korkeus tulee suunnilleen samaksi kuin kuvaputkitekniikkaa käyttävissä 21-tuumaisissa näytöissä. Ominaisuuden arvoa tässä vertailujoukossa laskee kuitenkin se, että 1280x768 pisteen näyttötilan tarkkuus ei oikein vielä riitä tarjoamaan riittävästi työskentelytilaa esimerkiksi graafiseen työskentelyyn.

Joukon erikoisuuden tarjoaa Samsung, jonka kuoriin saa lisävarusteena televisiovirittimen ja hyvin toimivan kaukosäätimen. Virittimen tuottaman tv-kuvan laatu on hyvää tasoa. Näytössä on lisäksi PIP-ominaisuus (Picture In Picture), jolla tv-kuvan saa ruudulle ikkunaan samanaikaisesti vga-kuvan kanssa.

Vakiintuneet säädöt

Paneelien kuvansäätöominaisuudet näyttävät saavuttaneen vakiintuneen tason, sillä säätöjen valikoima on kaikissa melkein identtinen. Lähes kaikista löytyvät perussäädöt: kuvan kirkkaus, kontrasti, kuvan asettelu ruudulla, värien tasapaino, pikselikellon säätö, phase-säätö sekä kuvan automaattinen optimointi.

Automaattioptimoinnin käyttökelpoisuus vaihteli suuresti. Osassa vertailupaneeleista sillä löysi suoraan tasapainoisen kirkkauden, kontrastin ja värien yhdistelmän, joissakin ominaisuudesta ei juuri ollut apua, vaan asetukset oli taiteiltava kohdalleen käsin. Suuresti vaihtelua oli myös väritasapainon säätämisessä. Useimmissa on kaksi tai kolme valmista väriasetusta ja vapaa säätö rgb-värien määrää lisäämällä tai vähentämällä. Jos valmiit väriasetukset ovat hyvät, kokematonkin säätäjä saa helposti kuvan miellyttäväksi.

Kirkkaus- ja kontrastisäädöt olivat monen vertailun keskiverto- ja häntäpään laitteiden heikkoutena, sillä näiden säätäminen aiheutti helposti kuvan yleisilmeen värjääntymiseksi voimakkaan sinertäväksi tai punertavaksi, pahimmillaan valkotasopaino meni pieleen. Tämän seurauksena näkyi erityisesti ylikorostunutta valkoista sävyä, joka pilaa tekstin luettavuuden valkoisella pinnalla ja saa harmaatkin pinnat näyttämään valkoisilta.

Värilämpötila ja sen säätäminen kohdalleen on tekijä, joka erotteli vertailussa tehokkaasti heikommin ja paremmin menestyneet paneelit toisistaan. Osassa värilämpötila oli kohdallaan jo vakioasetuksilla, toisissa värien korjaaminen vaati enemmän tai vähemmän onnistunutta säätöjen pyörittämistä. Asia on merkittävä siksi, että värilämpötilan säätäminen käsin punaista, vihreää ja sinistä väriä lisäämällä tai vähentämällä on tuskallisen vaikeaa.

compaq tft7020

Compaqin paneelinäyttö sijoittuu vertailun kärkeen parhaan kuvanlaatunsa ja laajan katselukulmansa ansiosta. Sen säädöt ovat hyvät ja varustelu kohdallaan. Korkeaan laatuun on päästy kohtuukustannuksin, sillä laitteen hinta on vertailun kolmanneksi edullisin.