Edulliset järjestelmäkamerat
Kun joululahjaksi saatu peruspokkari ei enää riitä, on aika ostaa oikea järjestelmäkamera. Se avaa portit valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan.
Testissä:
• Nikon D3000
• Olympus E-450
• Pentax K-x
• Sony α330
Pienet digipokkarit ovat saaneet nuoret innostumaan valokuvauksesta. Toinen uusi ryhmä on keski-iän jo ylittäneet kuvaajat, jotka digitekniikan kehitys on saanut palaamaan vanhan harrastuksensa pariin.
Otimme testiin neljä uutta, edullista perusjärkkäriä Nikonilta, Olympukselta, Pentaxilta ja Sonylta. Syksyn uutuuksia olivat muut paitsi Olympus. Canonia ei mukaan mahtunut, koska valmistajan 500D on muita vanhempi ja kalliimpi, ja se esiteltiin jo numeron 8/2009 pikakokeessa.
Mustia muotoja
Peruskonstruktio on kaikissa testikameroissa sama: musta runko, esiin nouseva salama, valintakiekko ja vaihteleva joukko painikkeita.
Olympuksen E-450 erottuu hieman muita pienempänä ja kevyempänä. Rungon tasainen muotoilu on kuin 1970-luvulta. Muissa kameroissa oikean käden kohdalle osuu paksu pullistuma, joka tarjoaa tukevan otteen ja tilaa elektroniikalle.
Merkittävin periaatteellinen ero liittyy kuvanvakaimeen. Nikon rakentaa vakaimen objektiiveihin, kun muissa vakain on upotettu runkoon. Molemmat ratkaisut toimivat, mutta runkovakaimen ansiosta objektiiveista voidaan tehdä pienempiä ja edullisempia.
Teknisesti Olympus poikkeaa muista, vaikka ero ei näy ulospäin. Niin sanotun Four Thirds -järjestelmän kenno on muita pienempi ja kuvasuhde erilainen.
Kennonpuhdistus on kaikissa kameroissa, samoin usb-liitäntä yhtenä kuvien siirtotapana. Kuvien esittämistä varten kamerat voi liittää televisioon, mutta vain Sonyssä on teräväpiirtotarkkuuden mahdollistava hdmi-liitäntä.
Vaikutteita pokkareista
Pokkareissa hyväksi havaittu lcd-kuvan käyttö etsimenä on levinnyt myös järjestelmäkameroihin. Vain Nikon turvaa pelkkään optiseen etsimeen. Sonyssä näyttöä voi kallistaa, mikä mahdollistaa tukevamman kuvausasennon ja kuvauksen ihmisjoukon päiden yläpuolelta.
Pentax ja Olympus tunnistavat haluttaessa ihmiskasvot ja varmistavat, että ne tarkentuvat terävinä. Pokkareista kopioitu ominaisuus on myös videokuvaus, johon testimalleista pystyy vain Pentax – ja sekin ainoastaan 720 juovan hd-tasolla.
Asiaa harrastava kuvaa raw-muodossa, mikä jättää eniten tilaa kuvien jälkikäsittelylle. Kaikissa kameroissa on valmistajan oma raw-formaatti, mutta Pentaxissa voi käyttää lisäksi Adoben standardoitua dng-muotoa.
Merkki sitoo optiikkaan
Järjestelmäkameran suurin hyöty on siinä, että objektiiveja voi vaihtaa. Objektiivit ovat valmistajakohtaisia, joten kameramerkin valinta määrittää objektiivit. Niihin sitoutuu helposti enemmän rahaa kuin itse kameraan. Toisaalta ne säilyttävät arvonsa paremmin.
Halvat järkkärit myydään yleensä kitteinä, joissa rungon mukana on perustason objektiivi. Valitettavan moni harrastaja tyytyy kittiputkeen, jolloin kameran paras etu jää kokonaan hyödyntämättä.
Kaikkien testikameroiden mukana tulee zoom-objektiivi, jonka valovoima on vaatimatonta 3,5–5,6 -tasoa, eikä kuvanlaatukaan ole paras mahdollinen. Tällainen objektiivi on halpa valmistaa, ja siitä tulee mukavan pienikokoinen.
Järjestelmäkameroilla on muitakin etuja. Niiden kuvakenno on selvästi pokkareita suurempi, joten kuvat onnistuvat vähässäkin valossa. Kaikki testin kamerat antavat käyttökelpoisen kuvan vielä iso-arvolla 800, mutta 1600 on jo kaikissa suttuinen. Valotusautomatiikka toimii laajalla alueella ja pysäyttää nopeankin liikkeen jopa 1/6000 sekunnissa.
Toinen etu on kameran oman toiminnan nopeus. Hyvä järjestelmäkamera ei mieti eikä sen tarkennus sahaa, vaan kuva syntyy heti, kun laukaisin painetaan pohjaan. Sarjakuvaus tuottaa useita kuvia sekunnissa niin kauan kuin kortilla riittää tilaa.
Opastus ontuu
Painotimme arvioinnissa kameran yleistä käytettävyyttä sekä sujuvia toimintoja. Kun tilanne osuu kohdalle, ei ole aikaa arpoa asetuksia eikä etsiä säätöjä valikoiden uumenista.
Perustasonkin järkkärit ovat erittäin monipuolisia, joten kunnon opaskirjalle olisi käyttöä. Valitettavasti kirjat ovat suppeita ja fyysisesti pienikokoisia, jolloin kuvista ja tekstistä on vaikea saada selvää.
Kaikkiin kameroihin saa ladattua netistä ainakin käyttöoppaan englanninkielisen pdf-version. Vain Pentaxin mukana tulee riittävän laaja pdf-tiedosto, jota voi lukea tietokoneen isolta näytöltä.
Nikon antaa kamerassa jopa käyttöopastusta, mutta näytölle puristetut ja lyhennetyt sanat eivät ole kovin informatiivisia. Yritys on kuitenkin oikeaan suuntaan.
Alan terminologia voi olla vierasta, joten kameran suomenkielisyys on toivottavaa. Suomen voi valita kieleksi Nikonissa ja Pentaxissa.
Digijärkkäri on pieni tietokone, joten ominaisuuksiin tutustuminen kannattaa. Kuvaamisen kannalta tärkeintä on edelleen valo – eivät pikselit tai tekniset asetukset.
Digitaalisia houkutuksia
Digitaalinen kuvankäsittely avaa houkuttelevia mahdollisuuksia kameravalmistajille. Kaikissa laitteissa on esivalittavia ohjelmia, jotka säätävät värejä, valotusta ja tarkennusta esimerkiksi maisema-, yö- ja lähikuvaukseen sopiviksi.
Digitekniikalla voidaan mennä paljon pidemmällekin. Testin Nikon ja Pentax pystyvät ”kehittämään” raw-tiedoston jpeg-kuvaksi suoraan kamerassa. Kuvaa voi myös rajata ja sen kuvasuhdetta muuttaa. Molemmilla voi ”valottaa” kaksi kuvaa päällekkäin. Nämä ovat aidosti hyödyllisiä toimintoja.
Sen sijaan Nikonin miniatyyritehoste on pelkkää pelleilyä. Siinä kamera sumentaa kuvan jättäen vain terävän kaistaleen kulkemaan sen poikki. Maisemakuvasta tulee keinotekoinen, aivan kuin se olisi otettu pienoismallista.
Pentaxissa on hyödyttömien tehosteiden lisäksi monia aidosti hyödyllisiä digikikkoja. Hdr-toiminto ottaa kolme eri tavalla valotettua kuvaa ja tuottaa niistä valmiin jpeg-kuvan. Tästä on apua silloin, kun kuvassa on sekä hyvin kirkkaita että tummia alueita. Saman tuloksen saa yhdistelemällä kuvia kuvankäsittelyohjelmalla, mutta kamerassa toiminto on aina käytettävissä.
Hauskana lisänä Pentax osaa yhdistää muistikortin valokuvia pienennöksinä uudeksi kuvaksi, joten näin voidaan tulostaa perinteinen pinnakkaisvedos paperille. Ehkä eniten hyötyä on objektiivin virheiden ohjelmallisesta korjailusta. Asetus pidentää kuvan käsittelyaikaa, mutta suoristaa mukavasti laajakulman tynnyrivääristymää.
Pentax K-x
Runsaat ominaisuudet
+ ominaisuudet ja digitehosteet, nopea sarjakuvaus, videokuvaus
– ei näytä tarkennuspistettä etsimessä, äänekäs objektiivi
Tähtiä 4,5
Pentaxissa on suorastaan hämmästyttävä määrä ominaisuuksia ja toimintoja, jotka on lisäksi toteutettu hyvin.
Erikoistoiminnoista hyödyllisimpiä ovat hdr-kuvaus, objektiivivirheiden korjaus, eräät digitaaliset tehosteet ja hot-pikselien eliminointi. Toimintojen mukauttamiseen on 22 kohdan lista. Esimerkiksi valotuksen voi sitoa tarkennuspisteeseen, mikä yleensä onnistuu vain ammattimalleissa.
Ajan ja aukon esivalinnan lisäksi on tarjolla iso-herkkyyden esivalinta. Vaikka megapikseleitä on muita enemmän, kohina on hyvin kurissa. Sarjakuvaus on testin nopein, ja valotuksen haarukointialue peräti +-3 EV. Suomenkielinen käyttöopas on testin laajin.
Ainoa selkeä puute on se, ettei etsin näytä tarkennuspistettä. Myös objektiivin tarkennusmoottori surisee ikävästi.
629 €
www.pentax.com, www.focusnordic.fi
Nikon D3000
Mainio peruskamera
+ yleisvaikutelma, objektiivi, asetusnäytöt, etsin
– vakaaja objektiivissa, ei videota, ei lcd-etsinkuvaa
Tähtiä 3,5
Nikon on suljinääntä myöten jämäkän tuntuinen. Objektiivi tarkentaa nopeasti ja äänettömästi. Tarkennusta helpottaa runkoon upotettu valkoinen apuvalo. Valkotasapaino hehkulampun valossa on testin paras. Graafinen asetusvalikko on erityisen havainnollinen.
Peruskamerana laite on mainio, mutta kehittyneitä toimintoja on jätetty tarkoituksella pois. Etsin on vain optinen eikä videokuvausta ole. Yllättäen myös valotuksen haarukointi puuttuu. Sarjakuvaus on kytkettävä valikosta, sillä pikapainiketta ei ole.
Aktiivinen D-Lightning hidastaa sarjakuvauksen käyttökelvottomaksi, joten toiminto kannattaa poistaa käytöstä. Vakaaja on muista poiketen objektiiveissa.
Kirkas tausta palaa helposti puhki, sillä kamera ylivalottaa kuvaa tumman pään yksityiskohtien säilyttämiseksi.
570 €
Sony α330
Parhaat painikkeet
+ nopea lcd-tarkennus ja kääntyvä lcd-näyttö, hdmi-liitäntä
– ei suomea kamerassa
Tähtiä 3
Sonyn runko on muita isompi ja kulmikkaampi. Lcd-näyttöä voi kallistaa, ja tarkennus on selvästi muita nopeampi erillisen kennon ansiosta. Vaihto etsimen ja lcd-näytön välillä tehdään liukukytkimellä.
Etsintä käytettäessä tarkennus toimii koko ajan, kun kamera on nostettu silmän eteen. Säätöpyörä jää mukavasti etusormen alle. Toimintopainikkeiden sijoittelu on muutenkin testin paras. Toisaalta kyse on peruskamerasta, jossa ei ole erikoistoimintoja.
Hdmi-liitäntä tukee valmistajan Bravia-televisioita niin, että katselua voi ohjata television kaukosäätimellä. Valikkojärjestelmä on jokseenkin askeettinen, eikä tunne suomea.
Sonyn erikoisuus on 1,4- ja 2,0-kertainen telejatke, joka toimii vain lcd-näytöllä ja jpeg-kuvauksessa. Käytännössä kyse on digitaalisesta zoomista, joka on järjestelmäkamerassa täysin turha.
650 €
Olympus E-450
Pieni ja edullinen
+ pieni koko
– salamakäyttö, asetusvalikot, ei suomea, etsinkuva
Tähtiä 2
Four Thirds -järjestelmää käyttävä Olympus on hieman muita pienikokoisempi. Etsinkuva on pieni, ja sen oikeassa reunassa näkyvät numerot ovat hankalasti hahmotettavia.
Polttovälikerroin on tasan kaksi, joten 14–42 millimetrin objektiivin käyttöalue on sama kuin kilpailijoissa. Objektiivissa ei ole lainkaan mekaanista tarkennusta. Käsitarkennuksessa tieto renkaan kääntämisestä välitetään moottorille sähköisesti. Objektiivissa on irrotettava vastavalosuoja.
Lcd-näytön asetukset ovat pelkistettyjä, ja niiden fontti kulmikasta ja karkean näköistä. Jpeg-kuvan laatuasetuksessa on peräti neljä eri tasoa. Pokkareista tuttu 4:3-kuvasuhde ei sovi esimerkiksi maisemien kuvaukseen.
Tarkennuspisteitä on vain kolme, nekin suorassa linjassa keskiympyrän lähellä. Salama alivalottaa, ja hehkulampun valossa kuvista tulee turhan kellertäviä.
439 €
