Kodin verkkovelhot

Langattoman 802.11n-verkon määritelmä saatiin vuosien hiomisen jälkeen valmiiksi. Laitteet toimivat nyt hyvin ristiin, mutta nettiyhteyksien nopeutuminen yllätti reititinpuolen suunnittelijat.

Mukana vertailussa:

• Buffalo WZR-AGL300NH

• D-Link DIR-825

• Linksys WRT610N

• Netgear WNDR3700

• Sitecom WL-328

Viime vuosina kannettavien mikrojen myynti on moninkertaistunut, samoin tietotekniikan käyttäjien mukavuudenhalu. Vaikka lankaverkko on ylivoimainen tiedonsiirtäjä, yhä useampi yksityis- ja yrityskäyttäjä käyttää mieluummin radiotietä. Tarve nopeammille langattomille verkoille kasvaa päivä päivältä.

Pitkän vatvomisen jälkeen kasaan saatu uusi nopeampi wlan-tekniikka on ollut osittain tarjolla jo vuosia. Wi-Fi Alliancen hyväksymät draft 2.0 -tukiasemat ovat toteuttaneet määritelmää rajoitetusti. Vaikka merkityksellisiä teknisiä muutoksia ei kakkosversion jälkeen juurikaan nähty, saatiin lopullista versiota odottaa pitkään.

Otimme testiin uusimmat tukiasemat. Koska muutokset toisen version jälkeen ovat olleet lähinnä sallivampaan suuntaan, perustuu jokainen testin tukiasema yhä draft-versioon 2.0.

Kaksi kanavaa kahdella taajuudella

Vertailun laitteiden vähimmäisvaatimuksina pidettiin mahdollisuutta päivittää laite ohjelmallisesti lopulliseen 802.11n-standardiin sekä toimivuutta molemmilla n-verkon taajuusalueilla. Perinteisen 2,4 gigahertsin lisäksi kaistaa on tarjolla myös viiden gigahertsin taajuudella. Matalampaa taajuutta käyttävät pääosa langattomista verkoista, eli 802.11b- ja g-laitteet. Varsinkin kaupunkialueilla 2,4 gigahertsin taajuusalue on erittäin ruuhkainen, kun taas viiden gigahertsin taajuudelta löytyy tilaa.

N-verkko perustuu vanhaan g-tekniikkaan, mutta lisää nopeutta rutkasti erilaisilla keinoilla. Esimerkiksi tietoa välittäviä alikanavia on enemmän yhdessä 20 megahertsin kanavassa, ja virheenkorjauskoodia lisätään signaaliin vähemmän. Myös siirtojen lyhyempi varoaika nopeuttaa verkkoa. Yhdessä nämä nostavat teoreettista nopeutta 802.11g-verkon 54:stä 72,2 megabittiin yhtä 20 megahertsin kanavaa kohden.

N-tekniikalla voidaan kuitenkin käyttää kahta vierekkäistä kaistaa, jolloin siirtonopeus hieman yli kaksinkertaistuu yhteensä 150 megabittiin. Kun tähän lisätään usean antennin avulla käytetyt heijastesignaalit, saadaan nopeus tuplattua vielä kertaalleen teoreettiseen 300 megabittiin.

Kanaviin ja taajuusalueisiin liittyy myös standardin olennaisin muutos sitten toisen kehitysversion. Kahden rinnakkaisen kanavan 40 megahertsin leveys on suuri rasite matalammalla taajuusalueella. Kanavan vierelle tarvitaan tyhjä puskurikanava, ja 2,4 gigahertsin taajuusalueella on muutenkin tilaa vain muutamalle rinnakkaiselle verkolle.

Lopullinen n-standardi vaatiikin tukiasemilta kykyä luopua toisesta kanavasta, jos se havaitsee alueella muuta langatonta tietoliikennettä. Koska 2,4 gigahertsin osalta eetteri on hyvin yleisessä käytössä, on n-verkkoa oikeastaan melko turha edes pakottaa matalampaan taajuuteen, koska sillä alueella se on lähes aina rajoitettu puoleen maksiminopeudestaan.

Valitse verkkosi

Vaikka vertailun laitteilla kokeiltiin myös 2,4 gigahertsin toimivuutta, mittaukset tehtiin viiden gigahertsin taajuusaluetta käyttäen. Alue ei vielä ole ruuhkautunut, joten siellä saadaan n-verkon nopeammasta yhteydestä enemmän irti. Hyvä tukiasema päästää käyttäjän muokkaamaan vapaasti, millä taajuuksilla halutaan pitää yllä mitäkin verkkoja.

Tyypillisessä tilanteessa käyttäjä tahtoo matalammalle 2,4 gigahertsin taajuudelle vanhoja laitteita tukevat b- ja g-verkot ja ylemmälle taajuudelle pelkän n-verkon. Mikäli käyttäjä on ehtinyt hankkia n-standardin esiversion laitteita, hän saattaa törmätä ongelmaan, jossa asiakaslaite ei tuekaan viiden gigahertsin taajuutta. Tällöin myös matalammalle taajuudelle halutaan g- ja b-verkkojen lisäksi n-verkko. Harvinaisten 802.11a-laitteiden omistaja kaipaa myös mahdollisuutta pitää ylemmällä alueella n-verkon ohella a-verkkoa. Mahdollisten yhdistelmien kirjo on siis varsin laaja.

Osalla vertailun laitteista voidaan muokata monipuolisesti eri taajuuksilla käytettäviä verkkoja. Osan kanssa joudutaan kuitenkin tilanteeseen, missä myös tarpeettomia verkkostandardeja joudutaan pitämään päällä, jotta saavutettaisiin haluttu lopputulos. Parhaat laitteet tältä saralta olivat D-Link, Linksys ja Sitecom, joissa verkkojen asettelumahdollisuudet olivat erittäin monipuoliset.

Käyttöönotto ja käytettävyys

Laitteiden käyttöönotto on suoraviivaista, mutta samasta muotista ne eivät ole. Osaan ei päässyt käsiksi kuin kytkemällä verkkojohdon tukiaseman ja tietokoneen välille ensimmäistä säätökertaa varten, kun taas toisten asetuksia voi heti muokata langatta. Tätä voi kuitenkin pitää merkitykseltään vähäpätöisenä, sillä käyttöönotto tehdään vain kerran.

Kaikkien tukiasemien asetukset tehdään selaimella, mikä on ratkaisuna mukavan yleispätevä ja helppo. Näin tukiasemia voi säätää käytännössä millä tahansa kodin laitteilla Windows-pc:stä Ubuntu-palvelimeen tai taskusta löytyvään Maemo-nettitablettiin. Suurimmassa osassa verkkolaitteita on jonkinlainen helppokäyttöinen automaatiovelho, jossa käyttäjältä kysytään vain tarpeellisimmat asetukset ja loput jätetään oletusasetuksille.

Vaikkei keskimääräinen ylläpitäjä yleensä joudu koskemaan asetuksiin kuin ensimmäistä kertaa verkkoa säätäessään, on hallintaliittymän silti syytä olla selkeä. Tämä on tärkeää varsinkin niille, jotka haluavat erikseen sallia jokaisen uuden laitteen mac-osoitteen perusteella tai jotka joutuvat tekemään esimerkiksi laite- ja sovelluskohtaisia porttiohjaussääntöjä verkkoonsa pitkin tukiaseman elinikää.

Hyvä liittymä on paitsi ilmeinen ja helppo, myös monipuolinen. Tukiaseman, reitittimen ja kytkimen yhdistävät laitteet ovat päällepäin yksinkertaisia, mutta mahdollistavat jo melko monimutkaisia verkkoteknisiä temppuja. Näiden asetuspaletin esittäminen jokaisen tallaajan ymmärtämin tavoin on tavoitteena haastava.

Käyttöliittymäsuunnittelun selkeydessä onkin selvät erot. Esimerkiksi Buffalon vastenmielistä sekasotkua ei todellakaan voi sanoa käyttävänsä mielellään, kun taas Sitecomin esimerkillisen selkeällä ja aloittelijaystävällisellä liittymällä on lähestulkoon nautinto viilata asetukset viimeistä säätöä myöten kuntoon.

Kupari on hidasta

Vaikka n-tukiaseman oleellisimmaksi piirteeksi mieltää helposti nimenomaan radiotekniikan nopeuden ja ristiintoimivuuden muiden n-tuotteiden kanssa, on myös perinteisesti riittävänä pidetyillä kytkin- ja reititinpuolilla pari asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä.

Suomen nopeimmat kuluttajalaajakaistat, jotka kuka tahansa sopivalla alueella asuva ihminen voi kotiinsa hankkia, ylittivät sadan megabitin rajan viime vuonna. Nyt tällaisia huippunopeina myytäviä liittymiä tarjoaa jo moni tietoliikenneyritys, ja nopeampia on beetatestauksessa ainakin pääkaupunkiseudulla. Hurjimmat testikäytössä olevat kotinopeudet ovat gigabitin kuidun luokkaa, mutta myös hitaampia ja todennäköisesti selvästi nopeammin yleistyviä 200 megabitin kaapeliliittymiä kokeillaan.

Uutta tukiasemaa hankkiessa tämä on oleellista siksi, että jos tukiaseman ethernet-liitännät ovat vain sadan megabitin luokkaa, ei kotiin vedetty uusi muhkea kaista tarjoa kuin osan leveydestään todelliseen käyttöön. Tulevaisuudessa tilanne tulee vain kärjistymään. Koska tukiasemaa ei halua vaihtaa kuin sukkaa, ei sadan megabitin mallia enää kannata hankkia, ellei sitten ole aivan varma siitä, ettei aio siirtyä nopeamman verkon käyttöön sen tullessa mahdolliseksi. Testatuista tukiasemista muut tarjosivat gigabitin kytkimen, mutta Sitecomissa kupariyhteyden maksiminopeus jää sataan megabittiin.

Toinen oleellinen tekijä siirtovauhdeille on se, että verkkoliikenteen nopea reitittäminen vaatii signaalien tehokasta ja nopeaa prosessointia. Vaikka radiotie, kupari ja kotiin tuleva verkkoliittymä olisivat kaikki nopeimpia mahdollisia, ei täysiä nopeuksia saavuteta, jos verkkolaitteen suoritin on alitehoinen. Varsinkin paljon kehyksiä luovassa liikenteessä, kuten torrenteissa ja muussa vertaisverkkoliikenteessä, luvatusta kaistasta käytössä on lopulta vain murto-osa.

Ainoastaan Netgearin kytkin pystyi reitittämään kupariverkollaan ftp-siirron yli 200 megabitin sekuntivauhdilla. Netgear on siis laitteista ainoa, joka selviytyisi testikäytössä olevan 200 megabitin kaapeliyhteyden reitittämisestä kunnialla.

Suunnittele verkko oikein

Langaton verkko voi tuntua itseisarvolta, mutta sen käyttöä kannattaa suunnitella huolellisesti. Isossa taloudessa, jossa on useita erilaisia verkkoon kytkeytyviä laitteita pöytäkoneista kannettaviin, puhelimiin, pelikonsoleihin ja jopa televisioihin ja muihin kodin viihdetarpeisiin, tulee miettiä, mitkä näistä liitetään kupariin, ja mitkä yhdistetään radiotiellä.

Koska wlan on aina sitä nopeampi mitä vähemmän asiakkaita sitä käyttää, kannattaa mahdollisimman moni kiinteästi paikallaan sijaitseva laite kiinnittää tukiasemaan kaapelilla. Hyvä sijoituspaikka tukiasemalle onkin kodin työpisteen sijasta tv-taso, jossa yhä useampi laite jo tukee verkkoyhteyttä. Kun kaikki nämä saa kuparilla kiinni tukiaseman kytkimeen ja pois eetteristä huutamasta tukiaseman huomiota, nopeutuu kannettavien tietokoneiden ja muiden henkilökohtaisten tietolaitteiden liikenne selvästi.

On myös hyvä tietää, millaisia liikennetyyppejä kannattaa hoitaa langattoman verkon yli ja millaisia ei. Esimerkiksi vertaisverkosta lataamiseen ei missään nimessä pidä käyttää langattomasti internetissä lautailevaa kannettavaa, jos se on mahdollista tehdä kiinteän yhteyden päässä olevalla pöytäkoneella.

Siinä missä hyvä kytkin ja kupariyhteydet tarjoavat jokaiselle laitteelle oman kaksisuuntaisen häiriövapaan yhteyden, radiotie on aina kerrallaan yksisuuntainen ja yhteinen kaikille laitteille jotka sitä käyttävät. Yhden laitteen lähettäessä tai vastaanottaessa pakettia ei mikään muu wlanissa oleva laite tee sillä aikaa mitään oleellista. Lisäksi tyypillisessä verkkoliikenteessä joudutaan jokaisen paketin saapumiseen vielä vastaamaan. Tämän vuoksi mitä enemmän ylimääräistä ohjausliikennettä jokin verkonkäyttömuoto tarvitsee, sitä sopimattomampi se on langattomien yhteyksien kanssa käytettäväksi.

Hyvin suunniteltu verkko ja oikein säädetty tukiasema on kodin tai yrityksen pitkäikäisimpiä tekniikkaratkaisuja. Kun tukiasema tekee hommansa oikein, ei siihen tarvitse välttämättä koskea moneen vuoteen.

Usean tukiaseman verkko

Zyxelillä ei vertailun tekoaikana ollut ryhmään sopivaa reititintä, mutta sen verran mielenkiintoinen 802.11n-laite valmistajalta oli tarjota, että se oli pakko kokeilla siinä sivussa. Zyxel NWA-3166 on omiaan toimistorakennuksen langattoman verkon rakentamiseen.

Kun tukiasemia tarvitaan toimistolle enemmän kuin yksi, alkaa virittely. Kunkin ominaisuuksien erillinen hallinta, ja niiden signaalitasojen ja kanavien hoitaminen kohdalleen niin, että kaikki leikkivät kiltisti samalla laatikolla, on ärsyttävää säätämistä. Tätä varten on tarjolla kalliita ja monimutkaisia kontrollerijärjestelmiä, mutta Zyxelin uudessa mallissa näitä ei tarvita.

NWA-3166 on paitsi tukiasema, myös radius-palvelin ja etähallintalaite muille tukiasemille. Se pystyy ottamaan haltuunsa peräti 24 muuta Zyxelin 3000-sarjalaista tukiasemaa ja ohjaamaan näiden toimintaa keskitetysti. Tämä onnistuu paitsi kantaman sisällä, myös kupariverkon yli ja jopa netin läpi vpn-yhteydellä.

Perinteisten monimutkaisten, kalliiden ja raskaiden wlan-hallintajärjestelmien keskellä NWA-3166 on tuulahdus uutta ja mielenkiintoista. Se ei yksinään riitä vielä korvaamaan vanhoja toteutuksia, mutta toimii mainiosti varsinkin osista rakennettavana sarjana. Toimistolle voi ensin hankkia yhden, ja laajentaa tarpeen, käyttöasteen ja mieltymyksen mukaisesti laite kerrallaan kohti 24 tukiaseman ylärajaa. NWA-3166:n suurin tekninen heikkous on, että se toimii joko 2,4 tai viiden gigahertsin taajuudella, muttei molemmilla.

NWA-3166 ei missään nimessä ole kuluttajalaite käyttöliittymältään tai ominaisuuksiltaan, mutta pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat vasta siirtymässä langattoman verkon käyttöön, se on vähintäänkin harkinnan arvoinen ja mielenkiintoinen tuote.

Termit haltuun

802.11a/b/g/n: Toistaiseksi käytössä olleet langattomat verkkostandardit. Mallit a ja b ovat vanhentuneita eikä niitä enää juuri käytetä. Yleisin verkkostandardi on 802.11g, jonka ansiosta varsinkin kaupungeissa 2,4 gigahertsin verkkotaajuus on erittäin ruuhkainen ja hidas. Uusinta ja nopeinta mallia edustaa syksyllä valmistunut 802.11n.

Wep, wpa, wpa2: Salaustavat langattomissa verkoissa. Wep ja wpa ovat osittain jo vanhentuneita, eikä niitä voi enää suositella. Tämän hetkinen tyypillisin ja suositeltavin salausmuoto on wpa2. Kaikki salausmuodot vievät pienen osan kaistasta, mutta varmistavat samalla, etteivät ulkopuoliset tungettelijat pääse verkkoon noin vain.

Wps: Yhden kosketuksen salaus. Wps-standardin mukaisissa tukiasemissa ja asiakaslaitteissa on nappi, joita painamalla laitteet kättelevät automaattisesti yhteyden pystyyn ilman tarvetta verkkotunnisteen ja salasanan tietämiselle. Wps myös neuvottelee laitteiden välille korkeimman molempien tukeman suojauksen.

Aes, tkip: Wpa2:n käyttämät eri salaustyypit, joista aes on varmempi ja syö enemmän tukiaseman ja asiakaslaitteen suoritintehoa.

802.1x: Tunnistautumisjärjestelmä, jolla voidaan sulkea ulos verkosta kaikki laitteet, joita ei ole erikseen sertifioitu autentikaatiopalvelimelle. Korkean tason suoja, joka on hankaluutensa takia lähinnä yritysten käytössä.

Nat: Kotikäyttäjän sisäverkon mikrot näkyvät internetin puolella vain yhtenä osoitteena. Reitittimen suorittaman nat-osoiteenmuunnoksen avulla internetistä haetut paketit löytävät tiensä sille mikrolle, joka niitä on pyytänyt.

Vauhdikasta tekniikkaa

Vaikka kaikki vertailun tuotteet tukevat molempia taajuusalueita, varsinaiset langattomat nopeustestit tehtiin viiden gigahertsin taajuusalueella.

Siirtonopeuksia mitattiin käyttäen täyttä 40 megahertsin levyistä kanavaa. Laitteista otettiin mittauksia varten pois käytöstä tuki a-, b- ja g -verkoille niiltä osin kuin ne tämän sallivat. Mittausten aikana salauksena oli wpa2-aes.

Mittaukset tehtiin yöllä toimistotalon tyhjässä maanalaisessa autohallissa. Tällä tavoin päästiin eroon suurimmasta osasta häiriösignaaleja. Autohalli tarjosi myös riittävän suuri tila, jossa testata tiedonsiirtoa kantaman äärirajoilla. Arvostellut tulokset perustuvat noin 20 metrin kantamalla tehtyihin mittauksiin. Varsinaista systemaattista testausta kantaman vaikutuksesta tiedonsiirtonopeuteen ei suoritettu.

Nopeus laskettiin siirtämällä ftp:llä suuri tiedosto tukiasemassa kiinni olevalta palvelimelta kannettavan tietokoneen levylle ja mittaamalla tähän kuluva aika. Testiohjelmina käytettiin Ws-ftp Prota sekä XM Easy personal ftp serveriä.

Jokaista tukiasemaa kokeiltiin erikseen kuuden sovittimen kanssa. Lisäksi siirtonopeus mitattiin kannettavan tietokoneen n-yhteensopivan verkkosovittimen avulla. Kuten tuloksista näkee, Intelin piirillä varustettu sisäinen sovitin oli ylivoimainen. Tämä johtuu todennäköisesti kannettavan mikron paremmin sijoitelluista ja kookkaammista antenneista.

Lisäksi mitattiin reitityksen nopeus kupariverkossa laitteille helpolla ftp-siirrolla, jossa reitittimet joutuvat selviämään vain kahdesta datavirrasta kerralla. Tätä voi pitää jossain määrin normaalin verkkoliikenteen optimitilanteena, ja silti nopeuserot olivat tuntuvia. Hitaimmaksi jäi odotetusti vain satamegaisen kytkimen sisältävä Sitecom, mutta gigatavun kytkimilläkin ero hitaimman ja nopeimman välillä oli yli kaksinkertainen.

Pikajuoksua ja säätövaraa

Arvioinnissa suurin painoarvo annettiin laitteiden siirtonopeudelle. Vaikka standardin kehitysversioon perustuvia tukiasemia ja sovittimia on tehty jo pitkään, ei näillä vieläkään päästä kuin hieman yli kolmasosaan määritelmän tukemista maksiminopeuksista. Tästä syystä myös siirtonopeuden arvosanat jäivät melko mataliksi.

Pelkän siirtonopeuden lisäksi ristiintoimivuus on tukiasemien kohdalla erittäin oleellista. Tukiaseman tulee toimia minkä tahansa asiakaslaitteen kanssa käytännössä yhtä hyvin. Vaikka tukiasemaa ostaessa n-sovittimet kannattaakin hankkia samanmerkkisinä, mikään ei takaa, että jatkossa verkon piiriin tulevat asiakaslaitteet olisivat samantyyppisillä sovittimilla varustettuja. Hyvä arvosana kertoo tasaisesta laatusuorituksesta koko laajan sovitinryhmän kanssa.

Ominaisuuksien arvosana kertoo siitä, miten monipuolisesti varusteluja laitteet ovat. Perustasoksi oletettiin gigabitin wan-portti, neljä gigabitin lan-porttia, wpa2-aes-yhteensopiva suojaus, dhcp-palvelin sekä osoitteenmuunnos (nat). Tästä yli menevät lisäominaisuudet nostivat arvosanaa. Hitaammista verkkoporteista rokotettiin.

Käyttöönotto ja hallinta ovat yleensä tärkeitä vain laitteen ensimmäisen käytön yhteydessä. Tämän jälkeen niihin tarvitsee palata harvoin, ellei halua säätää jokaisen laitteen verkonkäyttöoikeuksia erikseen tai joudu muokkaamaan porttisääntöjä tiuhaan tahtiin eri sovelluksille. Ison verkon ylläpitäjälle hyvä hallintatyökalu on kuitenkin erittäin tärkeä.

Usb tukee asemaa

Vaikka reitittävä tukiasema on varsinainen kodin verkkovelho, joka tekee monimutkaisista asioista helppoja, voi niidenkin palveluja laajentaa. Sitecomin ja Buffalon malleja lukuun ottamatta laitteissa oli usb-liitin, jonka voi valjastaa lisäämään tukiaseman kyvykkyyttä entisestään.

Tyypillisin ja ilmeisin käyttötarkoitus on usb-massamuistin esittäminen jaettuna verkkoresurssina tukiasemaa käyttäville tietokoneille. Kiinnittämällä muistitikun tai ulkoisen kiintolevyn tukiasemaan pääsevät verkon laitteet helposti käsiksi yhteiseen asemaan.

Osassa malleja massamuistista on hyötyä vain jaettuna verkkolevynä, mutta esimerkiksi Linksys osaa tarjota massamuistin myös ftp-palvelimena niin sisäverkkoon kuin internetiin. Se pystyy jopa pyörittämään upnp-mediapalvelinta, jolloin massamuistin sisältö on helposti saatavilla paitsi tietokoneille, myös suoraan upnp:tä tukeville mediatoistimille.

On myös muita tapoja hyödyntää usb:tä. Erittäin tervetullut on mahdollisuus kiinnittää liittimeen 3g-modeemi eli mokkula. Perinteisen nettipiuhan sijasta tukiasema voidaan kiinnittää internetiin myös langattomasti. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi silloin, jos tukiasemaa aiotaan liikutella paikasta toiseen, kuten kodista mökille ja takaisin, jolloin samat verkkoasetukset pätevät kaikkialla. Myös nettiliittymän katkeillessa vaikkapa huoltokatkon aikana on kätevää, kun voi kytkeä mokkulan kiinni tukiasemaan ja jatkaa netin käyttämistä. Hienoa ominaisuutta tukee testilaitteista ikävä kyllä ainoastaan D-Link.

TOIMITUKSEN VALINTA

D-Link DIR-825

D-Linkin tukiasema on mainio yhdistelmä nopeutta, ominaisuuksia ja yhteensopivuutta. Monipuolista laitetta on helppo säätää, ja vertailun ainoana siinä on mahdollisuus usb-mokkulan käyttöön varaverkkona.

D-Link DIR-825

Verkot vaivatta ojennukseen

+ 3g-reititin, selkeä hallintaliittymä, ristiintoimivuus

– reititysvauhti jää alle 200 megabitin

Arvosana 8,6

129€
59€

Toimituksen valinta

Vertailun voittajaksi nousi D-Link selvästi parhaan nopeuden, ristiintoimivuuden, ja yleisten ominaisuuksien siivittämänä. Vaikka D-Linkin radio ei sekään korvaa kuparia, on se ainakin luotettavin toimimaan hyvin kaikkien kokeiltujen sovittimien kanssa.

D-Linkin verkkokäyttöliittymä on helppo ja selkeä, jos termit ovat tuttuja, mutta siinä on yksi harmillisen rasittava seikka. Kun jotakin osaa sen perussäädöistä haluaa muokata, näyttää D-Link yhden turhan välisivun, jolla kysytään, minkälaista asetusvelhoa halutaan käyttää, vai haluaako käyttäjä tehdä asetukset itse. Tämä tarkoittaa ylimääräistä klikkausta ja odottelua joka kerta, kun laitteen perustason verkkoasetuksia haluaa muuttaa.

Erillinen edistyneiden käyttäjien valikko päästää säätämään kaikkea suoraan. D-Linkin käytössä olevat verkkostandardit voi helposti asettaa erikseen molemmille taajuusalueille yksitellen. Laite myös tarkastaa ohjelmiston version automaattisesti ja osaa päivittää itsensä. Viimeisenä kuorrutuksena se on ainoa laite, joka tukee usb-liittimeen kytkettyä 3g-modeemia.

Linksys WRT610N

Monipuolisesti palveleva

+ monipuolinen usb-muistituki, selkeä hallintaliittymä

– vain hieman yli sataan megabittiin pystyvä reititin

Arvosana 7,8

149€
49€

Ciscon kuluttajasarja Linksys on laatutavaraa. Toiseksi tullut testilaite jää jokaisessa arvostelukategoriassa vain hiukan D-Linkin jälkeen siitä huolimatta, että laite on jo vuoden vanha.

Testilaitteista Linksys tarjoaa eniten käytettävyyttä usb-massamuisteille. Pelkän levyjaon lisäksi voi siihen kiinnitetystä ulkoisesta kiintolevystä tehdä esimerkiksi ftp-palvelimen tai mediaa kotiverkon viihdelaitteille jakavan upnp-palvelimen. Ikävä kyllä Linksysissä ei ole mokkulatukea.

Hallintaliittymältään Linksys on selkeä, ja helppo säätää varsinkin verkkotekniikkansa tunteville käyttäjille. Se myös tarjoaa varsin riittävät vaihtoehdot eri tekniikoiden käytölle. Käyttäjä saa helposti 2,4 gigahertsin g-verkon ja 5 gigahertsin n-verkon päälle ilman muiden standardien tukemista.

Linksysin reititin ei pärjää vauhdissa Welhon 110 megabitin liittymälle, mutta riittää vielä joidenkin muiden palveluntarjoajien 100 megabitin liittymille.

Buffalo WZR-AGL300NH

Vastenmielinen säädettävä

+ toimii ripeästi oman sovittimensa kanssa

– käyttöliittymä helvetistä, hidas reititin

Arvosana 6,6

115€
49€

Buffalo sijoittuu vertailun laadukkaampaan alapäähän ja on suoritukseltaan melko tasaisen välttävä. Se ei erityisesti ihastuta millään osa-alueella, mutta siinä on yksi ylivoimaisen surkea ominaisuus: hallintaliittymä. Näin epäselvää ja monesta erilaisesta elementistä rakennettua käyttöliittymää ei nykyään näe juuri missään. Eri taajuusalueiden verkot saa joko päälle tai pois, mutta sen tarkemmin niille ei voi määritellä, mitä standardeja otetaan käyttöön. Buffaloa voikin kiitellä siitä, että se muistuttaa käyttäjää huonoista vanhoista ajoista, kun kaikki oli vaikeaa ja suppeaa.

Nopeudeltaan Buffalo jäi muuten laimeaksi, mutta oman sovittimensa kanssa käytettynä se voitti kaikki muut yhdistelmät paitsi D-Link–Intel-parin. Mikäli siis Buffalon kanssa oikeasti aikoo käyttää vain Buffaloa, se on varsin ripeä toiminnaltaan.

Kupariverkon reitittämisen nopeudelta Buffalo jäi alapäähän, vaikkei aivan viimeiseksi. Se toimii vielä Welhon pääkaupunkiseudulla tarjoaman 110 megabitin liittymän kanssa riittävällä vauhdilla, mutta vähänkään nopeamman netin kanssa reitityksen suorituskyky tulee vastaan.

Netgear WNDR3700

Nopeimmillekin nettiyhteyksille

+ erittäin nopea reititys

– ristiintoimivuus, siirtonopeus, hallintakäyttöliittymä

Arvosana 6,4

139€
89€

Netgearin tukiasema ei erityisesti loista millään osa-alueella, vaikka tarjoaakin kohtalaiset perusominaisuudet. Nopeuksiltaan se jää langattomassa tiedonsiirrossa selvästi jälkeen kaikista muista paitsi Sitecomista.

Sen sijaan kuparin yli mitatulta reititysnopeudeltaan Netgear on pakan ylivoimaisesti parasta laatua. 220 megabittiin yltävällä vauhdilla se hoitaa paketit oikeisiin osoitteisiin melkein neljänneksen vauhdikkaammin kuin toiseksi jäänyt D-Link, ja on ainoa testilaite, joka selviäisi tällä hetkellä kokeilukäytössä olevien 200 megabitin kaapeliliittymien reitittämisestä täydellä teholla.

Hallintaliittymältään kolmeen vierekkäiseen palkkiin jaettu Netgear on riittävän selkeä, mutta käyttömukavuudeltaan riittämätön. Varsinkin pieniresoluutioisella näytöllä sen käyttäminen on tuskallista valikoiden pystysuunnassa vierittelyä. Netgear ei tarjoa mahdollisuutta säätää erikseen verkkostandardeja, vaan 2,4 gigahertsissä on aina päällä b, g ja n, kun taas viidessä gigahertsissä käytössä on aina a ja n. Taajuusalueista voi kytkeä haluamansa päälle tai pois, mutta muita säätöjä ei ole tarjolla. Ohjelmistonsa tukiasema osaa päivittää automaattisesti.

Sitecom WL-328

Asetusten virittelyn nautintoa

+ hallintaliittymä

– riittämätön reititysnopeus, sadan megabitin ethernet, ristiintoimivuus

Arvosana 6,0

109€
40€

Sitecomin laite on ulkoisesti varsin kryptinen. Sen etupaneelin ledivalot vilkkuvat verkon tahdissa siinä missä muillakin, mutta näiden merkityksille ei tarjota mitään selitystä. Paneeliin ei ole merkitty pienintäkään symbolia siitä, mitä mikäkin valo tarkoittaa.

Hallintaliittymältään Sitecom on aloittelijaystävällisin, ja sen selkeydestä voisivat muutkin ottaa oppia. Ominaisuuksien runsaudelta se ei pärjää muille, mutta tämän osaa säätää käyttöön helposti kuka tahansa, joka tietää edes perusteet siitä, mitä on tekemässä. Verkoista saa päälleen juuri haluamansa, juuri oikealle taajuusalueelle. Näin se pitääkin tehdä.

Sitecom on kuitenkin selvästi huonoin vertailun laitteista, sillä se on ominaisuuksiltaan köyhä. Laitteessa on vain sadan megabitin kytkin, joka ei pian enää riitä kotikäyttäjällekään. Kupariverkon reitittämisessä laite jää vielä kytkimensä maksiminopeudesta neljänneksen jälkeen. Lisäksi sen langattomat tiedonsiirtonopeudet häviävät pahasti muille vertailun laitteille, eikä sen ristiintoimivuuttakaan voi pitää kuin ala-arvoisena.