Koneet valtaavat kännykkäverkot
Laitteiden väliseen tiedonsiirtoon käytettyjen kännykkäliittymien määrä nousee Euroopassa tänä vuonna pariinkymmeneen miljoonaan.
Ericssonin toimitusjohtaja Hans Vestberg arvioi, että kännykkäliittymien määrä kasvaa 50 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Ihmiset eivät niin nopeasti lisäänny, vaan verkossa viestivät autot, rakennukset, mittarit sekä ohjaus- ja valvontalaitteet. Hän arvioi, että teletekniikalla on mahdollista leikata viidennes hiilidioksidipäästöistä. Esimerkiksi hiljaisten teiden katuvalot voitaisiin sytyttää, kun tiellä on liikkujia.
Koneviestinnän, toiselta nimeltään M2M eli machine to machine, läpilyöntiä on povattu jo vuosia. Tekniikan tyypillinen käyttäjä on sähkölaitos, vartiointi- ja turvapalveluita tarjoava yritys tai kuljetusyhtiö. Ne keräävät tietoa asiakkaiden tiloissa olevista mittareista, seuraavat kuljetuskaluston tai vartijoiden liikkumista ja valvovat juoma-automaattien myyntivarastoa. Tiedot välitetään datayhteydellä tai tekstiviesteinä.
Aktiivisten M2M-käytössä olevien sim-korttien määrä Euroopassa (EU+2) oli runsas vuosi sitten tutkimuslaitos Berg Insightin laskelmien mukaan 14,1 miljoonaa eli 2,2 prosenttia kaikista liittymistä. Ruotsi ja Suomi 13,4 ja 7,7 prosentin osuuksilla ovat kehittyneimmät markkinat. Kappalemääräisesti Italia johtaa 1,9 miljoonalla koneliittymällä.
Sähkömittarit edellä,sitten autot
Telemetria ja telematiikka ovat koneviestinnän kulmakiviä. Edellisessä mittalaitteen tiedot välitetään keskusjärjestelmälle, jälkimmäisessä yhdistyvät tietotekniikka ja paikkatieto. Tyypillinen sovellus on varastetun ajoneuvon seuranta.
Tällä hetkellä voimakkaimman kasvun tuo energiamittareiden uusiminen etäluettaviksi. Direktiivin mukaan vuoteen 2020 mennessä 80 prosenttia EU:n sähkömittareista pitäisi olla niin sanotusti älykkäitä. Se helpottaa kilpailuttamista ja antaa kuluttajalle nopeasti palautetta käyttötapojen muutoksista. Suomessa yli miljoona mittaria on vaihdettu ja kaksi miljoonaa vaihtamatta. Tavoitteena on 80 prosentin uusiminen vuoteen 2013 mennessä.
Vuosikymmenen puoliväliä lähestyttäessä vetovuoroon nousee telematiikka. Sitä käytetään jo kuljetuskaluston ja metsäkoneiden seurannassa, mutta uusiin autoihin pakolliseksi tuleva Ecall-hätäpuhelujärjestelmä luo pohjan autojen telematiikkapalveluille, kuten moottorin kunnon etäseurannalle ja automaattisille huoltokutsuille. Myös tietullit, verot ja vakuutusmaksut voidaan periä ajoreitin ja -ajan perusteella.








