WINDOWS 7 STARTER
Jos nyt ostaa uuden minikannettavan, käyttöjärjestelmänä siinä on todennäköisesti Windows 7 Starter. Testasimme, miten sillä pärjää.
Microsoftin käyttöjärjestelmistä minikannettaviin on tähän asti sopinut parhaiten vanha Windows XP raskaan Vistan sijasta. Windows 7 -käyttöjärjestelmän tullessa Microsoft ei enään toimita lisenssejä laitevalmistajille. Tilalle se on räätälöinyt erillisen version erityisesti minikannettavia varten.
Starterin ideana on olla huomattavasti kevyempi kuin tavallisiin kannettaviin ja pöytäkoneisiin tarkoitetut versiot. Siitä on poistettu tyypillisen minikannettavan käyttäjän kannalta turhia palveluita ja sovelluksia taustalta pyörimästä. Karsittu Windows 7 vie keskusmuistia vain noin 350–400 megatavua. Eroa esimerkiksi Home Premiumiin on parisataa megatavua, ja Ultimate taas haukkaa jo lähes gigatavun.
Raajarikko Windows
Starterista on poistettu useita multimediaan liittyviä sovelluksia ja ominaisuuksia, kuten Windows Media Center, eikä 3d -kiihdytystä hyödyntävää Aero-käyttöliittymää ole. Ominaisuuksien riisumisessa Microsoft on jopa mennyt liian pitkälle, sillä varsin tyhmästi työpöydän taustakuvaa ei voi lainkaan vaihtaa. Käyttäjän on näin tyytyminen sinisävyiseen Windows 7 -taustakuvaan.
Alun perin ennen Windows 7:n julkaisua Microsoftilla oli aikomus jopa rajoittaa yhtä aikaa ajettavien sovellusten määrä kolmeen. Onneksi ohjelmajätti kuitenkin tuli järkiinsä ja poisti tämän rajoituksen.
Muita rajoituksia, jotka oikeasti aiheuttavat ongelmia käyttäjille, on esimerkiksi usean näytön tuen poistaminen. Monissa minikannettavissa on vga- tai hdmi-liitäntä ulkoisen näytön liittämistä varten, mutta Starterilla ulkoiselle näytölle voi vain monistaa työpöydän, ei laajentaa. Muihin merkittäviin poistoihin kuuluu mahdollisuus liittyä Windows domain -verkkoihin.
Vaikea valinta
Asensimme Windows 7 Starter, Home Premium sekä Windows XP -käyttöjärjestelmät kahteen erilaiseen minikannettavaan, jotka ovat olleet markkinoilla jo noin vuoden verran. Ensimmäinen kone oli markkinoiden tavallisin, eli siinä oli Intel Atom N270 -prosessori ja yksi gigatavukeskusmuistia. Toisessa testialustassa oli Via C7-M -prosessori ja kaksi gigatavua muistia.
Nopeustestien tulokset eivät puhuneet uuden käyttöjärjestelmän puolesta kovinkaan edustavasti. Mittausten mukaan Windows XP on yhä merkittävästi nopeampi. Käytössäkin havaitsee, että XP reagoi toimintoihin huomattavasti uusia käyttöjärjestelmiä nopeammin riippumatta siitä, onko koneessa keskusmuistia yksi vai kaksi gigatavua.
Windows 7:n hitaus voi osittain johtua tällä hetkellä saatavilla olevista laiteajureista. Mahdollisesti suorituskyky paranee ajureiden kehittyessä.
Starter-versio ei ole lainkaan myynnissä yksittäisille kuluttajille. Se tulee vain esiasennettuna uuden koneen mukana. Nyt jo lähes kaikki uudet myyntiin tulevat minikannettavat sisältävät Windows 7 Starter -version tai joissain tapauksissa vaihtoehtoisesti Windows 7 Home Premiumin.
Uutta minikannettavaa hankkivan kannattaa valita käyttöjärjestelmä koneen keskusmuistin määrän mukaan. Testiemme mukaan kahdella gigatavulla varustetussa koneessa Home Premium on nopeampi ja järkevämpi valinta kuin Starter. Yhden gigatavun muistilla taas Starter on parempi. Toisaalta mikään ei estä asentamasta nurkissa lojuvaa vanhaa Windows XP:tä sen tilalle myöhemmin.








