WAP-portin takana jo elämää
TERO LEHTO
KUVA TIMO SIMPANEN

WAPin alkutaival oli karikkoinen: palveluja oli vähän, toimivuus heikko ja käyttökustannukset kohtuuttoman suuria. Hiljalleen palvelujen kirjo on laajentunut ja pahimmista teknisistä ongelmista on päästy eroon. Selvitimme, millaisia WAP-palveluja nyt on saatavana.
WAP-palvelut julkistettiin ratkaisuna Internetin tuomiseksi matkapuhelimiin ja käsitietokoneisiin. Ensimmäiset WAP-palvelut avattiin Suomessa syksyllä 1999. Yritys toisensa perään esitteli erilaisia kuluttajille ja yrityksille suunnattuja palveluja. Pian kuitenkin kävi selväksi, ettei aika ollut vielä kypsä. WAP sai murskatuomion niin medioilta kuin asiakkailtakin.
WAPin liikkeellelähtöä ei helpottanut, että tarjolla oli käytännössä vain Nokia 7110 puhelin, jossa oli aluksi vakavia ongelmia: WAP-palvelut eivät tahtoneet toimia eikä välillä puhelinkaan pysyä päällä.
Palvelutarjontaa rajoitti se, että matkapuhelinoperaattorien avaamista WAP-palvelunumeroista pääsi vain niiden omiin valikoihin. Myöhemmin vuoden 2000 edetessä rinnalle tuli vaihtoehtoisia palveluja, joiden kautta soittamalla sai avattua yhteyden mihin tahansa WAP-osoitteeseen -- aivan kuten Internetissä www-osoitteeseen.
WAPilla operaattorit halusivat totuttaa ihmiset palvelujen maksullisuuteen. Käyttö tehtiin kuitenkin aivan liian kalliiksi, koska uuden kännykän lisäksi oli maksettava kallis datapuhelun hinta ja erikseen palvelukohtaisia maksuja.
Tilanne on tältä osin lähes ennallaan, sillä kännyköillä maksetaan sekä aikaveloitukseen perustuvaa datapuhelumaksua että palvelukohtaisia maksuja. Esimerkiksi Soneran GSM-liittymällä WAPin käyttö maksaa datapuhelun aloitusmaksun 0,68 mk/puhelu, aikaveloituksen 0,99 mk/min ja päälle palvelukohtaiset maksut. Operaattorien hinnoissa on suuria eroja, joten paljon WAPia käyttävän kannattaakin valita liittymä tarkasti.
Kustannukset kuriin?
Näkymät ovat lähitulevaisuudessa valoisammat, sillä WAP-ominaisuudet yleistyvät jo keskihintaisissa puhelimissa.
Yhteyskustannuksiin saattaa tuoda alennusta GPRS-tekniikka, jonka ansiosta tieto siirtyy Internetin tapaan pakettipohjaisessa verkossa ja veloitus voi perustua siirrettyyn datamäärään tai jopa kiinteään kuukausimaksuun eikä ainoastaan käyttöaikaan. Aikaveloituksella hitaat yhteydet tekevät käytöstä kallista. Sonera ehti ensimmäisenä operaattorina Suomessa avata GPRS-palvelun. Palvelu maksaa aluksi kiinteän 99 markan kuukausimaksun, mutta lopullinen hinnoittelu määräytyy todennäköisesti sen perusteella, miten kilpailijat palvelunsa hinnoittelevat.
WAP-palvelut keskittyvät vielä pääasiassa merkkipohjaisen tiedon välittämiseen, sillä nykyisten päätelaitteiden ominaisuudet eivät vielä riitä monimutkaisen grafiikan esittämiseen. Ongelma on myös mobiilimaksamisen standardien puuttuminen. Palvelujen ja ostosten maksaminen WAP-kännykällä ei vielä onnistu suoraan. Käytännössä useimmissa maksullisissa palveluissa joutuukin ostamaan "krediittejä" etukäteen tai maksamaan palvelusta matkapuhelinlaskussa.
Käyttäjän on usein kirjauduttava erikseen www-sivuille ja ostettava käyttöoikeus palveluun. Matkapuhelinoperaattorin kautta laskuttaminen taas aiheuttaa palvelujen ylläpitäjille kustannuksia, koska operaattorit veloittavat tavallisesti osuuden käyttäjältä perittävästä palvelun hinnasta.
Läpimurron kynnyksellä
Otimme katsastettavaksi joukon tunnetuimpia suomalaisia WAP-palveluita, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa. Valinnassa painotettiin ammattikäyttöä, koska WAP-palvelut ovat edelleen liian kalliita useimmille yksityisasiakkaille.
Joukosta jätettiin pois palvelut, joihin pääsee vain jonkin tietyn operaattorin liittymästä. WAPin olisi syytä kehittyä nimenomaan siihen suuntaan, ettei palveluja rajata vain operaattorin asiakkaille vaan tieto on vapaasti saatavissa kuten Internetissä.
Todellista WAPin läpimurtoa ei ole vielä koettu, mutta ainakin sitä kehittävän WAP Forumin odotukset ovat korkealla. Sen arvion mukaan Internetiä käyttää langattomilla päätelaitteilla useampi kuin perinteisillä yhteyksillä vuoden 2002 loppuun mennessä.
2ndhead.com
www.2ndhead.com
2ndhead.com on SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän tytärkonsernin SWelcom Oy:n mobiiliportaali, joka tarjoaa niin tekstiviesti- ja WAP-palveluita kuin kännykkälogoja ja -soittoääniäkin.
2ndhead.comissa ja Port Almassa halutut palvelut muokataan mieleisikseen www-sivujen valintojen kautta. (Kuva)
Käyttöönotto onnistuu yleisimmillä WAP-kännyköillä helposti, sillä oikeat asetukset on kerrottu pelvelun www-sivulla. Nokia 7110:n asetukset saa halutessaan automaattisesti tekstiviestinä, jolloin niitä ei tarvitse näppäillä käsin puhelimeen.
2ndheadin sisältö koostuu lähes kokonaan SanomaWSOY:n omasta tarjonnasta. Kategorioina ovat uutiset, urheilu, työkalut, viihde ja pelit sekä kännyköiden soittoäänet ja logot. Etenkin uutissisältö on kattava, sillä tarjolla ovat esimerkiksi Helsingin Sanomat, STT, Taloussanomat ja Tietokone. Mukana on myös maksuton shopus.net-kauppapaikka, johon on kuitenkin rekisteröidyttävä sen omien sivujen kautta.
2ndhead.comin www-sivut ovat palvelun keskipiste. Niiden kautta valitaan kiinnostavat palvelut, joista halutaan tietoa tekstiviestillä tai joiden halutaan näkyvän WAP-valikoissa. Palveluista maksetaan etukäteen ostamalla "krediittejä" omalle asiakastililleen. Hintaa palvelun käytölle kertyykin, sillä uutiset ja muut artikkelit maksavat 50 pennistä kolmeen ja puoleen markkaan lukukerralta.
2ndhead.com toimii myös WAP-yhdyskäytävänä eli sen soittosarjan kautta pääsee myös muihin avoimiin palveluihin. Asiakkaita houkutellaan tutustumaan 2ndhead.comiin tarjoamalla palveluun rekisteröityessä 10 markan alkusaldoa.
Port Alma
http://portalma.fi
Port Alma on nimensä mukaisesti Alma Median mobiilipalvelu, jonka sisältö koostuu myös pääasiassa konsernin omista sisällöistä -- Kauppalehdestä, Iltalehdestä ja MTV3:sta. Mukana on myös luukku.com-sähköposti.
Ajankohtaista tietoa suomalaisista WAP-palveluista saa parhaiten Googlen (www.google.com) haulla, koska tavalliset hakemistot eivät pysy ajan tasalla jatkuvasti lisääntyvistä palveluista. (Kuva)
Päinvastoin kuin mobiilipalveluissa yleensä, Port Almassa monet palvelut ovat maksuttomia, joskin saatavilla rajoitettuina. Esimerkiksi MTV3:n ja Iltalehden uutisia sekä tiedot tulevista tv-ohjelmista saa maksutta näkyviin WAP-valikoihin. Haluamastaan palvelusta saa valita säännöllisen tekstiviestin maksuttomasti, mutta vastineeksi lähetetään myös mainosviestejä.
Tekstiviestejä voi tilata myös noin 30--70 markan kuukausimaksulla, jos ei halua katsella mainoksia tai kaipaa useampia viestejä. Talouspuolen sisältö --esimerkiksi talousuutiset, valuutat, pörssikurssit ja Kauppalehden osakesalkkupalvelu -- on kokonaan maksullista.
Port Alma käyttää konsernin yhteistä sisäänkirjautumista. Mikäli on rekisteröitynyt aiemmin vaikkapa luukku.com-sähköpostin tai Iltalehden www-palvelun käyttäjäksi, samoilla tunnuksilla saa Port Almassa rekisteröintilomakkeen esitäytettynä.
Nokian WAP-kännyköihin ja muutamiin Ericssonin malleihin asetukset saa tilattua tekstiviestinä, muihin ne on näppäiltävä käsipelillä.
Solo WAP
Merita oli ensimmäinen pankki Suomessa ja todennäköisesti koko maailmassa, joka avasi kännykällä käytettävän pankkipalvelun. Palvelussa voi WAP-kännykällä maksaa laskut, tarkistaa tilin saldon, tehdä tilisiirtoja, seurata Visa-kortin käyttöä ja hoitaa sijoituksiaan pörssitoimeksiannoin.
Palvelu maksaa neljä markkaa kuukaudessa käytöstä riippumatta. Tämän päälle tulee tietenkin datapuhelumaksu GSM-yhteydellä kuten aina WAP-palveluita käyttäessä.
Käyttöönottoa hankaloittaa se, että asetuksia ei saa mihinkään kännykkään tekstiviestillä, vaan ne on kirjoitettava käsin. Toinen käytettävyyttä häiritsevä seikka on mutkikas sisäänkirjautuminen, sillä palveluun päästäkseen on oltava käsillä käyttökerroittain vaihtuva tunnuslista.
Solon WAP-versiossa on mainittujen pankkipalvelujen lisäksi linkit Solo-torille niiden kauppiaiden sivuille, joiden palveluista voi tilata tuotteita WAP-kännykällä. Tällöin yhteys Meritaan suljetaan, käyttäjä siirtyy kaupan palveluun ja palaa maksaessaan takaisin Soloon.
Meritan palvelu on tietoturvasyistä kokonaan omassa palvelunumerossaan, joten palveluun ei pääse muiden WAP-palveluntarjoajien kautta. Vastaavasti Meritan yhteydellä ei pääse ulkopuolisiin palveluihin.
Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi
Päivittäin ilmestyvällä Taloussanomat-lehdellä on myös hyödylliset WAP-palvelut. Tarjolla on päivittäiset pääuutiset,www-sivuillakin ilmestyvät online-uutiset, osakkeiden haku, listaus viidestä päivän vaihdetuimmasta osakkeesta sekä makrokalenteri, sijoittajan päivyri ja tapahtumakalenteri.
Palvelun käyttöönotto on helppoa. Ei tarvitse muuta kuin avata yhteys vaikkapa 2ndhead. comin tai Port Alman kautta ja siirtyä osoitteeseen http://www. taloussanomat.fi. Etusivu on toteutettu siten, että tavallisen kotisivun sijasta näkyviin tulee suoraan WAP-käyttöliittymä.
Yksinkertaisuuden lisäksi Taloussanomien WAP-palvelu on myös täysin maksuton eli käytöstä maksetaan vain datapuhelun kustannukset.
Finnair
http://www.finnair.fi/wap
Finnairin englanninkielinen WAP-palvelu tarjoaa tärkeimmät palvelut erityisesti paljon matkustaville kännyköiden käyttäjille. Palveluita ovat muun muassa lentojen aikataulut, arvioidut lähtö- ja saapumisajat sekä Plus-palvelut. Plus-asiakkaat voivat tarkistaa lennoistaan kertyneet pisteensä ja niiden oikeuttamat tarjoukset.
Muuta hyödyllistä tietoa ovat Services-osiosta löytyvät yhteystiedot Finnairin toimistoihin eri puolilla maailmaa sekä eri lentokohteiden perustiedot.
Käyttöönotto on yhtä helppoa kuin Taloussanomien palvelussa, eli riittää, että avaa WAP-yhteyden vaikkapa 2ndhead.comin kautta ja tämän jälkeen syöttää osoitteeksi http://www.finnair.fi/wap/index.wml .
Palvelu toimii nopeasti, mutta tiedot on esitetty melkoisen kryptisesti numerokoodeilla ja tekstilyhenteillä. Onneksi Finnairin www-sivulla on WAP-palvelun käyttämistä varten riittävän yksityiskohtaiset ohjeet, jotka kannattaa lukaista läpi etukäteen.
Valitettavasti Finnairin palvelussa ei vielä voi tilata lentolippuja. Palvelut eivät ole maksullisia, kustannuksia aiheutuu vain datapuheluyhteydestä.
WAPStore
WAPStore on PC-SuperStoren verkkokaupan uloke kännyköihin. Sieltä voi ostaa esimerkiksi kannettaviin tietokoneisiin ja kännyköihin liittyviä tuotteita.
Palvelussa on myös tietoa yrityksestä sekä yhteystiedot huoltoon ja myyntiin. WAPStoreen pääsee helpoiten Meritan Solo-tori-linkin kautta, josta päätyy suoraan kaupan pääsivulle. Itse palvelu ei maksa mitään, kustannuksia kertyy vain datapuhelumaksusta.
Maksaminen onnistuu Meritan Solo-maksulla ja postiennakolla. Solo-maksussa yhteys WAPStoreen suljetaan ja käyttäjä siirtyy Solon palveluun.
Mikä on WAP?
WAP (Wireless Application Protocol) on tekniikka, jolla mobiileihin tietoverkkoihin tuodaan samantapaisia palveluja kuin Internetiin. WAPia kehittää yli 500 yritysjäsenestä koostuva WAP Forum -yhteisö, jossa esimerkiksi suurimmat matkapuhelinvalmistajat ovat mukana.
WAP on avoin määritys, johon kuka tahansa voi halutessaan tutustua. WAP on tietoliikenneprotokolla ja sovellusten kehitysympäristö, jolla voidaan rakentaa sovelluksia erilaisille käyttöjärjestelmille ja laitteille.
WAP luotiin, koska tavalliset WWW-standardien mukaiset palvelut eivät sovellu pienissä päätelaitteissa käytettäväksi. WAPin tavoite on nimenomaan ottaa huomioon näiden rajoitukset ja erityisominaisuudet.
Todellista läpimurtoa ("Killer Applicationia") WAPille odotetaan GPRS:n yleistymisen ja kolmannen sukupolven matkapuhelimien myötä. Tärkeitä tulevia etappeja WAPin kannalta ovat muun muassa mobiiliverkkojen paikkatietopalvelut ja uudet maksujärjestelmät.
Muita WAP-osoitteita:
Karttakeskus: http://www.karttakeskus.fi/wap/index.wml
Nelonen: http://wap.nelonen.fi/
OP: http://www.osuuspankki.fi/wap/
Merita: http://wap.merita.fi/s/h2360wap.asp
Pressi.com: http://www.pressi.com/wap/index.wml
Sonera: http://wap.sonera.net
Telia: http://wap.teliamobile.fi
Radiolinja: http://wap.radiolinja.fi
Wap-portaali: http://wap.gelon.net
Euroopan Yahoo: http://oa.europe.yahoo.com/yahooworld.wml
wmb-kuvia Kööpenhaminasta: http://www.copenhagenpictures.dk/wap/
(Pääsy palveluihin saattaa riippua puhelinliittymästä.)








