Logitech Squeezebox

LOGITECH SQUEEZEBOX
Nettimusiikkia ilman tietokonetta

Radio-ohjelmien kuunteleminen on tietokoneella vaivatonta. Tietokone ei kuitenkaan yleensä ole siellä, missä esimerkiksi vieraat ovat.

Muun muassa hiiristä ja näppäimistöistä tunnetun Logitechin pieni ja mukava Squeezebox voidaan liittää kotistereoihin, suoraan kovaäänisiin tai kuulokkeisiin. Se soittaa tietokoneella olevaa musiikkia ja muuta ohjelmaa sekä osaa hakea netistä satoja radioasemia.

Liitäntä tehdään ethernet-johdon avulla tai langattomasti 802.11g-yhteyden avulla. Asennusvaiheessa on varminta turvautua verkkojohtoon.

Laitteen mukana ei tule ohjelmaa, koska se vanhenisi kuitenkin melko pian. Slimserver-ohjelman haku, asennus ja käyttöönotto ovat helppoja ja yksiselitteisiä.

Isompi homma on langattomaan verkkoon liittymisessä. Squeezebox haluaa 64- tai 128-bittisen wep-yhteensopivan verkon. Jos toimivan verkon muuttaa sellaiseksi, pitää kaikkien verkkoon liitettyjen laitteiden asetukset muuttaa. Mitään lisäohjelmia ei tarvita. Squeezebox haluaa myös verkon salasanan, ja se on annettava oikeassa muodossa esimerkiksi 26-numeroisena.

Radiot soimaan

Kun asennuksen on saanut tehdyksi, laite toimii mukavasti ja varsin varmasti. Boksi toimii nettisoittimena, vaikka tietokone ei olisi päällä. Jos kone on päällä, voi kuunnella myös sillä olevaa musiikkia.

Radioasemia voi hakea kätevästi musiikkityylin mukaan, ja myös esimerkiksi uutisradioita voi hakea. Asemia voi etsiä myös maan mukaan.

Tärkeää on tallentaa suosikkinsa, jolloin ne löytää seuraavalla kerralla helposti. Tallentaminen sujuu helposti kaukosäätimen nuolen painalluksella. Joskus radioasemille ei pääse, koska kuulijoita on liikaa, mutta se ei ole Squeezeboxin vika.

PEKKA HELOS

Logitech Squeezebox
Hinta: noin 300 €
Valmistaja: Logitech, www.logitech.com
Lisätietoja: GNT, www.gnt.fi, (03) 213 6100; Toptronics, www.toptronics.fi, (02) 273 4000
Lyhyesti: Hauska laite, joka tuo koko maailman puheet ja musiikin olohuoneeseen. Langattomaan yhteyteen saaminen vaatii työtä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 2/2008

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös