Menestyksiä: Teknologiajohtaja Ari Takanen
TEKSTI: MAIJA-LIISA IHANUS • KUVA: TIMO SIMPANEN
Menestyksiä
Teknologiajohtaja Ari Takanen
Tuntematon suuruus
Testaustyökaluja valmistava Codenomicon on palkittu Suomessakin, mutta silti tämä maailman markkinajohtaja on meillä tuntematon.
Oululaislähtöisen Codenomiconin tuotteilla voi testata ohjelmistojen tietoturvaa ja toimintavarmuutta. Sen 115 eri tuotteen avulla testauksen voi automatisoida, mikä taas toivottavasti saa ohjelmistovalmistajat testaamaan tuotteitaan enemmän.
”Suurin osa tietoturvaongelmista johtuu ohjelmointivirheistä”, Codenomiconin teknologiajohtaja, yrityksen perustajajäseniin kuuluva Ari Takanen sanoo.
Jos koodaustyössä tapahtuu virhe eikä tuotetta testata perusteellisesti ennen markkinoille laskemista, todennäköisesti joku – esimerkiksi hakkeri – löytää virheen tuotteen elinkaaren aikana ja julkaisee sen. Ongelma pääsee otsikoihin, ja sen korjaaminen aloitetaan.
Ihannetilanteessa ongelman synty olisi estetty jo koodattaessa. ”Meiltä saa ikään kuin rompulle poltetun hakkerin. Sen avulla virheet on mahdollista löytää jo ohjelmointivaiheessa.”
Malliesimerkki
Codenomicon on oppikirjaesimerkki siitä, miten yritys pitäisi perustaa. Yrityksen siemen kylvettiin Oulun yliopiston – jossa Takanenkin opiskeli tietotekniikkaa – ja VTT:n vuonna 1999 käynnistyneessä Protos-projektissa. Siinä luotiin tietoturvatestaustyökalujen prototyypit.
Testit julkistettiin CERT-organisaatioiden kautta, ja sen myötä niitä käyttivät useat sadat kaupalliset toimijat. Ne antoivat palautetta sekä vaativat tukea ja tuotteen kaupallistamista.
”Kun yritys perustettiin, meillä oli kysyntä ja asiakkaitakin jo valmiina.”
Vuonna 2001 yritys oli pystyssä. Takanen valittiin pitkällä tikulla toimitusjohtajaksi.
Tuotteita myytiin toimituslisensseinä. Tulorahoitus riitti yrityksen kasvattamiseen hyvin, sillä kysyntää riitti. Taloudellisesti tiukkoja paikkoja ei taipaleelle ole mahtunut muuta kuin se, että joskus rahaa on odotettu tilille hartaastikin.
”Yksittäiset kaupat saattoivat olla satojentuhansien eurojen arvoisia.”
Takasen mukaan Codenomiconia on kehitetty avoimesti. Neuvoja on pyydetty, saatu ja kuunneltu – aina niiden mukaan ei tosin ole toimittu. Tekesiä on hyödynnetty, samoin vientirenkaita ja yrityshautomoa, ja otettu mentorointi avoimesti vastaan. Suomessa ei oikein ole muita merkittäviä testausalan yrityksiä, eli esimerkit olivat vähissä.
”Tosin Oulussa toisten auttaminen ja avun vastaanottaminen on helppoa ja luontevaa”, Takanen sanoo.
Takasen työ on nyt kulkea saarnaamassa aiheesta; hän on myös kirjoittanut kirjoja. Pitkäaikaisen asiakkaan Cisco Systemsin kanssa pidetään yhteisiä esityksiä.
Microsoftkin käyttää
Codenomiconilla ei ollut perustamishetkenään aivan vastaavaa kilpailijaa. Sillä oli selvä etulyöntiasema, kun kilpailijoita alkoi vuoden 2005 tienoilla tulla markkinoille. Tuolloin Codenomiconilla oli jo teknisesti valmis tuote, asiakkaita ja kysyntää. Silloin se myös päätti ensimmäisen kerran nostaa ulkopuolista rahaa. Pääomasijoittajat Eqvitec ja Prime Technology Ventures uskoivat siihen 2,8 miljoonan euron verran.
Nyt Codenomiconilla on asiakkainaan kaikki maailman suuret laite- ja ohjelmistovalmistajat, Ciscon lisäksi muun muassa Apple, Ericsson, Alcatel ja Microsoft.
”Isoissa yrityksissä uusi työkalu ei heti leviä kaikkien käyttöön. Samoin esimerkiksi yrityskauppojen mukana isoon konserniin voi tulla pieniä yrityksiä, ja kestää aikansa, ennen kuin hyvät käytännöt leviävät kaikkiin osiin”, Takanen toteaa.
Codenomiconin asiakaskunnassa on myös loppukäyttäjiä kuten pankkeja, operaattoreita tai valtionhallintoa. Ne haluavat itse testata, ovatko muualta ostetut ratkaisut toimivia ja turvallisia.
Langattomuus kasvussa
Tällä hetkellä Codenomiconin alan markkinat maailmalla ovat noin sata miljoonaa euroa, josta puolet käytetään webbitestaukseen.
Codenomicon taas testaa enemmän alemman tason kommunikaatioprotokollia. Codenomicon sanoo olevansa oman segmenttinsä markkinajohtaja, vaikkei omia lukujaan julkaisekaan.
Nyt vauhdikkaimmin lisääntyy langattomien ratkaisujen testaus, esimerkiksi voip.
”Missä tekniikan kehitys on nopeinta, siellä myös testataan eniten. Seuraavia nousijoita on iptv.”
Markkinakasvua luo sekin, että testausbudjetit ovat kaiken kaikkiaan kasvussa. Kaikki verkossa olevat laitteet pelikonsoleita ja televisioita myöten pitäisi testata. Kuitenkin karkean arvion mukaan tällä hetkellä laitteista testataan kymmenen prosenttia, ja kaksi prosenttia organisaatioista käyttää automatisoituja testaustyökaluja.
Testausbudjetteihin vaikuttaa sekin, että tietoisuus tietoturvasta lisää testaamisen arvostusta.
Nirso rekrytoija
Vuonna 2005, kun maailman merkittävimmät markkinapelurit alkoivat olla Codenomiconin asiakkaita, asiakastietoisuus lisääntyi ja myyntiä oli tehostettava, yrityksen johtoa kansainvälistettiin pääomasijoittajien avustuksella.
Nyt toimitusjohtaja on intialaistaustainen amerikkalainen Isaac Sundarajan, ja hallituksessa ja johdossa on muitakin ei-suomalaisia. Yrityksellä on toimipisteet Oulussa, Vantaalla, Hongkongissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvaltojen itä- ja länsirannikolla.
”Myynti alkoi yhä enemmän suuntautua asiakkaille, jotka eivät olleet tietoturvan ammattilaisia. Siksi tarvitsimme uudenlaisia ihmisiä”, Takanen kertoo.
Hänen mukaansa perustajajäsenet ovat aina osanneet astua taka-alalle ja palkata kuhunkin tehtävään parhaan mahdollisen henkilön. Nyt se on käynyt haastavaksi.
”Hyviä on vaikea löytää. Olemme nirso rekrytoija ja haluamme löytää parhaat.”
Codenomicon on onnistunut houkuttelemaan osaajia Suomeen ja muuallekin. Heitä ei tarvitse ostaa isolla rahalla, vaan näitä ihmisiä houkuttaa mielenkiintoinen työ. Usein heitä viehättää myös työ pienessä yrityksessä. Jos he valitsisivat jonkin toisen suomalaisen tietoturvayrityksen, he päätyisivät isoon korporaatioon.
Bermuda saa odottaa
Takanen itse asuu tällä hetkellä, kun perheessä on vajaan vuoden ikäinen tytär, taas Oulussa. Häntä ei kiinnosta bungalow Bermudalla yrityksestä joskus mahdollisesti saatavilla rahoilla. Työ on vielä niin mielenkiintoista, ettei siitä luopuminen ole käynyt mielessä.
Vuonna 2007 Codenomicon sai tasavallan presidentin Innosuomi-palkinnon ja AO 100 Top Private Companies for 2007 -palkinnon.
Jälkimmäinen myönnetään yritykselle, jolla on lupaavimmat näkymät tulevaisuuden kansainvälisessä teknologiateollisuudessa.
Codenomicon on myös Red Herringin listalla.
Codenomiconin tulevaisuus näyttää enemmän kuin valoisalta. Vaikka yritys on kasvanut jopa sadan prosentin vuosivauhtia ja vuonna 2006 vielä 60 prosenttia, tekemisen ilo on säilynyt. Työntekijät omistavat edelleen yli puolet yrityksestä.
”Päätösvalta on meillä eikä rahoittajilla, mikä on tärkeää motivaation kannalta.”
”Kulttuuri poikkeuksellisen avoin”
Codenomiconiin vuonna 2005 sijoittaneen Eqvitec Partnersin sijoitusjohtaja Jussi Hattula myöntää, että Codenomicon on kulttuuriltaan poikkeuksellisen avoin yhtiö.
”Se on seurannut markkinoita ja kuunnellut muita tarkasti.”
Aikanaan Eqvitecin vakuutti yrityksessä olevan osaamisen lisäksi se, että Codenomicon toimii alalla, jonka markkinanäkymät ovat erittäin mielenkiintoiset.
”Codenomicon kuuluu kiistatta Oulun alueella syntyneiden helmien joukkoon.”
Hattula kehuu yrityksen saaneen merkittäviä asiakkuuksia. Ensin asiakkaiden joukossa olivat tietoliikennetekniikan valmistajat ja pikku hiljaa muutkin.
”Uskomme Codenomiconiin edelleen vahvasti”, Hattula tiivistää.









