Uusi vuosi, uudet haasteet
Uusi vuosi, uudet haasteet
Tämän uuden vuoden tinanvalanta oli mielenkiintoista, sillä sen perusteella sai aikaan todennäköisesti yhtä päteviä ennusteita kuin syvällisillä analyyseilla. Vuotta aloitetaan nyt tilanteessa, jossa menneisyyden perusteelta on vaikea sanoa yhtään mitään. Kuten sijoittajille todetaan: aiemmat tulokset eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Menneisyyden perusteelta ennustettaessa kannattaa yleensäkin muistaa, että suuri määrä menneisyyden dataa ei aina helpota ennustamista.
Laskuharjoitusassistenttimme opetti aikanaan hyvän periaatteen: ”Anna minulle neljä datapistettä, ja piirrän sinulle elefantin. Anna viides piste, ja panen sen heiluttamaan häntäänsä.” Menneisyyden dataan pystyy sovittamaan kauniin käyrän – sitä tarkemman, mitä enemmän on datapisteitä. Valitettavasti käyrän sopivuus menneisyyden datapisteisiin ei takaa, että seuraava, ennustettava tulevaisuuden datapiste menee edes sinnepäin.
Uuden vuoden perinteisten ennusteiden ja lupausten sijasta listaankin muutamia haasteita ja toiveita.
Palaan hetkeksi marraskuisen kolumnini alkuun. Silloin finanssikriisi oli laajentunut ja lomautukset ja irtisanomiset alkaneet. Siitä meno on vain jatkunut; nyt laaditaan elvytyspaketteja, joilla toivottavasti saadaan tilannetta hieman vakautetuksi ja ainakin vältetään edellisten lamakausien pahimmat virheet.
Helppoa ei tule olemaan, ei. Miten puhua mahdollisuuksista ja optimismista tässä tilanteessa, jossa yritykset ja ihmiset käyvät selviytymistaistelua? Ja kuitenkin puhun, kahdesta syystä. Ensiksi, koska optimismi vie meitä eteenpäin. Toiseksi, koska muutoksesta, vaikeastakin, kasvaa myös uusia mahdollisuuksia.
Kävin äskettäin kahdessa tilaisuudessa, joissa molemmissa tuotiin esiin, miten talouskriisi myös avaa uusia ovia. Toisessa yksityisen yrityksen edustaja kertoi, miten heidän johtonsa on kriisin myötä tullut avoimemmaksi uusille tavoille tehdä asioita. Toki siksi, että ne säästävät rahaa – mutta järkevöittämällä työtä, ei pelkkien kustannusleikkausten kautta.
Toisessa tilaisuudessa julkisen sektorin edustaja totesi samoin, että kriisissä yritysten on pakko hakea uusia toimintatapoja, mikä antaa uusia mahdollisuuksia asiakastarpeen ymmärtäville ja sen pohjalta toimiville yrityksille. Joskus pakko on paras innovaatioiden lähde – ei tosin mukava sellainen. Kannattaakin rakentaa prosessit, joiden avulla hyvinäkin aikoina tuotetaan uusia ideoita ja luodaan ketteryyttä toimia muuttuvissa tilanteissa. Jos niitä ei vielä ole ehditty tehdä, nyt on hyvä aloittaa.
Oli todella positiivista kuulla, miten puhuttiin mahdollisuuksista, ei pelkästään uhista. Silti tämäkin kriisi vaatii uhrinsa, joita kovinkaan työ ja suurinkaan optimismi ei pelasta. Yhteiskuntana meitä arvioidaan myös sen mukaan, miten hoidamme nämä uhrit – toivon mukaan aiemmista lamoista jotain oppineena. Haastetta riittää siinäkin.
Kun Leenamaija Otalan kanssa olemme jatkaneet sosiaalisen median tutkimista ja konsultointia, edellä mainittu yritysten tarve löytää uusia, järkevämpiä toimintatapoja on tullut selvästi esille.
Puhun tietoisesti toiminnan järkeistämisestä, en tehostamisesta. Tehostaminen tarkoittaa liian usein sitä, että yhä vähemmät ihmiset tekevät yhä enemmän työtä, josta liian suuri osa kuluu itse asiassa tehottomaan asioiden etsimiseen, korjaamiseen, selvittämiseen jne. Koskaan ei ole aikaa tehdä asiaa kunnolla, jolloin on pakko löytää aikaa tehdä se uudelleen.
Tarvitaan prosessit ja rakenteet, jotka mahdollistavat järkevämmän työskentelytavan. Siihen sisältyy myös ihmisten saaminen mukaan ideoimaan ja luomaan tarvittavaa ketteryyttä. Se edellyttää sitoutumista yrityksen tavoitteisiin. Sitoutuminen taas edellyttää molemminpuolista luottamusta, joka puolestaan syntyy avoimuudesta. Kaikki nämä edellyttävät uutta toimintatapaa. Siihen sosiaalinen media voi tarjota työvälineitä. Päinvastoin homma ei toimi: sosiaalisen median työvälineet eivät itsessään luo uutta toimintatapaa.
Uudessa toimintatavassa tietoa jaetaan sen sijaan että sitä pantattaisiin itsellä, koska tieto on valtaa. Tiedon ja ideoiden jakamiselle on insentiivit ja mittarit. Myös johtaminen muuttuu: käskyttävän sankarijohtajan sijasta tarvitaan innostavia ajatusjohtajia, jotka kommunikoivat yrityksen tavoitteet ja luovat mahdollisuudet niiden saavuttamiselle. Perinteinen, hierarkiaan perustuva alfatyypin johtaja ei välttämättä ole paras valinta uudenlaiseksi mahdollistavaksi johtajaksi.
Gary Hamel kirjoittaa tarpeesta kehittää Johtaminen 2.0. Toivomuksena on tänä vuonna nähdä avointa keskustelua ja ideointia näistä aiheista. Absoluuttista totuutta niistä ei ole olemassa, mutta innostuneesta ideoinnista syntyy aina uutta.
