Visma Avendo Laskutus
VISMA AVENDO LASKUTUS
Asiallinen apuri laskutukseen

Kotimainen Visma Avendo Laskutus on pienyrityksille tarkoitettu taloushallinnon ohjelmisto, jossa on laskutuksen lisäksi toiminnot muun muassa tarjousten tekoa, tilausten käsittelyä ja myyntireskontraa varten. Samaan ohjelmistoperheeseen kuuluu lisäosia, joilla sovellusvalikoimaa voi laajentaa muuhun taloushallintoon ja pienyrityksen tukitoimintoihin.
Toiminnoiltaan sovellus kattaa erilaiset tarpeet. Laskutuksessa tuetaan esimerkiksi Finvoice-verkkolaskua ja viitteiden käyttöä maksujen seurannassa. Tulosteet saa halutessaan paperille tai pdf-tiedostoksi, ja ohjelman mukana on tärkeimmät, muokattavat tulostepohjat.
Tiedot talletetaan Microsoftin MSDE-relaatiotietokantaan, ja tietojen vienti esimerkiksi Exceliin onnistuu tarvittaessa. Tietokannan päivitys on toteutettu useimmissa toiminnoissa joustavasti: Uusia arvoja voi lisätä tauluihin käytön lomassa ilman siirtymistä erilliseen päivitystoimintoon.
Käyttöliittymässä kehitettävää
Visma Avendossa on perinteinen lomakepohjainen käyttöliittymä, jonka toiminnot on sijoitettu vetovalikoihin ja painikkeisiin. Lomakkeista on ohjeet, mutta harmittavasti sovelluksen ohjetoiminto ei mene suoraan kyseisen lomakkeen täyttöohjeisiin, vaan aina ohjemateriaalin päävalikkoon. Huonot opasteet hidastavat ohjelman käyttöönottoa ja lisäävät käyttäjien koulutuksen tarvetta.
Vuorovaikutteisuuteen ei myöskään ole panostettu, sillä ohjelma antaa käyttäjälle minimaalisen vähän palautetta. Joissakin tilanteissa palaute häipyy ennen kuin sen on ehtinyt lukea.
Laaja toimintovalikoima on Visma Avendo Laskutuksen vahvuus, kun käyttöliittymä on puolestaan sen heikoin lenkki. Kaikkein pienimmät yritykset pärjäävät suppeammalla ja helppokäyttöisemmällä sovelluksella, mutta toki ohjelman valintaan vaikuttaa myös tietosisältö.
Toiminnaltaan sovellus on hieman epävakaa, sillä koekäyttö päättyi muutaman kerran ohjelman kaatumiseen. Valmistajan antamat tiedot laitteistovaatimuksista on ilmoitettu selvästi alakanttiin.
KATRIINA KARKIMO
Visma Avendo Laskutus
Hinta: noin 218 €, ylläpidolla noin 363 €/vuosi
Lisätietoja: www.vismaavendo.fi
Tähtiä: 3








