Sisällysluettelo
Iphonelle ilmestyy uusia ohjelmia kuin sieniä sateella. Yli sadantuhannen ohjelman joukkoon mahtuu niin helmiä kuin susia. Keräsimme yhteen kymmenen parasta ohjelmaa, jotka tekevät Iphonesta monipuolisemman älypuhelimen.
Kannettava tietokone ei ole kehittynyt neljännesvuosisataan, mutta nyt yksin-kertaisemmat ja halvemmat kosketusnäyttöiset tabletit uhkaavat syrjäyttää sen.
Ajankuva
Tietoa tehtaasta
Final Cut Studiosta on kasvanut monipuolinen videoeditointiratkaisu, joka skaalautuu kotivideoista ammattitason elokuvastudioiden työkaluksi. Uuden version Studio 3:ssa on tutut ohjelmat, mutta Dvd Studio Prota ei ole tällä kertaa päivitetty.
Intelin Atom-suorittimia on totuttu näkemään miniläppäreissä ja muissa pikkukoneissa. Asus Eee Keyboard yhdistää Atom-pohjaisen tietokoneen siistiin ja kompaktiin näppäimistöön.
Blu-ray-poltto sujuu yhä halvemmalla
Kirjoittavien blu-ray-asemien hinnat pysyttelevät korkeina, mutta levyjen hinnat ovat romahtaneet. Otimme selvää, minkä laatuisia levyjä tällä hetkellä on tarjolla. Testasimme myös pari uutta poltinta.
Brotherin HL-3070CW on yksi ensimmäisistä markkinoille ennättäneistä uuteen led-tekniikkaan perustuvista tulostimista. Led-tulostimessa led-valojen rivi korvaa perinteisen lasersäteen, jolla värikasettien rumpuihin piirretään tulostettava kuva.
Chrome vie sovellukset pilveen
Googlen Chrome OS -käyttöjärjestelmä on tehnyt omalle koneelle asennettavista sovelluksista historiaa. Uusissa laitteissa kaikki sovellukset ovat verkossa ja niitä käytetään selaimella. Tämä avaa sovelluskehittäjille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. On lukuisia sovellustyyppejä, joita ei ole vielä viety pilveen, koska ei ole ollut tarvetta. Chrome OS:n myötä syntyy aivan uudenlainen kysyntä saada kaikki mahdolliset sovellukset web-pohjaisiksi.
3d-ammattilaisille on jo pitkään ollut tarjolla kunnollisia matkamikroja, mutta Dellin uusin kannettava työasema nostaa rimaa uudella aseella: Intelin i7-prosessorilla. Monisäikeistyksen avulla koneessa näyttäisi olevan kahdeksan ydintä, joten laskentateho ei lopu aivan heti kesken. Muistia on riittävät kahdeksan gigatavua.
Seuraava numero ilmestyy 10.3.2010
Primergy TX100 S1 on Fujitsun halvin palvelin. Idea on houkutella entistä pienempiä yrityksiä ostamaan palvelimeksi oikea palvelinkone tavallisen pc-koneen sijasta. Idea ei ole uusi, mutta Fujitsu on kehittänyt mielenkiintoisia ratkaisuja, jotka tuovat oikeita palvelinominaisuuksia edullisimpaan hintaluokkaan.
Mustesuihkutulostimet pystyvät nykyisin parhaimmillaan kilpailemaan lasertekniikan kanssa tulostuslaadun lisäksi myös kokonaiskustannuksissa. HP:n tuore Officejet-monitoimilaite on hyvä esimerkki nykyaikaisesta suihkarista, jossa sekä itse laitteen että tulostetun sivun hinta on saatu painetuksi kohtalaisen alas.
Oheislaitevalmistajat ovat keksineet kannettavien viilennyksestä uuden markkinaraon. Tutkimme, onko jäähdytysalustoista oikeasti mitään hyötyä.
Tätä kirjoittaessani Google-haku ”ipad” tuottaa noin 12 miljoonaa osumaa, kaksi päivää Applen julkistuksen jälkeen, ja tämä on vasta alkua. Apple teki sen, minkä se on tehnyt ennenkin: Nostatti maailmanlaajuisen hypen laitteella, joka on toistaiseksi nähty vain muutaman Apple-johtajan kädessä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Jos mieleesi tulee tietotekniikkaan tai muihin Tietokone-lehden aihealueisiin liittyviä kysymyksiä, voit lähettää ne sähköpostitse osoitteeseen kysymykset@tietokone.fi.
Kysyttyä Michael ”Monty” Widenius
Avoimen lähdekoodin tietokannan kehittäjä Michael ”Monty” Widenius on huolissaan elämäntyönsä tulevaisuudesta, jos tietokanta muuttuu suljetuksi lähdekoodiksi. Widenius myi Mysql:n pari vuotta sitten Sunille, joka on nyt päätymässä tietokantajätti Oraclen omistukseen.
Optinen tallennus elää jatkuvaa uudistumisvaihetta. Markkinoilla on nyt kolmen sukupolven laitteita cd:stä blu-rayhin. Tulevaisuudessa nähdään hologrammeihin perustuvia levyjä.
Musiikki soi netin kauppapaikoilla
Musiikin ostaminen tiedostoina säästää aikaa, rahaa ja luontoa. Verkon musiikkikaupoilla on runsaat valikoimat, ja useimmat kaupat myyvät kopiosuojauksettomia kappaleita. Myös kotimaisia kauppapaikkoja on runsaasti.
Intelin nopeimmat kuluttajakäyttöön tarkoitetut Core i7 -prosessorit lupaavat laskentatehoa vaativaankin käyttöön. Kun konepakettiin lisätään tehokas näytönohjain, saadaan aikaan todella herkullinen, joskin suurella hintalapulla varustettu tehomylly.
”Internet on yksityisetsivän paras ystävä”, sanoo Steven Rambam, suuren amerikkalaisen etsivätoimiston perustaja. Hän kouluttaa poliiseja etsimään henkilötietoja nettipalveluista ja kiertää puhumassa tietosuojasta myös it-alan tapahtumissa.
Nettitelevisio tulee, kytkinkauppias kiittää
Myös kytkinmarkkinat notkahtivat viime vuonna muun talouden mukana. Nyt niihin on kuitenkin taas investoitava, koska välitettävän tiedon määrä kasvaa 40 prosenttia vuodessa.
Netti on pullollaan tietokoneiden varusohjelmia. Hyvien ohjelmien perkaaminen huonojen joukosta on turhauttavaa puuhaa. Teimme valinnat valmiiksi, ja poimimme joukon hyväksi todettuja ja toimivia ohjelmia.
PARALLELS DESKTOP 5.0 / VMWARE FUSION 3.0
Maciin voi asentaa Windowsin joko Boot Campin kautta kaksoiskäynnistysjärjestelmäksi tai kätevämmin virtualisointiohjelmaan. Virtuaalinen Windows on kärsinyt vaatimattomasta 3d-grafiikasta, mutta Parallels Desktop 5 ja Vmware Fusion 3 ratkaisevat ongelman.
Vaikka kannettavia tietokoneita myydäänkin nykyään valtavat määrät, on myös perinteinen pöytäkone pitänyt pintansa. Niiden kirjo on entistä laajempi ja käyttöympäristö kattaa niin olohuoneen, peruskäytön kuin pelaamisen.
Mac-palvelimet ovat jääneet melkoiseksi harvinaisuudeksi Windowsin ja unixien hallitessa palvelinmarkkinoita. Macista saa kuitenkin rakennettua helposti monipuolisen palvelimen, joka sopii esimerkiksi toimiston tiedosto-, kalenteri-, sähköposti- ja web-palvelimeksi.
Suomi on jäänyt jälkeen kärkimaista laajakaistan laadussa, mutta kaupungeissa nopean laajakaistan saatavuus paranee. Nimellisnopeudeltaan suurimmat lupaukset antaa nyt pääkaupunkiseudun kaapeli-tv-operaattorin Sanoma Entertainmentin Welho, jonka kaapelimodeemi kiihdyttää jo 200 megabittiin sekunnissa.
Tietokone 2/2010
Tietojärjestelmien ja sähköisten palveluiden kehittäjien huomio keskittyy helposti pelkkään tekniikkaan. Toimeksianto toteutetaan ja toimitetaan, mutta projektin sivutuotteena syntyy helposti myös paljon muuta kuin mitä tilattiin. Tietojärjestelmien sivuvaikutuksia yhteiskuntaan tai kansalaisten elämään ei usein huomata kuin vasta jälkikäteen.
Mezzmo 2.1.2.0
Monipuolinen mediapalvelin
Netissä yritys saa usein kuunnella työntekijöitään ja asiakkaitaan korvat punaisina. Oikealla asenteella sosiaalisesta mediasta on kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa.
Pieni viihde-pc
Asus Eee Box EB1501 on Nvidian Ion-piirisarjalla varustettu pikkukone, jota ryydittävät Intelin tuplaytiminen Atom 330 -suoritin, dvd-asema ja tukku liitäntöjä. Käyttöjärjestelmänä on Windows 7 Home Premium. Taulutelevisioon sen voi liittää hdmi:llä ja kotiverkkoon langallisesti tai n-nopeuden wlanilla. Testeissä kaikki teräväpiirtovideot toistuivat, kun sopivat koodekit oli asennettu. Hyvin korkean bittivirran hd-tiedostoilla toisto kuitenkin hyytyi hidastetuksi elokuvaksi. Koneen paras puoli on täydellinen hiljaisuus.
Katkeamattoman virransyötön takaavalla ups-laitteella voi suojata sekä tietokoneet että niillä käsiteltävät tiedot virtakatkojen ja ylijännitepiikkien kaltaisia häiriöitä vastaan.
Verkkotallennusta Windowsilla
Buffalo tuo markkinoille ensimmäisen Windows Storage Server -verkkotallennusratkaisunsa. Terastation Windows Storage Server on yrityksille suunnattu tuote, joka yhdistyy helposti Windows-verkkoympäristöön. Palvelimen käyttöjärjestelmänä on Windows Storage Server 2003 R2 Express Edition.
Yksiin kuoriin näytön kanssa pakatut kaikki yhdessä -tietokoneet eivät enää hetkeen ole olleet Applen yksinoikeus. Viewsonic ei aiemmin ole tullut tunnetuksi pc-valmistajana, mutta yritys on lähtenyt rohkeasti mukaan uusille markkinoille.
Luettua
Internetmarkkinointivinkkejä käsikirjastoon
Täysimittainen virtualisointi on monille turhan raskasta ja kallista. Kevytpalvelimet ja uudenlaiset prosessorit lupaavat edullisia vaihtoehtoja, jotka myös säästävät energiaa.








