Ajankohtaista

Ajankohtaista

Ajankuva

Tietoa tehtaasta

ARI KARKIMO

Googlen palvelinkeskushanke Summan vanhalla paperitehtaalla Haminassa etenee vakaasti suunnitelmien mukaan. Näin kerrottiin sankalle toimittajajoukolle tiedotustilaisuudessa, joka järjestettiin paikan päällä.

”Syksyllä asennetaan ensimmäiset palvelimet ja saman tien aloitetaan testaaminen. Tuotantokäytössä palvelinkeskus on loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa. Huomatkaa, että tämä on aikatauluarvio, johon voi tulla vielä muutoksia”, Googlen palvelinkeskuksista vastaava Joe Kava kertoili.

Nyt tehtaalla häärivät vasta rakennusmiehet. Palvelimet sijoitetaan 1970-luvulla rakennettuun tehtaan kakkoshalliin, jonka korkeasta tilasta rakennetaan purkutöiden jälkeen kaksikerroksinen eli se jaetaan välipohjalla kahtia.

Google kehuu tulevan palvelinkeskuksen olevan erinomaisen energiatehokas jopa firman omalla mittapuulla muun muassa siksi, että sen jäähdytykseen käytetään merivettä.

Kava kieltäytyi kertomasta Googlen palvelinkeskusten määrää ja myös vertaamasta Haminan yksikön kokoa muihin. Vuosi sitten tehtaan hankintaprosessista vastannut Rhett L. Weiss sanoi tulevan keskuksen olevan suuri Google-asteikolla.

Weiss kertoi tuolloin myös, että Haminassa Google tekee ensimmäistä kertaa palvelinkeskuksen olemassa oleviin tiloihin, yleensä aloitetaan tyhjältä tontilta. Nyt Joe Kava vakuutti Googlen nimenomaan pyrkivän vanhojen tilojen uuskäyttöön.

Maailmalta

USA

Kiinan hallituksen pääteltiin olevan syypää nettihyökkäyksiin Googlea ja yli 30 muuta jenkkiyhtiötä vastaan. Niinpä USA:n hallitus löi nyrkkiä pöytään vankan paheksuntansa merkiksi. Googlekin suuttui niin pahoin, että lopetti sensuuriyhteistyön Kiinan kanssa ja ryhtyi vakavasti pohtimaan vetäytymistä maasta.

Brasilia

Emolevyvalmistaja Asustek aikoo kasvattaa myyntiään rajusti. Yhtiö näkee valtavaa potentiaalia Brasilian markkinoilla. Toinen vahvasti kasvava markkina on Kiina. Asustek kertoo valmistaneensa lähes kolmanneksen maailman emolevyistä ja tähtäävänsä lähivuosina 50 prosentin osuuteen potista.

Haiti

Tuskin olivat rauniot lakanneet huojumasta Haitissa, kun verkkorikolliset jo ryhtyivät rahastamaan tilanteella. Rikolliset yrittivät huijata itselleen uhrien auttamiseen tarkoitettuja lahjoitusrahoja ja pyrkivät saastuttamaan koneet Haiti-uutisten varjolla. Samaan aikaan kunnon väki haali tekstarilahjoituksilla kokoon miljoonia uhrien avuksi.

Iran

Iranin kyberarmeijaksi itseään nimittävä joukko on vähän ajan kuluessa tehnyt kaksi näyttävää iskua. Ennen joulua hyökättiin Twitter-palvelun kimppuun, tammikuussa vallattiin muutamaksi tunniksi kiinalaisten eniten käyttämä hakukone Baidu. Sen sivulla liehutettiin Iranin lippua ja julistettiin sanomaa, joka jäi valtaosalta sen nähneistä ymmärtämättä.

Korea

Akamai Technologiesin tuore tutkimus kertoo, että ripeimmät internetyhteydet ovat käytössä Etelä-Koreassa, jossa keskimääräinen liittymän nopeus on 14,6 Mbps. Suomi menestyy hyvin, kun katsotaan laajakaistan levinneisyyttä, mutta vauhdissa ollaan kovin kaukana kärjestä 3,4 megan keskimääräisellä nopeudella.

Suomi

Suomessakin koettiin tammikuussa onnistunut verkkopankkihuijaus, kun haittaohjelman saastuttamat Windows-koneet veivät asiakkaita pankin sivun sijasta rikollisten väärentämälle sivulle. Uhrien tileiltä katosi rahaa kymmeniä tuhansia euroja, mutta pankki hyvitti menetykset asiakkailleen.

Cert-fi: Tuomme vain faktat esiin

ARI KARKIMO

Internet Explorer -selaimen päivittämätöntä haavoittuvuutta vastaan hyökkäiltiin tammikuussa. Uhkaa pidettiin niin vakavana, että ainakin Saksan viranomaiset ja Ranskan tietoturvavirasto Certa neuvoivat käyttämään muita selaimia. Suomessa Cert-fi yksikön päällikkö Erka Koivunen toteaa, että sen rooliin ei sovi tällaisten suositusten antaminen.

Saksan ja Ranskan tietoturvavirastoilla on erilainen toimenkuva kuin suomalaisella. Saksan virasto esimerkiksi suoranaisesti vastaa julkishallinnon tietoturvasta. Niinpä se voi antaa suoria määräyksiä ja kieltoja, esimerkiksi kieltää jonkin vaarallisena pitämänsä sovelluksen käytön.

Koivusen mukaan ei ole aivan vieras ajatus, että Cert-filläkin voisi olla tällainen mandaatti: ”Kyllä me olemme nähneet, että olisi joskus hyödyksi, jos Suomessakin tällainen toimija olisi julkishallinnon turvaamiseksi. Ja jos sellainen olisi, mielellään se sitten saisi olla Cert-fi.”

Nyt tuo Viestintäviraston tietoturvayksikkö toimii lähinnä neuvonantajan ja asiantuntijan roolissa. ”Meidän tehtävämme on tuoda esiin faktat, ja käyttäjät saavat itse vetää niistä johtopäätökset”, Erka Koivunen kuvailee.

Eroon IE-kuutosesta!

Internet Explorerin haavoittuvuus uhkasi pahimmin selaimen kuutosversiota. Uudempien versioiden käyttäjiä suojasi niiden dep-suojauskäytäntö, mutta sama haavoittuvuus niissäkin oli. Tätä taustaa vasten oli ymmärrettävää, että Saksassa neuvottiin käyttämään mieluummin muita selaimia.

Microsoft suhtautuu erittäin nihkeästi normaalin päivitysaikataulun ulkopuolella julkaistaviin turvapäivityksiin. Nyt esillä ollut Internet Explorerin haavoittuvuus koettiin niin haitalliseksi, että se päätettiin paikata odottamatta seuraavan kuukauden pakettia. Uhan saama suuri julkisuus varmasti helpotti päätöksen tekemistä.

Vanhasta IE6-versiosta olisi viimeinkin syytä hankkiutua eroon ja siirtyä sen turvallisempiin seuraajiin. Vaarallista versiota käytetään yhä usein yrityksissä.

”Esimerkiksi yrityksen intrassa jokin sovellus voi vaatia nimenomaan IE6:n käyttöä. Tällöin voi kyllä miettiä, onko sovellus arveluttavalla tavalla koodattu, jos se nimenomaan edellyttää vanhan selainversion käyttämistä”, Erka Koivunen huomauttaa.

Mitä mieltä?

Milloin 3d-näytöt tulevat koteihin?

MARKUS NIEMINEN

myyntipäällikkö, Acer Finland

Helmikuun alussa tuli jo ensimmäinen 24-tuumainen full-hd-näyttö. 3d-kannettavia on myytykin jo pari kuukautta, ja mukana tulee 3d-lasit. Pelit ja viihde ovat näiden näyttöjen käyttötarkoitukset. Suuressa osassa projektoreita on jo 3d.

HARRI EKHOLM

maajohtaja, Benq Finland

Tämän vuoden aikana niitä tulee varmasti saataville. Olemme tulossa monilla tuotteilla mukaan. Videotykkejä löytyy jo 3d:nä. Pelikäyttö on se, mihin ensin panostetaan.

AIMO ASIKAINEN

markkinointijohtaja, HP Suomi

3d-näyttöjen yleistyminen menee näillä näkymin ensi vuoden puolelle. Ne tulevat ensin peleihin.

EVA CARRERO

markkinointipäällikkö, Samsung Finland

Samsungin ensimmäiset 3d-näytöt tulivat markkinoille jo viime keväänä, ja erityisesti pelaajat ovat ottaneet ne lämpimästi vastaan. Vuosi 2010 tulee jäämään mieleen vuotena, jolloin kolmiulotteinen katselukokemus rantautui myös suomalaisiin koteihin.

HARRI LEPO

tuotemarkkinointipäällikkö, Sony Finland

3d-televisiot tulevat myyntiin kesäkuusta 2010 alkaen. Ensin lanseerataan niin sanotut 3d ready -mallit, joihin voi lisävarusteena hankkia aktiiviset 3d-suljinlasit, ja perään malli, jonka mukana tulee lasit. Ne näyttävät tietysti myös normaalit 2d-sisällöt.

Älä tule, katastrofi

ARI KARKIMO

Tietoturvaan liittyvät asiat antavat edelleen eniten pureskeltavaa konesaleissa. Muut kärkeen sijoittuvat huolenaiheet Symantecin kansainvälisessä konesalitutkimuksessa olivat tiedon varmistaminen sekä jatkuva tiedonsuojaus. ”Nämä asiat ovat olleet jatkuvasti tapetilla”, vahvistaa Suomen Symantecin toimitusjohtaja Stefan Zilliacus.

Zilliacus nostaa tutkimuksen havainnoista huolestuttavimmaksi katastrofivalmiuksien huonon tolan: ”Toipumista ei suunnitella niin hyvin kuin pitäisi – eikä varsinkaan testata. Liian usein luotetaan kerran tehtyihin suunnitelmiin, vaikka niitä pitäisi tarkistaa määräajoin.”

Hän muistuttaa, että tieto on usein yrityksen tärkein omaisuus: ”Kannattaa miettiä, kuinka paljon tulee maksamaan, jos toiminta pysähtyy 2–3 päiväksi.”

Tutkimuksen mukaan yritystä kohtaa vuodessa kaksi sellaista tapahtumaa, jotka aiheuttavat jonkinlaisen pysähdyksen tietotekniikkapalveluissa. Yleisin syy on laitevika.

Yhdeksi syyksi heikkoon varautumiseen Zilliacus arvelee tutkimuksessakin esille tulleen resurssipulan: ”Koko ajan on tulipalotilanne jossakin, katastrofeihin varautumisen kaltainen suunnittelutyö jää helposti toisarvoiseen asemaan.”

Ulos ja pilveen?

Moni yritys on hakenut tekijä- ja osaajapulaan apua ulkoistuksista ja nyt niin muodikkaista pilvipalveluista. Niihin siirtymisessä avainkysymys on luottamus. Tämä tuntuu selkeästi parantuneen.

”Tietoturvapalvelujen ulkoistamista vierastettiin pitkään, mutta nyt siihen suhtaudutaan jo paljon suopeammin. Suomessa luottamusta ilmeisesti riittää, koska täällä mennään ulkoistusten eturintamassa. Aina ei ehkä riittävästi mietitä, kuinka ulkoistuskumppania voisi tarpeen tullen vaihtaa”, Zilliacus huomauttaa.

Yritysten tietoturvasta hän poimii esiin tiedon turvallisuuden, sen pitämisen poissa vääristä käsistä: ”Suurin uhka tiedolle on, että työntekijät tekevät jotakin tietämättömyyttään tai vahingossa. Esimerkiksi sähköpostin mukana voi valua salassa pidettävää tietoa ulos talosta. Vahingot ovat suurin syy tietovuodoille, ei sabotaasi tai ulkoiset hyökkäykset.”

Tietoturvaa murentaa myös se, että konesalien hallinta muuttuu liian monimutkaiseksi vähällä väellä hoidettavaksi. ”Kannattaa etsiä ratkaisuja, joilla kokonaisuudet voi hallita nykyistä paremmin”, Stefan Zilliacus neuvoo.

Sun Oraclelle, McNealy ulos

ARI KARKIMO

Oraclen Sun-ostos toteutui pitkän veivaamisen jälkeen, kun EU:n kilpailuviranomaisetkin antoivat sille siunauksensa tammikuussa. Viranomaisiin vedottiin viimeiseen asti Mysql-tietokannan kohtalosta huolta kantavien kampanjalla – turhaan.

Sunin mukana ostajalle siirtyvälle avoimen koodin tietokannalle pelätään käyvän huonosti Oraclen syleilyssä. Siksi kaupan toteutumiselle toivottiin ainakin asetettavan Mysql:n turvaavat ehdot. EU kuitenkin hyväksyi lopulta kaupan ilman ehtoja.

Sunin kasvoina toimi koko firman lähes 30-vuotisen historian ajan sen perustaja Scott McNealy, joka ei koskaan säästellyt sanaisen arkkunsa saranoita. Melkoisena rääväsuuna tunnettu firman puheenjohtaja on ilmoittanut alaisilleen, ettei aio enää jatkaa Oraclen leivissä.

”Olisin nähnyt mielelläni Sunin jatkavan suurena menestyjänä. Mutta rakastan markkinataloutta ja kapitalismia enemmän kuin omaa yritystäni”, hän muotoili.

Odotettu yllätys: Iphonelle isoveli

ARI KARKIMO

Huhumylly ehti jauhaa julkisuuteen varsin hyvin tietoja Applen Ipad-uutuudesta jo paljon ennen sen tammikuun lopussa tapahtunutta julkistusta. Ylimittaiselta Iphonelta näyttävä laite kiilaa samaan älypuhelinten ja kannettavien tietokoneiden väliseen markkinarakoon kuin minikannettavatkin – mutta erilaisin asein.

Applen pääjohtaja Steve Jobs selitti julkistustilaisuudessa, että Ipadilla kilpaillaan juuri minikannettavia vastaan, joita hän moitti: ne ovat hitaita, niissä on huono näyttö ja kehnot pc-ohjelmistot.

Ipadin käyttöjärjestelmänä on Iphone OS. Mukana tulee 12 ohjelmaa, ja nykyiset Iphone OS
-ohjelmat toimivat joko ikkunassa tai koko näytölle venytettynä.

24,3 × 19 × 13 millimetrin kokoinen laite painaa 680–730 grammaa. Sen 9,7-tuumaisen led-taustavalaistun kosketusnäytön resoluutio on 1024 × 768 pikseliä.

Suorittimena on 1 GHz Apple A4 -Arm-suoritin, jonka Apple on kehittänyt itse. Suorituskyvyn kerrotaan riittävän 720p-resoluution teräväpiirtovideon toistamiseen. Akkukestoksi luvataan 10 tuntia web-surffaukseen ja elokuvien katsomiseen. Valmiusaikaa sanotaan olevan peräti kuukausi.

Maaliskuun loppupuolella kaikkialla maailmassa myyntiin ehtivän laitteen halvimman version hinnaksi ilmoitetaan 499 taalaa (noin 355 euroa). Halvimmassa mallissa muistia on vain 16 gigaa, ja hinta nousee portaittain 32 ja 64 gigan malleihin mentäessä.

Ensimmäisillä versioilla nettiin pääsee langattomasti vain wlan-yhteydellä. Huhtikuussa tarjolle tuodaan myös kalliimmat 3g-mallit, mutta niitä kerrottiin myytävän USA:n ulkopuolella vain joissakin tietyissä maissa, joita ei nimetty.

Ensimmäisissä kommenteissa Ipadin vioiksi mainittiin kameran ja usb-liittimen puute. Niistä huolimatta se löytänee ystävänsä. Laitteen hinta on kuitenkin odotettua alhaisempi, ja Apple on onnistunut neuvottelemaan sisällöntuottajien kanssa mielenkiintoisia sopimuksia. Esimerkiksi sähköisten kirjojen lukeminen voi saada uutta puhtia, kun Apple ryhtyy tarjoamaan niitä Ipadille uudesta Ibookstorestaan.

Kuukauden numerot

1000 taalaa

Applen App Storessa on tehtiin uusi kalleimman sovelluksen ennätys, kun myyntiin tuotiin valmistuville lakimiehille tarkoitettu tuhannen dollarin hintainen Barmax CA -sovellus. Hinta ei ole paha, jos ohjelma lupauksensa mukaan korvaa 3000–4000 dollarin valmennuskurssin.

2-kertaisiksi

Gartner-tutkimuslaitos ennustaa mobiilisovellusten latausmäärien lähes kaksinkertaistuvan viime vuoden 2,5 miljoonasta 4,5 miljoonaan tänä vuonna. Rahaa ne eivät tuota samalla tavoin, sillä suurin osa ladattavista sovelluksista on joko kokonaan ilmaisia tai mainosrahoitteisia.

7-tuki

Mac OS X:n Boot Camp tukee nyt virallisesti Windows 7:aa. Boot Camp 3.1 -päivitys lisää tuen myös Magic Mouse -hiirelle Windowsissa. Seiskan on voinut asentaa jo aiemminkin Maciin, mutta osassa Mac-malleista on ollut erinäisiä ongelmia, jotka 3.1-päivityksen pitäisi korjata.

875 prosenttia

Intel otti vuonna 2009 huiman loppukirin. Se kertoi loppuvuoden myyntinsä kasvaneen 28 prosenttia edellisvuodesta ja tuloksensa hurjat 875 prosenttia. Tästä huolimatta Intelin koko vuoden liikevaihto oli seitsemän prosenttia pienempi kuin edellisvuonna.

95,8 miljardia

IBM kirjasi viime vuoden liikevaihdokseen 95,8 miljardia dollaria, mikä merkitsee 8 prosentin pudotusta edellisvuodesta. Yhtiö kuitenkin on kyennyt hoitelemaan bisneksensä menestyksellisesti, sillä sen voitot kasvoivat kaikesta huolimatta 9 prosenttia.

2,3 prosenttia

IDC:n lukujen mukaan viime vuoden vauhdikas loppu siivitti koko vuoden pc-myynnin 2,3 prosentin kappalemääräiseen kasvuun. Ala ei ole kuitenkaan vielä kuivilla, sillä keskihinnat jatkavat laskuaan, kun myynti painottuu entistä edullisempiin kannettaviin koneisiin ja minikannettaviin.

Vaio mahtuu taskuun

KIM LEIDENIUS – KÖÖPENHAMINA

Sony esitteli Kööpenhaminassa järjestämässään Black Box -tapahtumassa uutuustuotteensa pohjoismaisille tiedotusvälineille. Kolmiulotteista kuvaa tarjoavat televisiot olivat CES-messujen tavoin näyttävästi esillä, mutta kiinnostusta herättivät myös uudet Vaio-kannettavat.

Sony kertoo pyrkivänsä varustamaan Vaiot aina viimeisimmällä tekniikalla, joten mallien elinkaari on vain 3–4 kuukautta.

Hintatietoisille tarjotaan W-sarjaa, jonka edullisin malli maksaa 500 euroa. Vaioille tyypillisesti niiden akkukesto on pitkä, jopa yli kahdeksan tuntia. Näyttö on minikannettavalle tyypillinen kymmentuumainen, ja suorittimena on Intelin Atom.

Helpommin mukana kannettavaa kaipaavalle Sony tarjoaa kahdeksan tuuman tavallista leveämmällä kuvasuhteella varustettua P-sarjan mikroa. Se mahtuu vaivatta syvään takintaskuun, mutta tarjoaa silti täysikokoisen näppäimistön. Pienestä pakkauksesta joutuu maksamaan 1200 euroa.

Vaion F-sarja painottaa multimediaa. Blu-ray-asema ja täyden teräväpiirron näyttö antavat mahdollisuuden elokuvien katseluun. Liikkuvaan työhön suunniteltu Z-sarjan 13 tuuman led-taustavalaistu näyttö tarjoaa täyden teräväpiirron tarkkuuden. Lisävarusteena on saatavissa blu-ray-asema.

Sony nöyrtyi sd-muisteille

Sony on vuosia itsepintaisesti vierastanut sd-muistikortteja ja varustanut omat laitteensa kehittämillään memory stick -muisteilla. Nyt uusimmissa kompakteissa Cyber-shot-kameroissa ja Handy-cam-videokameroissa on toinen flash-muistikorttipaikka, joka hyväksyy sd- ja sdhc-kortin.

Sony tuo samalla markkinoille sd-muistikortit omalla merkillään. Memory stickien valmistus ja kehitys ei kuitenkaan pääty. Sonyn mukaan sen tekniikka on nopeampaa. Markkinoilla se on vain jäänyt pahasti sd-muistien varjoon.

TV: kolme ulottuvuutta ja nettiin

Sony esitteli Kööpenhaminassa myös uusia televisiomallejaan. Kolmiulotteisia elokuvia toistavat televisiot ja blu-ray-soittimet luvataan myyntiin kesän lopulla.

Sony aikoo tuoda nettiliittymän 90 prosenttiin tuotteistaan tämän vuoden aikana. Yhteys on joko ethernet-kaapelilla tai langattomasti 802.11n-verkon kautta. Yhtiö ei ole ratkaissut netin tuomista televisioon selaimen kautta, vaan tv ottaa automaattisesti yhteyttä Euroopassa olevaan palvelimeen ja hakee listan tarjolla olevista nettipalveluista.

Palveluiden tarjoajat syöttävät Sonyn palvelimelle osoitteensa xml-muodossa. Tällä hetkellä tarjolla on 17 ilmaista videolähdettä, muun muassa Youtube ja Dailymotion. Sony neuvottelee useiden eurooppalaisten televisioyhtiöiden kanssa lähetysten saamisesta nettijakeluun.

Uutishuoneesta

Kiina-ilmiö

Google nousi tammikuussa puheenaiheeksi – taas kerran. Putiikki ilmoitti vetäytyvänsä Kiinasta, jos maan vallanpitäjät eivät ryhdy käyttäytymään siivosti. Siihen asti hakukoneyhtiö oli kiltisti taipunut hallituksen sensurointivaatimuksiin, mutta ei enää. Elettä kiiteltiin ryhdikkääksi ja goodwilliä ropisi laariin.

Uutishuoneen näkövinkkelistä katsellen olisi ollut paljon ryhdikkäämpää, jos Google ei olisi alun perinkään suostunut hakutulosten sensurointiin ja alistunut hirmuhallituksen sylikoiraksi.

Nyt tuntuu siltä, että lieka kelpasi kyllä, kun suurilta markkinoilta haettiin jalansijaa. Mutta kun kiinalaisten oma Baidu-hakukone on vetänyt pidemmän korren, on haluttu ottaa edes pr-voitto. Don’t be evil, jos se ei lyö leiville.

Läntisessä maailmassa on muutenkin turhan innokkaasti kuolattu Kiinan suurten markkinoiden perään. Tuotantoa ja pääomia on kärrätty Aasiaan halvan työvoiman ja valtavan potentiaalisen asiakaskunnan vuoksi.

Ihanko oikeasti on ajateltu, että vielä sittenkin kun kiinalaiset saavat homman hanskaan, sieltä lähetetään meille laivalasteittain rahaa vain siksi, että olemme tottuneet olemaan heitä rikkaampia? Jälkipolvet tätä ajatusmallia kiroavat vielä kerran jos toisenkin.

Kiina-ilmiön toista päätä saatiin maistella, kun Google esitteli palvelinkeskukseksi ostamansa Summan suljetun paperitehtaan nykytilaa. Olipa kerrassaan ankea katsella tyhjäksi riisuttuja tehdashalleja, jotka parhaimmillaan ovat tarjonneet toimeentulon suoranaisesti 800 ihmiselle, välillisesti paljon useammille.

Tehdaskäynti osui muuten samalle viikolle kuin Googlen Kiina-tempaus. Tilaisuuden aluksi korostettiin niin kirjallisesti kuin suusanallisestikin, että Kiina-aiheisia kysymyksiä ei saa esittää.

Ari Karkimo

ces 2010

Vuoden hittejä: 3d, elektroniset kirjat ja tabletit

Alkaneen vuoden viihde-elektroniikan suurimmat kuviot on perinteisesti esitelty tammikuun alussa Las Vegasissa järjestettävillä CES-messuilla. Vuodesta 2010 tulee valmistajien mukaan kolmiulotteisuuden, sähköisten kirjojen ja tablettien läpimurron vuosi.

ANTTI TUURALA – LAS VEGAS

Yli 2500 näytteilleasettajaa esitteli 7.–10. tammikuuta järjestetyillä messuilla 20 000 uutta tuotetta. CES keräsi yli 120 000 kävijää. Messujen etukäteen hehkutetuin uutuus oli kolmiulotteisuus, eivätkä laitevalmistajat tällä kertaa pettäneet odotuksia.

Niin LG, Panasonic, Samsung, Sony kuin Toshibakin esittelivät käytännössä myyntivalmiit mallit kotiin tarkoitetuista kolmiulotteisista teräväpiirtotelevisioistaan. Alkuvaiheessa kolmiulotteisuus tehnee tuloaan lähinnä Yhdysvalloissa, jossa yksityiset televisiokanavat ovat lähteneet jo mukaan 3d-lähetyksiin.

Ensimmäiset varsinaiset lähetykset nähdään jo tämän vuoden suurista urheilutapahtumista, kuten Vancouverin olympialaisista ja jalkapallon MM-kisoista.

Suurin mutta kolmiulotteisuuden yleistymisessä on kuitenkin se, jaksavatko ihmiset istua illasta toiseen kotisohvallaan kolmiulotteisen näkymän muodostumiseen tarvittavat 3d-lasit päässään. Uudet televisiot toki toistavat myös perinteistä kaksiulotteista kuvaa, ja osa mahdollistaa jopa perinteisen materiaalin muuntamisen kolmiulotteiseksi – joskin vaihtelevalla menestyksellä.

Kokokilpailu on sen sijaan televisioista unohdettu, vaikka litteysennätyksiä edelleen tehdäänkin. LG esitteli messuilla 6,9 millimetriä paksun led-tekniikkaan perustuvan paneelinsa, jonka lupailtiin olevan tuotantovalmis jo loppuvuoden puolella.

Sähköinen kirja tulee

Toinen messuilla päätään nostanut laiteryhmä oli sähköiset lukulaitteet. Ennakkohuhuista huolimatta lukulaitteita ei kuitenkaan nähty aivan odotettua määrää. Samoin kuin kolmiulotteisen televisionkin, lukulaitteiden ongelmana on materiaalin saatavuus.

Amazon on Kindlellään osannut yhdistää laitteeseen oman historiansa kirjoja myyvänä verkkokauppana, mutta moni muu valmistaja joutuu edelleen miettimään, mistä saada järkevää materiaalia lukulaitteen sisällöksi.

Tabletin toinen tuleminen

Tablettimikroista povattiin aikanaan uutta nousevaa laiteryhmää. Aika ei kuitenkaan vielä jokunen vuosi sitten ollut kypsä kosketusnäytöllisille pikkukoneille. Intelin Atomin, Windows 7:n ja messuilla esitellyn Nvidian Tegra 2 -mobiilialustan povattiin kuitenkin tuovan tabletit uudestaan markkinoille ja tällä kertaa paremmin myyvässä muodossa.

Uusissa tablet-mikroissa on hylätty perinteinen näppäimistö ja ohjaus hoidetaan käytännössä kokonaan kosketusnäytöltä. Tabletti taipuu myös lukulaitteeksi, joskin virrankulutus on varsinaisia sähköisiä kirjoja suurempaa. Tähänkin ollaan jo keksimässä lääkettä, sillä jotkin tabletit osaavat lukutilassa muuttaa näyttönsä lukulaitteiden tapaiseksi passiivinäytöksi.

Suurista laitevalmistajista ainakin HP, Asus ja Lenovo esittelivät omat tablettinsa. Nvidian esittelemän Tegran erikoisuutena oli, että se käyttää käyttöjärjestelmänä tarvittaessa tarkoitukseen muokattua Googlen Androidia Microsoftin järjestelmien sijaan. Tegra on myös integroitavissa esimerkiksi autokäyttöön.

Mitä voimme oikeasti odottaa?

Kolmiulotteista televisiota tuskin nähdään Suomessa vielä vähään aikaan muuten kuin kuriositeettina. Suurimmaksi ongelmaksi yleistymisen suhteen muodostuu sisältö. Niin kauan kuin kansallinen televisioyhtiö ei ole valmis siirtymään edes teräväpiirtoisen materiaalin esittämiseen, kolmiulotteisuus on kaukana. Maksukanavilla kolmiulotteisuutta sen sijaan melko varmasti nähdään, jos ei vielä kuluvan vuoden aikana, niin viimeistään vuonna 2012.

Sama ongelma vaivaa sähköisiä lukulaitteita. Ennen kuin saadaan sisältöä, lukulaitekaan ei myy. Lisäksi useamman satasen maksavan laitteen hankinta tuntuu monesta kalliilta, mikäli kirjoja tai lehtiä ei pystytä myymään laitteisiin halvemmalla kuin perinteistä paperille painettua materiaalia.

Tabletin uusi tuleminen on puolestaan jonkin sortin arvoitus. Sisältöä ja käyttömahdollisuuksia on, mutta tuleeko tabletti sittenkin liian myöhään ja onko se vain yksi laite lisää mukana kannettavaksi kännykän ja miniläppärin lisäksi?

Vaikka uutuuslaitteisiin liittyykin aina suuri ehkä, oli ainakin messujen kävijämäärien ja tungoksen perusteella selvää, että elpymisen merkkejä on ilmassa. Jos laitevalmistajia on uskominen, tulee laitteiden kappalemääräinen myynti olemaan selvästi viime vuotta pirteämpää. Ongelmaksi muodostuukin laitteiden hinta, joka laskee jatkuvasti. Siinäpä teollisuudenhaaralle haastetta alkaneelle vuodelle.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 2/2010

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös