Asus Eee Keyboard EK1542
Intelin Atom-suorittimia on totuttu näkemään miniläppäreissä ja muissa pikkukoneissa. Asus Eee Keyboard yhdistää Atom-pohjaisen tietokoneen siistiin ja kompaktiin näppäimistöön.
Eee Keyboard on tarkoitettu ensisijaisesti olohuoneen mediamikroksi. Perinteisen näppäimistön lisäksi laitteen vasemmassa reunassa on viisituumainen, myös hiirenä toimiva kosketusnäyttö.
Näytölle on ohjelmoitu omia widgettejä, jotka mahdollistavat esimerkiksi rss-syötteiden lukemisen suoraan pikkunäytöltä samalla kun koneen muita resursseja käytetään esimerkiksi videon toistamiseen. Pikkunäytölle voi myös lisätä haluamiensa ohjelmien pikakuvakkeita.
Langattomasti olohuoneessa
Laite yhdistetään televisioon langattomasti hdmi-liitännän kautta. Näppäimistön takaosaan kiinnitetään pienehkö antenni, joka välittää signaalin televisioon liitettävään vastaanottimeen. Vastaanotin osaa haistella automaattisesti parhaan mahdollisen tarkkuuden, jolla kuva voidaan televisiossa esittää, ja skaalaa kuvan televisioon sopivaksi. Kantamaa langattomalle yhteydelle lupaillaan viitisen metriä.
Laite voidaan kiinnittää myös suoraan televisioon joko hdmi- tai vga-liitännällä. Vielä tällä hetkellä laitteen käyttöjärjestelmänä on Windows XP.
Mediatoistoa ja kosketusohjausta
Eee Keyboardin suoritin ei nykyisellään jaksa pyörittää täyden teräväpiirron elokuvia sujuvasti. Asus on kuitenkin kehittänyt laitteeseen ohjelmiston, jonka sanotaan skaalaavan kuvan sellaiseen muotoon, että teräväpiirtovideoidenkin katselu on mahdollista.
Mediatoistoa ohjataan laitteen vasemman reunan kosketuspaneelinäytön kautta. Mediatoiston käynnistyessä näytölle ilmestyvät sormieleiden käytössä ohjastavat pikkukuvat. Kosketusnäyttö osoittautui yllättävän toimivaksi, ja esimerkiksi kuvaesityksessä kuvasta toiseen siirtyminen ja zoomaaminen onnistuvat vaivattomasti eleohjauksella. Näyttö tunnistaa erikseen yhden ja kahden sormen eleet.
Hankalahko sylissä
Olohuonekäyttöä ajatellen Eee Keyboard pysyy käytössä mukavan viileänä. Atom-suoritin ei käytössä paljon kuumene, joten reisien palamistakaan ei tarvitse pelätä. Laite käyttää massamuistinaan ssd-kiintolevyä, jonka avulla puolestaan vältetään perinteisen kiintolevyn mukanaan tuomat lämpöongelmat.
Muotoilu on tyylikäs, ja laitteen pinta on harjattua alumiinia. Sylissä laite tuntuu turhan kiikkerältä täysin tasaisen pohjan takia.
Parhaan paikan Eee Keyboard löytääkin olohuoneen pöydältä, josta sen avulla onnistuu television kautta surffailu, elokuvien ja kuvien katselu sekä tarvittaessa myös perustyöskentely. Selvä pääpaino on mediakäytöllä, jota laitteen teho ikävästi rajoittaa. Seuraavan sukupolven Atom-suorittimien luvataan selviävän myös teräväpiirtovideosta, joten Eee Keyboardistakin lienee odotettavissa uutta tehokkaampaa suoritinta käyttävä versio. Samalla nyt neljään tuntiin venyvän akkukeston voi olettaa paranevan.
Eee Keyboard on tavallaan paluu vanhojen kotikoneiden kuten Commodore 64:n aikoihin. Silloinkin tietokone kytkettiin pääasiassa televisioon, sitä käytettiin olohuoneessa ja koko tietokone mahtui kompaktiin, hieman näppäimistöä suurempaan koteloon. Pienen mediamikron hankintaa harkitsevalle Eee Keyboard on joustava vaihtoehto, kun erillistä laitekoteloa ja näppäimistö ei enää tarvita. Myyntiin Eee Keyboardia lupailtiin vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana.
Tekniset tiedot
Prosessori Intel Atom N270
Muisti 16–32 Gt ssd-kiintolevy, 1 Gt ram
Yhteydet wlan 802.11 b/g/n, bluetooth 2.0
Liitännät 3 × usb, hdmi, vga, rj-45, 3,5 mm kuuloke ja mikrofoni
Muuta 5” 800 × 480 pikselin kosketusnäyttö
Käyttöjärjestelmä Windows XP
Paino noin 900 grammaa
Hinta noin 500 €








