Blu-ray-poltto sujuu yhä halvemmalla
Kirjoittavien blu-ray-asemien hinnat pysyttelevät korkeina, mutta levyjen hinnat ovat romahtaneet. Otimme selvää, minkä laatuisia levyjä tällä hetkellä on tarjolla. Testasimme myös pari uutta poltinta.
Testissä:
• Intenso
• Mediarange
• Prodye
• Sony
• Verbatim
• Xlayer
• Buffalo BR-X816U2
• Lacie d2 Blu-ray Professional
Tyhjien blu-ray-aihioiden hintakehitys on ollut melkoinen noin runsaan vuoden aikana, sillä Tietokone-lehden edellisen levytestin aikaan (TK 13/2008) yksittäiset levyt maksoivat 10–15 euroa. Tällä hetkellä halvimmat levyt maksavat vain noin 1,30 €. Yleisin hintahaarukka on 1,50–3 euroa lukuun ottamatta hieman kalliimpia Verbatimin ja Sonyn levyjä, joiden hinta liikkuu 5 euron tuntumassa.
Tällä kertaa testasimme vain yksikerroksisia levyjä (single layer), joiden hintaromahdus on ollut ylivoimaisesti jyrkintä. Kaksikerroksisten levyjen hinnat liikkuvat yhä harmittavan korkealla. Esimerkiksi TDK:n ja Verbatimin valmistamat 50 gigatavun levyt maksavat yhä 10–16 euroa kappaleelta.
Halvinta ei kannata ostaa
Otimme testiin kymmenellä eri merkillä myytävää blu-ray-levyä saksalaisesta Nierle.de-verkkokaupasta. Otokseen mahtui yhteensä kuuden eri tehtaan valmistamia levyjä.
Kattavien testien perusteella blu-ray-levyt ovat laadultaan erinomaisia hinnasta riippumatta lukuun ottamatta kahta Prodye-merkillä myytävää levyä. Verkkokauppa Nierlen sivuillakin on niiden kohdalla erikoismaininta, etteivät ne toimi Pioneerin kirjoittavien asemien kanssa. Jokainen voi tehdä näistä tiedoista omat johtopäätöksensä.
Testeissä pari ensimmäistä poltettua Prodye-levyä olivat heti kirjoituksen jälkeen niin huonossa kunnossa, että jopa asema, jolla ne oli tehty, ei pystynyt niitä lukemaan kunnolla, vaan kaatui virheeseen. Samaan ongelmaan päätyivät myös muut asemat, joilla kyseisiä levyjä yritettiin lukea. Kolmas ja sitä seuraavat pari levyä puolestaan suoriutuivat poltosta läpi ilman minkäänlaisia ongelmia, ja myös levyjen lukeminen eri asemilla toimi ongelmitta.
Tilanne on varsin tuttu jo dvd-r-levyistä. Niiden testeissä on usein tullut vastaan levypinoja, joissa osa levyistä on ollut viallisia jo tehtaalta lähtiessä.
Prodye-levyt olivat tämän testin ylivoimaisesti halvimpia noin 1,30 euron hinnallaan. Jos tarve on ostaa halpoja levyjä, kannattaa sijoittaa parikymmentä senttiä enemmän levyä kohden. Sen verran maksavat Mediarangen 4x-nopeuden levyt, jotka olivat hinta-laatusuhteeltaan testin kärjessä.
Asemilla huono saatavuus
Kirjoittavien blu-ray-asemien hinnat ovat yhä kohtalaisen korkeat. Ulkoisesta asemasta saa yhä maksaa yli 200 euroa, kun sisäisiä malleja saa parhaimmillaan noin 150 eurolla.
Suomen markkinoilla saatavilla olevien asemien valikoima on laskettavissa yhden käden sormilla, kun muualla maailmassa tarjonta on huomattavasti runsaampaa. Mikään ei estä ostamasta kirjoittavaa asemaa ulkomaisesta nettikaupasta, mutta tällä kertaa päädyimme ottamaan testiin vain asemia, joita myydään Suomessa.
Erittäin huonon saatavuuden takia testiin saatiin sitkeiden yritysten jälkeen vain Buffalon ja Lacien uusimmat ulkoiset asemat. Pois jäivät muun muassa LG:n ja Plextorin uusimmat mallit. Etenkin Plextorin osalta tämä oli hyvin harmillista, koska valmistajan 12x-nopeuksinen asema on tällä hetkellä markkinoiden nopein.
Maksiminopeus jää haaveeksi
Sekä Buffalon että Lacien asemat voi liittää tietokoneeseen usb 2.0 -liitännällä. Laciessa on myös etenkin Mac-käyttäjiä kiinnostava firewire-liitäntä.
Kumpikin asema tukee periaatteessa 8x-kirjoitusnopeutta. Uusi nopeusluokka menee kuitenkin pitkälti hukkaan, sillä usb 2.0 -väylän läpi voidaan saavuttaa vain 6x-nopeus. 8x-nopeuden saisi käyttöön esata-liitännällä, mutta typerästi sitä ei ole kummassakaan testiasemassa.
Kumpikaan valmistajista ei ole itse tehnyt kirjoittimen koneistoa. Buffalon sisuksissa hyrrää Panasonicin koneisto ja Laciessa puolestaan LG:n.
Lacien hinta on todella kova. Ei voi kuin ihmetellä, mistä sen suuri hintalappu ilmestyy, kun kyseessä on kuitenkin LG:n valmistama koneisto, jonka pitäisi olla saatavissa huomattavasti edullisemmin.
Molemmat asemat suoriutuivat testeistä ilman suurempia yllätyksiä. Poltettujen levyjen laatu oli erittäin hyvä, ja poltettujen levyjen ristiin testaaminen eri asemilla tuotti myös kiitettävät tulokset.
Mielenkiintoisin ero asemien välillä paljastui 6x-kirjoitusnopeudella tehdyissä testeissä. Buffalon asema aloittaa levylle kirjoituksen lähes maksiminopeudella, mutta pian nopeus laskee 4x-vauhtiin ja pysyy siellä levyn loppuun asti. Lacie puolestaan tekee täysin saman, mutta päinvastoin.
Lopputulos on se, että Lacie kirjoittaa koko 6x-levyn selvästi nopeammin, koska suurimman osan ajasta käytössä on 6x-kirjoitusnopeus. Buffalolla 6x-levyjen poltto kestää osapuilleen yhtä kauan kuin 4x-levyjä käytettäessä, joten aseman omistajan ei edes kannata tuhlata rahojaan 6x-levyihin.
Bd-r-levyt (single layer / 25 Gt)
Mediarange 4x 1,45 € Tähtiä 5
Mediarange 4x (printable) 1,62 € Tähtiä 5
Mediarange 6x 2,67 € Tähtiä 5
Mediarange 6x (printable) 3,13 € Tähtiä 4,5
Xlayer 4x (printable) 1,80 € Tähtiä 5
Intenso 4x 3,90 € Tähtiä 4
Sony 6x 5,40 € Tähtiä 3,5
Verbatim 4x 4,57 € Tähtiä 3,5
Prodye 4x 1,28 € Tähtiä 2
Prodye 4x (printable) 1,31 € Tähtiä 2
Buffalo BR-X816U2
Hitaasti kiiruhtaen
+ hinta
– ei pysty 6x-nopeuteen kunnolla, ei esata-liitäntää
Tähtiä 4
Panasonicin koneistolla varustettu ulkoinen usb 2.0 -kirjoitin, joka ei kunnolla yllä 6x-kirjoitusnopeuteen. Muuten laadultaan hyvä kirjoitin, mutta hidas usb 2.0 -väylä estää saavuttamasta luvattua 8x-nopeutta.
215 €
Lacie d2 Blu-ray Professional
Kallista polttoa
+ 6x-polttonopeus toimii
– hinta, ei esata-liitäntää
Tähtiä 3,5
Yllättävän kallis ulkoinen asema, joka saavuttaa 6x -kirjoitusnopeuden valtaosan polttoajasta. Firewire-liitäntä on hyvä lisä, mutta esata-liitäntä puuttuu. Maksimikirjoitusnopeus jää myös tällä asemalla saavuttamatta.
439 €








