Jäähdytystä läppärille

Jäähdytystä läppärille

Oheislaitevalmistajat ovat keksineet kannettavien viilennyksestä uuden markkinaraon. Tutkimme, onko jäähdytysalustoista oikeasti mitään hyötyä.

Markkinoilla on kasvava valikoima jäähdytysalustoja. Useimmat sisältävät yhden laitetuulettimen, joka ottaa virtansa kannettavan usb-liitännästä.

Valmistajat esittelevät jäähdyttimiä oikeina viilentäjinä. Siinä sivussa useiden alustojen todetaan parantavan ergonomiaa, koska ne kääntävät kannettavan ranteiden kannalta parempaan kulmaan.

Kolmen ison oheislaitevalmistajan tuotteiden tutkiminen selvensi, että jäähdytysalusta on käytettävyydeltään onneton muualla kuin työpöydällä. Testituotteista Logitech ja Microsoft markkinoivat alustojaan myös sylikäytöllä, Targus ei.

Sylissä alusta toki eristää koivet koneesta hohkaavalta lämmöltä. Käyttö on kuitenkin ikävää, koska koko ajan pitää tasapainoilla, ettei kone liukuisi alustalta.

Microsoft tosin on sylikäyttöä varten suunniteltu käännettäväksi poikittain, jolloin pohja muotoutuu hyvin jalkoihin. Päällä on kumiset pinnat koneen pidon parantamiseksi. Silti on vaivalloista aina liikkumaan lähtiessä tarttua sekä koneeseen että alustaan.

Ikävä puoli alustoissa on melu. Etenkin Microsoft pitää rasittavan kovaa hurinaa. Säädettävä Targus täydellä teholla on sitä hiljaisempi, mutta sekin on selvästi kuuluva. Logitech on lähes äänetön, samoin Targus puolen tehon asennossa.

Muutama aste pois

Entä viilentävätkö alustat oikeasti? Tarkkailimme testikoneena käytetyn HP Pavilion dv6 -kannettavan sisäistä lämpöä Lavalysin Everest-ohjelmalla.

Konetta pidettiin ensin pöydällä, ja sen annettiin lämmetä tyhjäkäynnillä. Sitten aiheutettiin kuormitusta Everestin FPU Julia -testiä ajamalla sekä toistamalla 1080p-teräväpiirtovideota, ja kirjattiin korkeimmat lämpötilat. Seuraavaksi testit tehtiin alustoja vuorotellen käyttämällä.

Parhaan jäähdytystehon antoi Targus, jossa on kaksi tuuletinta ja kaksiportainen nopeus. Lähes samaan ylsi yhden tuulettimen Microsoft. Logitech osoittautui melko turhaksi kapineeksi, joka sopii vain ergonomian parantajaksi.

Viilennystehosta osa johtuu muusta kuin tuulettimista. Alustan päällä kannettava nousee irti pöydän pinnasta, jolloin ilmankierto parantuu, koska alustat läpäisevät ilmaa. Virrattomana varsinkin Microsoft paljastui melko hyväksi passiivijäähdyttäjäksi.

Logitech Cooling Pad N100

+ muotoilu, hiljainen

teho, yksi tuuletin, koko

Hinta: 25,90 €

www.logitech.com

Microsoft Cooling Base

+ teho, koko, sylimuotoilu

melu, yksi tuuletin

Hinta: 29,95 €

www.microsoft.fi

Targus Chill Hub XC

+ teho, kaksi nopeutta, 4 usb-liitäntää

koko, melu täysteholla

Hinta: 35,50 €

www.targus.com

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 2/2010

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös