Kolmas laite

Kolmas laite

Tätä kirjoittaessani Google-haku ”ipad” tuottaa noin 12 miljoonaa osumaa, kaksi päivää Applen julkistuksen jälkeen, ja tämä on vasta alkua. Apple teki sen, minkä se on tehnyt ennenkin: Nostatti maailmanlaajuisen hypen laitteella, joka on toistaiseksi nähty vain muutaman Apple-johtajan kädessä.

Uutuuden ”olemattomuutta” on vaikea uskoa, kun lukee siitä kirjoitettuja juttuja ja lukijakommentteja. Kaikilla tuntuu olevan Ipadista hyvin perusteltuja mielipiteitä, voimakasta kritiikkiäkin kuuluu monelta suunnalta.

Eniten on tähän mennessä arvosteltu suljettua ohjelmaympäristöä ja liitäntöjen puutteita. Nämä ovat kuitenkin samalla Ipadin suuria vahvuuksia. App Store -tyyppinen softakauppa ja tekninen yksinkertaisuus varmistavat, että laite on riittävän helppo muillekin kuin nörteille.

Avoimuus ei myöskään ole mikään itseisarvo. On selvää, että kaikille yhteisellä avoimella standardilla sekä laitteita että ohjelmia tulisi markkinoille enemmän. Niillä olisi mahdollisesti myös enemmän käyttäjiä, mutta ongelmaksi voisivat muodostua bisnesmallien kehittäminen sekä väistämättömät yhteensopivuusongelmat ja standardeista lipsuminen.

Sähköisen sisällön myyminen on yksi Applen uutuuden suurista lupauksista. App Store on jo osoittanut, että kännyköihin voidaan myydä softaa, jolla luetaan mediaa. Pieni näyttö on asettanut rajoituksensa sille, mitä laitteella voidaan esittää, mutta Ipadin 1024 x 768 pikseliä alkaa jo riittää vaikka mihin.

On tärkeää, että heti alkuvaiheessa mukaan on liittynyt myös sisällöntuottajia. Värilliset sähkökirjat ja -sanomalehdet ovat vielä näkemättä, mutta jos uutuuden akkukesto on todella luvatut kymmenen tuntia, Amazonin mustavalkoinen ja askeettinen Kindle saa kovan kilpailijan.

Iphonen käyttäjä, joka on jo ostanut ohjelmia ja sisältöjä pieneen puhelimeensa, shoppailee varmasti entistäkin halukkaammin Ipadilla. Jos sanoma- tai aikakauslehti on heti ilmestymispäivänään luettavissa myös Ipad-sovelluksella, sähköisen median tappioputki saattaa jonain päivänä olla ainakin joidenkin kustantajien osalta ohi.

Lupauksia ja odotuksia siis riittää, mutta vielä on aivan liian aikaista arvioida, tuleeko Ipadista Steve Jobsin visioima ”kolmas laite” kännyköiden ja kannettavien väliin. Totta on, että kännykät ovat liian pieniä ja kannettavat liian kömpelöitä, mutta silti ne molemmat ovat kiinteä osa ihmisten arkea. Taskuihin ja olohuoneisiin pääseminen on uskomattoman vaikeaa, mutta toisaalta Apple on jo tehnyt sen kaksi kertaa, Ipodilla ja Iphonella.

Palataan asiaan, jahka saamme laitteen testiin, todennäköisesti vielä ennen kesää.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 2/2010

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös