Pöytäkone tarpeen mukaan
Vaikka kannettavia tietokoneita myydäänkin nykyään valtavat määrät, on myös perinteinen pöytäkone pitänyt pintansa. Niiden kirjo on entistä laajempi ja käyttöympäristö kattaa niin olohuoneen, peruskäytön kuin pelaamisen.
olohuonemikro
Kodin mediakeskus
Tietokone on yleistynyt myös olohuoneessa. Television viereen sijoitettava pienikokoinen kodin multimediakeskus pyörittää tarvittaessa korkealaatuista videota, näyttää valokuvat ja mahdollistaa surffailun television ruudulla. Olohuoneen mediamikron tehot eivät yleensä riitä pelaamiseen tai raskaaseen kuvankäsittelyyn. Usein olohuonemikro hankitaankin kodin kakkoskoneeksi.
Tällaisessa koneessa on hyvä olla hdmi-liitin, jolla laitteen kytkeminen televisioon helpottuu ja ääni kulkee tarvittaessa samaa kaapelia pitkin. Dvd- tai blu-ray-asema on myös ehdoton varuste, jos laitteella on tarkoitus katsella elokuvia. Koneen kaveriksi kannattaa hommata langaton näppäimistö ja hiiri sekä mahdollisuuksien mukaan myös kaukosäädin.
+ pieni koko, usein edullinen hinta
- rajallinen suorituskyky
monikäyttöinen yleiskone
Peruskone peruskäyttöön
Keskitasoisella kodin peruskoneella onnistuvat niin surffailu, kevyt kuvankäsittely kuin satunnainen pelaaminen. Peruskonetta ostettaessa kannattaa kiinnittää huomiota päivitettävyyteen, jotta tehojen ajan myötä hiipuessa ei välttämättä tarvitsisi ostaa kerralla uudelleen koko konetta. Perusmuistia kodin peruskoneessa kannattaa nykyään olla vähintään kaksi gigatavua. Myöskään kiintolevytilasta ei kannata tinkiä, jotta digikuvat mahtuvat talteen jatkossakin.
Peruskoneita myydään kaupoissa joko pelkkänä keskusyksikkönä tai pakettina, johon kuuluvat mukaan näyttö, näppäimistö ja hiiri. Pakettimikrojen mukana toimitetaan lähes aina valmiiksi käyttöjärjestelmä ja joitain varusohjelmia, joten alkuun pääsee pelkän koneen hinnalla.
+ monipuoliseen käyttöön
- ei välttämättä pelikoneeksi
tehokone
Kuvankäsittelijän työkalu
Jos koneella on tarkoitus tehdä vaativaa kuvankäsittelyä tai pelata, pitää koneesta olla valmis maksamaan peruskonetta enemmän. Muistia olisi hyvä olla vähintään neljä gigatavua. Varsinkin pelikäytössä vaatimuksena on myös tehokas näytönohjain, josta on toki hyötyä myös kuvankäsittelyssä. Esimerkiksi Photoshopin uusimmat versiot osaavat käyttää hyväkseen kehittyneiden näytönohjaimien ominaisuuksia.
Suorittimen olisi hyvä olla uusinta uutta, ja kiintolevytilassakaan ei kannata tyytyä juuri teratavua vähempään. Yhtenä vaihtoehtona koneen nopeuttamiseksi on myös hankkia käynnistyslevyksi nopea ssd-levy ja käyttää tallennustilana erillistä perinteistä kiintolevyä.
+ tehoa myös kuvankäsittelyyn ja pelaamiseen
- usein kallis
Pöytäkoneen korvaaja
Jos kotoa ei löydy tilaa pöytäkoneelle, voi harkita myös pöytäkoneen korvaajaksi tarkoitetun kannettavan tietokoneen ostamista. Suurikokoista kannettavaa ei kanna mielikseen pitkiä matkoja mukanaan, mutta sellaisen voi tarpeen tullen piilottaa hyllyyn pois tieltä. Tehokkaimmat kannettavat ovat miltei tehokkaiden pöytäkoneiden veroisia, ja joihinkin malleihin myydään myös telakoita, jolloin koneeseen saa kytkettyä erillisen näppäimistön, hiiren ja näytön.
Ostajan muistilista
1 Pöytäkonetta ostettaessa joutuu tekemään valinnan valmiiksi kasatun merkkimikron ja omiin tarkoituksiin räätälöidyn välillä. Jos kokoat koneen itse, selvitä myös mahdolliset takuuasiat.
2 Osta kone silloin, kun sitä tarvitset. Markkinoille tulee jatkuvasti tehokkaampia laitteita.
3 Hanki kone tarpeen mukaan. Surffailuun ei tarvita tehokonetta.
4 Muista ottaa hankkiessasi huomioon myös mahdollisten lisälaitteiden aiheuttamat kulut.
5 Ota selvää, mitä ohjelmia koneen mukana toimitetaan.
6 Pyri kuuntelemaan tietokonetta ennen ostopäätöstä. Varsinkin olohuoneen multimediamikrossa melutaso on olennainen seikka. Kovaa puhinaa ei jaksa kuunnella pitkään.








