3d-viihde tulee koteihin

Samuli Kotilainen • Kuva: Sun

3d-viihde tulee koteihin

Kolmiulotteisen viihteen läpimurto on vihdoin alkanut. 3d-elokuvat ja -teatterit yleistyvät nopeasti. Tänä vuonna 3d-viihde tulee myös koteihin. Kuvat saavat syvyyttä niin televisioissa kuin tietokoneen näytöllä. Tämä onnistuu yllättävän helposti ja edullisesti, varsinkin peleissä.

Kolmiulotteisen viihteen vallankumousta on odotettu vuosikausia. Punavihreät 3d-lasit ovat monille tuttuja jo lapsuudesta ja huvipuistojen 3d-filmeistä – samoin kuin niiden huonolaatuinen kuva värivirheineen. Toivo onkin usein asetettu 3d-televisioiden varaan. Niitäkin on ollut myynnissä jo vuosia, mutta läpimurtoa ei ole tullut.

Viime vuonna 3d-viihde kuitenkin yleistyi nopeasti elokuvateattereissa. Jatkoa seurasi tämän vuoden alussa, kun useat valmistajat esittelivät kotien 3d-järjestelmiä. Kolmiulotteiset elokuvat halutaan tuoda pikavauhtia kotiteattereihin, ja samalla tietokoneiden näytöt voi muuttaa kolmiulotteisiksi pelejä varten. Kaiken takana ovat tutut 3d-lasit, mutta aivan uudenlaisessa älykkäässä muodossa. Uuden tekniikan avulla kolmiulotteisuus on yllättävän laadukasta, helppoa ja edullista – myös kodeissa. Mutkiakin matkassa toki on.

3d tuli elokuviin

Syy 3d-elokuvien suosioon on yksinkertainen: ne tuottavat enemmän rahaa. Katsojia voidaan saada ehkä kymmenisen prosenttia enemmän, ja elokuvateatteri voi pyytää lipuista hieman suurempaa hintaa (Suomessa noin 8–12 euroa). Elokuvateatterit ja studiot ovat nähneet tässä oivan mahdollisuuden. Esimerkiksi Dreamworks aikoo tehdä kaikista tämän vuoden animaatioistaan myös 3d-version. Animaatioissa tämä on kohtalaisen helppoa, sillä hahmot ovat tekovaiheessa yleensä kolmiulotteisia.

Kolmiulotteisuus syntyy siitä, että ihmisen kaksi silmää näkevät asiat hieman eri suunnasta. Aivot yhdistävät nämä kaksi erilaista kuvaa ja synnyttävät kolmiulotteisen näkymän. Perinteisten elokuvien tekemiseen vaaditaan siksi erikoiskamera, joka kuvaa kahta kuvaa yhtä aikaa. Linssit ovat yhtä kaukana toisistaan kuin ihmisen silmät, jolloin saadaan talteen realistinen kolmiulotteinen näkymä. Myös tällaisten elokuvien määrä kasvaa voimakkaasti.

Kolmiulotteisuuden esittäminen on paljon vaikeampaa. Haaste on se, miten saadaan näytettyä samanaikaisesti toinen kuvavirta vasemmalle silmälle ja toinen oikealle. Vanha ratkaisu oli jakaa kuva punaiseen ja vihreään osaan ja antaa katsojalle lasit, joiden toinen linssi on punainen ja toinen vihreä. Efekti toimi kohtalaisesti, mutta kuvanlaatu ei päätä huimannut.

Uusia parempia tekniikoita on kehitetty kolme. Niistä yksi on erityisen mielenkiintoinen, sillä sen voi siirtää helposti ja edullisesti koteihin.

Näin syntyy kolmiulotteisuus

3d-elokuvien vallankumous alkoi Yhdysvalloissa Reald-yhtiön johdolla. Yhtiön tekniikkaa käytetään melkein kaikissa Yhdysvaltojen 3d-teattereissa. Idea on pohjimmiltaan yksinkertainen. Digitaalinen elokuvaprojektori esittää vuorotellen vasemman ja oikean silmän kuvia. Projektorin edessä on laite, joka muuttaa valon polarisaation erilaiseksi kummallekin kuvavirralle.

Katsojille annetaan edulliset lasit, joiden linsseissä on erilainen polarisaatio. Vasemman linssin läpi näkee vasemmalle silmälle tarkoitetut kuvat, mutta ei oikean silmän kuvia ja päinvastoin. Kuvat vaihtuvat niin nopeasti – 144 kertaa sekunnissa – etteivät silmät huomaa välkettä. Vanhojen 3d-järjestelmien kuvavirheet ja päänsäryt ovat pääosin historiaa. Suurin huono puoli on se, että kuva ei ole yhtä valoisa eikä sitä voida esittää yhtä suurena kuin perinteistä elokuvaa.

Dolby on tuomassa markkinoille oman tekniikkansa, josta povataan kovaa kilpailijaa. Siinä projektorin eteen laitetaan pyörivä värikiekko, joka muuttaa kahden kuvavirran värisävyjä. Katsojalla on lasit, joiden linsseissä on vastaavasti hieman erilaiset värisävyt. Näin lasien läpi näkyvät kummallekin silmälle vain sille tarkoitetut kuvat.

3d-viihde kotikäyttöön

Näiden lisäksi on tarjolla kolmas tekniikka, joka sopii teattereiden lisäksi erityisen hyvin kotikäyttöön. Elokuvateattereissa tekniikkaa myy Xpand, ja Finnkino käyttää Suomessa juuri tätä tekniikkaa. Tässä tapauksessa projektorin eteen ei tarvita laitetta, sillä itse kuvaan ei kajota mitenkään. Äly piilee aktiivisissa 3d-laseissa. Niiden linsseissä käytetään tietokonenäytöistä tuttua lcd-tekniikkaa, jolla linssin saa salamannopeasti läpinäkyvästä pimeäksi. Linssejä pimennetään vuorotellen projektorin antaman infrapunasignaalin tahtiin, jolloin kumpikin silmä näkee vain sille tarkoitetut kuvat.

Tällainen tekniikka on helppo tuoda kotiteatteriin tai tietokoneeseen. Tarvitaan vain 3d-lasit ja riittävän nopeaan tahtiin kuvia esittävä monitori tai televisio. Eri silmien kuvia näytetään ruudulta vuorotelleen, ja synkronointilaite pimentää vuorotellen lasien linssit. 3d-elokuvat voidaan näin tuoda kotimyyntiin esimerkiksi blu-ray-versioina.
Panasonic on jo esitellyt tällaisen kotiteatterijärjestelmän, ja käytännössä kaikki suuret valmistajat ovat liittymässä 3d-virtaan. Kotiteatterissa haaste voi olla se, että 3d-efekti ei näytä kovin uskottavalta pieneltä ruudulta.

Pelit saa kolmiulotteiseksi heti

Pelaajille tilanne on vieläkin parempi. Näytönohjaimista tuttu Nvidia on tuonut myyntiin 3D Vision for Geforce -paketin. Vajaan 200 euron hintaiseen pakettiin kuuluvat 3d-lasit ja infrapunalähetin tahdistukseen. Mukana tulevan ohjelman avulla noin 300 peliä muuttuu kertaheitolla kolmiulotteisiksi. Esimerkiksi Samsung ja Viewsonic julkistivat heti näyttöjä, jotka on tarkoitettu toimimaan Nvidian lasien kanssa. Nvidian paketilla 3d-tekniikkaan pääsee heti käsiksi kotona, ja melko edulliseen hintaan. Myös ATI:n kerrotaan kehittävän 3d-tekniikkaa

3d-tekniikassa on toki vielä paljon kehitettävää. Esimerkiksi 3d-lasien kirkkautta ja mukavuutta yritetään parantaa. Haasteena on myös standardien puute. Viihdeyhtiöt eivät missään nimessä halua blu-rayn ja hd-dvd:n tapaista standardisotaa, mutta standardeista ei ole vielä päästy sopuun.

On kuitenkin selvää, että 3d-tekniikka on hyvää vauhtia tekemässä läpimurtoaan koteihin. Yhdysvalloissa saatetaan tänä vuonna nähdä parikin 3d-televisiokanavaa. Elokuvissa 3d-versio tulee yhä useamman blu-ray-levyn mukana. Onnekkaimpia ovat pelaajat, jotka pääsevät 3d-maailmoihin vaikka heti.


Kolmiulotteisuus ilman laseja: 3d-näyttö

Äkkiseltään voisi luulla, että ilman laseja toimivat 3d-näytöt ovat lähinnä prototyyppikokeiluja. Todellisuudessa sarjavalmisteisia 3d-näyttöjä on ollut myynnissä jo useiden vuosien ajan esimerkiksi Philipsillä ja Sharpilla. Sharpin 3d-näyttöä on myyty jopa kannettavissa tietokoneissa ja kännyköissä.

Parhaimmillaan 3d-näyttöjen syvyysvaikutelma ja kuvanlaatu ovat varsin hyvät. Kaupallista läpimurtoa ei kuitenkaan ole vielä nähty, ja 3d-näytöt ovat jääneet lähinnä ammattilaisten harvinaisiksi työkaluiksi. Yksi syy on hinta. Edullisimpien 3d-näyttöjen hinta on alle 1500 euroa, mutta kokojen kasvaessa hinnat nousevat nopeasti jopa viisinumeroisiksi. Toinen syy liittyy tekniikkaan.

3d toimii, kunhan ei heilu

Miten on mahdollista välittää eri kuva kahdelle eri silmälle ilman 3d-laseja? Mahdollisuuksia on yllättävän monia. Sharpin näytössä on päällekkäin kaksi nestekidepaneelia. Edessä oleva paneeli tekee pystysuuntaisilla viivoilla hilan, jonka raoista vasen ja oikea silmä näkevät eri pikselirivit – eli eri kuvat. Tavalliseen 2d-tilaan voi palata nopeasti poistamalla hilaviivat.

Philipsin tekniikassa käytetään koko näytön korkuisia ohuita pystylinssejä. Niiden läpi silmä näkee vain osan kuvapisteiden riveistä, ja muut rivit hämärtyvät. Kun kuvat jaotellaan sopiville pystyriveille, voidaan näyttää eri kuvaa oikealle ja vasemmalle silmälle.

Tekniikoita on muitakin, mutta perusongelmat ovat yleensä samat. 3d-efekti näkyy tietyissä katselukulmissa, mutta jos pään vie liikaa sivuun, kuva sotkeutuu. Komiulotteisuus heikentää myös näytön tarkkuutta.

Hologramminäyttö on tulevaisuutta

3d-näyttöjä yritetään parantaa esimerkiksi tekniikoilla, joissa käyttäjän silmien paikkaa seurataan pienellä kameralla. 3d-efektin paikkaa säädetään käyttäjän liikkeiden mukaan vaikkapa linssejä siirtämällä.

Vielä hienompaa jälkeä lupaavat erilaisten hologramminäyttöjen valmistajat. Tällaisissa näytöissä ruudun kuva ei vain saa pientä syvyysvaikutelmaa, vaan kuva näkyy ilmassa näytön edessä. Katsoja voi liikkua vapaasti näytön edessä, ja 3d-kuva näkyy silloin eri kulmista. Tällaiseen aidontuntuiseen efektiin päästään kuvapisteillä, jotka pystyvät välittämään valoa useisiin eri suuntiin eri voimakkuudella ja värillä.


Käyttöjärjestelmistä voi tulla 3d-ympäristöjä

Kun 3d-lasit ja 3d-näytöt tulevat tietokoneisiin, mikäpä olisi mukavampaa kuin kolmiulotteinen käyttöjärjestelmä. Kaiken järjen mukaan käyttöjärjestelmien pitäisikin jo olla kolmiulotteisia. Microsoft esitteli kolmiulotteisiin huoneisiin perustuvaa Taskgallery-käyttöliittymää jo Windows 2000:n aikaan. Samoihin aikoihin Sun aloitti Project Looking Glass -3d-käyttöliittymän kehityksen. Linuxillekin on tehty 3d-käyttöliittymiä.

Tekniikan sijasta ongelma lienee käyttömukavuudessa ja -tottumuksissa. Edelläkävijän paikan saattaa jälleen ottaa Apple. Yhtiö on jättänyt patenttihakemuksen, jossa esitellään yksityiskohtaisesti 3d-käyttöliittymää. Myös Applen tekniikka muuttaa työpöydän ikään kuin huoneeksi, jossa sisältöä voi järjestellä myös syvyyssuunnassa.
Huoneiden sijasta on kehitelty myös syvyydeltään pohjattomia 3d-tiloja. Mitä kauemmin tiedostot, linkit, valokuvat ja muut asiat ovat käyttämättä, sitä etäämmäs ne valuvat. Toisenlaista lähestymistapaa edustaa Bumptop-käyttöliittymä, joka muistuttaa oikeaa työpöytää. Asiakirjoja ja tiedostoja voi kasata, töniä, pinota, taitella tai rypistää kasaan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 3/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös