Väliversioita vaikeaan aikaan

Väliversioita vaikeaan aikaan


Alkuvuoden merkittävin tapahtuma pc-rintamalla on ollut Windows 7:n avoin beetatestaus. Edelliset Windowsit on tuotu esiin pienemmällä jakelulla ja vähäisemmällä ryminällä.

Uuden nimen taustalla voi olla Vista-alkuisten nimien julkisuudessa saama kitkerä sivumaku. Virallisen kuuloisen selityksen mukaan nimi vaihdettiin, koska aikomuksena on julkaista lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen työasemien ja palvelinten käyttöjärjestelmä yhteisellä perustalla. Näin toimittiin NT:n eri versioiden ja viimeksi Windows 2000:n kanssa.

Vistan seuraajan varjossa vapaaseen kokeiluun päästettiin myös palvelimen seuraava versio. Sen nykyinen nimi on Windows Server 2008 R2. Beetaversio taitaa vilauttaa todellisen karvansa ruudun alalaidassa olevalla Windows 7 -alkuisella nimellä.

Arvaan lopullisen nimen tulevan julki vasta erittäin lähellä varsinaista julkistusta. Kokonaan uuden nimen varhainen julkistaminen nakertaisi nykyisen palvelinversion käyttöönottoja siirtämällä kaiken huomion tulevaan versioon.

Windows Server 2008 tulee kohtaamaan Millennium Editionin ja Vistan kohtalon. Se tuotiin myntiin kovalla kiireellä ominaisuuksiltaan riisuttuna. Lopullinen versio Hyper-V:stä jätettiin korjauspäivitykseen.

Esiversioiden lupaamista ominaisuuksista jouduttiin ylimääräisestä puolen vuoden viivytyksestä huolimatta tinkimään kovasti. Annetut lupaukset koetetaan lunastaa Server 2008 R2:ssa, joka julkaistaan virallisen tiedon mukaan vasta ensi vuonna. Vaikka sen saatavuus venyisi vuoden 2010 lopulle, valmiiden versioiden väliin jää vain niukat puolitoista vuotta.

Näin nopealla syklillä suurin osa yrityksistä jättää nykyisen Server 2008:n kokonaan väliin. Vistan aktiivinen myyntiaika on aikaisemman julkaisun takia ollut pidempi. XP:n riittävät ja koetellut ominaisuudet ovat ehkäisseet leviämistä yrityksissä.

Julkaisuaikataulun lisäksi Server 2008:n käyttöönottoa estää Microsoftin lisensointimalli. Palvelimen lisenssin lisäksi jokaisella työasemalla tai käyttäjällä pitää olla oma lisenssi (CAL). Ne tulee päivittää ensimmäisen Server 2008 -asennuksen myötä uusiin.

Nousukaudella muutaman kympin käyttäjäkohtainen lisenssi ei ole ajatuksena mahdoton. Nykyisessä taloudellisessa ilmapiirissä tätäkin lisäkustannusta on erittäin vaikea perustella. Tammikuussa lisenssiehtoihin saatiin virtualisointia koskeva myönnytys. Nyt pelkän Hyper-V-roolin palvelin ei vaadi käyttäjälisenssien uusintaa, jos yhdenkään virtuaalikoneen käyttöjärjestelmä ei ole Server 2008.

Asiakkaan edun kannalta käyttöjärjestelmien, tietokantojen ja muiden perusssovellusten julkaisusykli saisi olla rauhallisempi. Tietokanta-alustaa tai sovellusten alustana olevaa käyttöjärjestelmää ei kannata uusia parin vuoden välein.

Ensimmäinen vuosi kuluu asennusten vakiointiin, uuden version ongelmien selvittämiseen ja käyttöönottoon. Toisen vuoden aikana ympäristöstä saadaan luotettava ja vakaa. Käytöstä riippuen tavalliset pc:t kaipaavat uusintaa kolmen tai neljän vuoden jälkeen.

Laskusuhdanne suosii toimivan ympäristön pitämistä ennallaan. Valmiin kokonaisuuden ylläpito ja siihen liittyvä vähittäinen laajentaminen on paljon edullisempaa kuin uusiminen. Lisenssien ja raudan säästöjen lisäksi aikaa säästyy toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen. Jos laitteet ovat kohtalaisen tuoreita ja luotettavia, niiden käyttöikää voi varsin luottavaisin mielin jatkaa vuodella tai parilla.

Uudet sovellukset on usein helpointa hankkia palveluna. Palvelu vapauttaa omien laitteiden hankinnalta, asennuksilta ja ylläpidolta. Sovelluksen ja laskutavan mukaan työtäkin voi säästyä. Käyttöönottoon liittyvät määrittelyt, suunnittelu ja ohjeistus sekä mahdollinen käyttäjäkoulutus ovat osapuilleen samanlaiset riippumatta laitteiden ylläpidosta.

Palvelusopimuksessa voidaan ottaa kantaa myös käytettävyyteen, tietoturvaan ja moniin muihin asioihin. Omassa verkossa olevan ja netin yli käytettävän palvelun käyttövarmuutta erottaa ainakin internetyhteys. Jos edes yksi kriittinen sovellus toimii nettiyhteyden takana, yhteyden luotettavuudelta odotetaan aivan muuta kuin tavalliselta surffailuliittymältä.

Halvimmalla hinnalla hankittuun tietoliikennepalveluun ei kuulu takeita toiminnasta saati korjaamisen aloittamisesta tunnetussa aikataulussa. Katkot eivät kirvoita kiitosta käyttäjiltä. Yhteyden luotettavuutta voi parantaa käyttämällä nopean liittymän rinnalla hitaampaa varayhteyttä.

Yhteyden lisäksi palomuurien ja muiden tietoliikennelaitteiden kahdentaminen kannattaa. Tuki kahdentamiselle ja varaliittymille ei ole enää kohtuuttoman kallista. Parhaimmillaan sijoitus maksaa itsensä takaisin jo ensimmäisen ongelman aikana, eivätkä käyttäjät koe ongelmaa edes sovellusten hidastumisena.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 3/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös