Canon Digital Ixus 80 IS

CANON DIGITAL IXUS 80 IS
Liikettä tunnistava pokkari

Canonin suositun Ixus-kameramallin tuorein versio nostaa kennokoon kahdeksaan megapikseliin, ja lisäksi ominaisuuslistalta löytyy muutama kiinnostava parannus. Kasvojentunnistusta on paranneltu, ja täysin uutta on liikkeentunnistus.

Liikkeentunnistustekniikan pitäisi havaita mahdollinen liike kuva-alalla, ja nostaa herkkyyttä liike-epäterävyyden poistamiseksi. Yhdessä Ixusin optisen kuvanvakaimen kanssa tämä tuntuu erittäin lupaavalta. Testikuvat kuitenkin paljastivat, että liikoja ei kannata odottaa. Epäteräviä kuvia tallentuu edelleen ja varsinkin silloin, jos kuvausolot ovat niin hämärät, että herkkyyttä ei enää ole juuri varaa nostaa. Varmimmin liikkeentunnistuksen edut tuntuvat kirkkaassa valossa.

Huono puoli liikkeentunnistuksessa on se, että käyttäjälle ei ole annettu mitään keinoa hallita toimintoa, eikä kamera ilmoita, milloin tekniikka on käytössä. Kuvanlaatu kärsii mahdollisesti tarpeettoman korkeasta herkkyydestä.

Ixusin herkkyysasteikkoon on tullut yksi pykälä lisää, ISO 1600, mutta iloa tästä ei irtoa. Selvää kohinaa erottuu jo ISO 400 -asetuksella. Kuvanvakaimen ansiosta kuitenkin jo ISO 250 -herkkyydellä saa kohtuullisen teräviä yökuvia jopa 1/8-sekunnin valotusajalla.

Punasilmät pois

Kasvojentunnistuksen parannuksiin luvattu punasilmäisyyden poisto jo kamerassa näytti useimmiten toimivan. Muutamissa testikuvissa punaista kiilteli silmistä, joten täydellisyyteen Ixus ei yllä. Luvattu valkotasapainon korjaus ihonvärin mukaan tuotti miellyttävää jälkeä, samoin kasvot tunnistuivat heikossakin valaistuksessa. Kamera tosin tunnisti kasvoiksi jopa autonrenkaita.

Käyttöliittymässään Ixus jatkaa Canonin kameroista tuttua linjaa. Aloittelijakin omaksuu toiminnot ja valikot nopeasti vilkuilematta manuaalia. Kamera käynnistyy nopeasti, ja kirkkaalta näytöltä kuvat näkyvät auringonpaisteellakin.

Heikkouksiakin löytyy. Akku tyhjentyi parin illan still- ja videokuvauksista. Salamavalon teho tuntuu riittävän kunnolla vain parin metrin etäisyydelle.
Ixusin hankinnalle paras perustelu on sama kuin ennen: pieni koko. Kamera mahtuu taskuun kuin taskuun. Toisaalta Ixusin käytettävyyden pahin kiusa on juuri pienuus, jonka vuoksi käsittely vaatii tarkkuutta.

ARI SAARELAINEN

Canon Digital Ixus 80 IS
Hinta: 279 €
Valmistaja: Canon, www.canon.com
Lisätietoja: Canon Finland, www.canon.fi, 010 544 20
Lyhyesti: Uusin ominaisuuksin höystetty kamera pieneenkin taskuun.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 4/2008

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös