Markkinaseuranta
KIM LEIDENIUS
Uusi kone käynnistyy edelleen XP:llä

Microsoftin asema käyttöjärjestelmämarkkinoilla ei ole uhattuna, mutta Vista on edelleen jopa uusissa mikroissa altavastaajana.
Bill Gates kertoi tammikuussa Microsoftin myyneen sata miljoonaa Vista-lisenssiä. Tämä on suurin ensimmäisen vuoden myynti, mihin mikään käyttöjärjestelmä on yltänyt. Moni kuitenkin odottaa, mitä uutta sp3-huoltopäivitys tuo Windows XP:hen, ennen kuin edes harkitsee vaihtoa.
Runsaat viisi ja puoli vuotta sitten XP oli myynyt ensimmäisenä vuonnaan 89 miljoonaa kopiota. Terrori-iskujen jälkeisessä lamassa pc-myynti jäi runsaaseen 130 miljoonaan. Nyt se on liki kaksinkertainen. Vistan osuus uusista mikroista on vain 39 prosenttia.
Windowsin markkinaosuus kaikkiaan on yli 90 prosenttia, joten 140 miljoonan uuden koneen käyttöjärjestelmänä oli yhä XP, vaikka kaupasta tällaista on erikseen pyydettävä. Laskelma ei ota huomioon sitä, että osa Vistalla myydyistä mikroista päivitetään alaspäin, jos asiakasyrityksen vakioitu laitekokoonpano on rakennettu XP:n varaan.
Laitteistovaatimuksena Vista Premium vaatii gigatavun muistia, asennukseen 15 gigatavua tilaa kiintolevyltä ja directx 9 -grafiikan. Vain kolmasosa yritysmikroista yltää tähän.
Microsoft on aiemmin julkaissut uuden käyttöjärjestelmäversion 2–3 vuoden välein, suunnilleen samaan tahtiin kuin tietokoneita vaihdetaan. Vistan markkinoille tuloa saatiin odottaa yli viisi vuotta ja Windows 7 valmistunee nykyarvioiden mukaan vuonna 2011. Microsoft ohjaa käyttäjiä uusimaan järjestelmänsä lopettamalla XP:n myynnin kesäkuussa ja perustuen ensi vuoden huhtikuussa.
101 Linuxia
Apple on valinnut käyttöjärjestelmien uusimisessa toisenlaisen taktiikan. Suurien ja kalliiden muutosten sijaan esitellään puolentoista vuoden välein uusi kiillotettu työpöytä, josta Applen käyttäjät ovat valmiit maksamaan runsaat sata euroa.
Mac OS on viime vuosina kasvattanut vahvasti markkinaosuuttaan ja Gartnerin arvion mukaan se vielä kaksinkertaistuu vuoteen 2011 mennessä. Applen nousu on väkisin pois Microsoftilta, koska nämä kaksi yhdessä kattavat nyt 99 prosenttia markkinoista. Mac OS -käyttäjiä on noin 25 miljoonaa.
Linuxin markkinaosuus on viime vuodet pysytellyt tasaisena noin puolessa prosentissa, ja se on jakautunut liki kahdellesadalle eri jakelulle. Yksin Ubuntusta on 30 eri variaatiota.
Tulevaisuudessa kilpailua on odotettavissa myös kevytkäyttöjärjestelmien suunnalta, jotka herättävät pc:n nettiselaimeksi muutamassa sekunnissa. Esimerkiksi Splashtop-käyttöjärjestelmä tallennetaan tietokoneen emolevyllä olevaan biosiin, josta se käynnistyy alle kymmenessä sekunnissa.
KÄYTTÖJÄRJESTELMIEN HINTOJA
Windows XP Home 270 €
Windows XP Pro 402 €
Windows Vista Home 238 €
Windows Vista Business 394 €
Windows Vista Premium 528 €
Mac OS X 10.4 Leopard 129 €
Suse Linux 10 Personal 60 €
Valtaosa käyttöjärjestelmistä myydään osana pc-pakettia. Microsoftin tilinpäätöksestä laskien yhtiö saa lisenssistä keskimäärin alle sata euroa.








