Menestyksiä

TEKSTI: MAIJA-LIISA IHANUS • KUVA: TIMO SIMPANEN

Menestyksiä

Reaktor Innovations Teknologiajohtaja Hannu Terävä
Tehdään toisella tavalla paremmin

Reaktor Innovationsin alku oli halussa tehdä paremmin. Mitä tarkalleen ottaen voitaisiin tehdä paremmin, selvisi vasta myöhemmin.

Kun Suomessa tullaan kyläilemään, riisutaan kengät.

Reaktor Innovationsin eteisessä saa myös riisua kengät, ja teknologiajohtaja Hannu Terävä tuleekin vastaan sukkasillaan. Kaikkea tällaista tiesi jo odottaa kaikista niistä lehtijutuista, joita Reaktorista tehtiin sen voitettua Suomen parhaat työpaikat -kilpailun.

Tietokoneen Menestyksiä- juttulistalla Reaktor oli jo ennen sitä. Tässä jutussa kiinnostavampaa onkin, miksi Reaktorin asiakkaat ovat niin tyytyväisiä, että yritys kasvaa kohisten ja kannattaa. Ja tietysti: keitä siellä on töissä, kun he niin hyvin työnsä tekevät?

Reaktorilaisia hakemassa

Aloitetaan jälkimmäisestä. Hannu Terävän mukaan rekrytointiprosessi kuvaa koko yrityksen tinkimätöntä asennetta.

”Sanomme jatkuvasti töille ei, koska emme halua kuormittaa työntekijöitämme liikaa. Palkkaamme koko ajan lisää ihmisiä, mutta emme ketä vain saadaksemme jonkin projektin. Emme palkkaa ihmisiä projektiin vaan reaktorilaisia. He ovat tuolla jossain, ja meidän tehtävämme on löytää heidät.”
Tilauskirjat ovat olleet täynnä jo vuosia, mutta hätiköity rekrytoiminen olisi lyhytnäköistä.

Jokaista rekryyttiä haastatellaan ainakin kolmesti; haastattelemassa on useita eri ihmisiä pareina. Rekrytoinnissa keskitytään erottamaan keskinkertainen ja hyvä ja löytämään oikeanlainen henkilö. Tekninen osaaminen saadaan kyllä äkkiä selville.

”Tärkeintä ovat halu ja draivi tehdä tätä. Jos jotain osaamista puuttuu, sen oppii täällä työssä.”

Ketterillä menetelmillä ohjelmistoja kehittävällä yrityksellä on kehittäjäpiireissä halutun työpaikan maine. Silti Reaktor ei polje palkkatasoa vaan sanoo maksavansa kilpailukykyisen palkan.

Koska työnteon halutaan olevan palkitsevaa ja hauskaa, jatkuvaa ylitöiden tekemistä ei katsota hyvällä.

”Työn organisoinnissa on jokin vika, jos ylitöitä tulee jatkuvasti.”

Paras työpaikka itsellekin

Palataan vuoteen 2000. Tuolloin, laman aikaan, kahdeksan eri suomalaisissa ohjelmistotaloissa työskentelevää kaverusta huomasi osaavansa hommansa mutta tekevänsä niitä väärissä paikoissa. Kaikki olivat tyytymättömiä siihen, miten asioita tehtiin.

”Halusimme tehdä järkevästi ja paremmin – emme tosin tienneet, mitä”, Terävä nauraa.

Tarkoitus kuitenkin oli, että työssä olisi hauskaa. Ja että jos yritys perustettaisiin, sen pitäisi olla myös itselle paras työpaikka.

No, idea oli se, että ollaan hyviä tekemään ohjelmistoja.

”Mutta se, mikä on se vaihtoehtoinen tapa tehdä paremmin, on kirkastunut vuosien myötä.”

Ratkaisu alkoi selkiytyä sanan agile myötä. Nyt sanaa hokevat kaikki, mutta alkuaikoina Reaktor oli melko yksin ketterän ohjelmistokehityksen menetelmiin perehtyessään. Nyt se opettaa niissä muitakin.

Kahdeksikko perusti yrityksen lamaa pelkäämättä.

”Oli pakko heti miettiä, mitä oikeasti alamme tehdä ja miten erottaudumme. Nousukautena kenen tahansa on helppo aloittaa. Myöhemmin ajateltuna meille lama oli paras mahdollinen aika aloittaa.”

Talous syynissä koko ajan

Reaktorin asiakaslista on vakuuttava: Elisa, Tieto-Tapiola, Itella, EQ Pankki, Tecnomen... Suomen Postille taas tehtiin laaja tilaustenhallintajärjestelmä.

”Kaikkialla, missä pääsimme näyttämään kyntemme, oltiin tyytyväisiä. Sittemmin sana on kulkenut. Emme ole juurikaan markkinoineet.”

Yritys perustettiin alun perin teknologinen kylki edellä, rahankeruu ei ollut ensimmäisenä mielessä. Nyt työntekijöitä on yhdeksisenkymmentä, toimintaa Helsingissä, Tampereella ja Buenos Airesissa (”yksi perustajaosakkaista muutti sinne, hyvin on toiminut etätyö”), liikevaihto yhdeksän miljoonaa euroa.
Taloudellisesti on ollut tiukkaakin, mutta yhtään yrityksen tulevaisuuden kannalta tukalaa paikkaa ei ole matkan varrella ollut.

”Taloudellinen ajattelu on vahvasti mukana koko ajan. Tulos on investoitu takaisin yritykseen. En ole esimerkiksi itse päässyt rikastumaan.”

Terävälle yrittäjyys ei ollut kovin tietoinen päämäärä. Joitain ajatuksia siitä pyöri mielessä jo opiskelualalla, mutta: ”Meillä oli kaikilla niin vankka osaaminen, että olisimme aina saaneet töitä ja pärjänneet palkattuina työntekijöinäkin.”

Aikataulua ei anneta

Reaktorilaisten ei tarvitse kauheasti olla huolissaan kilpailukentästä. Siitä ei juuri enää puhuta. Teknologiankaan perusteella asiakas ei Reaktoria valitse, sillä se toimii teknologiariippumattomasti.

Asiakkuuksia voitettiin aluksi niin, että asiakas oli ollut tyytymätön entiseen ohjelmistokehityskumppaniinsa - joka tyypillisesti oli iso yritys.
Reaktor antaa vaihtoehdon.

”Meillä ei ole varaa olla mukana epäonnistumisissa.”

Se toimii asiakkaan kanssa avoimesti ja tinkimättömästi. Perinteisesti asiakkaat ovat aina tyytymättömiä aikataulujen pettämiseen.

Reaktor kieltäytyy antamasta sitovaa aikataulua.

”Tämä on meidän menetelmäosaamisemme ydintä. Ensin toteutetaan tärkeimmät asiat, sitten mietitään, mihin työpanos seuraavaksi suunnataan”, Terävä kuvaa.
Alustavia suunnitelmia toki tehdään ja aikataulustakin kerrotaan, että hyvin todennäköisesti asiat saadaan hoitoon asiakkaan haluamassa aikataulussa – edellyttäen, että asiakaskin sitoutuu siihen. Ilman asiakasta Reaktor ei yksin pysty tekemään sille töitä.

”Jos projektissa lyödään lukkoon jo varhain aikataulu ja ohjelmiston laajuus, tulee vaikeuksia. Ellei asiakas hyväksy tosiasioita, emme lähde mukaan. Olemme sanoneet projekteille ei.”

Mitä tähän sanoo toteutusprojektin myynyt? Menettääkö myyjä provisionsa?

”Osittain tästä syystä meillä ei ole myynnissä provisiopalkkausta. Totta kai tällainen, onneksi harvinainen tilanne on myyjälle kova paikka, mutta sisäisillä järjestelyillä varmistamme, ettei eturistiriitoja tule”, Terävä selvittää.

Esimerkkinä muille

Kolme neljä vuotta sitten reaktorilaiset huomasivat, että yritys tunnetaan. Työ muuttui helpommaksi, mutta se ei syönyt motivaatiota. Terävä sanoo, että yrityksen kehittämistä ohjaavat muut arvot kuin raha.

”Tavoitteemme on olla maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen osaajayritys ja esimerkki muille.”

Työn suola ovat innostuneet kehittäjät. He haluavat tehdä töitä valituilla menetelmillä ja ovat innostuneita oppiessaan, onnistuessaan ja tehdessään asiakkaan elämän helpommaksi ja mielenkiintoisemmaksi.

”Meillä on kaikilla kova motivaatio ja halu tehdä työnsä hyvin.”

Edelleen mukana olevan perustajakahdeksikon motivaatio pysyy korkealla asiakkaiden ja työntekijöiden palautteen ansiosta.

”Johtamisessa parasta on se, että työntekijät tulevat kiittämään, kun saavat olla meillä töissä. Eräs kaveri oli miettinyt alan vaihtoa mutta tulikin meille. Myöhemmin hän tuli halaamaan ja sanoi, että tämä on sittenkin sitä, mitä hän haluaa tehdä.”


”Ihmisten valinta on tärkeää”

Yrittäjyysprofessori Pia Arenius Turun kauppakorkeakoulun Porin-yksiköstä kiinnittää Reaktor Innovationsin tarinassa huomiota paitsi yrityksen kasvuun myös siihen, miten huolellisesti se rekrytoi. Ihmisten valintaa yritetään opettaa kursseillakin.

”Kun perustetaan yritys, täytyy olla toimiva tiimi. Tässähän tiimin on muodostanut peräti kahdeksan henkeä. Kasvuyritysten taustalla onkin usein tiimi.”

Siitä se lähtee, ja sen jälkeen pitää olla lisää oikeita ihmisiä.

”Pitää valita ihmisiä, jotka sopivat yrityksen kulttuuriin, houkutella heitä ja pitää heidät.”

Areniuksen mukaan Reaktor Innovationsissa on myös tehty selvä liiketoimintainnovaatio: se, ettei asiakkaalle anneta täsmällistä aikataulua.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 4/2008

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös