Verkko on älykodin selkärank
PETTERI JÄRVINEN
Verkko on älykodin selkäranka
ensimmäiset tietokoneet tulivat koteihin 1980-luvulla. nyt koneita on jo useita ja niillä pitää päästä nettiin. pienellä vaivalla nettiyhteys laajenee kotiverkoksi, mikä avaa aivan uusia mahdollisuuksia.
Kotiverkko rakennetaan kaapeloimalla huoneet ja varustamalla ne pistokkeilla. Tämän lisäksi tarvitaan laitetila, johon sijoitetaan nettiyhteyden palomuuri, ulkoisen verkkoyhteyden päätelaite ja mahdollinen palvelin oheislaitteineen.
Sisäverkon kaapelointi kannattaa huomioida jo taloa rakennettaessa. Matkapuhelimet ovat poistaneet puhelinkaapeloinnin tarpeet, joten verkko voidaan rakentaa dataliikenteen ehdoilla.
Langattomat lähiverkot eivät tarvitse kaapelointia. Niiden siirtonopeus ei kuitenkaan riitä kiinnostavimpiin uusiin sovelluksiin. Lisäksi naapuruston muut tukiasemat voivat jumiuttaa dataliikenteen mateluksi.
Siksi sadan megabitin tai yhden gigabitin nopeudella toimiva lankaverkko on ehdottomasti paras vaihtoehto. Langatonta yhteyttä voidaan silti tarjota vieraiden tai kodin sisällä liikkuvien päätelaitteiden käyttöön.
Hallitusti nettiin
Kotiverkko tuo nettiyhteyden jokaiseen huoneeseen, mutta siitä on paljon muutakin hyötyä.
Yhteinen palomuuri suojaa kaikki verkkoon kytketyt koneet, joten konekohtaisten turvaohjelmien merkitys vähenee. Koneet voidaan myös lukita niin, etteivät lapset pääset sotkemaan asetuksia eivätkä lataamaan haittaohjelmia netistä, vaikka yrittäisivät.
Käyttäjähallinta mahdollistaa henkilökohtaisten rajoitusten asettamisen. Esimerkiksi lasten nettisurffailu voidaan rajoittaa kahteen tuntiin illassa.
Väritulostin tai skanneri saadaan jaettua verkon kautta kaikille. Mediapalvelin virtualisoi haluttaessa cd- ja dvd-levyt.
Yhteiset tiedostot, kuten lomakuvat ja -videot, ovat helposti saatavilla. Vieraille ne voidaan näyttää televisiosta tai heijastaa videotykillä kankaalle.
Kaikki koneet verkossa
Kotiverkolla on muutakin käyttöä. Web-kameralla voi tarkkailla pihapiiriä työ- tai olohuoneesta poistumatta. Matkalla oltaessa sisäverkkoon kytketty web-kamera näyttää, onko kotona kaikki kunnossa.
Lämmitystä ja ilmastointia ohjaava mittaustieto on niin ikään helppo kuljettaa verkon kautta. Kansallinen tavoite päästöjen vähentämisestä tekee pientaloista väistämättä älytaloja.
Viihde-elektroniikka alkaa muistuttaa yhä enemmän tietotekniikkaa. Uusissa teräväpiirtosoittimissa on verkkoliitäntä, jonka kautta elokuvalevyt voivat hakea netistä vuorovaikutteista sisältöä ja näyttää uusien elokuvien trailereita.
Tulevaisuudessa levyt jäävät kokonaan pois käytöstä. Viihde ostetaan bitteinä suoraan katselu- tai kuuntelulaitteelle. Se edellyttää nopeita verkkoyhteyksiä.
Aktiivikaiuttimet voidaan kytkeä suoraan sisäverkkoon, jolloin musiikki saadaan kuulumaan kaikissa huoneissa. Digi-tv:n kuva otetaan vastaan antennilla, mutta kuva siirtyy sisäverkossa haluttuun katselupisteeseen.
Nettiliitäntä yleistyy tavallisissa kodinkoneissa. Tulevaisuudessa saunan kiukaan voi kytkeä päälle kännykällä, ja jos aamu oli kiireinen, työpaikalle ehdittyään voi varmistaa, ettei liesi tai silitysrauta jäänyt päälle.
Vauhtia valokuidulla
Nykyiset kotiverkot ovat vasta esimakua tulevasta, sillä jo lähivuosina taajama-alueilla pystytään tarjoamaan edullisesti sadan megabitin yhteyksiä.
Kuituverkossa bitit siirretään valona, jolloin siirtonopeudet voidaan nostaa gigabitteihin asti ja tieto kulkee pitkiäkin matkoja. Kuidun kaivaminen maahan on kuitenkin kallista, joten verkon rakentaminen on taloudellisesti kannattavaa vain tiheästi asutuilla alueille.
Vuonna 2003 laajakaistastrategiaa pohtinut työryhmä arvioi, että kuidun vetäminen koko Suomeen olisi maksanut 2,5–8 miljardia euroa. Sitä pidettiin kohtuuttomana hintana.
Nyt tilanne on muuttunut. Huhtikuun alussa voimaan tulevan Viestintäviraston teknisen määräyksen mukaan uudisrakennuksissa on oltava valmius valokuidun kotikäyttöön. Aiemmin sisäverkoksi on riittänyt puhelinkaapelointi.
Rakentamisvaiheessa on varauduttava myös siihen, että asunnot voidaan tulevaisuudessa liittää kuidulla yleiseen televerkkoon.
Ovi tulevaisuuden kotiverkoille on avattu.
SAMULI KOTILAINEN
Lankaa ja langatonta yhdistellen
Kotiverkon nopeudessa ja liikkuvuudessa joudutaan väistämättä kompromisseihin, ja jopa verkon toimivuus on vaarassa. Paras vaihtoehto on yleensä yhdistelmäverkko.
Kodin tietokoneiden ja laitteiden yhdistäminen toisiinsa verkolla ei ole vaikeaa eikä kallista. Usein jo laajakaistan modeemiin on liitetty langaton tukiasema ja neliporttinen lankaverkon kytkin. Tietokoneista löytyy paikka lähiverkon kaapelille, ja kannettavista koneista myös langaton verkkoyhteys.
Kysymys on enää siitä, milloin käytetään langallista ja milloin langatonta yhteyttä. Tässä joudutaan tasapainoilemaan nopeuden, liikkuvuuden ja toimivuuden välissä, sillä langattomat verkot eivät ole käytännössä niin nopeita ja käyttövarmoja kuin luulisi.
Kotiverkon rakentajan on hyvä ymmärtää joitakin verkkojen perustekijöitä, jotta verkosta saa toimivan ja luotettavan.
Naapurit pilaavat langattoman verkon
Langattoman verkon saa pystyyn noin 50–100 euron tukiasemalla. Yhteyden saa tarvittaessa myös pöytäkoneisiin parikymppiä maksavalla wlan-verkkokortilla, jonka voi asentaa koneen sisään tai kytkeä usb-väylään.
Langattomissa verkoissa perusongelma on jaettu ilmatie. Langaton verkko leviää kymmeniä metrejä joka suuntaan paksumpienkin seinien läpi, joten kerrostaloissa kotiverkon alueelle tulee yleensä myös naapurien verkkoja. Parhaassa tapauksessa ne eivät juuri menoa haittaa. Pahimmillaan tilanne on silloin, kun tukiasema on ikkunahuoneessa, ja vieressä on toinen kerrostalo. Silloin melkein kaikki naapuritalon verkot voivat kantautua oman verkon alueelle.
Nykyisin yleisimmissä g-sarjan langattomissa verkoissa (802.11g) on 13 eri kanavaa, mutta täysin häiriöttömäksi saa vain kolmisen kanavaa kerrallaan. Jos kone näkee puolen tusinaa naapurin verkkoa, on häiriöttömän kanavan löytyminen jo vaikeaa ja yhteydet voivat pätkiä.
Langatonta verkkoa voi säätää
Mitä voi tehdä, jos Windows ilmoittaa heikkoa verkon voimakkuutta tai verkko toimii huonosti? Ensimmäiseksi kannattaa tietysti tarkistaa langattoman tukiaseman sijoittelu. Metalliset esteet ja raskaat seinät heikentävät signaalia. Tukiasema kannattaa laittaa asunnossa keskeiselle paikalle tietokoneisiin nähden.
Toinen mahdollisuus on vaihtaa tukiaseman lähetyskanavaa. Sen voi tehdä tukiaseman web-hallinnassa. Jos naapurien verkkoja näkyy paljon, voi vapaan kanavan löytymiseen kulua useampi kokeilu. Jos johonkin huoneeseen ei saada luotettavaa langatonta yhteyttä, voi ainoa vaihtoehto olla kaapelin käyttö siinä huoneessa.
Kolmas vaihtoehto on vaihtaa uudempaan n-sarjan tukiasemaan (802.11n). N-tekniikassa tukiasemien signaali kantaa kauemmas ja luotettavammin, koska lähetys tapahtuu kahdella signaalilla yhtä aikaa. Toisaalta n-tekniikkaa vaivaavat aivan samat jaetun ilmatien ongelmat, joten tilanne ei välttämättä korjaannu tukiasemaa vaihtamalla.
Huippuvauhti vaatii kaapelia
Toimivuuden lisäksi kotiverkon rakentaja joutuu miettimään yhteysnopeuksia. Tällä alueella lupaukset ja todellisuus kohtaavat vain satunnaisesti. Nopeimmat laajakaistayhteydet saadaan valokuidulla, jota myydään suurimmillaan sadan megabitin sekuntinopeudella. Käytännön testeissä nopeudet Suomessa ovat liikkuneet usein noin 35 megabitissä. Adsl-liittymiä myydään nopeimmillaan 24 megabitin nopeudella. Käytännössä vauhdit pyörivät alle 15 megabitin lukemissa.
Kotien lähiverkkolaitteet tukevat yleensä sadan megabitin ethernet-verkkoyhteyttä, jonka käytännön nopeus on noin 80 megabittiä. Perusnopeus riittää siis hyvin nopeimmillekin laajakaistayhteyksille. Vielä kovempia nopeuksia saa ostamalla gigabitin ethernet-kytkimen, joiden hinnat liikkuvat 50–100 euron tuntumassa.
Gigabitin yhteydestä hyötyy lähinnä kotipalvelin tai verkon yhteinen tallennuspalvelin, jos kodin sisällä liikutellaan suuria datamassoja, esimerkiksi videotiedostoja.
Langaton verkko voi sen sijaan muodostua pullonkaulaksi. G-sarjan erilaisia tukiasemia myydään 54–125 megabitin nopeuksilla, mutta käytännössä vauhdit pyörivät noin 25–45 megabitissä sekunnissa. Uusia n-sarjan tukiasemia myydään jopa 300 megabitin lukemilla, mutta todellisuus on paljon raadollisempi. Nopeudet hankalissa olosuhteissa kasvavat, mutta huippunopeudet useinkaan eivät. Käytännön mittauksissa huippunopeudet ovat pysyneet melkein samoissa lukemissa kuin g-sarjan verkoissa.
Langattomilla verkoilla pystytään siis vain vaivoin sadan megabitin valokuituyhteyksien vauhtiin. On hyvä muistaa, että kaapeliverkossa huippunopeus tulee jokaiseen kaapeliin, mutta langattomassa verkossa se tarkoittaa koko verkon maksiminopeutta. Jos käyttäjiä on useampia, nopeus laskee. Jos naapurien verkot häiritsevät tai tiellä on seiniä, nopeus laskee lisää. Ja vanhalla b-sarjan verkkokortilla ei päästä kuin noin viiden megabitin nopeuteen.
Yleensä nopeimpien laajakaistayhteyksien käyttäjän kannattaa käyttää kaapelia, sillä vain silloin yhteydestä saa kaiken irti. Myös työasemat ja tärkeimmät laitteet kannattaa pyrkiä kytkemään kaapelilla. Silloin langatonta yhteyttä voidaan käyttää hankalasti kytkettäville laitteille, ja esimerkiksi sohvalta surffailuun kannettavalla koneella.
Kaapeloinnissa on vaihtoehtoja
Uudisrakennuksessa on itsestään selvää johdottaa jokaiseen huoneeseen pari ethernet-pistoketta. Aiemmin huoneisiin vedettiin puhelinpistoke, mutta jos lankapuhelinta välttämättä tarvitsee, sen johdotuksena voi käyttää ethernet-kaapelia ja liittimenä rj-45:ttä.
Edullisin kaapeli on luokkaa cat5e, jota saa eurolla monta metriä. Kodin verkotukseen ei kulu satoja metrejä kaapelia, joten kannattaa panostaa laadukkaampaan cat6-luokkaan. Se pystyy siirtämään gigabitin liikenteen sekunnissa, joka useimmissa kodeissa riittää tulevaisuudenkin tarpeeksi.
Cat7-luokassa on kaapeleiden välistä ylikuulumista parannettu suojaamalla jokainen pari erikseen. Sen nopeus yltää kymmeneen gigabittiin sekunnissa, mutta kaapelin hinta on samaa luokkaa valokuidun kanssa. Kuidulla ylletään vielä suurempiin nopeuksiin, mutta näitä liittimiä ei kotien laitteista löydy.
Vanhaa taloa verkottavan kannattaa harkita sähkö- tai puhelinverkon kaapeloinnin käyttämistä tiedonsiirtoon. Kaapeloinnin sijaan jokaiselle laitteelle täytyy ostaa oma 30–100 euron hintainen muunnin.
Sanastoa
• 802.11b: Langattoman lähiverkon vanhempi perustekniikka. Teoreettinen nopeus on 11 megabittiä sekunnissa, mutta käytännössä noin viisi megabittiä sekunnissa.
• 802.11g: Nykyään yleisin langattoman lähiverkon tekniikka. Nopeus paperilla 54–125 megabittiä sekunnissa, mutta käytännössä noin 25–45 megabittiä
• 802.11n: Uuden sukupolven langaton lähiverkkotekniikka, jonka maksiminopeus teoriassa on 300 megabittiä sekunnissa. Alkuvaiheen laitteet eivät juuri nosta maksiminopeutta, mutta parantavat nopeuksia esimerkiksi seinien takana.
• Ethernet: Lähiverkojen yhteysstandardi. Käytännössä kaikki langalliset ja langattomat lähiverkkolaitteet toimivat ethernet-tekniikalla.
• Wlan: Wireless lan eli langaton lähiverkko.
TEKSTI JA KUVAT: PETTERI JÄRVINEN
Palvelin tulee kotiin
Tietotekniikan halventumisen myötä kodeissa on mikroja kuin pienessä toimistossa. Ongelmat ovat myös samat: tietoja, tallennustilaa ja tulostimia on voitava jakaa. Tämän seurauksena koteihin tarvitaan pian uusia tietokoneita, muita kaltaisiaan palvelemaan.
Kotiverkko ei välttämättä vaadi erillistä palvelinta, sillä jokainen verkkoon liitetty työasema voi jakaa omia hakemistojaan ja oheislaitteitaan muille käyttäjille. Windows-maailmassa tällaista kokoonpanoa kutsutaan työryhmäksi (workgroup).
Hakemistojakoja kannattaa myös käyttää, sillä ne helpottavat varmistusten tekemistä. Työtiedostojen kopiointi ristiin koneiden välillä käy nopeasti ja varmistaa, että kaikki tärkeät tiedostot löytyvät useammalta levyltä.
Pääsyä rajoitetaan salasanojen ja käyttäjätunnusten avulla, jotka pitää määritellä jokaisessa työasemassa erikseen. Ehdottomia käyttöestoja voidaan luoda palomuuriohjelmien tai kytkinten avulla. Niillä osa verkosta voidaan rajata kapasiteetti- tai tietoturvasyistä esimerkiksi videon välitykseen.
Perheen tietohallinto
Erillinen palvelinkone tarjoaa monia etuja. Windowsissa tätä kutsutaan domain-malliksi.
Käyttäjätunnusten hallinta yksinkertaistuu, kun perheenjäsenten tunnuksia ylläpidetään keskitetysti. Yhdellä salasanalla pääsee kaikkiin niihin koneisiin, joihin perheen sisäinen tietohallinto on antanut luvan.
Käyttöoikeuksien rajoittaminen perheen sisällä on tarpeen, jotta esimerkiksi lasten pelien tai p2p-latausten mukana sisäverkkoon päässeet haittaohjelmat eivät pysty sotkemaan isän ja äidin työtiedostoja.
Hallintaominaisuuksien avulla voidaan rajoittaa lasten nettikäyttöä esimerkiksi iltasella tai estää haitallisiksi katsottujen palvelujen käyttö.
Aina päällä olevan palvelimen kautta on helppo jakaa yhteisiä hakemistoja ja sovelluksia. Myös kirjoittimet ja muut oheislaitteet saadaan kaikkien käyttöön, joten digivalokuvien, työasioiden ja lasten harjoitustöiden tulostaminen käy helposti.
Erillispalvelinten haittapuolena on lisääntyvä laitemäärä, sähkönkulutus ja lämmöntuotto. Kukaan ei halua jatkuvasti päällä olevaa palvelinta hurisemaan omaan huoneeseensa.
Tulevaisuuden kodeissa onkin kodinhoitohuoneen lisäksi myös äänieristetty ja ilmastoitu palvelinhuone, johon palvelimet sijoitetaan.
Microsoft Home Server
Kotiverkkojen yleistyminen kiinnostaa yrityksiä. Microsoft julkaisi viime vuonna Windows Home Server -paketin, joka on supistettu versio yritysten Server 2003 -palvelinohjelmasta.
Home Server sisältää resurssien jakamisen, multimedian stream-jakelun ja tuen raid-tekniikoille. Enintään kymmentä työasemaa tukeva automaattinen varmuuskopiointi säilyttää tiedostoista myös aiemmat versiot.
Lisäksi mukana on valvontaominaisuuksia, joilla voi seurata työasemien turva-asetuksia.
Etäkäytön ansiosta palvelimessa ei vaadita omaa näyttöä eikä näppäimistöä, vaan asetukset voi tehdä miltä työasemalta tahansa. Ylläpito ja jopa työasemien käyttö onnistuu netin läpi vaikka toiselta paikkakunnalta.
Lähes vastaavan toiminnallisuuden voi itse rakentaa myös aiemmasta Windows-versiosta.
Kotiverkon palvelimena voi yhtä hyvin olla Linux. Windows-verkko integroituu Linuxiin Samba-ohjelmistolla.
Gigat ovat kulutustavaraa
Palvelimen kannalta levytila on kriittinen resurssi. Mitä enemmän sitä on, sitä enemmän sitä kuluu. Perheenjäsenet tallentavat palvelimelle mp3-tiedostonsa, digikuvansa ja tv-ohjelmien nauhoitukset, joten sadatkin gigatavut hupenevat äkkiä.
Kotiverkon levytila kannattaa priorisoida alusta lähtien. Tärkeät työtiedostot sijoitetaan omalle levylleen ja toisarvoiset multimediat omalleen. Työtiedostojen varmistus hoidetaan tunnollisesti, mutta sadat gigatavut multimediaa eivät ole niin tärkeitä.
Omien cd-levyjen mp3-versioita ei välttämättä tarvitse varmistaa lainkaan. Jos levy hajoaa, tiedostot voidaan ripata helposti uudelleen alkuperäisiltä levyiltä.
Raid tuo turvaa
Raid-tekniikoilla voidaan parantaa levyjen nopeutta tai luotettavuutta, tai molempia yhdessä.
Raid 0 nopeuttaa datansiirtoa lukemalla ja kirjoittamalla kahta levyä rinnakkain. Tästä on suurta hyötyä isoilla videotiedostoilla, joiden kopiointi lähiverkossa on muuten hidasta.
Nopeuden kääntöpuolena on heikompi turvallisuus. Jomman kumman levyn hajoaminen rikkoo kaikki tiedostot.
Raid 1 kirjoittaa saman tiedon kahdelle eri levylle. Kun tieto on koko ajan ”peilattu” kahteen eri paikkaan, rikkoutunut levy on helppo vaihtaa uuteen eikä tiedostoja katoa.
Kehittynein vaihtoehto on raid 5, joka vaatii vähintään kolme fyysistä levyasemaa. Tieto hajautetaan usealle asemalle, mikä lisää nopeutta. Lisäksi siitä lasketaan tarkistussumma, joka mahdollistaa tiedon automaattisen palauttamisen yhden aseman rikkoutuessa.
Valitettavasti Windows XP ja Vista osaavat vain raid 0 -tekniikan. Vikasietoiset raid-tasot vaativat Windowsin palvelinversion.
Linuxissa tilanne on parempi, sillä ohjelmallisesti voidaan luoda monipuolisia raid-järjestelmiä.
Laitetason raid vaatii joko sitä tukevan emolevyn tai erillisen raid-levyohjaimen. Emolevyratkaisuissa on yleensä vain 0- ja 1-tasot.
Levytilaa helposti
Nas on helpoin tapa kasvattaa kotiverkon tallennustilaa. Nas on älykäs levyasema, joka kytketään suoraan lähiverkkoon. Aseman levyjaot ja hallinta onnistuvat mistä tahansa työasemasta www-selaimella.
Teknisesti nas on pieni tietokone, jossa on sisällä Linux-käyttöjärjestelmä. Käyttäjän ei tarvitse tietää Linuxista mitään, sillä käyttöjärjestelmä ei näy ulospäin.
Kehittyneimmissä nas-asemissa on raid 5 -tuki, jolloin rikkoutunut levyasema on helppo vaihtaa uuteen ilman että tietoja häviää.
Nasin takaseinässä on usein usb-liittimiä, joihin voi kytkeä tavallisia usb-levyjä. Ne toimivat nas-hallinnan alaisuudessa ja mahdollistavat helpon levytilan kasvattamisen.
Kotikäyttöön tarkoitetut nas-asemat eivät välttämättä ole kovin nopeita, sillä Linux toteuttaa raid-tekniikan ohjelmallisesti. Nas-levyt on myös alustettava uudelleen Linuxin tiedostojärjestelmälle.
Toinen rajoitus liittyy käyttöjärjestelmiin: hallintaohjelmassa saattaa olla osia, jotka toimivat vain Windows-työasemasta.
Lisäksi osa malleista ei tue Windowsin keskitettyä käyttäjähallintaa, vaan oikeudet on määriteltävä käyttäjäkohtaisesti toiseen kertaan.
Nas-asemien sisäinen ohjelmisto saattaa vaatia päivittämistä, mikä lisää ylläpidon työtä. Esimerkiksi D-Linkin 313-asema katkaisi verkkoyhteyden aina suuria tiedostomääriä kopioitaessa.
Tulostinten jakaminen
Halvat mustesuihkut, kotilaserit ja kuvanlukijan sisältävät monitoimikoneet on tarkoitettu kytkettäviksi usb-liitännällä suoraan niitä käyttävään koneeseen.
Tiedonsiirto on kaksisuuntaista, koska tulostimet haluavat kertoa esimerkiksi mustetilanteesta, paperitilanteesta tai lähettää skannatun kuvan sovellukseen.
Tulostimet voidaan sijoittaa palvelimeen ja jakaa verkon kautta kaikille, mutta kaksisuuntainen liikennöinti ei ehkä toimi kovin hyvin ja osa tulostimen hienouksista jää käyttämättä.
Nas-laitteiden tulostintuki jättää eniten toivomisen varaa. Ne on usein suunniteltu pelkkään tulostamiseen. Jos kyseessä on monitoimilaite, ei tulostinpalvelin yleensä tue skanneriominaisuutta.
Parhaiten kotiverkossa toimivat tulostimet, joissa on sisäänrakennettu ethernet-portti. Tällöin tulostin voidaan kytkeä suoraan verkkoon ja sitä hallitaan selaimella verkon yli.
Lankaliitännäisen tulostimen voi kytkeä tukiaseman tai laajakaistamodeemin liittimiin. Jos tulostin tukee myös langatonta verkkoa, voi sen sijoittaa kodissa melkeinpä minne vain.
Sanastoa
• Domain: Windows-verkon toimintamalli, joka perustuu palvelimelle keskitettyyn käyttäjäoikeushallintaan.
• Nas (network attached storage): Suoraan lähiverkkoon liitettävä levyasema tai usean levyaseman ryhmä, joka näkyy yhtenä loogisena yksikkönä. Nasin sisällä on yleensä pieni Linux-tietokone. Se vastaa tiedostojen jakamisesta ja raid-tasoista.
• Peilaus (mirroring): Datan kirjoitus kahdelle rinnakkaiselle levylle. Jos toinen levy hajoaa, tieto löytyy yhä toiselta. Kun rikkoutunut levy on vaihdettu, toimivan levyn sisältö peilataan takaisin.
• Raid (redundant array of inexpensive disks): Kahden tai kolmen fyysisen levyn käyttö yhtenä loogisena yksikkönä. Tekniikasta riippuen raid parantaa joko nopeutta (0-taso), vikasietoisuutta (1-taso) tai molempia yhtä aikaa (5-taso).
• Ras (remote access service): Etäkäyttö, jossa palvelinta tai työasemaa voidaan käyttää netin yli.
• Samba: Ilmainen ohjelmisto, joka kytkee Linux-koneen Windows-verkkoon ja mahdollistaa resurssien jakamisen laitteiden välillä. Nimi tulee Windows-verkoissa käytetystä smb-tekniikasta (server message block).
• Sata (serial ata): Levyasemissa käytetty liitäntätekniikka. Sata-liitin eroaa vanhasta ide-liitännästä siinä, että data siirretään sarjamuotoisesti. Sen ansiosta kaapelista voidaan tehdä ohut ja liittimistä pieniä.
• Server Palvelinkone. Laite, joka sisältää muiden käyttäjien hyödynnettäväksi tarkoitettuja resursseja, kuten sovellukset, tiedostot, levyt ja oheislaitteet.
• Stream-toisto (streaming): Ääni- tai videodatan siirto palvelimelta suoraan työaseman katseluohjelmaan.
• Työryhmä (workgroup): Windows-verkossa toimintamalli, jossa jokainen työasema jakaa itsenäisesti omat levynsä ja oheislaitteensa. Jaetut resurssit voidaan suojata työasemakohtaisilla salasanoilla.
• Ups (uninterrupted power source): Varavirtalähde, joka suodattaa sähköverkon häiriöitä ja jännitteen heilahteluita. Sähkökatkon sattuessa ups syöttää tietokoneille akuistaan verkkovirtaa, jotta ne ehditään sammuttaa hallitusti, eikä tiedostoja katoa.
SAMULI KOTILAINEN
Ovi kiinni!
Monet kotiverkot ovat ikävä kyllä tietoturvariskejä. Verkon turvaaminen ei ole kallista eikä vaikeaa, mutta se vaatii muutamasta perusasiasta huolehtimista.
Avoimeksi jätetty langaton verkko on kotiverkon yleisin turvamoka Vaara siihen, että verkkoon tulee vahingossa tai tahallaan naapureita, on todellinen. Naapurin avointa langatonta verkkoa on käytetty jopa rikoksien peittämiseen. Verkon suojaaminen on onneksi helppoa. On myös muistettava verkon ja sen koneiden suojaaminen nettiuhkia vastaan.
Kotiverkon ensimmäisen puolustuslinjan muodostaa palomuuri, joka löytyy paremmista langattomista tukiasemista ja monista laajakaistan monitoimimodeemeista. Palomuurin voi myös ostaa erikseen. Parhaimmissa tietoturvan yhdistelmälaitteissa on samassa paketissa jopa keskitetty virus- ja hyökkäysturva.
Jo oletusasetuksilla palomuuri piilottaa sisäverkon koneet ja estää suorat hyökkäykset internetistä. Tämä on erityisen hyödyllistä tietokoneen asennusvaiheessa, kun sen omat suojaukset eivät ole vielä päällä.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei palomuuri suojaa esimerkiksi nettisivuilta tai sähköpostissa tulevilta hyökkäyksiltä tai haittaohjelmilta. On järkevää asentaa jokaiselle kotiverkon koneelle tietoturvaohjelmisto. Suomessa suosituimmat ovat F-Secure ja Symantec Norton, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Käytännössä kaikki tietoturvapaketit saa asentaa kodissa kolmeen eri koneeseen, mikä tukee mukavasti kotiverkon rakentamista.
Langaton verkko suojaan
Langaton verkko on helppo pystyttää, mutta oletusasetuksilla se jää turvattomaksi. Tärkeitä turva-asetuksia ovat verkon nimi, verkon näkyvyys ja liikenteen salaus, ja niitä voi muuttaa tukiaseman web-hallinnasta.
Ensimmäiseksi kannattaa muuttaa verkon nimi (ssid), sillä oletusnimi (esimerkiksi default) on helppo sotkea naapureiden kesken. Oma nimi ei kuitenkaan ole hyvä verkon nimi, sillä se paljastaa turhaan verkon omistajan.
Verkon voi jättää näkyväksi, jolloin esimerkiksi Windows ehdottaa automaattisesti verkkoon kytkeytymistä. Jos verkon piilottaa (hide ssid, ssid broadcast: disable) ei se näy naapureille, mutta laitteiden kytkeminen verkkoon on vaikeampaa myös itselle.
Lopuksi valitaan langattoman liikenteen salakirjoitus. Yleisimmät vaihtoehdot ovat wep- ja wpa-salaus. Näistä jälkimmäinen on paljon varmempi, mutta vanhemmat tietokoneet eivät sitä välttämättä tue. Jos päädytään wep-salaukseen, kannattaa käyttää vahvinta saatavilla olevaa muotoa (128- tai 256 bittinen). Wep-salauksen voi teoriassa murtaa, mutta normaalissa naapuriympäristössä vaara on pieni. Kun salaus on kytketty, ja tietokoneita ryhdytään kytkemään verkkoon, Windows kysyy ensimmäisellä kerralla verkon salasanaa.
Tietoturvaohjelma voi estää kotiverkkoa
Kotiverkon koneiden kytkeminen internetiin on helppo homma. Paljon vaikeampi osuus on saada kotiverkon koneet näkemään toisensa, ja esimerkiksi jakamaan tiedostoja toisilleen. Vaikein este on usein tietoturvaohjelmisto ja käyttöjärjestelmän tietoturvaominaisuudet. Esimerkiksi Windowsin ja turvaohjelmistojen palomuurit estävät yleensä automaattisesti verkon koneiden välisen liikenteen. Koneet eivät edes näe toisiaan.
Asetusten tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, ja se on helpompaa, kun ensiksi sammuttaa väliaikaisesti palomuurit ja tietoturvaohjelmat (nettiyhteys on järkevää irrottaa siksi ajaksi). Windows-verkossa koneille kannattaa antaa sama työryhmän nimi. Sitten niiltä voi jakaa jotain verkkoon (esimerkiksi kansioita tai tulostimen). Kun koneet näkevät toisensa ja jaot toimivat, voi turvaohjelmia ryhtyä kytkemään päälle yksi kerrallaan.
Turvaohjelmissa täytyy antaa lupa esimerkiksi tiedostojen jakoon. Monesti täytyy vielä merkitä kotiverkon ip-osoitteisto luotetuksi alueeksi. Kun koneiden välinen liikenne taas toimii, voi käsittelyyn ottaa seuraavan koneen, kunnes koko verkon turvaohjelmistot sallivat kotiverkon liikenteen.
Sanastoa
• WEP (Wired equivalent privacy). Langattoman verkon salaustekniikka, joka nimensä vastaisesti on murrettavissa.
• WPA (Wi-fi protected access). Langattoman verkon parannettu salaustekniikka, jota kannattaa käyttää wep-salauksen sijaan.
• Palomuuri: Langattomissa reitittimissä ja paremmissa laajakaistamodeemeissa on palomuuri, joka estää kotiverkon näkymisen internetiin päin. Palomuuri estää netistä tulevat suorat yhteydet ja piilottaa sisäverkon ip-osoitteet.
OLLI-PEKKA KOMONEN
Viihde virtaa verkossa
Verkon ylitse säädettävät leivänpaahtimet ja kahvinkeittimet ovat vielä lähinnä kuriositeetteja, mutta lähiverkko on jo löytänyt oivan jalansijan kotien viihdelaitteista. Viihteen digitalisoituminen on myös muuttanut laitteiden käyttötapaa.
Digiboksi on tällä hetkellä yleisin uuden ajan laite. Kiintolevyllä varustettu digiboksi saa toimintoihinsa aivan uusia ulottuvuuksia usb- tai ethernet-liitännällä.
Ethernet-liitännällä varustetuilta digibokseilta on mahdollista siirtää tallenteet verkon yli pc-koneelle, ja polttaa tallennetut ohjelmat dvd-levyille. Lisäksi boksiin päin voi siirtää erilaisia pienohjelmia, joita kuka tahansa voi ohjelmoida. Myös mp3-tiedostojen kuuntelu tai divx-elokuvien katselu onnistuu ethernetin yli.
Edistyneimmissä ratkaisuissa digiboksin sisällä pyörivät ftp- ja http-palvelimet, jolloin uusia ajastuksia voi tehdä mistä tahansa internetistä.
Digi digi digi, ihan tulee hiki...
Viimeinkin Suomen markkinoille saatu Slingbox tuo nettiominaisuudet mihin tahansa digiboksiin tai videota tuottavaan laitteeseen. Parinsadan euron hintainen laite muuntaa minkä tahansa video- ja äänisignaalin ethernetin yli kulkevaksi.
Slingbox kytketään digiboksiin ja kodin internet-yhteyteen, ja tämän jälkeen ohjelmia voi katsella verkon välityksellä. Lähiverkossa kuvanlaatu on luonnollisesti erinomainen, ja ratkaisulla voi korvata vaikkapa makuuhuoneen telkkarin nappaamalla makkariin mukaan kannettavan mikron. Mikäli suomalaisen tv-draaman helmet eivät saa jäädä kertaakaan väliin, voi Slingboxin avulla Salatut elämät katsella joka päivä vaikka Irlannissa. Luonnollisesti laitteen muukin ohjaus, kuten ajastusten teko tai tallenteiden katselu onnistuu Slingboxin kautta internetin yli.
Slingboxin katseluohjelmisto on myös saatavilla joillekin mobiilipäätelaitteille. Esimerkiksi Nokia N95-puhelimen omistajat voivat katsella Taalasmaiden jokapäiväiset seikkailut puhelimen ruudulta.
Kauppojen hyllyiltä löytyy myös läjäpäin erilaisia nettiradioita ja mediastriimereitä. Perusperiaatteeltaan kaikki ovat samanlaisia. Nettiradio kytketään lähiverkkoon ja kotiteatterivahvistimeen tai suoraan aktiivikaiuttimiin. Markkinoilta löytyy myös muutama vahvistimen ja kaiuttimet jo itsessään sisältävä malli.
Kun kytkennät on tehty, on koko kodin musiikkivarasto käytettävissä suoraan nettiradion kaukosäätimellä ilman tietokoneen kanssa räpeltämistä. Lisäksi laitteissa on mahdollisuus kuunnella tuhansia erilaisia nettiradioasemia ympäri maailmaa. Jotkin laitteet tukevat lisäksi mp3tunes.com -tyyppisiä tietovarastopalveluita, joihin voi siirtää mp3-kokoelmansa viemästä tilaa oman koneen kiintolevyltä.
Muutamat kotiteatterivahvistimet mahdollistavat suoran dataliikenteen tietokoneen kanssa, jolloin mp3-tiedostot lähetetään vahvistimelle asti datamuodossa ja puretaan vasta vahvistimessa. Näin saavutetaan taatusti paras mahdollinen äänenlaatu ilman halvan äänipiirin tai sähköisten interferenssien vaikutusta.
...kun netissä surffaillaan
Pelkkään äänentoistoon keskittyviä nettiradioita täydentävät mediastriimerit, jotka tukevat myös videoiden katselua. Valitettavasti videotiedostojen kohdalla mp3-standardin mukaista yhteistä säveltä ei ole, vaan pakkaustapojen kirjo on valtaisa, ja rautapohjaiset laitteet eivät tahdo pysyä perässä, ellei valmistaja päivitä ohjelmistoaan aktiivisesti.
Parhaimmillaan striimerin käyttö on kuitenkin näppärää. Wlan-verkon yli löytyvät elokuvat käynnistyvät helposti nappia painamalla television ruudulle,tietokoneen surrutellessa kiintolevyään rauhassa toisessa huoneessa. Ikävimmillään taas videopätkistä toimii joka kolmas, ja niissäkin ääni laahaa kuvan perässä ja video pätkii jatkuvasti.
Eräs näppärimmistä medistriimereistä on Linksys Kiss 1600. Se yhdistää samoihin kuoriin dvd-soittimen ja hyvin toimivan mediastriimerin, joka toistaa mediaa joko langallisen verkon tai wlanin yli. Lisäksi käytössä on usb-liitäntä muistitikkuja ja ulkoisia kiintolevyjä varten.
Vähemmistönä markkinoilla ovat pienikokoiset kiintolevytoistimet, joissa ulkoinen kiintolevykotelo on varustettu myös ääni- ja kuvaliitännöillä. Ratkaisu on monissa tilanteissa erittäin näppärä, esimerkiksi mökkireissulle voi napata parin pokkarin kokoisessa paketissa 300 gigatavua musiikkia ja elokuvia – kunhan vain mökiltä löytyy televisio.
Peliboxeilla muutakin kuin pelejä
Microsoftin ensimmäinen Xbox muuttui todelliseksi viihteen moniosaajaksi vasta ”modaamalla” laite ja käyttämällä harrastajien itse kirjoitettuja ohjelmia. Xbox 360 sitä vastoin on aito viihteen moniosaaja. Samaan tapaan pelaamisen lisäksi myös muita digielämyksiä tarjoavat Nintendo Wii ja Playstation 3.
Playstation 3:n kanssa ostaja saa myös blu ray-soittimen teräväpiirtoelokuvia varten. Hd dvd -leirin tunnustettua tappionsa, Microsoft kiirehti ilmoittamaan uskovansa ennemmin elokuvien digitaaliseen nettijakeluun kuin blu ray -lisälaitteen tuomiseen markkinoille. Video marketplace on vasta alkutekijöissään, mutta on jälleen yksi vahva askel kohti nettijakelua.
Applen Itunes ja muut vastaavat palvelut ovat osoittaneet ihmisten olevan valmiita siirtymään pois fyysisen tuotteen omistamisesta. Todellinen vallankumous viihdekäyttäytymisessä odottaa kuitenkin vasta kuukausimaksullisiin palveluihin siirryttäessä.
Zune marketplace tarjoaa jo mahdollisuutta ladata rajattomasti musiikkia kymmenen euron kuukausimaksulla. Jos maksamisen lopettaa, lakkaavat kappaleetkin toimimasta. Sama palvelu toteutettuna elokuvilla on varmasti jo nurkan takana, mikä uhkaa vahvasti maksullisia elokuvakanavia. Sen sijaan, että kiinnostavia leffoja tulee silloin tällöin ja jälkijunassa, voisi nettivideopalvelusta pyöräyttää uusimman hittileffan käyntiin ihan milloin tahansa.
Digiviihde taskuun
Taskunpohjille tiensä löytäneet mp3-soittimet ovat myös kokemassa verkottumisen vallankumousta. Niin Applen kuin Microsoftinkin uusimmat laitteet tukevat wlania, joten ei vaadita kuin pieni askel ihmiskunnalle, ja tuhansien gigatavujen musiikkikirjasto on käytettävissä taskunpohjalta missä tahansa internetin kuuluvuusalueella.
Mielenkiintoisia yhdistelmätoimintoja on toteutettu jo nyt, esimerkiksi pc:lle tallennettu myöhäisillan talk show voidaan määritellä siirtymään taskuvideosoittimeen automaattisesti langattoman verkon yli heti päätyttyään. Näin käyttäjällä on joka aamu bussimatkaansa varten uusin Conan O’Brien -jakso katsottavissa.
Kotiteatterimikrot eivät vielä ole löytäneet tietään kuluttajien sydämeen. Osasyynä vieroksunnalle on varmasti surullisenkuuluisa suomalainen digitv-sekoilu, joka ei ole antanut kovin hyvää kuvaa viihdemikrojenkaan toiminnasta. Hiljalleen ne varmasti valtaavat jalansijansa olohuoneista, mutta pääosa laitteista on tulevina vuosina vielä ”perinteistä” viihde-elektroniikkaa.
Uuden aallon teräväpiirtosoittimien ominaisuuksiin kuuluvat erilaiset internet-kytkökset, Panasonicin joistakin blu ray -soittimista löytyy esimerkiksi ethernet-liitäntä ja muistikorttipaikka, jolloin elokuvan lisämateriaalia voidaan hakea soittimella suoraan netistä tai pc:n kautta muistikortilta katsottavaksi.
Sanastoa
• Mediamuunnin: Laite, joka muuntaa monia erilaisia digitaalisia tiedostomuotoja kodin perinteisten viihdelaitteiden ymmärtämään muotoon.
• Mediastriimeri: Laite, joka välittää virtaavaa mediaa, toistaa sitä samaan aikaan, kun ottaa bittivirtaa vastaan.
