Valo hajoaa videotykissä
Tapio Berschewsky • Kuva: Mikko Hannula
Valo hajoaa videotykissä
Projektorissa yhdistyvät huipputekniikka, tarkka laatuoptiikka ja ääriolosuhteet. Ei ole helppo heittää isoa kuvaa monen metrin päähän. Otimme ruuvimeisselin käteen ja selvitimme, miten se tapahtuu.
Projektorin äly sijaitsee pääosin tällä levyllä. Keskeisintä suoritinta on haluttu suojata häiriöiltä ja urkkivilta silmiltä niin järeällä suojalla, että sen irrottaminen ei rikkomatta ollut mahdollista. Verkkoliitin on omalla erillisellä piirilevyllään.
NEC NP400 on lcd-tekniikkaan perustuva xga-tykki. Se on tarkoitettu erityisesti yrityksille pieniin neuvotteluhuoneisiin ja muihin vastaaviin tiloihin.
Kuorittu tykki on komea näky. Etukulmassa on kaiutin. Tästä hieman oikealle kohti optiikkaa pilkistää muoviläpän alta kaukosäätimen signaalia vastaanottava piiri. Tykin käyttöliittymä näkyy päällä olevassa piirilevyssä selkeästi merkittyinä kytkiminä.
Projektorin pelkät optiset osat ovat vielä kotelossaan.
Lampun ison tuulettimen lisäksi tykistä löytyvät nämä kolme propellia, jotka kuljettavat ilmaa kotelon tuuletuskanavia pitkin ja jakavat näin jäähdytyksen kuormaa lampun päätuulettimen kanssa.
Kullekin rgb-värille on projektorissa oma kohdentava linssinsä. Näiden takana on kullekin värille omat suotimensa. Vasemmalla ovat lcd-paneelien johdot projektorin prisman ympärillä.
Punaisen valon koko reitti spektrin hajottamisesta kuvan yhdistämiseen. Ensin valo osuu kohdistavaan linssiin, minkä jälkeen se kulkee kahden suotimen läpi lcd-paneeliin ja tästä prismaan.
Projektorin optisten osien kuoren alta paljastuu, miten lcd-tykin kuva kootaan. Valo osoittaa sisään tasaaviin linsseihin, josta se jatkaa hyvin sekoittuneena matkaa ensimmäiseen 45 asteen kulmassa olevaan lasilevyyn. Levy on pinnoitettu materiaalilla, joka heijastaa kaikki spektrin siniset osat kohti oikealla olevaa peiliä ja päästää lopun valosta eteenpäin. Tämä toistuu seuraavan levyn kohdalla, joka heijastaa valon vihreät sävyt oikealle. Loput, eli punainen osa valosta jatkaa eteenpäin ja kimpoaa kahdesta peilistä. Näin valo on saatu hajotettua näkyvän spektrin kolmeen eriväriseen osaan, jotka osoittavat samaan keskipisteeseen kolmesta eri suunnasta.
Kun valo on hajotettu kolmeen osaan, se ohjataan tähän prismasta, kolmesta lcd-paneelista ja useasta värisuodinkerroksesta koostuvaan yksikköön. Paneelit näyttävät mustavalkoista kuvaa, joka on kunkin sävyn kirkkauskartta. Toisin sanoen sininen valo kulkee paneelin läpi, jossa pikselit läpäisevät niin paljon valoa kuin lopullisessa kuvassa on sinistä väriä kyseisessä pikselissä. Tämän jälkeen prisma kokoaa kaikki kolme kuvaa yhdeksi ja heijastaa sen eteenpäin projektorin optiikkaan.
Kun valo on ensin hajotettu ja kuva sitten koottu, se heitetään näihin kuoriin pakattujen linssien avulla halutulle pinnalle. Valkoiset muovitapit metallikiskoissaan siirtävät linssejä suhteessa toisiin, kun tarkennusta ja kuvan kokoa säädetään.
Purkuhommissa tulee hiki, vaikkei leka heilukaan. Jos ei usko, voi miettiä miten kivaa on tällaisen sälävuoren irrottaminen toisistaan kuumien salamavalojen alla niin, ettei mikään mene rikki ja kaikki pysyy kuvauskelpoisen kauniina.
Kolmen kuvan sulauttamisen tarkkaakin tarkempi työ on tämän prisman harteilla. Koreasti kimmeltävä kappale herätti metsästäjäkeräilijä Berschewskyn sisäisen harakan, ja se päätyi kirjahyllyyn muistoksi.
