Sisällysluettelo

Trollimetsän tarinoita

Tapasin trollin. Siinä hän seisoi keskellä kirkasta päivää ja jutteli mukavia. Kooltaan trolli oli iso, mutta ei mitenkään häiriintyneen tai pelottavan oloinen. Päinvastoin, trolli antoi itsestänsä oikein fiksun kuvan.

Käynnistys

Mannerlaatat ravistelivat tietotekniikka valmistajiakin

Mannerlaattojen törmäys Japanin tuntumassa oli tapahtuma, jonka vaikutukset tuntuvat pitkään. Ict-alakin saa kantaa oman osansa seurauksista: monen valmistajan suunnitelmat muuttuivat, kun maa tärisi ja meri siirtyi maan päälle.

10 atk-taitoa haudan takaa

Tietotekniikka on ala, jossa uusia asioita täytyy oppia jatkuvasti. Ansioluettelosta kannattaa siivota pois sellainen osaaminen, joka jättää työnantajalle mielikuvan viime vuosituhannelta peräisin olevista taidoista.

Verkkokauppa kasvaa kohisten

Suomalaiset ostivat viime vuonna verkosta 9,4 miljardilla eurolla. Kotimaisten verkko kauppojen osuus on suuri, mutta joillain erikoiskaupan aloilla ulkomaiset ovat jo selvä uhka voimakkaan hintakilpailun takia.

Pilveä kilohintaan

Pilvilaskennan todellinen innovaatio ei ole virtualisoinnissa tai skaalautuvuudessa vaan granulariteetissa. Se tarkoittaa järjestelmän jakamista pieniin vakiokokoisiin osiin. Paras esimerkki tästä ovat Amazonin EC2-virtuaalikoneet. EC2-instanssi on pilvilaskennan perusyksikkö. Se sisältää tietyn määrän prosessori-, muisti- ja levykapasiteettia, jonka hinta on vakio.

Mac OS X 10.7 Lion Developer Preview

Mac OS X -käyttö järjestel mästä on tulossa kesällä jo kahdeksas versio. Leijonaksi ristityssä Mac OS X 10.7:ssä on otettu oppia Applen iOS-käyttö järjes telmästä ja siihen on sisällytetty myös aiemmin erikseen myyty palvelinversio.

Uudet tuotteet

Digipokkari vaihtokuorilla

PENTAX tuo myyntiin kompaktin Optio RS1500 digitaalikameran, jossa on vaihdettavat ”kuoret”. Tämä tarkoitta sitä, että käyttäjä voi laatia oman ulkopintasommitelman ja napsauttaa sen kiinni kameran etuosaan yhdellä helpolla otteella. Kameran mukana tulee kymmenen valmiiksi suunniteltua ja viisi tyhjää kuorta. Pentaxin kotisivuston kautta voi suunnitella ja tulostaa omia kuoria, jotka perustuvat käyttäjän omiin valokuviin tai piirustuksiin.

Runoileva ja laulava robotti

Cebit-messujen kainalossa tutkimuslaitokset ja yliopistot esittelevät tuoreimpia saavutuksiaan. Tänä vuonna Lab-halleissa robotit osoittivat tieteiskirjojen maailman olevan aivan nurkan takana. Ne kävivät videoneuvotteluja, pelasivat jalkapalloa ja niitä pystyi ohjaamaan ajatuksen voimalla.

Sovellusten suorituskyky hallintaan

Yrityssovellusten arkkitehtuuri on kymmenessä vuodessa mullistunut täysin. Miten sovellusten suorituskykyä voi nykyään mitata?

30-prosenttinen sota

Olen urani aikana ollut tekemässä satoja verkkopalveluita, joiden kaikkien ykköskysymyksenä on ollut se, miten niillä tehdään rahaa. Olipa kyse viihteestä, uutisista, palveluista tai peleistä, mainonnasta tulevat tuotot eivät ole yleensä kovin suuria eivätkä kuluttajat usein edes halua maksaa palveluista. Yksi maksuhaluttomuuden suurimpia syitä on ollut palveluiden vaikeakäyttöisyys. Harva jaksaa syöttää luottokorttinsa numeroa ostaakseen parin euron pelin tai verkkopalvelun viikkotilauksen.

Kaikki tieto hyppysissä

Tallennuspalvelin ei ole pelkkä datan keskitetty säilytyspaikka. Se tuo tiedon jakamiseen paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Ikkunat auki maailmalle

Nokia vaihtaa älypuhelimissaan Symbianista Windows Phone -alustaan. Moni kehittäjä pelkää työpaikkansa puolesta. Microsoftin mobiilialustan saarnamies Vesa-Matti Paananen uskoo töitä syntyvän taitaville mobiilikehittäjille.

3D

Kolmiulotteisuus on ilmiö, joka toistuu määrävuosin. Aikojen saatossa on nähty hassuja värilaseja, stereokuvia ja jos jonkinlaisia virityksiä. Tekniikan kehityttyä olemme jälleen yhden 3d-aallon harjalla. Joko kolmiulotteisuus tällä kertaa lyö itsensä läpi?

Virtualisointia Windows-koneille

Virtualisointi on kuumaa tekniikkaa palvelinsaleissa, mutta nykytekniikka on lähtöisin henkilökohtaisessa tietokoneessa toimivista virtualisointiohjelmista. Niistä on tullut vuosien saatossa pitkälle kehittyneitä tuottavuustyökaluja.

Ulkoistamisen ihanuus & kurjuus

Ulkoistamisen lähtötilanne on selvä: asiakas haluaa ostaa ja myyjä myydä. Miksi tämän unelmayhtälön tuloksena voi olla monenlaista tuskaa, ja miten tältä vältyttäisiin?

Tietokannan maksuton huolto

Tietokantoja käytetään lähes jokaisen yrityssovelluksen taustalla, eikä sovellusten kehittäminenkään yleensä onnistu ilman niitä. Perusstandardi on sql-pohjainen relaatiotietokanta, joka voi olla joko sovelluksen sisään upotettu tai laajempaan käyttöön tarkoitettu järeä tietovarasto.

Android

Vuosi sitten esitelty Android 2.2.-versio Froyo on edelleen käyttöjärjestelmän suosituin. Erityisesti taulutietokoneisiin suunniteltu 3.0 ei vielä maaliskuussa ollut saavuttanut merkittävää jalansijaa.

Jaa kalenteri internetissä

Firman sisäiseen työryhmäkalenteriin tottuu helposti. Jopa niin hyvin, että yrityksen ulkopuolisten kokousten järjestäminen tuntuu tavattoman vaikealta. Kahden kesken on helppo sopia palaveri puhelimessa, mutta soittorumba muuttuu työlääksi, kun osallistujien määrä kasvaa. Onneksi on helpompiakin ratkaisuja.

9 vaihtoehtoa Mac-kirjoittajalle

Macin mukana tulee yksinkertainen tekstinkäsittelyohjelma TeXturi (TextEdit), mutta käytännössä tarvitaan monipuolisempi tekstinkäsittelyohjelma tai toimisto-ohjelmistopaketti.

Edullisesti blu-ray-levyille

Blu-ray-levyjen luominen ei edelleenkään ole arkipäivää useimmilla tietokoneilla, sillä asemien hinnat ovat pysyneet melko korkeina. Aihioiden hinnat ovat kuitenkin viimein laskeneet järkevälle tasolle, joten sinisädelevyjen polttelu houkuttelee aiempaa enemmän.

Apple MacBook Pro 15” Core i7 2,2 GHz

Apple päivitti MacBook Pro -mallistoa viimeksi lähes vuosi sitten. Uusi malli on säilynyt ulkoisesti ennallaan, mutta tehoa on tullut rutkasti lisää ja koneen kylkeen on lisätty Intelin uusi Thunderbolt-liitäntä.

Apple iPad 2

Applen iPad oli yksi viime vuoden suurimmista hiteistä. Yllättäen jo maaliskuussa Suomeenkin ehtineen tablet-tietokoneen toinen versio houkuttelee kameroilla ja ohuemmalla muotoilulla.

Sony HDR-CX700

Videokamerat ovat melkoisessa puristuksessa, kännyköiden ja pokkareiden video-ominaisuuksien riittäessä monelle. Sony yrittää uutuusmallillaan vakuuttaa harrastajat perinteisen videokameran erinomaisuudesta.

ZTE Light

Kiinalainen ZTE on tuonut edullisen haastajan älypuhelinten lisäksi tablet-laitteisiin. ZTE Light ei kuitenkaan ole Applen ja Samsungin kalliimpien taulutietokoneiden veroinen.

Acer Iconia

Suljettuna Acer Iconia näyttää tavalliselta 15 tuuman kannettavalta, mutta avaaminen yllättää: näppäimistön tilalla on toinen näyttö. 14 tuuman kapasitiiviset kosketusherkät paneelit ovat identtiset. Ideana on, että virtuaalinäppäimistön voi kutsua alemmalle näytölle tarvittaessa, ja muulloin näyttötilaa voi hyödyntää muilla tavoin. Veikeä idea on se, että näppäimet ilmestyvät automaattisesti, kun kaikki kymmenen sormea laskee näytölle.

Norton 360 Versio 5.0

Symantecin Norton-paketit ovat maailman suosituimmat tietoturvaohjelmat. Paketeista laajin on Norton 360. Ominaisuuksia oli aiemminkin hengästyttävä määrä, ja pakettiin on taas lisätty pari uutuutta. Mukana on tietenkin palomuuri, haittaohjelmien torjunta ja muutenkin erittäin kattavat tietokoneen suojausominaisuudet. Käyttäjää esimerkiksi varoitetaan kalasteluhuijauksista ja rikollisten nettisivuista. Norton jopa lisää hakukoneen tulosten yhteyteen merkinnän sivujen luotettavuudesta.

Logitech M570

Perinteinen hiiri on säilynyt näppäimistön ohella pääasiallisena ohjaimena graafisten käyttöliittymien aamuhämäristä asti. Erilaiset trackball-laitteet yrittivät kovasti läpimurtoa 90-luvulla, mutta vaipuivat pian lähes unohduksiin. Logitech kuitenkin elvyttää jo melkein kadonnutta ohjaustapaa M570-”hiirellään”.

OpenSpark -tukiasema

OpenSpark on langattomien tukiasemien verkko, johon voi liittyä hankkimalla OpenSpark-tukiaseman. Uudet käyttäjät lisäävät tukiasemansa yhteisön käytettäväksi, ja rekisteröivät käyttäjätunnuksensa. Tämän jälkeen tunnuksella voi käyttää verkkoa minkä tahansa OpenSpark-tukiaseman kautta, kunhan oma tukiasema pysyy verkossa ja muiden saavutettavissa.

Purkitettua todellisuutta

Miltä tuntuisi saada niskaansa kvintiljoona tonnia sadan miljoonan kilometrin tuntivauhdilla putoavaa sadan miljardin asteen lämpöistä ainetta? Ja siinä sivussa pitäisi vielä tehdä tarkkoja mittauksia. Eipä kumma, että meillä ei ole ensi käden havaintoja supernovaräjähdyksistä.

Vikatila

KLIKATTUA

Elektroniikka pelien ihmemaassa

Tulossa

Seuraava numero ilmestyy 11.5.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 4/2011

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös