10 tapaa mokata netissä
Samuli Kotilainen
10 tapaa mokata netissä
Internetistä on tullut viestinnän, ostamisen, vapaa-ajan ja jopa sosiaalisten suhteiden keskus. Varomaton pääsee netin avoimessa maailmassa kuitenkin hetkessä eroon paitsi rahoistaan myös maineestaan.
1. Tietoturvaohjelma voikin olla vaarallinen
Uusi keino uhrien rahastukseen on tekaistu tietoturvaohjelma. Tällaisia huijausohjelmia on kymmeniä, ja niitä on myyty sadoille tuhansille käyttäjille.
Ohjelmia markkinoidaan nettisivuilla ja viesteissä. Ruutuun voi avautua ikkuna, jossa varoitetaan, että koneella on muka virustartunta. Jos käyttäjä lataa mainitun ohjelman testiversion, se löytää lukuisia uusia virustartuntoja. ”Puhdistukseen” tarvitaan ohjelman täysi versio, jonka hinta on vajaat 40 euroa. Ohjelma ei kuitenkaan anna todellista turvaa, eikä siitä tahdo päästä eroon.
Huijauksia voi torjua käyttämällä vain tunnettujen tietoturvatalojen tuotteita.
2. Älä osta roskapostiviesteistä
On yleinen harhaluulo, etteivät tavalliset ihmiset osta tuotteita roskapostiviesteistä. Tutkimuksissa yli 20 prosenttia henkilöistä myöntää, että he ovat ostaneet roskapostissa mainostettuja tuotteita.
Kannattaako roskapostiostos? Voitko luottaa, että saat tällaisen kanavan kautta kunnon tavaraa? Uskallatko antaa luottokorttitietosi hämärämiehille? Jotkin roskapostissa mainostetut tuotteet ovat varmaankin hyviä, mutta riskin ottaminen on yksinkertaisesti tyhmää.
3. Edes nettikirjoitus ei ole yksityisasia
Ainakaan yksityiset nettikeskustelut eivät kuulu muille. Väärin taas, tuumii työhönottaja. Monen sopivan ehdokkaan tie katkeaa juuri nettiviesteihin. Syynä voivat olla esimerkiksi heikoista viestintätaidoista kertovat viestit, työnantajan tai kollegan haukkuminen, pätevyydestä valehtelu tai syrjivät ilmaisut. Hylkäyksen syy voi olla jopa nettinimimerkki, joka ei sovi pätevän ammattilaisen kuvaan.
Ydinasia on kuitenkin se, että netti on yleensä julkinen eikä yksityinen tila. Esimerkiksi kaikenlaiset herjaukset tulkitaan herkästi julkisiksi ja siten rikoksiksi.
4. Nigerialainen ansa
Prinssi on pulassa sadan miljoonan euron kanssa ja tarvitsee apuasi. Pientä laitonta rahanpesua vastaan saat mojovan osuuden rikkauksista. Kunnes menetät tuhansia euroja ”lahjuksiin” tai ”etumaksuihin” Lontoossa tai Nigeriassa, tai joudut vieläkin pahempaan pulaan.
Uskomatonta kyllä, nigerialaishuijaukset toimivat yhä, ja niillä kerätään joka vuosi valtavia rahasummia. Lupaus helposta rikastumisesta viehättää monia niin paljon, että terve järki unohtuu. Uusia huijaustapoja keksitään koko ajan, mutta terve epäluuloisuus, järkevä harkinta ja todisteiden vaatiminen ovat yleensä riittävä lääke.
5. Älä laita hölmöilyjäsi nettiin
Moni oppii vasta kantapään kautta, ettei internetissä juuri ole yksityisyyttä. Se, minkä laitat nettiin kavereiden katsottavaksi, päätyy suurella todennäköisyydellä esimerkiksi työhönottajan ruudulle. Ja minkä nettiin kerran laittaa, ei välttämättä lähde koskaan pois.
Työnvälityspalvelu Careerbuilder.com tutki asiaa Yhdysvalloissa, ja tulosten mukaan yli kolmannes työhönottajista oli hylännyt muuten hyviä ehdokkaita nettisisällön perusteella. Hakijoita hylättiin, koska työhönottajat löysivät uskaliaita kuvia, viitteitä rikollisesta käytöksestä tai esimerkiksi työnantajan luottamuksen rikkomisesta.
6. Älä mene phishing-huijaukseen
Pankkisi lähestyy sinua sähköpostilla, sillä tilitietosi kaipaavat päivitystä. Viestissä on onneksi linkki, joka johtaa suoraan web-lomakkeeseen. Kaikki näyttää aidolta – paitsi että pankki- ja luottokorttitiedot menevät suoraan rikollisille.
Phishing eli tietojen kalastelu on vaarallinen nettihuijaus. Ensinnäkään rahalaitokset eivät kysele tietoja sähköpostilla. Jos jokin muu nettipalvelu pyytää esimerkiksi käyttäjä- tai laskutustietojen tarkistusta, älä käytä viestissä mainittua linkkiä. Kirjoita nettiosoite selaimeen itse. Luottamuksellisia tietoja annettaessa kannattaa myös tarkistaa, että selaimen ssl-salauksesta kertova lukko on suljettu.
7. Älä katsele asiatonta sisältöä työpaikalla
Jopa yli neljännes työntekijöistä kat- selee netin pornografiaa työpaikallaan. Näin kertovat useat tutkimukset. Monet ajattelevat, ettei nettikatselulla ole juuri väliä. Vaan mitä ajattelet johtajan tuumi- van, jos hän sattuu huomaamaan, mitä työntekijä puuhaa?
Asiattomasta surffailusta jää helposti kiinni. Monesti verkon tietoturvalaitteet tallentavat nettiosoitteita lokeihinsa – ja näitä tietoja ei käyttäjä voi pyyhkiä pois. Myös käyttäjän omalle koneelle jää monenlaisia historiatietoja selailusta. Toisinaan asiaton surffailu paljastuu, kun tietokoneelle tulee sitä kautta haittaohjelma.
8. Älä lataa videokoodekkia
Nettisivuilla luvataan mielenkiintoista sisältöä vaikkapa videona, mutta sen katsomiseen tarvitaankin erillinen ”videokoodekki”. Kun käyttäjä lataa sen, video alkaa ehkä toimia, mutta samalla koneelle ilmestyykin haittaohjelma.
Netistä ei kannata ladata tai hyväksyä mitään ohjelmaa, jollei ehdottomasti luota kyseiseen sivustoon. Rikolliset saavat joskus ujutettua hyökkäyksiä myös asiallisille sivuille.
9. Älä jätä lastesi netinkäyttöä valvomatta
Internetissä on monia vakavia riskejä lapsille. Lapsi ei osaa niitä varoa, joten vanhempien täytyy auttaa ja opastaa heitä. Usein toistettu ohje on se, että tietokone kannattaa sijoittaa yhteisiin tiloihin, jolloin lasten internetin käyttöä voi valvoa. Lapselle on tärkeää selittää, etteivät internetissä kaikki välttämättä ole sitä, mitä he väittävät olevansa.
Tietoturvapaketeista löytyy yleensä lapsilukko, jolla lasten netin käyttöä voi rajoittaa tai seurata. Pienten lasten kohdalla voi olla aiheellista jopa sallia vain vanhempien tarkastamien sivustojen käyttö.
10. Älä liiku suojattomasti netissä
Internet on paha paikka, joka on täynnä automatisoituja hyökkäyksiä. Nettiin ei ole mitään asiaa ilman asianmukaisia suojauksia. Välttämätön perusta on se, että käyttöjärjestelmän turvaominaisuudet ja automaattiset turvapäivitykset ovat päällä. Windowsissa kannattaa ottaa käyttöön Microsoft Update -palvelu, joka päivittää myös muita Microsoftin ohjelmia. Automaattiset päivitykset on syytä kääntää päälle myös muissa ohjelmistoissa.








