Ssd pysäyttää kiintolevyt

Kim Leidenius
Ssd pysäyttää kiintolevyt

Flash-muisteista kootut ssd-levyt ovat virtapihejä, keveitä ja kestäviä. Kannettaviin luotu tekniikka yleistyy seuraavaksi palvelimissa.
Ssd on jo kymmeniä vuosia ollut lupaava tulevaisuuden tekniikka. Tallennustarpeen nopea kasvu on kuitenkin määrittänyt riittävän tilavan kiintolevyn aina niin suureksi, ettei sitä ole ollut taloudellisesti mielekästä toteuttaa puolijohdetekniikalla. Flash-muistipiirien kehittyminen on nyt tehnyt tekniikasta varteenotettavan myös massamuistien valmistukseen.
Ensimmäiset ssd-levyt esiteltiin jo vuonna 1978, mutta markkinat heräsivät vasta toissa vuonna, jolloin myynti nousi IDC:n mukaan 300 miljoonaan euroon. Tutkimuslaitos arvioi markkinoiden kasvavan 70 prosenttia vuodessa vuoteen 2012 asti. Gartner ja Isupply ennustavat vuosikasvuksi yli 100 prosenttia. Bisneksen perustan muodostavat kolhuja kestävät teollisuus- ja mobiilitietokoneet, mutta suurin noste syntyy yritysjärjestelmistä ja perinteisistä kannettavista.
Kannettavissa verkkainen lähtö
Viime vuonna puolijohdekiintolevyllä varustettiin runsas puoli miljoonaa kannettavaa. Tutkimuslaitos Gartner arvioi määrän nousevan tänä vuonna 4,8 miljoonaan. Yleistymistä rajoittaa edelleen hinta: 128 gigatavun ssd-levy maksaa edullisimmillaan vajaat 300 euroa. Samalla rahalla saa kolme teratavun kokoista perinteistä kiintolevyä.
Juuri hinnan vuoksi ssd-levyjä ei vielä ole edullisimmissa nettimikroissa. Vielä vuosi sitten niiden kiintolevyt olivat 80-gigatavuisia eikä ssd nostanut kohtuuttomasti hintaa, mutta nyt perusmallienkin kapasiteetti on noussut 160 gigatavuun, ja tässä kokoluokassa puolijohdekiintolevy ei enää ole kilpailukykyinen.
Toshiba kuitenkin ennakoi ssd-kiintolevyjen hinnan lähes puolittuvan vuosittain. Yhtiön arvion mukaan hintaero tavalliseen kiintolevyyn on muutaman vuoden kuluttua enää kaksinkertainen.
Tehoa palvelinkeskuksiin
Palvelinkeskuksissa hinta ei ole ongelma, jos tekniikka vain antaa vastinetta rahalle. Magneettisten kiintolevyjen kapasiteetti on kasvanut reippaasti, mutta hakuaikojen lyheneminen on ollut vaatimatonta. Ssd-levyillä lukupään ei tarvitse hakeutua tiedon kohdalle, mikä käytännössä nollaa hakuajan.
Esimerkiksi Hitachi ja EMC tarjoavat ssd-levyjä tallennusjärjestelmiinsä. Kun io-suorituskyky suhteutetaan hintaan, ssd-levy päihittää perinteisen kiekon moninkertaisesti. Ssd-levyjä käytetään rinnan perinteisten kanssa. Eniten käytetty tieto pidetään puolijohdelevyillä, ja käytön vähentyessä tieto uppoaa edullisempiin järjestelmiin.
EDULLISIMMAT SSD-LEVYT
Laite | tyyppi | hinta | hinta/Gt
Transcend 32Gt ExpressCard korttikiintolevy 108 € 3,38€
Transcend TS32GSS, 32 Gt 2,5 tuumainen, Ide-liitäntä 92 € 2,88 €
OCZ Solid Series, 30 Gt 2.5", sata 2 -liitäntä 113 € 3,77 €
G.Skill FM-25S2S, 64Gt 2.5", sata 2 -liitäntä 159 € 2,48 €
Transcend TS128GSSD, 128 Gt 2.5", sata-liitäntä 273 € 2,13 €
OCZ Apex Series, 250 Gt 2.5", sata 2 -liitäntä 727 € 2,91 €








