Monitaitoiset suunnistaja

Petteri Järvinen • tk labst: Tero Mäkikangas • Aloituskuva: Timo Simpanen • Kuvat: Petteri Järvinen, Mikko Hannula

Monitaitoiset suunnistajat

Navigaattorien markkinat kukoistavat talouden taantumasta huolimatta. Euroopassa myytiin viime vuonna 18,1 miljoonaa laitetta. Suomessa navigaattori löytyy joka viidennestä autosta – eikä luvussa ole paikantavia matkapuhelimia.

Mukana vertailussa:
• Blaupunkt Travelpilot 700
• Garmin nüvi 265WT
• Garmin nüvi 765T
• Mio C728 + TV Box
• Navigon 8110
• Tomtom Go 930 Traffic
• Tomtom XL IQ Routes Edition Europe Traffic

Navigaattorien kappalemääräisen myynnin odotetaan tänä vuonna yhä kasvavan, mutta hintaeroosio laskee kokonaismarkkinan arvoa. Myydyn navigaattorin keskihinta oli viime vuonna 188 euroa, edellisvuonna 259 euroa. Samalla rahalla saa yhä enemmän ja yhä hienompia laitteita.

Kilpailu on karsinut valmistajien määrää. Tomtom, Garmin, Mio ja Navigon ovat alan veteraaneja, mutta esimerkiksi viime kevään vertailussa mukana olleet Sony, HP ja Panasonic ovat vetäytyneet leikistä.

Myös karttavalmistajat on jaettu. Tomtom osti Teleatlaksen, Nokia Navteqin. Jatkossa muiden on ostettava karttansa näiltä kahdelta. Karttalisenssi on laitteen kallein osa, joten todennäköisesti laitekirjo tulee supistuu vielä entisestään.

Kartat laajakuvana

Otimme vertailuun navigaattorien parhaimmiston. Halvimmillaan Pohjoismaiden kartat sisältäviä pikkulaitteita saa alle sadan euron. Halusimme kuitenkin tutkia, mitä uutta tämän päivän huippumallit tarjoavat ja miten ne toimivat yhteen tietotekniikan kanssa.

Kaikissa testilaitteissa oli vähintään Länsi-Euroopan kartat ja 16:9-laajakuvanäyttö. Kaikki osaavat suunnistaa, mutta karttojen ajantasaisuudessa on eroja. Vain osa esimerkiksi tunnisti viime vuoden puolella avautuneen Turun uuden moottoritien.

Ajo-ohjeiden lisäksi navigaattorit osaavat paljon muutakin. Poi-tietokanta kertoo lähimmän hotellin, ravintolan, huvipuiston tai nähtävyyden sekä antaa ajo-ohjeet ja puhelinnumeron.

Bluetooth mahdollistaa integraation puhelimen kanssa. Kännykkää voi ohjata navigaattorin kosketusnäytöltä, ja se toimii myös autossa hyödyllisenä hands-free-laitteena.

Fm-lähetin toistaa ajo-ohjeet ja musiikin autoradion kautta, kunhan se viritetään sopivalle taajuudelle asemien väliin.

Tietokonekäytössä parhaiten toimii Tomtom 930. Home-palvelu päivittää laitteen ohjelmiston ja kartastot. Sen kautta voi lähettää omia karttakorjauksia ja vastaanottaa muiden käyttäjien tekemiä.

IQ Routes -toiminto kerää dataa muilta autoilijoilta ja laskee sen perusteella optimaalisen reitin. Laskenta huomioi viikonpäivän ja kellonajan viiden minuutin tarkkuudella.

Suomen oloissa IQ Routesin hyöty osoittautui kuitenkin rajalliseksi. Satunnaiset ruuhkat ja liikennevalojen rytmitys vähentävät IQ Routesin hyötyjä, koska harvassa tieverkossa vaihtoehtoja on vähän.

Uutuutena digi-tv

Uusinta uutta navigaattoreissa on tv-ominaisuus. Mion ja Blaupunktin laitteessa on tv-viritin, joten ruuhkaan juuttunut autoilija voi katsella vaikka uutiset odotellessaan.
Kuva näkyy vielä moottoritienopeuksissakin, mutta on herkkä signaalin vaihteluille. Pieni sisäantenni ei riitä kunnon vastaanottoon. Kaupungeissa kuva pätkii helposti, ja maantiellä asemia saa virittää uudestaan lähettimen vaihtuessa. Toisin kuin rds-radio, televisio ei osaa vaihtaa taajuutta automaattisesti.

Blaupunkt toimisi myös taskutelevisiona, mutta kuva jää akkukäytössä himmeäksi.

Lisäksi Blaupunktissa on pieni digikamera, joka tunnistaa tien varrelta nopeusrajoitusmerkkejä ja antaa varoituksen ylinopeudesta. Muiden laitteiden vastaava toiminto perustuu etukäteen ohjelmoituun tietokantaan, joka ei koskaan ole täysin ajan tasalla.

Ajo-ohjeen sisältävä nuoli saadaan näkymään videokuvan päällä, mikä auttaa hahmottamaan risteysajoa.

Kaiken kukkuraksi Blaupunktissa on langaton wlan-yhteys, selain ja jopa podcast-toiminto.

Suunnistuksesta palveluihin

Kun laitemarkkinat kyllästyvät ja hinnat laskevat, valmistajat panostavat entistä enemmän palveluihin. Nopeuskameratietoja, karttoja ja muuta sälää halutaan myydä käyttäjille vuositilauksina.

Tomtomin mukaan vain joka 20. matka tehdään aiemmin tuntemattomaan kohteeseen. Navigaattorin tuoma hyöty suunnistuksessa on vähäinen, kun valtaosa ajoreiteistä on entuudestaan tuttuja.

Siksi palveluilla pyritään tuomaan lisäarvoa tuttujen reittien ajamiseen. Reaaliaikaiset liikennetiedot, pysäköintihallien tilanne sekä halvimman bensahinnan huoltoasema ovat esimerkkejä tulevaisuuden palveluista. Niitä tarjotaan jo Keski-Euroopassa, jatkossa toivottavasti myös Suomessa.


Navigaattorit tositoimissa

Neljää navigaattoria (Tomtom 930, Navigon, Garmin 765, Blaupunkt) kokeiltiin myös Madridin ympäristössä. Moottoriteiden verkostossa pujottelu antoi laitteista ihan toisenlaisen kuvan kuin koto-Suomen harvalukuiset risteykset.

Ensimmäinen havainto tulee jo laitteita käynnistettäessä. Garmin ja Navigon vaihtavat aikavyöhykkeen automaattisesti. Blaupunktin ja Tomtomin kelloa on siirrettävä käsin. Tomtomin kello on kummallinen: Tunnit pitää asettaa manuaalisesti, mutta synk-painike synkronoi minuutit gps-aikaan. Kun navigaattori tietää valtion ja tarkka aika nähdään satelliitista, miksei niitä käytetä?

Kaistaopastus osoittaa todellisen hyötynsä moottoriteiden sokkeloissa, sillä eri suuntiin haarautuvia kaistoja on useita rinnakkain ja joskus kaistanvaihtoja on tiheästi peräkkäin. Näissä tilanteissa Navigon ja Tomtom ovat isoine kuvineen omaa luokkaansa. Garminin vähäpuheisuus pakottaa seuraamaan muita tarkemmin karttanäytön viivoja.

Tomtomista oli mukana malli, jossa naisääni puhuu rasittavalla intonaatiolla. Risteyksien viidakossa navigaattori pälpättää koko ajan niin paljon, että tekee mieli nakata koko laite ikkunasta ulos. Liikenteen stressatessa puheopastuksen miellyttävyys korostuu.

Varoituksia ja virheitä

Blaupunkt sanoo ohjeissaan teiden ja ulosmenoliittymien numerot, mistä on suurta apua. Navigon osaa saman, mutta vain pääteillä.

Kun Blaupunkt sanoo ”seuraa tietä, kunnes saat uusia ohjeita”, ajaja jää epätietoiseksi siitä, onko seuraavaan risteykseen kilometri vai kymmenen. Toisin kuin kaikki muut, laite ei näytä ajon aikana etäisyyttä seuraavaan risteykseen.

Suomessa ei juuri ole tunneleita, mutta Keski-Euroopassa ne ovat yleisiä. Silloin automaattinen valoisuuden säätö on hyödyksi. Tomtom ja Blaupunkt himmenevät pimeässä tunnelissa, mikä parantaa turvallisuutta. Samaan pyrkii Navigon sanoessaan äkisti ”vaarapaikka”, vaikka lause kuului usein keskellä tavallista moottoritietä.
Tomtom huomauttaa reittiä laskiessaan maksullisista teistä, tosin ”toll charge” -ilmoitus kuuluu vain englanniksi.

Kaikissa neljässä navigaattorissa hotellin sivukatu oli merkitty kaksisuuntaiseksi, vaikka se oli oikeasti yksisuuntainen. Sama virhe oli jopa taksin käyttämässä navigaattorissa. Laitteisiin ei siis parane luottaa sokeasti.

Tomtomia ja Garminia kokeiltiin myös lennon aikana. Ikkunapaikalla ne poimivat sijainnin, nopeuden ja lentokorkeuden alle minuutissa. Garmin sopii lennon seurantaan paremmin, koska siinä näyttöä voi zoomata niin isoksi, että koko Eurooppa mahtuu kerralla näyttöön. Tomtomissa mittakaavan raja tulee vastaan jo maan sisällä.
Jos suunnittelee kesällä autolomaa Eurooppaan, puhtaasti navigoinnin kannalta Navigon on paras valinta.


Navigaattori taskuun

Hyvin varusteltua navigaattoria ei kannata jättää pelkkään autokäyttöön. Se kulkee mukavasti taskussa ja opastaa jalan kulkevaa turistia vieraassa kaupungissa. Nähtävyydet ja jopa metroasemat löytyvät laitteen opastamana helposti.

Kävelijälle ja pyöräilijälle sopivat laitteista vain Tomtomit ja Navigon. Niiden kartoille on merkitty kävelyteitä, joihin autolla ei ole asiaa. Myös Garmineissa on kävelijäasetus, mutta se reitittää vain autoteitä pitkin. Ero autoasetukseen on siinä, ettei opastuksessa huomioida kiellettyjä ajosuuntia ja kääntymisiä. Harmi, sillä vain Garminissa kosketusnäytön voi lukita niin, ettei se aiheuta taskussa virhepainalluksia.

Paremman luokan navigaattorit toimivat myös mediasoittimina. Laajin repertoaari on Blaupunktilla ja Miolla, jotka toistavat jopa Ipodille tarkoitettuja videoita.

Garminin ja Tomtomin halvempia malleja lukuun ottamatta kaikissa on sd-korttipaikka, joten niillä voi katsella kuvia digikameran muistikortilta. Kuvien lataus on kaikilla laitteilla kiusallisen hidasta.

Myös musiikin toisto on mahdollista, joten kävelijä tai pyöräilijä voi käyttää laitetta mp3-soittimen tavoin. Tomtomissa on kuitenkin ikävä yllätys: kuulokeliitännän ääni on aina maksimiasennossa, koska voimakkuus on tarkoitettu säädettäväksi autoradion kautta.


Tmc varoittaa liikenteestä

Kaikissa vertailun laitteissa on mukana tmc-ominaisuus, joskaan Blaupunktin malli ei toimi Suomessa. Meillä tiedon tuottaa Destia, joka veloittaa lisenssihinnan jokaisesta myydystä tmc-vastaanottimesta. Tieto lähetetään salattuna, joten vain Destian kanssa sopimuksen tehneet laitevalmistajat pystyvät vastaanottamaan niitä. Lisenssin ovat maksaneet Garmin, Mio, Navigon ja Tomtom.

Joihinkin perusnavigaattoreihin tmc-vastaanottimen saa vajaan sadan euron lisämaksusta. Kaikissa testilaitteissa itse vastaanotin sisältyi hintaan.
Liikennetiedotteet kertovat ruuhkista, tietöistä, onnettomuuksista ja epätavallisista keliolosuhteista. Laite osaa varoittaa autoilijaa edessä olevasta tietyöstä ja laskea sen perusteella uuden saapumisajan. Haluttaessa laite myös laskee kiertotien, jolla ongelmakohta ohitetaan.

Testin laitteet esittävät liikennetiedot hyvin eri tavalla. Tomtom näyttää vain reitin varrelle osuvat tiedotteet, muissa laitteissa saa näkyviin koko Suomen tiedotteet. Jokainen laite ilmoittaa uudesta tiedotteesta äänimerkillä.

Periaatteessa tmc on mainio apuväline, joka lisää autoilun turvallisuutta. Järjestelmä ei kuitenkaan ole aukoton, eivätkä sen tiedot aivan reaaliaikaisia. Se kävi hyvin ilmi testiajolla Helsingistä Turkuun ja takaisin.

Aikaisin aamulla liikennetiedote varoitti moottoritien päällystystöistä ja 15 minuutin viipeestä, jolloin navigaattori ehdotti kiertämistä pienempien teiden kautta. Todellisuudessa mitään ruuhkaa ei ollut, koska töitä ei oltu vielä aamulla aloitettu. Vain tietyöstä kertovat liikennemerkit olivat paikoillaan.
Paluumatkalla myöhään iltapäivällä työt olivat käynnistyneet ja ruuhka tmc:n ilmoituksen mukainen.

Tmc-tiedotteet lähetetään Ylen radiokanavalla. Vastaanotto vaatii antennijohdon, jota on vaikea sijoittaa siististi. Garminissa ja Navigonissa johto on upotettu huomaamattomasti virtajohdon viereen tai sisään, mutta muissa ohut antennijohto kiemurtelee ohjaamossa ikävästi.

Vastaanotin pyrkii virittämään oikean kanavan automaattisesti, mutta palvelussa on silti ajoittaisia katkoksia. Antennin toteutuksen ei havaittu juurikaan vaikuttavan tmc-kuuluvuuteen.


Vitkastelua ja huonoa paikallistuntemusta

Reititystä varten laitteita pyydettiin laskemaan nopein tie Otaniemestä raumalaiseen hotelliin, Olavinlinnaan sekä Rovaniemen keskustaan. Ohjelmien ilmoittamat matkan pituudet olivat muutaman kilometrin tarkkuudella samat. Sen sijaan laskentaan kuluvissa ajoissa on suuria eroja: Tomtomien tapa huomioida tmc-tiedotteet pidentää tuntuvasti laskentaa, eikä juuri vaikuta lopputulokseen. Kyse on muutamista kymmenistä sekunneista, joten ajalla ei käytännössä ole juuri merkitystä.

Ennusteet matka-ajasta vaihtelivat suuresti – jo lyhimmällä testimatkalla on lähes tunnin haarukka. Jostain syystä Blaupunkt antaa järjestelmällisesti muita pidempiä matka-aikoja.

Windows-alustalle rakennetut Mio, Blaupunkt ja Navigon käynnistyvät kiusallisen hitaasti, sillä navigointiohjelma pitää ladata erikseen. Navigonissa on tosin lepotila, josta laite käynnistyy välittömästi, jos vain akussa on riittänyt virtaa koko levon ajaksi. Garminien odottelun jaksaa vielä kestää, ja Tomtomit ovat käyttövalmiita erittäin nopeasti.

Autossa navigaattoreita syöttää savukkeensytyttimeen kytkettävä adapteri. Pitkästä akkukestosta on iloa, jos laite on takapenkkiläisten viihdykkeenä tai latauspaikka on esimerkiksi matkapuhelimen käytössä. Niin ikään osoitteita on mukavampi kirjoittaa kotona lämpimässä kuin talvipakkasessa autossa.

Akkukestoa testattiin lataamalla akut yön aikana täyteen ja ajamalla sen jälkeen eri kohteisiin kunnes akut hyytyivät. Blaupunktin pitkä aika selittyy osittain himmeällä näytöllä.

Näyttömittauksia varten navigaattorien kirkkaus säädettiin mahdollisimman lähelle 160 kandelaa. On/off-kontrastisuhde sekä ansi-kontrasti mitattiin tietokonemonitoreille tarkoitetulla laitteella. Molempien Garminien kontrastit jäävät muita alhaisemmiksi, mutta käytännössä erot ovat pieniä.

Hyvillä ohjeilla perille

Ajo-ohjeita painotettiin 30 prosentilla. Navigonin reititys teki vähiten virheitä ja sen ohjeet olivat selkeimmät. Ainoa miinus oli Turun uuden moottoritien puuttuminen.
Tomtomin IQ Routes on hyvä idea Keski-Euroopassa, mutta Suomessa liikenneruuhkat ovat liian satunnaisia, jotta toiminnosta olisi täyttä hyötyä. Laitteesta piti poistaa naisääni ja asentaa se netistä uudelleen, ennen kuin puhetta jaksoi kuunnella.

Mio ja Blaupunkt suosittelevat turhaan u-käännöksiä ja tekevät ajoittain omituisia reittivalintoja.

Näyttöä ja käytettävyyttä painotettiin 25 prosentilla. Tomtomien selkeä logiikka, nopea toiminta ja räätälöitävät näyttötiedot tuottavat yhdeksikön. Garmin on yhtä selvä kakkonen. Navigonin heikko käytettävyys pudottaa pisteitä.

Mion näyttö on iso, mutta kartta hyödyntää sitä heikosti. Blaupunktin käyttöliittymä on joukon kehnoin.

Tmc-toteutusta arvostettiin 20 prosentin edestä. Navigonin huomaamaton tmc-antenni ja Tomtomin hyvät toiminnat palkitaan yhdeksiköllä. Tomtomissa on esimerkiksi oma painike työmatkaruuhkaa varten, ja viivenäytöt ovat joukon selkeimmät.

Blaupunktista ei ole maksettu lisenssimaksua Destialle, jolloin sen tmc ei toimi Suomessa ja ominaisuus tulkittiin puuttuvaksi eli nelosen arvoiseksi.

Poi-tietokannan toimintaa arvioitiin 15 prosentin painoarvolla. Paras kanta on Navigonissa. Se tuntee ABC-huoltoasemat, Hyvinkään hotellit ja Olavinlinnan. Korkeasaareen pyrkivä opastetaan parkkipaikalle, ja pysäköintihallit on sijoitettu ajoväylien mukaan.

Garminit pärjäävät lähes yhtä hyvin, mutta eläintarhat puuttuvat. Edes haku ei löydä Korkeasaarta.

Tomtomien tietokanta osoittautui yllättävän heikoksi. Kaikissa huoltoasemissa ei ole ketjun nimeä, eikä asemien listakaan ole kovin kattava. Korkeasaari on sijoitettu saarelle, jonne ei tietenkään pääse autolla. Hyvinkäälle ei ole merkitty yhtään hotellia, ja Olavinlinna löytyy ainoastaan parkkipaikan nimenä.

Ikävin yllätys on parkkihallien ajo-ohjeissa. Hallit on sijoitettu niiden maantieteellisen keskipisteen mukaan, mikä ei ilahduta ruuhkassa paikkaa etsivää autoilijaa. Esimerkiksi Turun keskustan Louhi-parkkia tai Helsingin Forumia ei navigaattorin ohjeilla löydy.

Lisäominaisuuksia ja varustelua arvosteltiin 10 prosentin edestä. Blaupunkt on pakattu täyteen kiinnostavia lisäherkkuja, joten se saa kympin. Mion digi-tv ja videon sisääntulo sekä hyvät multimediatoiminnot palkittiin yhdeksiköllä.


Tomtom Go 930 Traffic
Hyvä tuki pc:lle

+ Selkeys, kaistaopastus, pc-telakka, kauko-ohjain
– Tmc-johto, poi-tietokanta, ikkunateline

Arvosana: 8,6
449€

Tomtom 930 on nopea ja selkeä käyttää. IQ Routes auttaa optimaalisen reitin löytymisessä ja kertoo tarkan saapumisajan.
Pc-tuki on erinomainen. Mukana tulee usb-telakka, johon laite on helppo asettaa. Päivitykset hoituvat napin painalluksella. Valmistaja tosin tuputtaa maksullisia palveluita turhankin innokkaasti.

Kaukosäätimellä laitetta voi ohjata vaikka takapenkiltä. Näytön tiedot ovat räätälöitävissä. Apu-painike auttaa hätätilanteessa.

Moitittavaa on vähän. Ikkunateline on vertailun yksinkertaisin ja huonoin. Tmc-antenni kytketään virtajohtoon kömpelösti välikappaleella, mutta varsinaiset tmc-toiminnot ovat vertailun parhaat. Ne huomioivat liikenne-esteet jo reittiä laskettaessa.

Mediatoiminnot ovat kokonaisuuteen nähden vaatimattomat. Suurin heikkous on kuitenkin poi-tietokanta, joka ei ole muun laitteen tasalla. Myös akkukesto saisi olla parempi.

 

Tomtom XL IQ Routes Edition Europe Traffic
Riisuttu versio

+ Selkeys, pc-integraatio, kaistaopastus, hinta
– Tmc-johto, poi-tietokanta, ikkunateline, ei multimediaa

Arvosana: 8,5
249€

Tomtom XL on 930T:n kevytversio, josta puuttuvat muun muassa bluetooth-tuki ja fm-lähetin. Laitteessa ei ole edes sd-korttipaikkaa eikä kuulokeliitäntää.
Käyttöliittymä on mainio, kuvakkeet ovat uudempia kuin 930T:ssä ja koska ominaisuuksia on vähemmän, käyttö sujuu kuin tanssi. Näppäilyissä on kuitenkin lievä viive, joka 930T-mallista puuttuu.

Tmc-antenni kytketään virtajohtoon kömpelösti välikappaleella. Ikkunateline on hieman 930T-mallia parempi ja ääni vielä selkeämpi. Tmc-ominaisuudet ovat yhtä hyvät kuin 930T:ssä.

Vaikka telakkaa ei ole, laitetta voi käyttää pc:n kautta samalla Home-ohjelmalla kuin isompaakin mallia. Käyttäjien omat karttakorjaukset ja IQ Routes lisäävät navigoinnin luotettavuutta. Kaistaopastus on näyttävä.

Suomenkielisen naisäänen viimeinen repliikki perille saapumisesta jää kuulumatta. Poi-kanta on 930T:n tavoin puutteellinen.

Navigon 8110
Paras kartturi ulkomaille

+ Reititys, ajo-ohjeet, poi-kanta, ajopäiväkirja, kaistaopastus
– Ergonomia, ikkunateline

Arvosana: 8,4
399€

Navigon on parhaimmillaan juuri navigaattorina: Se antoi vertailun parhaat ohjeet ja teki vähiten virheitä. Opastusääni on miellyttävä ja pehmeä, opastuksen määrä on juuri sopiva.

Ainoana laitteena Navigon ilmoittaa heti ”olet umpikujassa”, mikäli kohteesta ei ole ulospääsyä. Myös poi-kanta on vertailun huippua, joskin haku lähistöltä etsii vain samassa kunnassa olevia kohteita.

Muotoilu on epäonnistunut, sillä laite on liukas kuin saippua ja siitä on vaikea saada otetta.

Käyttöliittymä on hidas eikä aina kovin toimiva. Kaikki painallukset eivät mene perille ajoissa.

Ikkunateline on paksu kapula. Se sisältää myös virtajohdon, joten johtoja ei tarvitse kytkeä. Laitteista ainoana tmc-antenni on täysin näkymättömissä akkulaturin kaapelin sisällä.

Yövärit tulevat käyttöön automaattisesti. Fresh-toiminto päivittää kartat ja ohjelmat netistä.

Garmin nüvi 765T
Tietää nopeus­kameran suunnan

+ Selkeä käyttöliittymä, poi-tietokanta, ikkunateline
– Virtakytkin

Arvosana: 8,0
341€

Garmin 765 istuu mukavasti käteen. Ikkunateline on vertailun paras, koska se jättää virransyötön ja tmc-johdon paikalleen.

Garminin käyttöliittymä on nopea ja sopivan pelkistetty. Poi-tietokanta on erinomainen. Garminit ovat ainoita, jotka eivät näytä parhaillaan ajettavan tien nimeä.

Garminin tökkivä opastusääni kaipaisi päivitystä. Ääniohjeita tulee muita harvemmin, mikä voi jonkun mielestä olla puute, toisen mielestä etu.

Yövärit tulevat käyttöön automaattisesti auringon laskettua. Perille saavuttaessa laite kertoo, kummalla puolella tietä kohde on.

Ainoana joukosta Garminit hälyttävät nopeuskameroista vain niiden kuvaussuunnassa, mikä vähentää turhia hälytyksiä. Ecoroute-toiminto auttaa optimoimaan ajotapaa ja vähentämään polttoaineen kulutusta.

Kuvallinen kaistaopastus on luvassa ilmaisella päivityksellä, testilaitteessa se ei vielä toiminut.

Garmin nüvi 265WT
Suunnistaja ilman herkkuja

+ Selkeä käyttöliittymä, poi-tietokanta
– Virtakytkin, ei mediatoimintoja, ei 3d-kaistaopastusta

Arvosana: 7,9
223€

Pienempi Garmin on ulkoisesti samannäköinen kuin isoveljensä. Siitä puuttuu bluetooth, mediasoitin, fm-lähetin sekä joitakin pikku hienouksia. Valitettavasti myös kuulokeliitäntä on karsittu pois, joten laite soveltuu kävelevälle turistille huonosti.

Poi-tietokanta on sama kuin isommassa eli erinomainen.

Käyttöliittymä on nopea ja erittäin selkeä. Toimintakuvakkeita on vain yhdeksän kappaletta. Miinukseksi jää 3d-kaistaopastuksen puuttuminen, joskin vasemmassa ylänurkassa näkyvät kaistanuolet paikkaavat tilannetta.

Ecoroute ja nopeuskameravaroitukset toimivat kuten isommassakin mallissa. Ikkunateline ei ole aivan yhtä hyvä kuin 765:ssä, koska yhdysrakenteinen tmc-virtaliitin pitää kytkeä käsin. Laitteen oma virtakytkin on turhan pieni.

Opastusääni on pysynyt samana ensimmäisistä Garmineista lähtien eikä enää täytä tämän päivän vaatimuksia.

Mio C728 + TV Box
Iso ja tarkka näyttö

+ Digi-tv-lisälaite, isot painikkeet, multimediaominaisuudet
– Reititykset, ei kaistaopastusta, aneeminen kartta, poi-tietokanta

Arvosana: 7,2
549€

Mion seitsemän tuuman näyttö on omaa luokkaansa. Laite on niin iso, että henkilöauton tuulilasiin kiinnitettynä se peittää turhan suuren osan näkymästä.

Käyttöliittymän painikkeet ovat jättikokoisia, nopeus- ja aikanäytöt samoin. Poi-kannan käyttöliittymä on muita hankalampi, sillä listassa ei ole vierityspainikkeita.

Kartan osalta näyttö jää hyödyntämättä. Risteysopastus on toteutettu yksinkertaisilla nuolilla, ja kartastossa tiet näkyvät ohuina viivoina. Suurin osa pinta-alasta on pelkkää tyhjää.

Reititykset olivat paikoin kummallisia, ja komentoja u-käännökseen kuului turhan usein. Saapumisajat on laskettu yläkanttiin. Yönäyttö kytkeytyy päälle klo 20, oli pimeää tai ei.

Videon tuloliitäntään voi syöttää kuvaa vaikka auton peruutuskamerasta. Digi-tv toimii erillisellä lisälaitteella. Akkukesto on vaatimaton, mutta isossa laitteessa sillä ei ole suurta merkitystä.

Blaupunkt Travelpilot 700
Mediasoitin navigaattorilla

+ Nopeusrajoitusten tunnistus, kamera, wlan, digi-tv
– Latausviive, käytettävyys, ei liikennetiedotteita

Arvosana: 6,3
649€

Blaupunkt käynnistyy 45 sekunnissa, mikä on rasittavan pitkä aika. Ikkunateline on massiivinen, säätöjä riittää joka suuntaan. Virtajohto irtoaa turhan helposti.
Opastusääni on sopivan neutraali. Perille saavuttaessa se kertoo, kummalla puolella tietä kohde sijaitsee.

Liikennemerkkien tunnistus digikameralla on hauska apu, mutta ei toimi hämärällä eikä vaihtuvien nopeusrajoitusten kohdalla, missä numerot on tehty valopisteistä.
Suuret äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet ovat mainiot, mutta muutoin käytettävyydessä on paljon parantamisen varaa. Graafiset valikot käyttävät vain kahta väriä, mikä tekee symbolien tunnistuksesta vaikeaa. Nimien ja osoitteiden syöttö on hidasta ja vaatii aina kuittauksen.

Suosikkien hallinta on näppärää, koska niitä voi tallentaa suoraan muistikortille. Musiikin ja videon toisto sd-kortilta on vertailun kehittyneintä.


Toimituksen valinta: Tomtom Go 930 Traffic

Tomtom 930 on selkeä ja yksinkertainen käyttää. IQ Routes auttaa reitityksessä ja liikennetiedotteiden käsittely on vertailun paras. Ominaisuuksia ja räätälöitävyyttä on vaikka muille jakaa. Poi-tietokanta on kuitenkin heikko, eikä kartasto ole lukuisista päivityksistä huolimatta virheetön.

 

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 6/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös