Vikasivu

vikasivu

LUETTUA

Nokiaa juristin vinkkelistä

Nokia-vuodet – Mitä johtamisesta voi oppia
Anne-Liisa Palmu-Joronen
Atena kustannus Oy 2009
ISBN 978-951-796-577-4

nokian yritysjuristina ja lakiasiainjohtajana vuosina 1988–2005 toiminut anne-liisa palmu-joronen kertoo kirjassaan kiintoisan kuvauksen nokian muuttumisesta maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi. tarinan alkaessa nokia vasta aloittelee liiketoimiaan uuden teknologian alueella. edessä oli monenlaisia uhkia ja outoja tilanteita. juristin näkökulmasta kerrotussa tarinassa pääosaa näyttelevät vieraiden maiden oikeussalit ja tiukat sopimusneuvottelut.

Teknologisesta kehityksestä kirjassa ei juurikaan kerrota. Hengästyttävää on silti ymmärtää, miten suuri loikka Nokian vauhdikas 1990-luku on ollut ja mitä se on yritykseltä vaatinut. Tuotannon nousu vuoden 1990 puolesta miljoonasta matkapuhelimesta 125 miljoonaan matkapuhelimeen vuonna 2000 on ollut hurja. Yrityksen toiminnalta se on vaatinut uskomatonta sopeutumista, ja sen ovat saaneet lakimiehet tuntea nahoissaan. Vastaavasti he ovat myös poimineet menestyksen hedelmät isoina optioina. Kirja ei kuitenkaan ole vain Nokia-muistelu. Iso osa kirjaa on opastusta siitä, mitä ison yrityksen lakiasiainhoitaja on oppinut johtamisesta.

Kirja antaa johtamisesta monipuolisen näkökulman. Palmu-Joronen kritisoi nykyistä tehokkuuden tavoittelua, jossa päätökset tehdään puhtaasti taloudellisten tavoitteiden mukaan. Tilalle hän tarjoaa luottamusjohtajuutta, jossa inhimillisyys ja ihmisen kunnioitus nostetaan kaiken toiminnan keskipisteeksi. Tehokkuudesta ei kuitenkaan luovuta, mutta päätökset tehdään niin, että ihmiset voivat luottaa yrityksen huomioivan heidät nykyisin vallalla olevaa johtamistapaa paremmin.

Mielenkiintoisen kirjan alussa olevaa muistelmaosuutta Palmu-Joronen käyttää ahkerasti entisten kollegoidensa kiittelyyn. Tapa, jolta muistelmien kirjoittajat voisivat säästää viattomat sivulliset lukijat.

Jukka Lehtinen

klikattua

kartoita maailma

Google maps on monelle karttapalveluna tuttu, samoin nettitietosanakirja Wikipedia. Alexandre Koriakinen ja Evgeniy Savelievin Wikimapia on saanut inspiraationsa näistä kahdesta palvelusta. Wikimapia käyttää hyväkseen Googlen karttapohjaa, johon muut käyttäjät voivat graafisesti merkitä erilaisia alueita, taloja ja niiden kuvauksia.

Wikimapian editointi on Wikipedian tavoin avointa, eli kuka tahansa voi lisätä karttaan haluamiaan alueita ja kohteita. Palvelun karttalisäykset ovat saatavilla myös erilliseen Google Earth -ohjelmaan.

Paljon matkustaville ja turisteille Wikimapia tarjoaa oivallisen tavan tutustua matkakohteeseen etukäteen. Kartalle kuvattuja elementtejä klikkaamalla kyseisestä kohteesta tai rakennuksesta saa lisätietoa, kuten ravintoloiden ja palveluiden yhteystietoja. Tuttuun tapaan näytetään myös tarkat karttakoordinaatit.

Omia kiinnostuksen kohteita pystyy rajaamaan erilaisten filttereiden avulla, ja vielä kartoittamattomien kohteiden lisääminen onnistuu hiiren avulla uusia laatikoita piirtämällä. Palvelu toimii myös suomeksi.

www.wikimapia.org

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 6/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös