Canon HF-DC1

Pikkuisten kompaktikameroiden oma yhdysrakenteinen salama on sekä valon määrän että laadun puolesta usein sangen onneton. Pienestä pistemäisestä valonlähteestä suoraan kasvoihin kohdistuva valo ei myöskään ole omiaan mairittelemaan kenenkään kasvonpiirteitä.
Isommissa kameroissa on useimmiten lisävarusteluisti, johon voidaan kiinnittää erillinen lisäsalama tuomaan enemmän ja paremmin suunnattua valoa. Pikkukameroista tällainen kuitenkin puuttuu.
Canon pyrkii helpottamaan omien pikkukameroidensa käyttäjien elämää näppärällä lisäsalamalla. HF-DC1 on kohtalaisen pienikokoinen salamalaite, joka yhdistetään kameraan kiinnityskiskon avulla. Alumiinikisko kiinnitetään kameran pohjan jalustakierteeseen mukana tulevalla ruuvilla, ja toisella ruuvilla kiinnitetään salama kiskon toiseen päähän.
Lisäsalaman ohjeluku on 18 (metreille, ISO 100), eli siinä on tehoa miltei tuplasti taskukameroiden omiin salamalaitteisiin verrattuna. Virtansa salama saa yhdestä kuuden voltin litiumparistosta.
Orjana, vaan ei orpona
Kameran ja salaman välillä ei ole tavanomaista elektronista kontaktia, vaan lisäsalama toimii orjasalamana. Toisin sanoen kameran oman salaman välähtäminen laukaisee myös lisäsalaman. Tämän ansiosta lisäsalama voidaan sijoittaa myös täysin irti kamerasta ja suunnata kohteeseen aivan toisesta kulmasta. Ratkaisu lisää olennaisesti salaman käytettävyyttä.
Kameraan kiinnitettynä lisäsalama tarjoaa paljon perussalamaa paremman valotehon. Myös valon suunta on kuvattavan kohteen kannalta edullisempi.
Salama voidaan myös kiinnittää kiskoon pienen kuulanivelen avulla. Tämä ratkaisu sallii lisäsalaman suuntaamisen kohteeseen epäsuorasti, esimerkiksi seinän tai katon kautta. Viitseliäs harrastaja saa yhden tai kahden tällaisen lisäsalaman avulla paljon lisää mahdollisuuksia valaistuksen järjestämiseen.
Vaikka HF-DC1 on valmistettu Canon-kameroita ajatellen, ei ole teoriassa mitään estettä sille, etteikö sitä voisi käyttää myös useimpien muiden valmistajien kameroiden kanssa.
Jukka Tikkanen
canon hf-dc1
Hinta: 106 €
Lisätietoja: Canon, 010 54420, www.canon.fi
Valmistaja: Canon, www.canon-europe.com
Lyhyesti: Kätevä ja pienikokoinen johdoton lisäsalama pikkukameroiden salamatehon ja -ominaisuuksien parantamiseen.








