Kuvan laatu on tärkein
Kuvan laatu on tärkein
Testasimme digijärjestelmäkameroita todellisin käyttö- ja kuvaustestein sekä kuvaamalla testitauluja ja -värikarttoja.
Testikarttojen ja -taulujen kuvaamisella selvitettiin kameroiden kokonaistoistokykyä objektiiveineen muun muassa erottelukyvyn, värintoiston ja kohinatason suhteen.
Käytännön kuvaustestein varmennettiin testitaulujen kuvaamisella ja kuvatiedostojen analysoimisella saadut tulokset.
Kuvanlaadun arvosana on laskettu kohinan, väripoikkeaman, erottelukyvyn ja värintoiston perusteella. Myös kuvien valotus on vaikuttanut arvosanaan.
Kohinan suhteen Canon ja Nikon sijoittuvat kärkeen ja Pentax hieman niiden jälkeen. Olympus osoittautui kohinan suhteen havaittavasti muuta joukkoa vaatimattomammaksi.
Väripoikkeama pysyi Canonin kohdalla erinomaisesti kurissa, mutta muidenkin kohdalla sen suuruus osoittautui kohtalaisen hyväksi.
Erottelukykyyn vaikuttaa kuvailmaisimen ohella luonnollisesti myös objektiivi. Tämän suhteen Nikon veti selkeästi pisimmän korren, mutta Canon ja Olympus seuraavat lähituntumassa. Ainoastaan Pentaxin kohdalla kokonaiserottelukyky osoittautui vain tyydyttäväksi.
Värintoiston suhteen Canon, Nikon ja Olympus osoittautuivat sangen neutraaleiksi. Pentaxin värikylläisyys osoittautui hieman muuta kolmikkoa korostetummaksi.
Valotuksen suhteen erot eri kameroiden välillä osoittautuivat pieniksi. Joissakin hankalissa valaistusolosuhteissa Canon ja Nikon tuottivat hieman tarkemman valotustuloksen kuin Olympus ja Pentax. Näillä oli taipumusta lievän ylivalotuksen suuntaan.
Käytettävyys arvioitiin kameran säätimien ja painikkeiden sijoittelusta ja käytöstä sekä keskeisten säätöjen tekemisestä syntyneiden kokemusten perusteella.
On toki hyväksyttävä, että nämä ovat osittain makuasioita. Jonkun mielestä hyvin toimiva ja sijoitettu säädin on jonkun toisen mielestä todella hankalakäyttöinen.
Ominaisuudet pisteytettiin kameroiden, erityisesti runkojen säätöominaisuuksien laajuuden ja käytettävyyden perusteella. Erot kameroiden välillä ovat melko pieniä, mutta Canon ja Nikon nousevat tässäkin suhteessa aavistuksen Olympuksen ja Pentaxin edelle.
Varustelun arvosanaa nostavat peruspakettiin kuuluvat oheiset, kuten objektiivin (objektiivien) ominaisuudet, ohjelmistopaketin koostumus sekä lisävarusteet.
Canon saa hieman Nikonia ja Pentaxia paremman arvosanan poikkeuksellisen runsaan ja monipuolisen ohjelmistopakettinsa ansiosta. Olympuksen muita korkeamman arvosanan taustalla taas on rungon ja kahden objektiivin muodostama runsas kokonaispaketti.
Laajennettavuus on arvioitu melko suoraviivaisesti valmistajan tarjoaman kokonaisjärjestelmän ja lisälaitevalikoiman laajuuden perusteella.








