Minä soitan sulle illalla...

– Herralle on soittopyyntö, vaimo ilmoittaa kotiin saapuessani. – Numero on lapulla siinä eteisen pöydällä.

Osaan olla varuillani aina kun Paula herroittelee. Silloin siipallani kytee kitkeriä tunteita meikkua kohtaan eikä turhia kannata kysellä. Viisainta kai soittaa tuohon tuntemattomaan numeroon.

– Hallåå, tuntematon vastaa ja välittömästi tunnistan hänet lähinaapuruston vanharouva Granholmiksi. Nielaisen tyhjää. Suulas ja äveriäs Granholmska on niitä, joiden seurassa tunnen itseni aina jotenkin luuseriksi. Olen selailevinani kalenteria ja pahoittelen, ettei atk-konsultointiin moneen viikkoon liikene aikaa. (Aika löytyy salamannopeasti, kun Paula potkaisee pohkeeseen.)

– Sinä otat nyt vastaan vaikka minkä sortin toimeksiannon! vaimo kipunoi. – Herra konsultti tutkailkoon tätä pankin viimeisintä tiliotetta ja kertokoon, miten ja millä meidän perhe tästä eteenpäin elää.

– Peremmälle, peremmälle! huhuilee Granholmska, kun painelen ovikelloa.

– Yrttiteetä olen jo hauduttanut ja pistänyt baakkelsseja pöytään. On niin rauhoittavaa, että hätätilanteessa yhä voi naapuriin tukeutua. Tässä on tulostettuna se Australiasta sisarenpoika Björniltä saapunut sähköposti. Paavo ihan rauhassa lukee.

Björn-kulta kirjoittaa ruotsiksi: ”Tädin pitää kiireesti hankkia compuutteriinsa sellainen puheluprogrammi, jota minun lisäkseni käyttää jo yli sata miljoonaa viisasta ihmistä – ja kai muutama suomalainenkin? Sitten me Tädin kanssa voimme praatata ilmaiseksi vaikka vuorokauden ympäri. Hali ja suukko Sydneystä!”

– Teillä näyttää olevan lämpimät välit tähän sukulaispoikaan, meikku kommentoi, arvellen Hali-Nalle Björnin lähteneen viettämään villiä vaihto-oppilasvuotta kengurumaahan.

– Kyllä me liian usein telefoneeraamme, huokaa vanharouva. – Jos suinkin sellainen Björnin ehdottama linja Paavo-herran toimesta järjestyy, niin minä kyllä maksan, förskottiakin vaikka heti.

Meikku kuumeisesti miettii. Tässä nyt pitää siis perustaa tärkeä nettipuhelinkontakti Tädin ja teinipojan, Suomen ja Sydneyn välille. Kieltämättä tuo finnileukainen (?) nörtti (?) on tehnyt fiksun ehdotuksen. Ja koska vanharouvakaan ei ole mikään avuton noviisi atk:n ihmemaailmassa, meikku ihan mieluusti päättää jelpata tätä poikkeuksellisen puheliasta täti-poika-symbioosia. Vastaaviin asennushommiin en ole ennen törmännyt, mutta kai se tästä lähtee – varsinkin kun asiakkaalla on laajakaista ja lihava lompakko.

Valistan rouvaa, ettei sinne yli sadan miljoonan viisaan ihmisen sekaan viuhahdeta noin vain, vaan ensin pitää rekisteröityä tietokantaan, luovuttaa systeemiin oma tunnus, harkinnan mukaan muutakin infoa, kenties fotokin.

– Rouva Granholm! Fruuu Graaanholm! huhuilen hetken kuluttua tietokoneelta. – Sopiiko, että imuroin netistä käyttöönne sen ip-puhelinohjelmista suosituimman? Vai olisikohan Björn-pojulla jotain muuta mielessä?

Ei vastausta. Meikku ryhtyy hölmistyneenä kiertelemään tilavaa asuntoa. Arasti kurkin keittiöön, makkariin, vessaan... Ei ketään. Seinäkello raskaasti raksuttaa, muuten on täysin hiljaista. Vähitellen alkaa melkein puistattaa tämä yllättävä yksinolo, ja peljästyn pahasti, kun yhtäkkiä olkapäähäni koputetaan.

– Tadam!!! Mitä Paavo tykkää? Granholmska pyörähtelee kampaajan jäljiltä, hiuslakalta vahvasti tuoksuen. – Suhteilla sain pikakehitettyä muutaman studiokuvankin, kelpaavatko nämä sinne uuteen puhelinlinjaani? Eihän tupeeraus vaan litisty, jos tarvitaan jotain kuuloketta päähän ja mikrofonia suuhun?

– Tämä systeemi ei ole mikään näköpuhelin, meikku toppuuttelee. – Puhuessanne sopii istua vaikka turvenaamio naamalla. Eikä mikkiin tarvi huutaa, vaikka se sukulaispoju kaukana onkin. Ohjelma osaa pistää ääniasiat kuntoon ja palvelin pyrkii löytämään nopeimman reitin tästä huoneesta Australiaan asti. Äänenne saattaa pyyhältää perille vaikkapa Moskovan, Kalifornian ja Singaporen kautta.

– Paavo-herra saa deletoida minun linjaltani sen Moskova-linkin nyt jo asennusvaiheessa, asiakas vaatii. – En tykkää ajatuksesta, että jokin duuma edes huvikseen kuuntelee privaattipuheluitani. Ja miksi tämä linja ei avaudu jo? Paavo ymmärtänee, etten voi maksaa edes förskottia, ellei kontaktia synny. Minä valitsen nyt Björnin suoranumeron ja Paavo kysyköön häneltä, onko siellä päässä kaikki kaiuttimet ja laitteet kunnossa.

– Aamuyötä arktisesta Suomesta! toivottelen tylysti luuriin. – Täti käski kysyä, onko päässäsi kaikki kunnossa ja toimiiko vehkeesi. Sori, unohdin esittäytyä. Meikku on tätimuorisi henkilökohtainen atk-konsultti, joka on hiukka väsy koetettuaan turhaan saada ip-yhteyksiänne pelaamaan. Mikä kumma nyt mättää, poju? Ei tämän järin vaikeaa aivojumppaa pitäisi oleman.

– Härregud Paavo, nyt se yhteys tuli! kiekaisee Granholmska koneeltaan ja kohentaa tupeerattua kampaustaaan. Ruudussa näkyy kuva Bjoern W. Dahlgrenista. Oheistietojen mukaan tämä charmantisti harmaantunut herrasmies on Australian arvostetuimpia aivokirurgeja.

Ennen kuin vanharouva kunnolla ehtii voip-sananvaihtoon kuuluisan (ja taatusti finnittömän) sukulaisensa kanssa, meikku ymmärtää häipyä paikalta palkkiota vonkaamatta. Jotenkin aavistelen, ettei vaatimustani puolleta ainakaan Aussilandiassa.