Ajankuva
Syksy tuo tullessaan vesisateet ja lätäköt. Tämä syksy toi mukanaan myös uuden kissapedon Applen OS X -laumaan: 10.6-version eli Snow Leopardin toimitukset asiakkaille aloitettiin elokuun viimeisinä päivinä.
Snow Leopardista ei ole pidetty samanlaista kohua kuin Microsoftin jo huulilla olevasta uudesta Windowsista. Tässäkään valossa Applea tuskin harmittaa yhtään, että julkistus onnistuttiin ajoittamaan lähes kaksi kuukautta ennen Windows 7:n vastaavaa.
Ensimmäinen Mac OS X ilmestyi vuonna 2001, ja Lumileopardi on sen seitsemäs versio. Ulkoiset muutokset edeltäjään verrattuna eivät ole suuria, mutta pellin alla on ahkeroitu enemmän.
Siellä tehtyjen parannusten ansiosta Apple lupaa Snow Leopardin olevan edellistä versiota nopeampi, vakaampi ja myös kevyempi. Esimerkiksi Time Machine -varmuuskopioinnin luvataan sujuvan jopa 80 prosenttia nopeammin. Levytilaa se ei rohmua vanhempien kissapetojen tapaan, uuteen käyttöjärjestelmään päivittämisellä saattaa vapautua peräti 7 gigatavua levytilaa.
Päivittäjiä ilahduttanee myös se, ettei operaatio tee edes pahaa lovea lompakkoon.
Maailmalta
Teksas
Microsoftilla on viime aikoina ollut murheita teksasilaisen oikeudenkäytön kanssa. Ensin sikäläinen tuomari kielsi yhtiöltä Wordin myymisen USA:ssa patenttirikkomuksen vuoksi. Ilmeisesti tämän seurauksena Microsoft sai nopeasti kaksi vastaavanlaista haastetta käräjille samaan osavaltioon. Tulilinjalla ovat useat Windows-versiot.
Bryssel
EU:n kuluttajaviranomaiset kiinnostuivat kesällä julki tulleista tapauksista, joissa Applen kosketusnäytölliset laitteet ovat räjähtäneet. Erään ranskalaisnuorukaisen kerrotaan saaneen silmävauroita Iphonen näytön pirstoutuessa. Myös Apple on tutkinut asiaa, mutta pitää onnettomuuksia yksittäistapauksina.
Baltia
Teliasonera yrittää vahvistaa otettaan Baltian telemarkkinoista. Yhtiö on tehnyt ostotarjouksen virolaisen Eesti Telekomin ja liettualaisen Teo LT:n osakkeista. Teliasoneralla on jo ennestään hallussaan kelpo siivu kummastakin yhtiöstä, ja nyt se haluaisi ne kokonaan talliinsa noin 485 miljoonalla eurolla.
Venäjä
Riippumaton tutkimusryhmä on tehnyt selvityksen nettisodasta, joka käytiin Venäjän ja Georgian maasodan yhteydessä. Venäläinen malli nettisotaan on se, että mukaan houkutellaan kansalaiset ja mafia. Venäjän hallinnon roolista on vaikea saada selkoa, mutta kyseenalainen kansalaisaktivismi näytti olevan hyvin synkronissa sotatoimien kanssa.
Kiina
Neljä henkilöä on tuomittu vankeuteen Kiinassa piraatti-Windowsin levittämisestä. Kiinan virallisen uutistoimiston mukaan kyseessä on maan historian suurin oikeuteen päätynyt piraattitapaus. Piraatit levittivät Tomato Gardeniksi nimettyä Windows-versiota huomattavan laajalle. Päätekijät saivat kolme ja puoli vuotta vankeutta ja noin 100000 euron sakot.
Oulu
Oulussa on avattu internetin tutkimukseen keskittyvä kansainvälinen tutkimuskeskus CIE (Center for Internet Excellence). Sen yhdeksi tavoitteeksi on nimetty löytää nettipalveluista seuraava suomalainen menestystarina tervan, paperin ja kännykän jatkoksi. CIE yhdistää akateemisen tutkimuksen yritysmaailman tuotekehitykseen.
Nokia yrittää takaisin pc-bisnekseen
TERO LEHTO
Nokia täydentää älypuhelintensa valikoimaa Windows 7 -pohjaisella Booklet 3G-minikannettavalla, jossa on 10 tuuman näyttö. Perusmalleista sen erottavat esimerkiksi hd-videon ulostulo ja gps-sovitin. Kone on teknisesti pikkukannettavatarjonnan yläpäästä – kuten on sen hintakin.
Intelin Atom-prosessoria käyttävälle minikoneelle luvataan jopa 12 tunnin käyttöaikaa. Alumiinikuoriin pakatun laitteen massa on 1,25 kiloa, ja paksuutta on kaksi senttiä. Näyttökannen värivaihtoehtoja on useita.
Nokian mukaan Windowsiin päädyttiin esimerkiksi Linuxin sijasta, koska se on tuttu ja vallitseva käyttöjärjestelmä.
Gartner ymmärtää valinnan
Tutkimusyhtiö Gartner näkee Windowsissa monia etuja Nokian nettitableteissaan käyttämään Maemo-Linuxiin verrattuna.
”Markkinoille tulleiden Linux-pohjaisten netbookien suorituskyky on jäänyt vähän pettymykseksi. Toiseksi Windowsilla on vahva brändi, joka voi hyödyttää Nokian lanseerausta. Kyse voi olla myös koneen saamisesta nopeasti markkinoille, kenties jo jouluksi”, tutkimusjohtaja Carolina Milanesi pohti heti julkistusuutisen jälkeen.
Milanesi sanoo, että näin Nokia pääsee myös tuomaan Ovi-palvelut entistä useammille asiakkaille. Yhtiön kartta-, musiikki- ja tiedostojenjaon palvelut toimivat parhaiten juuri Windowsilla, ja musiikkikauppa vaatii nimenomaan Microsoftin ohjelmistot – ainakin toistaiseksi.
Mobiilikäyttöön on monta yhteystapaa: bluetooth, 3g (hspa) ja wlan. Liittymäkortti (sim) voidaan vaihtaa, eikä konetta ole pakko ostaa operaattorin kytkysopimuksen kanssa. Suomalaisilta operaattoreilta Nokian netbook saakin myönteisen vastaanoton. DNA:n, Elisan ja Teliasoneran johtajat sanoivat Tietokone-lehdelle olevansa kiinnostuneita ottamaan koneen minikannettavien valikoimaansa. Koneesta tekee houkuttelevan sisäinen 3g-yhteys.
Nokia Booklet 3G:n veroton hinta on 575 euroa, joten veroineen hinta kapuaa yli 700 euron. Sekä Gartner että operaattoorit arvioivat tätä jo ennakkoon melko korkeaksi pikkukoneiden keskihintoihin nähden. Kone saadaan myyntiin heti Windows 7:n ilmestyessä lokakuussa.
Mitä mieltä?
Milloin it-ala lähtee uuteen nousuun Suomessa?
Tapio Huttula puheenjohtaja Erityisalojen toimihenkilöliitto (Erto)
”Ensi vuoden ensimmäinen neljännes näyttää, miten edetään. Rohkeimmat arvioivat nousun alkavan tänä vuonna. Se alkanee ulkoistus- ja ylläpitopalveluista, ja kehityshankkeet seurannevat myöhemmin.”
Mika Sarhimaa toimitusjohtaja, HP Suomi
Euroopassa ollaan Yhdysvaltoja ja Aasiaa huonommassa tilanteessa. Uskon aseen kasvuun loppuvuodesta 2010. Suomalaiset yhtiöt ovat valtaosin hyvässä kunnossa, joten it-investoinnit alkavat heti, kun markkinatilanne näyttää kääntyvän.
Ari Karppinen maajohtaja, Tieto
Nousun ajoitus riippuu paljolti toimialasta. Vientiteollisuudessa tilanne jatkuu vielä pitkään vaikeana, ja tällä hetkellä alan yhtiöt investoivat vain välttämättömään tietotekniikkaan. Palvelusektori, julkinen hallinto ja esimerkiksi energiasektori toipuvat nopeimmin.
Matti Pohjola professori, Helsingin kauppakorkeakoulu
Laitevalmistus on syvässä taantumassa, mutta tuotannon väheneminen on pysähtymässä, ja se kääntynee uuteen nousuun syksyn aikana. Tietotekniikkapalvelut eivät ole kärsineet taantumasta samalla tavoin. Uuteen kasvuun ei kuitenkaan päästä nopeasti.
Robert Serén toiminnanjohtaja, Tietotekniikan liitto
Eiköhän tämä tapahdu 2010. Tämä syksy tulee olemaan haastava, kun uusiin projekteihin lähdetään hyvin varovaisesti. Näkemykseni on, että ensi vuonna ala lähtee uuteen kasvuun.
Flash-levyt mullistavat tallennusta
ARI KARKIMO
Flash-tekniikkaa käyttävien ssd-levyjen esiinmarssi on tallennusyhtiö EMC:n Suomen maajohtajan Lauri Wuorenheimon mukaan muuttanut tallennuksen pelikenttää vuoden aikana valtavasti. Tämän on mahdollistanut jyrkkä hintojen lasku, joka jatkuu – joskin nyt jo loivempana.
”Tuotantoprosessit ovat parantuneet, joten hinnat ovat pudonneet vuodessa noin 75 prosenttia. Hintojen lasku jatkuu edelleen, mutta ei enää yhtä jyrkkänä. Yritysten tallennusratkaisuissa flashin yksi etu on, että levytekniikoita yhdistämällä päästään siihen, että levyjä tarvitaan entistä vähemmän. Sovellukset voidaan panna nopeille flash-levyille. Niiden takana käytetään isoja pyöriviä levyjä”, sanoo Wuorenheimo.
Hinnat laskevat
Flashin yleistymisen lisäksi hän luettelee koko joukon muitakin viime aikojen kehitystrendejä tallennuksen alalta:
”Keskihinnat ovat laskeneet niin yritysratkaisuissa kuin kotitallennuksessa. Yrityspuolella ulkoistukset ovat lisääntyneet. Isot yritykset ovat käytännössä ulkoistaneet jo kaiken mahdollisen, nyt asialla ovat keskisuuret ja pienet yritykset. Esimerkiksi sähköpostipalvelut ostetaan yhä useammin ulkoa.”
EMC:lle tämä tietää hyvää, koska markkinoille on tullut paljon uusia palveluntarjoajia, jotka tarvitsevat tallennusratkaisuja.
Eroon infoähkystä
EMC osti kesällä Data Domain -yhtiön. Kaupalla se vahvisti asemaansa yhä enemmän asiakkaita kiinnostavalla deduplikoinnin saralla. Termillä tarkoitetaan päällekkäisen tiedontallennuksen karsimista.
Jos esimerkiksi samaa Powerpoint-sarjaa on muokannut useampi henkilö, perusdata tallennetaan vain kerran ja sen lisäksi tallennetaan kunkin tekemät henkilökohtaiset muutokset. ”Deduplikointi poistaa infoähkyä ja hillitsee tallennettavien datamäärien kasvua”, lupaa Lauri Wuorenheimo.
Toinen yritysten tallennusratkaisuissa yleistyvä suuntaus on hänen mukaansa tiedon varmistuksen muuttuminen jatkuvaksi.
”Ennen varmistukset tehtiin tyypillisesti kerran päivässä, jolloin katastrofin sattuessa saattoi kadota useiden tuntien työ. Sittemmin snapshotteja on alettu ottaa parin tunnin välein, mutta paljon tietoa voi kadota näinkin. EMC:n Recoverypoint tekee varmistusta koko ajan, joten tiedot voidaan palauttaa mistä tahansa kohdasta. ”
Yritystekniikkaa koteihin
Wuorenheimo kertoo, että pitkään kyseltiin, lähteekö EMC mukaan kuluttajatuotteisiin. Runsaaseen vuoteen ei ole enää tarvinnut kysellä, kun Iomega ostettiin kesällä 2008. EMC:llä on tapana ilmoittaa, että se odottaa kustakin uudesta hankinnastaan miljardibisnestä. Kotitallennus ei ole poikkeus. ”Kilpailu on tiukempaa kuin yrityspuolella. Uusissa Iomega-tuotteissa on tuotu koteihin yrityspuolen tekniikoita, esimerkiksi raidia. Kotikäyttäjän hankkivat yhä järeämpiä nas-tallentimia”, Lauri Wuorenheimo sanoo.
Sonera aloitti Mac-myynnin
TERO LEHTO
Applen kannettavien ja pöytäkoneiden näkyvyys Suomessa lisääntyi ainakin hetkeksi, kun Teliasonera on lanseerannut Mac-koneet myyntiin. Operaattori kauppaa koneita kuukausimaksulla ja on mainostanut niitä isoilla lehti-ilmoituksia.
Osastopäällikkö Antti Närhinsalo Teliasoneran laitekaupan tukkumyynnistä myöntää, että hinnat ovat käteiskauppaa korkeammat, mutta uskoo silti kysyntään. ”Meidän konseptilla asiakkaamme saa kalliinkin laitteen edullisella kuukausimaksulla kotiin kannettuna. Aika monilla ei ole varaa laittaa esimerkiksi 1500 euroa uuteen koneeseen käteisellä.”
Macien osuus tietokonekaupassa on Suomessa Soneran arvion mukaan noin kahdeksan prosentin luokkaa, eikä Närhinsalo usko niistä tulevan jatkossakaan suurten volyymien koneita.
Nokian odotettu Linux-älypuhelin tulee lokakuussa
TERO LEHTO
Nokian uusi Maemo 5 -alustan Linux-älypuhelin on julkistettu virallisesti. Nokia vahvisti N900-mobiililaitteen tulevan markkinoille lokakuussa 500 euron hintaan ennen veroja, eli reilulla 600 eurolla suomalaisen arvonlisäveron mukaan.
N900 perustuu Nokian Linux-pohjaiseen Maemo-kehitysympäristöön, johon on tuotu 3g-yhteyksien tuki. Edeltäjien tapaan mukana on langattomien lähiverkkojen (wlan) tuki. N900:ssä on edelliseen N810-malliin nähden puhelintoimintojen lisäksi uutta viiden megapikselin kamera Carl Zeissin optiikalla, tehokkaampi ARM
Cortex-A8 -suoritin, gigatavun muisti sovellusten ajamiseen ja 32 gigatavun tallennusmuisti (laajennettavissa 48 gigatavuun microsd-kortilla) sekä opengl es 2.0 -grafiikkakiihdytin.
Nopeutta ja ajettavuutta kehitetty
N810:aa kritisoitiin hitaudesta sekä heikosta moniajosta, ja tähän Nokia yrittää tuoda uudessa mallissa parannusta. N900:n web-tukea parantaa Adobe Flash 9.4 -laajennus Mozillan selaimessa.
Vanhat Maemo-laitteet perustuivat pääasiassa kynäkäyttöisyyteen, kun taas uudessa Maemo 5:ssä yritetään tuoda Android- ja Iphone-tyyppinen sormikosketus.
Perinteisestä kännykästä uutuuden erottaa se, ettei laitteessa ainakaan alkuvaiheessa ole mms- eli multimediaviestien tukea. Se voidaan kuitenkin saada Maemo-kehittäjiltä myöhemmin.
N900 muistuttaa muuten ominaisuuksiltaan Nokian Symbian S60 -älypuhelinten lippulaivaa N97:ää. Nokian johtaja Anssi Vanjoki kuitenkin vakuutteli uutistoimisto Reutersille, ettei Maemo uhkaa Symbian-käyttöjärjestelmää, joka säilyy Nokian tärkeimpänä älypuhelinten käyttöjärjestelmänä.
Office Update haudattiin
SAMULI KOTILAINEN
Microsoftin Office 2000 -paketti ehti kymmenen vuoden ikään, joten sen tuki on lopetettu. Office 2000 -käyttäjille ei enää luvata korjauspäivityksiä eikä muutakaan tukea. Tämä vaikuttaa myös Microsoftin päivityspalveluihin. Office Update -palvelu suljetaan kokonaan.
Microsoft kertoo, että organisaatiokäyttöön tarkoitettuja tuotteita tuetaan vähintään 10 vuoden ajan. Office 2000 -ohjelmisto tuli saataville kesäkuussa 1999, joten kymmenen vuoden elinkaari tuli täyteen. Microsoft ei enää tarjoa tukea Office 2000:lle, eikä siihen tehdä tietoturvakorjauksia.
Samalla Microsoft kuitenkin muistuttaa, että Windows 2000:n tuki ei vielä lopu. Windows 2000 tukiaikaa on jatkettu ensi vuoden heinäkuuhun saakka. Office Update suljettiin ja nyt päivityksiä tarjotaan vain Microsoft Update -palvelussa.
Joka neljäs tulostin jää myymättä
ARI KARKIMO
Tulostinvalmistajilla on ankeat ajat. Tästä kertoi elokuussa julkaistu alan suurimman ja kauneimman, HP:n, osavuosikatsaus. Gartner-tutkimuslaitoksen mukaan HP ei ole huolineen yksin, vaikka onkin kärsinyt taantumasta muita raskaammin. Emea-alueella myynti on romahtanut vuodessa 25 prosenttia.
HP kertoi erityisesti yritystulostinten myynnin sujuneen erityisen kehnosti. Gartnerin analyytikko Tosh Prabhakar todistaa, että yrityksissä pyritään käyttämään vanhoja laitteita niin pitkään kuin mahdollista, koska irtonaista rahaa uusien hankkimiseen ei ole.
“Tämä saa tulostinvalmistajat katselemaan ympärilleen laajemmin ja pyrkivän paikkaamaan menetyksiä ratkaisutarjonnalla. Asiakkaille yritetään myydä dokumentinhallintasovelluksia ja palveluita”, Prabhakar toteaa.
HP:tä kirpaisee pahimmin
Gartner on julkaissut tilastonsa vuoden alkupuolen myynnistä Emea-alueella (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka). Se kattaa tulostinten lisäksi myös monitoimilaitteet ja kopiokoneet.
Markkinaosuuksissa ei ole merkittäviä heilahteluja, koska kaikkien valmistajien myynti on supistunut. Eniten ovat kuitenkin kärsineet suurimat. HP:n myynti on vuoden takaiseen verrattuna vähentynyt noin 32 prosenttia, Canonin 28 ja Epsonin 16 prosenttia. Näihin verrattuna Brotherin ja Samsungin selvästi alle 10 prosentin jääneet myynnin laskut tuntuvat varsin siedettäviltä.
”Markkinat jatkanevat loppuvuonna kaksinumeroisella miinusmerkkisellä luvulla kuvailtavaa alamäkeä, joka pahimmillaan voi olla jopa 30 prosentin luokkaa”, Tosh Prabhakar maalailee synkkiä.
Kuukauden numerot
12 ydintä
AMD lupaa esitellä ensimmäisen 12 ytimen suorittimen ensi vuoden alussa. Magny-Cours-koodinimellä tunnetut suorittimet julkaistaan Opteron 6000
-tuoteperheeseen. Ne on suunnattu työasema- ja palvelinkäyttöön. Sirut hyödyntävät edelleen 45 nanometrin valmistustekniikkaa eli Intelin tekninen etumatka säilyy.
4000 oikeusjuttua
Ohjelmistoteollisuuden etujärjestö BSA käynnisti vuoden alkupuoliskolla yli 4000 oikeusjuttua ohjelmistojen luvattomasta käytöstä Emea-alueella. Päivittäin käsittelyssä on runsaat 30 juttua, joissa BSA on kantajana. Vuoden suurin korvauspotti, yli 3 miljoonaa euroa, langetettiin kesäkuussa saksalaisyritykselle.
4,2 miljoonaa
Lahden kaupunki säästää 4,2 miljoonaa euroa ottamalla DNA:n operaattorikseen tarjouskilvassa hävinneen Soneran sijasta. Sen tarjous oli kaksi kertaa voittajaa kalliimpi. Tähän asti operaattorina on ollut Elisa, joka oli aluksi uudessakin kilpailutuksessa mukana, mutta jäi pois viimeiseltä kierrokselta.
725 000 kruunua
Musiikin suoratoistopalvelu Spotify ei vielä viime vuonna ollut bisnes omistajilleen. Yrityksen viime vuoden liikevaihto oli vain 725 000 kruunua (noin 70 000 euroa), mutta tappiota kertyi peräti 32 miljoonaa kruunua (noin 3,1 miljoonaa euroa). Palvelua ei silti kannata vielä ampua alas, koska se on päässyt kunnolla vauhtiin vasta tänä vuonna.
44,3 prosenttia
Nokian osuus maailman älypuhelinmarkkinoista oli vuoden toisella neljänneksellä 44,3 prosenttia, sanoo Canalys-tutkimusyhtiö. RIM saavutti Blacberryilla 20,9 prosentin siivun ja Applen osuus oli 13,7 prosenttia.
3 ulottuvuutta
Google Earth -sovellukseen on rakennettu 3d-malleja suurista kaupungeista. Helsingin mallintaminen on hyvässä vauhdissa, sillä siitä on nyt enemmän 3d-malleja kuin useimmista muista pääkaupungeista. Tavalliset käyttäjät ja yritykset ovat lisänneet yksittäisiä rakennuksia muistakin kaupungeista, ainakin Espoosta ja Tampereelta.
It-ammattilaisen palkka 4281 euroa
ARI KARKIMO
It-alan töissä ei mene yhtään hullummin, kertoo TTL:n (Tietotekniikan liitto) palkkatutkimus. Palkat ovat nousseet vuoden aikana ihan mukavasti, ja töitä riitti lähes kaikille kyselyyn vastanneille. Tasa-arvokin on parantunut.
Peruspalkat eivät ole vuodessa juuri kasvaneet, mutta kokonaispalkat ovat. Samalla naisten keskipalkat ovat hivuttautuneet lähemmäs miesten vastaavia.
”Kapea palkkaero osoittaa, että it-ala on moniin muihin aloihin verrattuna erittäin tasa-arvoinen. Alalla menestyminen edellyttää muun muassa hyviä organisointivalmiuksia ja kokonaisuuksien hallintaa, joissa naiset ovat usein vahvoilla. It-alalle toivotaankin entistä enemmän naisia”, TTL:n toiminnanjohtaja Robert Serén sanoo.
Tietotekniikan liiton palkkatutkimus perustuu 736 it-ammattilaisen antamiin vastauksiin. Enemmistö vastaajista työskentelee vakituisessa kokopäivätyössä, yleisimmin eriasteisissa asiantuntijatehtävissä.
Uutishuoneelta
Kalpea kissapeto
Tätä kirjoitettaessa nopeimmat ja innokkaimmat ovat ehtineet jo asentaa Maceihinsa Snow Leopardin, mutta minä vielä odottelen päivityslevyäni alkukesästä ostamaani Mac Miniin.
Windowsia uudempaan versioon päivittävä saa kaivaa lompakkoaan melkoisen syvältä, mutta Mac-käyttäjä selviää muutamalla kympillä. Minun tapauksessani peräti alle kympillä, kun olin niin paljon kiero, että ostin Minini vasta kesäkuussa, Lumileopardin julkistusilmoituksen jälkeen.
Hinnoittelueroa on selitetty sillä, että Apple kerää rahat rautamyynnistä, Microsoftille nimenomaan Windows-myynti tuo ison osan tuloista. Toisaalta pc-valmistajat eivät koneisiinsa esiasennettavista Windowseista monta euroa maksa, ja tätä kautta niistä myydään valtaosa.
Miksi Windows-paketeista sitten pitää maksaa niin paljon? Siksikö, että Windows on monta kertaa parempi kuin OS X?
Näillä näkymin maistuu vahvasti siltä, että Windows 7 jää kotiin kokonaan hankkimatta. Hyllyssä olevat pelit toimivat XP:ssä, kotistudio pyörii iloisesti Macissa ja kaikki muu tarvittava on hoitunut Ubuntun alla jo muutaman kuukauden ajan. Säästyypä paljon rahaa johonkin oikeasti kivaan.
Seuraan varsin tiiviisti musiikkiväen omaa Muusikoiden.netiä, ja päättyneen kesän aikana näyttää siltä, että monella muullakin on kotistudio tehnyt hiljattain muuttomatkan Windowsista Maciin. Yhteistä meille käännynnäisille tuntuu olevan ”miksen tehnyt tätä jo aikaa sitten” -tuntemus.
Onhan Pantterissa, Tiikerissä, Leopardissa ja Lumileopardissakin jo niminä aivan eri tavalla hohtoa kuin XP:ssä, Vistassa tai varsinkaan 7:ssä. Pitäisikö Microsoftinkin kokeilla kissa-aiheisia nimiä? Windows Pussy?
Ari Karkimo








