HTC Hero

HTC Hero Kuva: Mikko Hannula

Hakukoneyhtiö Google haluaa hallita kaikkea maailman tietoa, eikä se onnistu ilman älypuhelimia. Yhtiön Android-
älypuhelinalustaa käyttävät puhelimet ovat vasta tulleet saataville, mutta vanhat pelurit Microsoft ja Nokia ovat jo varpaillaan. .

Huhut Google-kännyköistä levisivät vuoden 2006 lopussa, kun tiedot Googlen palkkaamista mobiili-insinööreistä ja kalifornialaisen pienen Android-yhtiön kaupasta tulivat julkisuuteen.

Alle vuosi sitten esitelty ensimmäinen Android-puhelin HTC Dream osoitti heti, että Google on tullut älypuhelimiin tosissaan. Käyttöliittymä sai kehuja, ja sovelluskehittäjien mielenkiinto heräsi. Google vastasi innostukseen tarjoamalla heti työkaluja.

Android-puhelimen tunnistaa Google-kännykäksi, koska hakukoneyhtiön palvelut ovat tiiviisti mukana. Käyttöönoton yhteydessä käyttäjältä kysytään Google-käyttäjätili ja mitkä palvelut halutaan käyttöön. Hetken päästä niin Googlen sähköpostit, kaverit karttasijaintia myöten ja kalenteri ovat toiminnassa.

Google ei kuitenkaan ole estänyt kilpailijoita pääsemästä alustaan. Esimerkiksi Facebookin päivityksiä pääsee jakamaan aivan yhtä helposti. Yrityskäyttäjän kannalta kiinnostavaa on, että ainakin HTC:n laitteessa on esiasennettuna Microsoftin Activesync-tuki, joten Exchange-sähköposti toimii kuten Applen Iphonessa, Microsoftin

Windows Mobilessa tai Nokian S60:ssa.

Nykyaikaisen älypuhelimen myyntivaltteja ovat kosketusnäyttö, web-sovellukset ja hyvä tekstinsyöttö virtuaalisella tai fyysisellä qwerty-näppäimistöllä. Googlen etu on ollut se, että se aloitti Androidin suunnittelun näiden kannalta otolliseen aikaan haastaakseen Applen kehutun Iphone OS -alustan.

Kilpailijoista Microsoftilla on yhä tekemistä vanhan Pocketpc-lähtöisen Windows Mobile -käyttöliittymän kanssa, josta yhtiö yrittää eroon uusimmassa 6.5-päivityksessään. Nokian Symbian S60:n käyttöliittymän logiikka on kosketustuesta huolimatta sama kuin vuonna 2002.

Käyttöliittymä muokattavissa

Androidin ensimmäinen versio sai näpsäkästä kosketusohjauksesta huolimatta haukkuja. Käyttöliittymää pidettiin joko liian sekavana tai tavanomaisena.

Käyttöliittymä muodostuu vimpaintyyppisistä kuvakkeista ja seitsemästä ruutunäkymästä, joita pääsee muokkaamaan mielin määrin. Tämä voi olla myös rasite, koska koko paketin optimointi omaan makuun vaatii hieman aikaa ja vaivaa.

Web-sovellukset eivät automaattisesti mahdu ruudulle, vaan käyttäjän pitää osata sovitella niitä. Kalentereista saa useita näkymiä, ja erilaisia kellonäkymiä on 12 kappaletta, joten kokeiltavaa riittää.

Google ymmärsi, että laitevalmistajien ja operaattoreiden on voitava tehdä alustasta omansa näköinen, vaikka alusta alla onkin sama. Näin on käymässä. Esimerkiksi

HTC on uusimmassa Hero-puhelimessaan piilottanut Androidin oman perusvalikon ja tuonut tilalle oman Sense-nimellä kutsumansa käyttöliittymän. Se muistuttaa Windows Mobile -laitteissa jo toimivaksi koettua Touchflo-käyttöliittymää.

Operaattoreille Android taas tuo mahdollisuuden rakentaa omin palveluin, värein ja sovelluksin käyttöliittymä, joka ohjaa kuluttajan operaattorin palveluihin. Kilpailijat

Microsoft ja Nokia taas ovat pitäneet visummin kiinni siitä, että alustan perussovellukset ovat näkyvillä.

Androidissa operaattori tai laitevalmistaja voi vaihtaa näkyvistä jopa perussovellukset, kuten kameran tai kalenterin.

HTC Hero

Ensimmäinen Suomeen saatu Android-puhelin on taiwanilaisen HTC:n kolmas Android-malli. Valmistajan oma Sense-käyttöliittymä parantaa selvästi käytettävyyttä

Androidin perusnäkymään verrattuna. Silti käyttö on Apple Iphoneen verrattuna insinöörimäistä. Tavallinen käyttäjä lienee säädöistä hämillään, mutta tekninen asiantuntija pääsee mukavasti virittämään asetuksia, sovelluksia ja ulkoasua.
Käyttöliittymä hidastelee välillä, ja viimeisteltävää olisi monessa toiminnossa. Hero tuntui silti jo luotettavammalta kuin Nokian N97.

Fyysistä näppäimistöä ei ole, mutta ruudulla virtuaalinäppäimistöllä pystyy kirjoittamaan lyhyitä viestejä. Säätövaraa on widgetien ja Android Marketin sovellusten ansiosta enemmän kuin Iphonessa.

Heroa ohjataan pääasiassa kosketusnäytöltä. Fyysiset näppäimet on äänenvoimakkuudelle, kotivalikolle ja edelliseen toimintoon palaamiselle, puhelun soittamiselle ja katkaisulle sekä ohjelmakohtaisille valikoille.

Hauenleuaksi kutsuttu kääntyvä muotoilu ihmetyttää, mutta Heroa on silti mukava kuljettaa taskussa.

Hinta: noin 600 €
Lisätietoja: www.htc.com

Sovelluksia nopeasti javalla

Googlessa ymmärrettiin heti, että sovelluskehittäjien tuki on ratkaisevaa ohjelmistoalustan kannalta. Linux oli luonnollinen valinta, koska se voitiin toteuttaa alusta alkaen lähes kokonaan ilman suljettua koodia.

Android on ollut avointa lähdekoodia joulukuusta 2008 alkaen Apache-lisenssillä julkaistuna puhelin- ja verkkorajapintoja myöten. Vain pieni osa Android-puhelinten laiteajureista on suljettuja, jotta piirivalmistajat uskaltavat toimittaa alustaan kaupallisesti suojattuja komponenttejaan.

Tähän asti mobiilialustoissa, kuten Symbianissa ja Windows Mobilessa, on kehittäjille tuotu niin natiivit kuin hallitut sovellukset, Microsoftin alustassa .Netilla ja

Symbianissa javalla. Linux-kernel 2.6:n päälle rakennetussa Androidissa koodi tuotetaan javalla ja Android-kehitystyökalujen (sdk) avulla. Tarjolla on kuitenkin myös natiivisovellusten kehitysympäristö.

Googlen kehitysympäristön kautta pääsee käsiksi useimpiin laitteen toimintoihin, kuten puhe- ja viestiyhteyksiin, gps-sijaintitietoon, kameraan, multimedia- ja tekstiviesteihin sekä grafiikassa opengl es -rajapintaan. Keväällä 2009 julkaistu Android 1.5 -versio laajensi alustan ominaisuuksia, ja lisää laajennuksia on odotettavissa.

Lisää puhelimia tulossa

Androidia kehittävässä Open Mobile Alliancessa ovat mukana suurimpien operaattoreiden lisäksi useat kännykkä- ja pc-valmistajat, kuten Dell, HTC, Lenovo, Motorola, LG ja Sony Ericsson. Isoimmista valmistajista vain Nokia puuttuu. Toistaiseksi laitteet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vasta tuloillaan.

HTC on tuonut maailmalla tarjolle jo kolme Android-puhelinta, ja lisää odotetaan loppuvuodesta. Samsung on tuomassa i7500 Galaxy -puhelimensa. Sony Ericssonin Xperia 3 -puhelimesta odotetaan myös Android-laitetta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 1/2012 julkaisupäivä 25.1.2012

Äly tulee – oletko valmis?

Kohta asut älykkäässä kaupungissa, ennustaa tammikuun Tietokone. Lehdessä katsellaan muutenkin eteenpäin, sillä esittelyssä ovat vuodet 2020 it-trendit. Vertailuun on otettu all-in-one -tietokoneet ja 24-tuumaiset näytöt. Vinkkejä on tarjolla ilmaisten nettipuhelujen soittamiseen kännykällä sekä Facebookin tietoturvan parantamiseen.

Takaisin ylös

Tietokone 8/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös