vikasivu

vikasivu

Luettua

Nettielämän peruskurssi
Nettielämää – Sosiaalisen median maailmat


Tuija Aalto, Marylka Yoe Uusisaari


BJT Kustannus, 2009


ISBN 978-951-692-742-1
Internetiin syntyy jatkuvasti uusia sosiaalisia palveluja, joita yhä useampi käyttää. Moni kokenut tietotekniikan käyttäjä on saanut yllättäviä kaveripyyntöjä henkilöiltä, joilta ei nettielämää odottanut.

Laajentuneet verkostot ja nettipalveluiden helppous synnyttävät omia ongelmiaan kokemattomille käyttäjille. Tekniikka- ja tietoturvahankaluudet ovat oma lukunsa, mutta myös tietämättömyyden luomat väärinkäsitykset hankaloittavat nettielämään ryhtymistä.

Verkon sosiaalisiin palveluihin opastaa Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren kirja Nettielämää. Kirja lähtee liikkeelle aivan perusasioista, ja tekniikkaa sivutaan vain sen verran kuin on tarpeellista palveluiden käyttämiseksi. Sen sijaan kirjassa annetaan suoria käytännön neuvoja siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi web-kameraan puhuttaessa.

Kokeneelle verkonkäyttäjälle kirja ei tarjoa paljon uutta, mutta jos aiheesta joutuu esimerkiksi kertomaan muille, toimii kirja hyvänä lähteenä. Nettielämää muun muassa selvittää netin tekijänoikeuksiin liittyviä ongelmia ja antaa käytännön vinkkejä siitä, miten tekijänoikeuksien ja lakien kanssa tulisi toimia.
Kirja on kirjoitettu selkeästi opaskirjamaiseen muotoon. Värikuvitus olisi palvellut lukijaa suttuiseksi jäävää mustavalkokuvitusta paremmin. Erilaiset tietolaatikot ja listaukset keventävät aiheen omaksumista.

Kirjan ristiriitaisena ongelmana on sen ajankohtaisuus, sillä nettipalvelut kehittyvät ja muuttuvat nopeasti. Nettiin perehtymättömälle kirja sisältää hyvää perustietoa, kokeneemmalle siinä on paljon itsestäänselvyyksiä.

Kirjoittajilla on piristävän kannustava ote netin käyttöön. Sen sijaan, että jatkuvasti varoiteltaisiin, kirja koettaa kertoa erilaisia vaihtoehtoja netin käytölle. Periaatteena on, että netin käyttöön ei pitäisi suhtautua ajantuhlauksena, vaan tapana pitää yhteyttä läheisiin.

Jukka Lehtinen

klikattua

vikasivu2

Seuraa meriliikennettä
Laivoista on loppukesän ja alkusyksyn aikana puhuttu paljon. Syynä ovat maailmalla tapahtuneet laivakaappaukset sekä tapaus Arctic Sea. Samalla esiin ovat nousseet laivojen lähettämän ais-signaalit, joilla niiden kulkua seurataan.

Myös tavallisen tallaajan on mahdollista seurata maailman merien ruuhkia Marinetraffic.com -sivuston avulla. Palvelua ei kuitenkaan ole perustettu pelkkää laivabongausta ajatellen. Marinetraffic on akateeminen avoin projekti, jonka tarkoituksena on parantaa merenkulun turvallisuutta, seurata laivojen välistä kommunikaatiota, selvittää laivaliikenteen ympäristövaikutuksia ja tilastoida satamien liikennettä.

Projektista vastaa kreikkalainen Egeanmeren yliopisto. Googlen karttapalvelun päällä pyörivän reaaliaikaisesti päivittyvän kartan lisäksi sivustolta voi seurata eri satamien tilannetta. Karttatilassa laivan kuvaketta klikkaamalla kyseisestä aluksesta näytetään lisää tietoja sekä kuva, jos sellainen on palveluun lisätty.
Kotoinen Itämeremme on maailman vilkkaimpia laivaväyliä, joten bongattavaa löytyy paljon heti lähivesiltä. Missäs se Siljan tai Viking Linen laiva oikein seilaakaan?
www.marinetraffic.com

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 1/2012 julkaisupäivä 25.1.2012

Äly tulee – oletko valmis?

Kohta asut älykkäässä kaupungissa, ennustaa tammikuun Tietokone. Lehdessä katsellaan muutenkin eteenpäin, sillä esittelyssä ovat vuodet 2020 it-trendit. Vertailuun on otettu all-in-one -tietokoneet ja 24-tuumaiset näytöt. Vinkkejä on tarjolla ilmaisten nettipuhelujen soittamiseen kännykällä sekä Facebookin tietoturvan parantamiseen.

Takaisin ylös

Tietokone 8/2009

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös