Windows 7 on valmis
Microsoft yllätti minut heinäkuun lopulla. En odottanut uuden Windowsin valmistuvan aikataulunsa edellä. Kesällä 2008 Vistan seuraajan kerrottiin saapuvan kolmen vuoden kuluessa edellisen version julkaisusta, eli tammikuussa 2010. Tuolloiseen ilmoitukseen vaikutti Vistan huono vastaanotto ja Windows XP:n jatkuva suosio irtokopioiden myynnin lopetuksesta huolimatta.
Windows 7 tuli jakeluun laitevalmistajille, kumppaneille ja suurille asiakkaille elokuun alkupuolella. Myymälöihin valmiit tuotepaketit saadaan lokakuun lopulla, 22.10.2009. Matka laajan levityksen esiversioista valmiiksi tuotteeksi suunnilleen puolessa vuodessa on hieno saavutus.
Tammikuun 2009 beetan perusteella ei ollut helppo uskoa Release Candidate -version valmistuvan huhtikuussa, saati tuotteen heinäkuussa. Erona aikaisempiin Windowsien esiversioiden testaukseen oli jakelun avoimuus ja jano yleisön palautteelle. Palautetta kuunneltiin ja siihen vastattiin. Monesti aikaisemmin testaajien ääni on jäänyt huudoksi pimeyteen.
Microsoft ei selkiyttänyt Vistan tuomaa versioiden sekamelskaa seiskan kohdalla. Paluu yhteen tai kahteen tai enimmillään kolmeen erilaiseen versioon olisi helpotus. Perusversiot voisivat olla koti- ja yrityskäyttöön. Nyt tarjolla on puolisen tusinaa erilaista versiota: Starter, Home Basic, Home Premium, Professional ja Ultimate sekä yrityksille Business- ja Enterprise-versiot.
Useimmista on tarjolla sekä 32- että 64-bittiset versiot. Home Basic tulee saataville vain kehittyville markkinoille, Starter ainoastaan 32-bittisenä laitevalmistajan toimittamana (OEM) ja vain tiettyä rajaa tehottomampiin laitteisiin.
Osa laajasta valikoimasta voidaan perustella markkina-alueiden ja laitteiden eroilla. Ulkopuolisen silmin merkittävimmät erot markkinoiden välillä ovat arvioidussa maksukyvyssä ja maksuhalussa. Edullisimmat versiot on suunnattu markkinoille, joilla pelätään Linuxin kasvattavan markkinaosuuttaan.
Uusia versioita syntyy myös oikeudenkäyntien tuloksena. Yhtäällä käyttöjärjestelmän mukana ei saa toimittaa musiikkisoitinta, toisaalla selainta ei saisi olla ollenkaan tai niitä pitäisi olla tusina. Tässä yhteydessä suuruudesta rokotetaan.
Käyttäjän kannalta Windows 7 on harppaus eteenpäin. Vihdoin uuden käyttöjärjestelmän asennus kysyy muutaman tiedon asennuksen alussa ja asentaa käyttöjärjestelmän itsekseen. Aktivoinnin vaatiman koodin voi syöttää asennuksen jälkeen.
Asennus muutaman vuoden takaiseen kannettavaan onnistui alle tunnissa, vanhalla koneella päivitys edellisestä esiversiosta vei tunteja. Tuoreella kannettavalla päivitys Vistasta onnistui alle puolessatoista tunnissa. Muutaman päivän kokemuksella myös päivitetyt asennukset ovat vakaita ja nopeita.
Päivityksen onnistumiseen on nähty paljon vaivaa; asennusohjelma etsii ennen päivitystä mahdollisesti epäyhteensopivia sovelluksia ja ajureita ja pyytää poistamaan ne ennen asennusta.
Tunnistus ei ole aukoton. Testikoneistani löytynyt Check Pointin vpn-ohjelmisto piti poistaa ennen asennusta, mutta samaa ei todettu Ciscon vpn-ohjelmasta. Päivitys rikkoi molemmat. Yhden koneen kokoonpanosta asennus keksi myös väärän valmistajan virustutkan.
Aikaisempaan verrattuna päivittäminen on helpompaa ja lopputulos varsin hyvä. Osaltaan tulokseen vaikuttaa näiden koneiden suppea sovellusvalikoima ja merkkikannettavien kiinteät kokoonpanot. Aika näyttää, olisiko uudelleenasennus puhtaalta pöydältä ollut parempi ratkaisu.
Käyttöjärjestelmän päivityksessä suurin pettymys tuli XP:llä toimivan netbookin kanssa. Päivitykset onnistuvat vain Vista SP1:stä ja tuoreemmista versioista. Rajoituksen takana ovat paremmin onnistuvat päivitykset ja testaukseen tarvittavan työmäärän rajaaminen. Teknisinä rajoina ovat ainakin Vistan ja Windows 7:n ajurien yhteensopivuus ja yhtenevät laitevaatimukset.
Valittuun rajaukseen vaikuttaa varmasti Vistan levinneisyys. Suurin osa kuluttaja-asiakkaiden tuoreista koneista on toimitettu Vistalla. Näiden päivittämisen halutaan onnistuvan. Yrityksissä käyttöjärjestelmiä ei juuri päivitetä, joten mahdollisuus Windows XP:n päivittämiseen ei ole välttämätön. Netbookien käyttäjät jäävät väliinputoajiksi.
Ensimmäisten kokemusten valossa Windows 7 on hyvä käyttöjärjestelmä. Vuosien mittaan siitä löytyy varmasti tietoturva-aukkoja ja muita puutteita. Suuri osa parannuksista on näkymättömissä ja monet ominaisuuksista periaatteessa tuttuja jo Vistasta. Käyttöliittymän suurin muutos on nopeus, kone tuntuu nopeammalta kuin Vista-asennuksella.
Nopeuden, vakauden ja luotettavan verkottumisen lisäksi minun on vaikea toivoa käyttöjärjestelmältä enempää tärkeitä ominaisuuksia. Näillä eväillä on hyvä jatkaa.








