Canon HF10

CANON HF10
Pieni hd-videokamera

Canonin HF10 on markkinoiden pienimpiä teräväpiirtoisia digivideokameroita. Sillä on pituutta 12 senttiä ja korkeutta vain kuusi senttiä. Vähänkin isommissa käsissä laite häviää lähes näkyvistä. Tosin kuvauksen ajaksi lcd-näyttö on käännettävä esiin, jolloin leveys yli kaksinkertaistuu.

Pieni koko on saavutettu käyttämällä tallennukseen flash-muistia. Kameran sisällä on kiinteä 16 gigatavun muisti, johon mahtuu valitusta laadusta riippuen kahdesta kuuteen tuntia videota. Tarvittaessa tilaa voi laajentaa sd-muistikorteilla.

Toinen tilansäästökeino on ollut optisen etsimen poisjättäminen. Kirkkaassa auringonvalossa lcd-näytön varassa kuvaaminen on hieman hankalaa, vaikka näyttö onkin kirkas ja liioittelevan värikäs.
Pienen koon vuoksi kamerasta on vaikea saada tukevaa ja luontevaa otetta. Optinen kuvanvakain vähentää käden tärinää, jota näin kevyt laite väistämättä korostaa.

Painikkeita on vain muutamia. Painettava virtakytkin ei ole aivan onnistunut. Kehittyneempiä toimintoja ohjataan lcd-näytön reunassa olevalla joystickillä.

Digitaalisten tehosteiden ja lukuisten kuvausohjelmien lisäksi aukkoa, valotusaikaa ja valkotasapainoa voi säätää käsin. Pieni kuvausvalokin löytyy.

Mainio kuvanlaatu

Digivideon tärkein ominaisuus on hyvälaatuinen kuva. HF10 käyttää avchd-pakkausta, jonka kuvanlaatu on ennen jättänyt toivomisen varaa. Nyt avchd näyttää kirineen hdv:n kiinni.

HF10:ssä on neljä eri laatuasetusta väliltä 5–17 megabittiä sekunnissa. Alin taso tuottaa hieman pehmeää kuvaa, mutta siitä ylöspäin kuvanlaatu on moitteeton. Korkein laatu nostaa vaakatarkkuuden aitoon teräväpiirtotasoon eli 1920 vaakapikseliin. Tavallisen 50i-tilan lisäksi on tarjolla progressiivinen 25p-asetus ja cinema-asetus elokuvamaista ilmaisua tavoitteleville.

Kameran päällä on photo-painike. Sitä painamalla voi ottaa 3,3 megapikselin tarkkuudella valokuvia, jotka eivät yllä aidon pokkarin tasolle. Videoinnin aikana voi näpsiä still-kuvia 1920 x 1080 pisteen tarkkuudella. Optinen zoom on mukavasti 12-kertainen.

Avchd-tuki videoeditoreissa on vielä puutteellinen, joten Canonin mukana tulee alkeellinen Pixela-ohjelma. Sujuva videotoisto vaatii tuplaydinprosessorin ja Vista-käytössä kaksi gigatavua muistia. Otokset siirtyvät usb-kaapelilla, mutta siirron ajaksi laite on kytkettävä laturiin.

Videoita on helpointa katsoa suoraan kamerasta. Hdmi-kaapelia ei kuitenkaan tule kameran mukana, eikä mini-liitännällä varustettua johtoa löydy jokaisesta kaupastakaan.

PETTERI JÄRVINEN

Canon HF10
Hinta: noin 1300 €
Lisätietoja: Canon, www.canon.fi, 010 544 20

Tähtiä: 4

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Tietokone 5/2012 julkaisupäivä 16.5.2012

Katse näyttöön

Edessäsi ole oleva näyttö on kovin erilainen kuin ei-kovin-kauan-sitten yleisimmin käytetyt kuvaputkinäytöt. Eikä kehitys pysähdy. Toukokuun Tietokoneessa katsotaan näyttöjen tulevaisuuteen ja myös testataan terävät 27-tuumaiset näytöt. Ensituntumaa otetaan tulevan Windowsin palvelinversiosta. Vinkkejä tarjotaan muun muassa pc-hygienian ylläpitoon.

Takaisin ylös

Tietokone 9/2008

Lehden uusimmat numerot ovat vain tilaajien luettavissa. Vanhemmat numerot ovat vapaasti kaikkien luettavissa.

Voit myös ostaa Tietokoneen digilehden.

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös