Digitaalista kotirauhaa

Yhdysvalloissa nousi syyskuussa kohu, kun Sears- ja Kmart-kauppaketjut jäivät kiinni asiakkaidensa tietokoneiden urkkimisesta. Sears.com- ja kmart.com-sivuilla käyneitä asiakkaita oli pyydetty liittymään kanta-asiakasyhteisöön, mikä edellytti tutkimusohjelman asentamista asiakkaiden tietokoneille. Virallinen selitys oli se, että ohjelman avulla pystyi antamaan kauppaketjuille palautetta ostamistaan tuotteista ja saamastaan palvelusta ”sinun ehdoillasi ja sinun päätöksestäsi.”

Käyttöehtojen sivulta 10 kävi kuitenkin ilmi, että ohjelma keräsi käyttäjiltä kysymättä paljon muutakin tietoa, mutta vain harva oli jaksanut lukea saati ymmärtää yli 50-sivuisia lakislangilla kirjoitettuja käyttöehtoja loppuun asti. Ohjelman avulla yritysten markkinointiosastot saivat kuluttajapalautteen lisäksi asiakkaiden terveys- ja pankkitietoja sekä tietoa nettiselailusta, verkko-ostoksista, sähköpostiliikenteestä ja jopa kirjastosta lainatuista kirjoista.

Suomessa kauppaketjujen kanta-asiakasjärjestelmät keräävät tietoa ”vain” ostoksistamme. Mutta kyllä nekin paljon meistä kertovat, etenkin kun suosituinta S-ryhmän korttia voi näyttää kaupan kassan lisäksi tankatessa, ravintoloissa ja hotelleissa. Suomessa on kehitetty järjestelmä, joka kerää kanta-asiakasrekisteristä tietoa rasvojen ja oluen käytöstä ja raportoi sen terveyskeskuksen potilastietojärjestelmään. Tai siis raportoisi, jos jokin potilastietojärjestelmä osaisi ottaa ruokavaliotietoa vastaan. Eikä lainsäädäntökään katso suopeasti erillisten tietokantojen yhdistelemistä.

Toki me voisimme itse antaa omalle lääkärillemme luvan seurata kauppaketjun keräämien tietojen avulla ruokavaliotamme. Kannustimena voisivat olla alennetut henkivakuutusmaksut, ainakin jos annamme samalla myös henkivakuutusyhtiölle oikeuden analysoida ostoksiamme. Pian siitä tulisi yleinen käytäntö, kun kaikki haluaisivat säästää vakuutuksissaan.

Kuinka turvassa ostostietomme lopulta ovat? Näkeekö R-ryhmän pääkonttorissa työskentelevä anoppini, etten ollutkaan viime viikolla työmatkalla Turussa vaan maksoin yön R-ketjun hotellissa Vaasassa?

Searsin ja Kmartin asiakkaidensa koneille ujuttamasta urkintaohjelmasta noussut kohu kuvaa hyvin sitä, miten paljon yksityistä tietoa meidän tietokoneissamme on. Itse asiassa oman tietokoneen kiintolevy on todennäköisesti yksityisin ja arkaluontoisin asia, mitä ihmisellä voi olla. Kiintolevyä penkomalla ja netin käyttöä seuraamalla saa selville ihmissuhteet, raha-asiat, musiikkimaun, poliittiset näkemykset ja seksuaaliset preferenssit. Aivan kaiken.

Kiintolevylle netistä tunkeutuva urkintaohjelma rikkoo paljon muutakin kuin vain tietoturvaa. Kotirauhan käsitteen tulisi ulottua myös tietokoneiden kiintolevyille. Rikoslaki tuntee kotirauhaan liittyen salakatselun ja salakuuntelun, mutta mihin Sears ja Kmart olisivat Suomen lain mukaan syyllistyneet? Kiintolevyn salalukemiseen?

Ketä tavallisten ihmisten tylsät yksityisasiat jaksavat kiinnostaa? Searsin ja Kmartin esimerkin perusteella ainakin mainontaansa suunnittelevia kauppaketjuja. Myös identiteettivarkaille tiedot ovat rahan arvoisia, ja moni netissä leviävä haittaohjelma kerää uhrien kiintolevyiltä nimenomaan sellaisia tietoja, joiden avulla varas voi tekeytyä toiseksi henkilöksi.

Sein mainostajia ja identiteettivarkaita suurempi uhka digitaaliselle kotirauhalle ja tietokoneen käyttäjän yksityisyydelle löytyy kuitenkin paljon lähempää. Myös perheenjäseniä ja työkavereita saattaa kiinnostaa, mitä nettiselaimen välimuistista, sähköpostiohjelman inboksista tai tietokoneen roskalaatikosta löytyy. Suuri osa urkintaohjelmien ostajista on nimenomaan mustasukkaisia puolisoita.

Tulevaisuudessa Searsin ja Kmartin toiminta ei välttämättä hätkäyttäisi enää ketään. Sosiaalisten medioiden ympärille syntynyt avoimuuden kulttuuri on muuttamassa yksityisyyden käsitettä: Se, mikä ennen oli yksityistä, on yhä useammin julkista. Heruttamaan teinistä asti tottunut sukupolvi ei ymmärrä, miksi me vanhukset emme halua kenenkään tietävän, mitä me olemme tänään kaupasta ostaneet tai kirjastosta lainanneet. He itse tweettaavat sen ja paljon muuta joka päivä koko maailmalle.

Jo nyt voi googlaamalla löytää naapureistaan ja sukulaisistaan enemmän tietoa kuin välttämättä haluaisi edes tietää. Tulevaisuudessa meistä jää tietoverkkoihin vielä paljon nykyistä enemmän jälkiä, tahattomia tai itse jätettyjä. Tietoyhteiskunnassa meillä ei enää juuri ole salaisuuksia. Kaksinaismoraalin loppu vai uusmoralismin alku?