Tykki oikeaan tarkoitukseen
KUVA: MIKKO HANNULA
Projektori on kätevä laite, oli kyseessä sitten kotiviihteen katselu tai työpalaverien pito. Ikävä kyllä yksi laite ei hoida kunnolla molempia tehtäviä, ja soppaa sekoittavat vielä kevyet mobiilitykit.
Projektori sopii mainiosti palaverien ja muiden tapaamisten tiedonjakolaitteeksi. Päällimmäisenä kriteerinä toimistotykkiä hankittaessa on ensisijaisesti tila, johon tykki sijoitetaan. Tärkeässä osassa on myös valovoima, sillä toimistolla kuvan on oltava luettavissa myös valaistussa tilassa keskellä päivää. Myös lampun luvattuun käyttöikään ja hintaan kannattaa kiinnittää huomiota varsinkin yrityskäytössä, jossa tykki saattaa olla päällä pitkiäkin aikoja. Käyttöikä ja uuden lampun hinta muuttuvat merkityksellisemmiksi, kun yhden sijasta joutuu myöhemmin korvaamaan vaikkapa 20 lamppua lyhyen ajan kuluessa.
+ Valovoimaisuus, Monipuoliset asennusmahdollisuudet
- Ainoastaan hyötykäyttöön
Ostajan muistilista
➊ Ennen ostopäätöstä tulee suunnitella tila, johon tykki sijoitetaan.
➋ Varmista, että projektori tarjoaa riittävät liitännät ja kaikki käytettävät lähdelaitteet saa tarvittaessa kerralla kiinni laitteeseen.
➌ Osta aina varalamppu tykkiä hankkiessasi ja hanki uusi varalamppu sitten, kun vanha otetaan käyttöön.
➍ Kotona projektorin tärkeimmät ominaisuudet ovat väritoisto, kontrasti ja matala melutaso, toimistolla puolestaan valovoimaisuus, helppo huollettavuus ja mahdolliset erikoisominaisuudet. Matkatykin taas pitää olla kevyt ja kestävä.
➎ Jos epäilet omaa kykyäsi, tilaa samalla asennus.
➏ Osta se, mitä ihan oikeasti tarvitset, muu käyttö on bonusta.
Videotykkiä ostaessa törmää usein tarkkuuksiin, jotka ilmoitetaan kryptisinä kirjainlyhenteinä. Oheisesta taulukosta käy ilmi, minkälaisia tarkkuuksia lyhenteiden taakse piiloutuu. Bisneskäytössä yleisin tarkkuus on edelleen xga eli 1024 × 768 kuvapistettä, jota useimpien kannettavien vga-liitin ilman asetuksien muokkaamista automaattisesti syöttää. Viihdekäyttöön tarkoitetuissa tykeissä dvd-elokuvien katseluun riittää hyvin HD ready -tarkkuudella toimiva tykki, mutta teräväpiirrosta kunnolla nauttiakseen kannattaa harkita Full HD -tarkkuuteen kykenevän tykin hankintaa.
Bisnestykkien tarkkuudet
|
Lyhenne |
Kuvapisteitä (leveys × korkeus) |
|
SVGA |
800 × 600 |
|
XGA |
1024 × 768 |
|
SXGA |
1280 × 1024 |
|
SXGA+ |
1400 × 1050 |
|
UXGA |
1600 × 1200 |
Viihdetykkien tarkkuudet
|
Lyhenne |
Kuvapisteitä (leveys × korkeus) |
|
NTSC |
854 × 840 |
|
PAL |
1024 × 576 |
|
HD ready |
1280 × 720 |
|
Full HD |
1920 × 1080 |
Toimistotykki
Välitä tietoa
Projektori sopii mainiosti palaverien ja muiden tapaamisten tiedonjakolaitteeksi. Päällimmäisenä kriteerinä toimistotykkiä hankittaessa on ensisijaisesti tila, johon tykki sijoitetaan. Tärkeässä osassa on myös valovoima, sillä toimistolla kuvan on oltava luettavissa myös valaistussa tilassa keskellä päivää. Myös lampun luvattuun käyttöikään ja hintaan kannattaa kiinnittää huomiota varsinkin yrityskäytössä, jossa tykki saattaa olla päällä pitkiäkin aikoja. Käyttöikä ja uuden lampun hinta muuttuvat merkityksellisemmiksi, kun yhden sijasta joutuu myöhemmin korvaamaan vaikkapa 20 lamppua lyhyen ajan kuluessa.
+ Valovoimaisuus, Monipuoliset asennusmahdollisuudet
- Ainoastaan hyötykäyttöön
Viihdeprojektori
Kaikki irti elokuvaillasta
Viihdeprojektori löytyy vielä melko harvalta, ja se asettaa paljon vaatimuksia kodille. Valovoimaa ei voida kasvattaa loputtomasti, jos halutaan samalla näyttää väritoistoltaan ja kontrastiltaan erinomaista kuvaa. Näin kotitykit vaativat auttamatta hämärän tilan antaakseen kaikkensa. Kotona on myös ehdottoman tärkeää, että tykkiin saa kiinni kaikki lähdelaitteet kerralla. Mikäli tykiltä aiotaan katsoa teräväpiirtoelokuvia tai käyttää sitä tietokoneen näyttönä, on myös 1920 × 1080 teräväpiirtotarkkuus tärkeä seikka.
+ Kuvanlaatu, Myös teräväpiirtoisia malleja
- Vaatii tilalta paljon
Mukaan matkalle
Pienet ja kevyet projektorit eivät ole uusi juttu, mutta ne ovat aina olleet jokseenkin vaikea konsepti. Herkästi rikkoutuvat lamput ja kilojen projektorisalkut ovat kuitenkin jäämässä historiaan uusien lediprojektorien myötä. Matkatykissä kuva on aina kompromissi – se ei ole ainakaan yhtä aikaa valovoimainen, korkearesoluutioinen tai toista värejä hyvin. Ostajan kannattaakin lähteä ehdottomasti halvasta huollettavuudesta, eli siitä, että takuuehdot ovat hyvät ja uudet lamput edullisia.
+ Pieni tilantarve, Kuljetettavuus
- Kuvanlaatu








